Tämä analyysi tekee näkyväksi sen, mikä on ollut aikaisemmin näkymätöntä ja piilotettua.
Lukiessamme yksittäisiä uutisia, uutisvirran nopeus ja intensiteetti estävät meitä havaitsemasta kokonaiskuvaa. Tällä sivulla analysoimme kolme kertaa vuorokaudessa kaikkien Suomen viiden suurimman uutismedian uutisoinnit ja otsikot useasta eri näkökulmasta.
Analyysi paljastaa, miten uutiset on asemoitu eri medioihin, millaista sanastoa käytetään sekä millaisia ajatuksia, oletuksia, tunteita ja mielikuvia niistä rakennetaan lukijan mieleen. Mitä korostetaan ja mistä vaietaan? Kerromme myös, millaisia joukkovaikuttamisen keinoja uutisoinnissa käytetään ja kuinka ne vaikuttavat lukijaansa.
Ennen kaikkea mediaraportin tarkoitus on lisätä tietoisuutta ja ymmärrystä. Tietoisuutta siitä, mihin suuntaan media ohjaa lukijoitansa Suomessa juuri nyt. Ymmärrystä siitä, että tunnistaessamme meille syötetyn narratiivin, massahypnoosin, alamme nähdä todellisuuden sellaisena kuin se oikeasti on. Joukkovaikuttamisen mekanismien tullessa näkyviksi piiloviestit eivät enää pääse suoraan alitajuntaasi, ja saatat huomata, että vaihtoehtoja jokaisessa päivässä onkin enemmän kuin mitä uutisoinnin perusteella voisi kuvitella.
Tätä kirjoittaessa (11.3.2026) yksi merkittävä joukkovaikuttamisen suunta on kohti passiivisuutta. Uutiset rakentavat kuvan maailmasta, joka luo lukijaan alitajuisen valmiuden alistua, vaikka tervehdyttävä suunta jokaiselle olisi oman toimintavalmiuden vahvistaminen. Luottamustamme perinteisiin suomalaisiin instituutioihin heikennetään systemaattisesti, samoin luottamusta globaaleihin instituutioihin.
Yleisviesti, joka mediavirrassa surffaaville juuri nyt rakentuu, on: alistu, passivoidu, huolehdi ja murehdi. Tämä luo psykologisesti tilaa ratkaisulle, joka toisi yhtä aikaa turvaa, ennustettavuutta, talousjärjestelmän vakautta ja selvyyttä. Tarkastellessamme samanaikaisesti käynnissä olevia hankkeita EU-tasolla esiin nousee ainakin: CBDC eli digieuro, Eurooppalainen digitaalinen identiteettilompakko (eIDAS) sekä lukuisat massavalvonnan mahdollistamiseen liittyvät lakihankkeet.
Sivu päivitetään kolme kertaa vuorokaudessa (aamulla, iltapäivällä ja illalla). Joka sunnuntai teemme lisäksi viikkoanalyysin, jossa tutkimme mihin suuntaan koko viikko on pyrkinyt lukijoitansa kuljettamaan.
Sivuston ylläpidon tavoitat sähköpostitse: emails@yirah.fi
Vuorokauden uutisagendaa hallitsevat kolme suurta kokonaisuutta: Iranin sota ja sen talousvaikutukset, kansanedustaja Päivi Räsäsen tuomio kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sekä Helsingissä pidetty JEF-maiden huippukokous. Näistä Räsäsen tuomio keräsi eniten yksittäisiä artikkeleita kaikissa medioissa, sillä se koskettaa sananvapauden, uskonnon ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksien rajapintaa. Iran-kokonaisuus on laajuudeltaan suurin, sillä se kytkeytyy öljyn hintaan, polttoainekustannuksiin, bussivuorojen karsimiseen, euribor-korkoihin ja hallituksen kehysriiheen.
Agenda on sekä reaktiivinen että proaktiivinen. Iranin sota ja Räsäsen tuomio ovat reaktiivisia tapahtumia, joihin media vastaa. JEF-kokous on proaktiivinen: Stubbin kanslia on rakentanut tietoisesti areenan, jossa Suomen presidentti esiintyy kansainvälisenä turvallisuusjohtajana. Ulkomaisten toimittajien ylistävät kommentit Stubbista ("yksi lahjakkaimmista Natossa", "jos Stubbia ei olisi, hänet pitäisi keksiä") muodostavat kokonaisuuden, joka palvelee nimenomaan presidentin kansainvälistä profiilia.
Vuorokauden selkein hyötyjä on Alexander Stubb, jonka JEF-isännyys tuottaa runsaasti myönteistä näkyvyyttä. Perussuomalaiset hyötyvät Räsäsen tuomiosta, sillä se tarjoaa puolueelle mahdollisuuden esiintyä sananvapauden puolustajana ja vaatia lakimuutoksia. Näkyvyyttä menettävät rakenteelliset ongelmat: Sosten köyhyysraportti, nuorten toimintarajoitteiden kasvu, kouluväkivallan lisääntyminen Espoossa ja Puolustusvoimien henkilöstön uupuminen jäävät sivuun suurten teemojen varjoon.
Viime viikkojen agendaan verrattuna jatkumoa on Iranin sodan seurannassa, öljyn hintakehityksessä ja Ukrainan tukemisessa. Uutta on Räsäsen tuomion kaltainen kulttuurisotateema, joka siirtää keskustelua taloudesta ja turvallisuudesta arvojen ja identiteetin alueelle.
Näiden uutisten lukija elää maailmassa, jossa Suomi on samanaikaisesti kansainvälisesti arvostettu turvallisuustoimija ja kotimaassaan taloudellisesti ahdistettu maa. Maailmankuva on kaksijakoinen: ulospäin Suomi loistaa (Stubb diplomaattina, JEF-isännyys, Ukrainan drooni-iskujen onnistuminen Venäjän öljy-infrastruktuuriin), sisäänpäin se rakoilee (bensan hinta yli kaksi euroa, bussivuorojen karsiminen, kouluväkivalta, päiväkotionnettomuudet, köyhyyden kasvu).
Media ohjaa lukijaa tänään kolmeen suuntaan: ensinnäkin ulkoisen uhan vakavuuden sisäistämiseen (sota, droonit lähellä rajaa, savut itärajalla), toiseksi taloudellisen niukkuuden hyväksymiseen (polttoaineen hinta, euribor, kehysriihi) ja kolmanneksi arvokonfliktien seuraamiseen (Räsäsen tuomio, sananvapaus vs. vähemmistöjen suoja).
Suomi näyttää näiden uutisten valossa maalta, joka ei kriisiydy äkillisesti vaan ajautuu hitaasti useiden samanaikaisten paineiden alla. Lukija kantaa mukanaan yhdistelmää huolesta ja passiivisuudesta: uhkia on paljon, mutta yksikään niistä ei ole niin akuutti, että se vaatisi välitöntä toimintaa tavalliselta kansalaiselta. Tunne on pikemminkin lannistunut kuin paniikinsekainen.
Top 5 -teemat:
Merkittävät puutteet: Ilmastonmuutos esiintyy vain WWF:n ylikulutuspäivä-tiedotteena. Koulutuspolitiikka saa huomiota lähinnä osaamistakuu-esityksen kautta, mutta koulutuksen rahoitusleikkausten seurauksia ei käsitellä. Asumisen rakenteelliset ongelmat (uusien kaksioiden käyttökelvottomat pohjaratkaisut, asuntojen hintojen jatkuva lasku) jäävät yksittäisten juttujen tasolle ilman rakenteellista analyysia. Demokratian tila käsitellään vain Unkarin vaalien kautta, ei kotimaassa. Terveydenhuollon kriisi näkyy vain synnytysruuhkien ja Apotin kautta.
Uhka (noin 35 %): Iranin sota, droonit lähellä rajaa, savut itärajalla, kouluväkivalta, ampumiset Ruotsissa, Venäjän uhka. Uhkakehys on vuorokauden hallitseva tapa jäsentää maailmaa.
Konflikti (noin 25 %): Räsäsen tuomio (sananvapaus vs. vähemmistöjen suoja), hallituksen sisäiset kiistat (hanhiriita, perussuomalaiset vs. kokoomus), oppositio vs. hallitus kyselytunnilla, EU:n tullisopimus Yhdysvaltojen kanssa.
Inhimillinen tarina (noin 15 %): Puolustusvoimien uupunut sotilas Jani Pekkinen, armeijassa loukkaantunut Elias, joukkoraiskauksen uhrin eutanasia Espanjassa, päiväkotionnettomuudet.
Skandaali (noin 10 %): Poliisin törkeä rattijuopumus, Lohjan vauvasurma, Onni Sarmasteen maskikaupat.
Edistys (noin 10 %): Kruunuvuorensillan avautuminen, valkoposkihanhien suojametsästys, olympialaisten sukupuolitestit, Puuilo laajenee Ruotsiin.
Tragedia (noin 5 %): Avantokuolema Leppävirralla, kuolonkolari Sastamalassa, lumivyöry Ruotsissa.
Kehyserot medioiden välillä: Räsäsen tuomio tarjoaa selkeimmän esimerkin. Iltalehti kehystää tuomion kulttuurisotana ("Suomea ollaan muuttamassa woke-valtioksi", Markku Ruotsilan kommentit, "Orwellin ennustukset käyvät toteen"). MTV:n päätoimittaja pitää tuomiota "myrkkynä sananvapaudelle" ja korostaa äänestyspäätöksen kapeutta. HS:n pääkirjoitus kehystää tuomion juridisena pinsettityönä, jossa korkein oikeus eritteli tarkasti sananvapauden ja vihapuheen rajaa. Yle antaa tasapainoisesti tilaa sekä Räsäsen tukijoille että Setalle ja arkkipiispalle. Sama tapahtuma saa siis neljä eri tulkintaa: oikeusvaltion toiminta (HS), sananvapauden uhka (Iltalehti, MTV), vähemmistöjen suojan edistysaskel (Yle/Seta-näkökulma) ja poliittinen mahdollisuus (perussuomalaiset).
Implisiittiset oletukset: "Öljyn hinta nousee" olettaa fossiiliriippuvuuden pysyvyyden. "Hallitus selvittää toimia" olettaa valtion keskeisen roolin hintakriisin ratkaisijana. "Ukraina on voittamassa" (Stubb) olettaa, että sotilaallinen kulutussota on voitettavissa läntisellä tuella.
Vuorokauden emotionaalinen pääsuunta on ahdistunut huoli, jota sävyttävät hetkelliset pelonpuuskat ja harvat toivon pilkahdukset.
Voimakkaimman tunnelatauksen artikkelit:
Espanjalaisen joukkoraiskauksen uhrin eutanasia (Ilta-Sanomat, Iltalehti) kantaa syvää surua ja avuttomuutta. Artikkeli on rakennettu emotionaalisesti niin, että lukija joutuu kohtaamaan sekä raiskausväkivallan seuraukset että eutanasian etiikan samanaikaisesti.
Vantaan päiväkotionnettomuus (kaikki mediat) herättää pelkoa vanhemmissa. Otkesin tiedote siitä, että lasta jouduttiin elvyttämään ja että vastaavia tapauksia on ollut useita, rakentaa kuvaa järjestelmän pettämisestä. Tunne on erityisen voimakas, koska kyse on lapsista ja arkisesta ympäristöstä.
Ylen selvitys sotilaiden uupumisesta on harvinainen pitkä juttu, joka rakentaa empatian Jani Pekkiseen henkilökohtaisen tarinan kautta. Emotionaalinen teho syntyy ristiriidasta: sotilas, jonka tehtävä on olla vahva, romahtaa järjestelmän paineen alla.
Iltalehtien ja Ilta-Sanomien rikosjutut (Tornion ammuskelija, Ruotsin teinimurhaat, Kouvolan puukotus, Malminkartanon murha) muodostavat yhdessä tunnelatauksen, joka on väkivaltainen ja uhkaava. Yksikään niistä ei yksinään ole poikkeuksellinen, mutta yhdessä ne rakentavat kuvaa ympäristöstä, jossa väkivalta on arkipäiväistä ja satunnaista.
Mediaerot tunnelatauksessa: Ilta-Sanomat ja Iltalehti keskittyvät voimakkaimmin tunnepitoisiin aiheisiin (rikokset, onnettomuudet, julkkisjutut). HS ja Yle painottavat analyyttisempaa otetta, joskin myös niiden jutuissa tunne on rakenteellisesti läsnä (kätilöiden kertomukset synnytysruuhkasta, sotilaiden uupumus). MTV asettuu näiden väliin.
Faktojen ja tunnekehyksen ero näkyy selkeimmin Iranin sodassa: fakta on, että Trump pidensi Iranille annettua määräaikaa. Tunnekehys on "helvetti irti" -uhkaus ja Wall Streetin pörssiromahdus. Fakta on neutraali (neuvottelut jatkuvat), mutta kehys on uhkaava.
Toistuva uhka-altistus ja pelon normalisoituminen. Vuorokauden uutisvirta altistaa lukijan jatkuvalle uhalle: Iranin sota, droonit Suomen lähellä, savut itärajalla, kouluväkivalta, ampumiset Ruotsissa, polttoaineen hinnannousu, euribor-korot. Yksikään näistä ei ole sellaisenaan uusi, mutta niiden kasautuminen yhteen vuorokauteen rakentaa tilan, jossa uhka on krooninen perustila. Lukija ei säikähdä yhtä yksittäistä uutista, vaan tottuu siihen, että maailma on uhkaava. Tämä normalisoitunut pelko on vaarallisempaa kuin akuutti hätä, sillä se ei johda toimintaan vaan mukautumiseen.
Konkreettinen esimerkki: Ilmatieteen laitoksen tiedote Venäjän öljysatamien savuista itärajalla on faktuaalisesti maltillinen ("vaikutukset rajoittuneet Etelä-Karjalan alueelle"), mutta sen sijoittaminen samaan uutisvirtaan Ukrainan drooni-iskujen, Viipurin tuhojen ja Iranin sodan kanssa rakentaa lukijalle kokemuksen siitä, että sota on kirjaimellisesti ilmassa, jota hän hengittää. Kynnys hyväksyä poikkeusoloja madaltuu, vaikkei kukaan sitä suoraan pyydä.
Auktoriteettirakenteiden vahvistaminen ja rapautuminen. Vuorokausi vahvistaa voimakkaasti kahta auktoriteettia: presidentti Stubbia ja Yhdysvaltain presidentti Trumpia. Stubb esiintyy kansainvälisenä johtajana, jota ulkomaiset toimittajat ylistävät ja jonka analyysit maailmantilanteesta kehystetään asiantuntevina. Trump esiintyy maailman tapahtumien keskushenkilönä, jonka päätökset (määräaikojen pidentäminen, neuvottelut, uhkaukset) muodostavat uutispäivän rytmin. Molempia käsitellään toimijoina, joiden päätöksiä muut odottavat.
Samanaikaisesti rapautetaan useita auktoriteetteja. Korkein oikeus saa osakseen voimakasta kritiikkiä perussuomalaisilta ja konservatiivisilta kommentaattoreilta Räsäsen tuomion vuoksi ("laki on rikki", "Orwellin ennustukset käyvät toteen"). Hallituksen kyky toimia kyseenalaistetaan sekä opposition ("hallitus levittelee käsiään") että talousasiantuntijoiden suunnalta ("pelivara on olematon"). Puolustusvoimien uskottavuutta horjutetaan uupumisjutulla, vaikkei se ollut jutun tarkoitus.
Kaksoisdynamiikka tuottaa luottamuksen siirtymää: luottamus kotimaisiin instituutioihin (oikeuslaitos, hallitus, puolustusvoimien henkilöstöpolitiikka) heikkenee, kun taas luottamus yksittäisiin johtajahahmoihin (Stubb, Trump, Zelenskyi) vahvistuu. Tämä on siirtymä järjestelmästä henkilöön, rakenteesta karismaattiseen auktoriteettiin.
Samaistumiskohteiden ohjaaminen. Lukija kutsutaan eläytymään hyvin valikoituihin henkilöihin: uupuneeseen sotilaaseen Jani Pekkiseen, armeijassa loukkaantuneeseen Eliakseen, päiväkodin vanhempiin, texasilaiseen Brieen bensapumpulla, koulupuukotuksen uhriin. Sen sijaan lukijaa ei kutsuta eläytymään esimerkiksi Iranin siviileihin, Gazan pakolaisleirille tai Venäjän karjansa menettäneisiin perheisiin, vaikka heidänkin tarinansa kerrotaan. Empatia ohjataan "meihin" ja "meidän kaltaisiimme", mikä vahvistaa sisäryhmä/ulkoryhmä-jakoa.
Räsäsen tuomiossa samaistumiskohteen ohjaus on erityisen selkeä: perussuomalaisten ja kristillisdemokraattien kommentit asettavat lukijan eläytymään tuomittuun poliitikkoon ("järkytys", "sananvapaus otti osumaa"), kun taas Setan ja arkkipiispan kommentit kutsuvat eläytymään sateenkaari-ihmisiin. Mediat tekevät tässä erilaisia valintoja: Iltalehti antaa enemmän tilaa Räsäsen tukijoille, Yle tasapainottaa näkökulmia, HS analysoi juridista puolta.
Vaihtoehtojen kaventaminen. Polttoainekeskustelussa esitetään käytännössä kaksi vaihtoehtoa: joko hallitus alentaa veroja tai kansalaiset maksavat kohonneita hintoja. Kolmannet vaihtoehdot (energiatehokkuuden parantaminen, joukkoliikenteen vahvistaminen, fossiiliriippuvuuden vähentäminen) esiintyvät vain vihreiden puheenvuorossa kyselytunnilla, jonka HS mainitsee muttei kehitä pidemmälle. Samoin Ukrainan sodassa esitetään kaksi polkua: aseapu ja neuvottelut. Rakenteellisemmat ratkaisut (Venäjän talouden eristäminen, energiariippuvuuksien purkaminen) jäävät ohuiksi viitteiksi.
Tunnetta faktan sijaan. Päiväkotionnettomuuden käsittely on esimerkillinen. Fakta on, että lapsi loukkaantui kaappisängyn ja seinän väliin jäädessään. Tunnekehys rakennetaan kuvaamalla elvytystä, vanhempien pelkoa ja aiempien vastaavien tapausten ketjua. Otkesin tekninen tiedote muuttuu mediassa pelottavaksi narratiiviksi, jossa "kenenkään lapsi ei ole turvassa päiväkodissa". Tämä tunnelataus ohjaa vaatimaan nopeita toimia (kaappisänkyjen kieltäminen) ilman rakenteellista analyysia siitä, mikä päiväkotien resurssitilanne todellisuudessa on.
Ryhmäpaineeseen vetoaminen. Räsäsen tuomiossa perussuomalaisten joukkovoimainen reagointi sosiaalisessa mediassa (Purra, Mäkelä, Rostila, Aittakumpu, Meri kaikki samana päivänä) rakentaa sosiaalisen normin: sananvapautta puolustava kansalainen on samaa mieltä kuin he. Toisella puolella Setan ja Ellen Jokikunnaksen reaktiot rakentavat vastaavasti normin siitä, että edistyksellinen kansalainen iloitsee tuomiosta. Molemmat osapuolet käyttävät ryhmäpainetta yksilön harkinnan sijaan.
Kulutuksen ja käyttäytymisen kehystäminen sosiaaliseksi normiksi. Sipsivisa (lähes 14 000 äänestäjää), ruokakaupan ajoituskysely ja Onlyfans-juttu ovat kaikki artikkeleita, jotka kehystävät kulutusvalintoja sosiaalisina normeina: "näin suomalaiset toimivat". Ne tuottavat samaistumista ja kuulumisen tunnetta, mutta samalla ne normalisoivat kulutuskeskeistä identiteettiä aikana, jolloin resurssiniukkuus on kasvava todellisuus.
Auktoriteetin käyttö. Ulkomaisten toimittajien ylistävät kommentit Stubbista toimivat klassisena auktoriteettitodistuksena: kun virolainen, puolalainen ja hollantilainen toimittaja kaikki kehuvat Stubbia, lukijalle syntyy vaikutelma objektiivisesta konsensuksesta. Todellisuudessa kyse on valikoiduista kommenteista, jotka tukevat ennalta valittua narratiivia.
1. Fatalistinen sopeutuminen ("näin se nyt vain on"). Mekanismi: Lukija altistetaan samanaikaisesti useille kriiseille (sota, talous, väkivalta, turvallisuus), joista yksikään ei tarjoa selkeää ratkaisua tai toimintamahdollisuutta tavalliselle kansalaiselle. Hallitus "selvittää toimia", presidentti "navigoi", mutta konkreettisia muutoksia ei tapahdu. Seuraus: Lukija hyväksyy, että kriisit ovat pysyvä olotila ja oma rooli on sopeutua niihin. Lukija tulee valmiiksi hyväksymään esimerkiksi polttoaineen hinnan pysymisen korkeana, euribor-koron nousun ja julkisten palvelujen heikkenemisen ilman vaatimusta rakenteellisista muutoksista.
2. Turvallisuusidentiteetin vahvistuminen. Mekanismi: JEF-kokous, Ukrainan drooni-iskut, Britannian varjolaivastopäätös ja Stubbin kansainvälinen profiili muodostavat narratiivin, jossa Suomi on aktiivinen turvallisuustoimija. Puolustusvoimien hiusuudistus ja reserviläisten käskykortti ovat pienempiä signaaleja samasta suunnasta. Seuraus: Lukija sisäistää, että turvallisuus ja puolustus ovat yhteiskunnan ensisijainen tehtävä, jonka edessä muut tavoitteet (hyvinvointi, koulutus, ympäristö) ovat toissijaisia. Lukija tulee valmiiksi hyväksymään puolustusmenojen kasvun ja mahdollisesti ydinasekeskustelun ilman perusteellista keskustelua siitä, mitä muuta rahalla voisi tehdä.
3. Arvopolarisaation syveneminen. Mekanismi: Räsäsen tuomio jakaa poliittisen kentän kahtia tavalla, joka ei mahdollista kompromissia. Perussuomalaiset kehystävät tuomion sananvapauden kuolemaksi, Seta ja vihreät ihmisoikeuksien voitoksi. Molemmat puolet käyttävät absolutistista kieltä ("laki on rikki" vs. "vihapuheesta on ilmoitettava useammin"). Seuraus: Lukija pakotetaan valitsemaan puoli ja identifioitumaan jompaankumpaan leiriin. Keskusta katoaa. Lukija tulee valmiiksi hyväksymään joko lainsäädännön tiukentamisen tai löysentämisen sen mukaan, kumpaan ryhmään hän kuuluu, ilman omakohtaista pohdintaa siitä, missä sananvapauden raja kulkee.
4. Yksilöllinen varautuminen ja kollektiivisen toiminnan heikkeneminen. Mekanismi: Uutiset korostavat yksilön vastuuta (vakuutusten tarkistaminen, verotietojen ilmoittaminen, polttoainesäästöt, päiväkotien turvallisuuden valvominen vanhempina) samalla kun kollektiiviset ratkaisut (ammattiliittojen toiminta, julkisten palvelujen resursointi, rakenteellinen sääntely) esitetään hitaina ja riittämättöminä. Seuraus: Lukija alkaa nähdä itsensä ensisijaisesti yksilönä, jonka on pärjättävä itse, ja luopuu odotuksista kollektiivisten järjestelmien toimivuutta kohtaan.
Suuntien ketjulogiikka: Fatalistinen sopeutuminen (1) luo pohjan turvallisuusidentiteetille (2), sillä passivoitunut kansalainen hakee turvaa vahvoista johtajista ja puolustusrakenteista. Arvopolarisaatio (3) estää kollektiivisen toiminnan, joka edellyttäisi yhteistä pohjaa. Yksilöllinen varautuminen (4) seuraa loogisesti siitä, ettei kollektiivisiin ratkaisuihin uskota. Lopputulos on kansalainen, joka on samanaikaisesti huolestunut ja passiivinen, turvallisuushakuinen ja yksinäinen.
1. "Sota voi tuntua täällä." Venäjän palavien öljysatamien savu Etelä-Karjalassa, Ukrainan droonit Viipurissa ja Iltalehden juttu siitä, että drooneja voi päätyä Suomeenkin, siirtävät lukijan uskomusta sodasta abstraktista konkreettiseksi. Tämä on faktapohjainen uskomusmuutos: itärajan ilmanlaatu todella heikkeni mitattavasti. Kehystys kuitenkin vahvistaa muutosta suhteettomasti asettamalla sen samaan kontekstiin Iranin sodan ja "helvetin irti" -uhkausten kanssa.
2. "Sananvapauden rajat ovat kaventuneet." Räsäsen tuomio tuottaa laajalle lukijakunnalle uskomuksen siitä, ettei Suomessa voi enää sanoa kaikkea. Tämä uskomusmuutos syntyy kehystyksestä, ei suoraan faktasta: KKO tuomitsi hyvin spesifin lääketieteellisesti virheellisen ja homoseksuaaleja solvaavan väitteen, mutta perussuomalaisten ja konservatiivien reaktioiden laajuus ja voimakkuus ("kirjaroviot", "ajatusrikokset", "Orwellin ennustukset") luo vaikutelman paljon laajemmasta muutoksesta. Lukija uskoo huomenna, ettei "tavallisia mielipiteitä" voi enää ilmaista, vaikka tuomio koski hyvin tarkkaan rajattua tilannetta.
3. "Lapset eivät ole turvassa arkisissa ympäristöissä." Vantaan päiväkotionnettomuus, Tampereen ja Ylöjärven vastaavat tapaukset, Maatullin koulupuukotus, Kouvolan puukotus ja Espoon kouluväkivaltatilastot yhdessä rakentavat uskomuksen siitä, että lasten turvallisuus on heikentynyt sekä päiväkodeissa että kouluissa. Päiväkotijuttu on faktapohjainen (rakenteellinen ongelma kaappisängyissä), mutta kouluväkivallan kohdalla kehystys ylikorostaa yksittäistapauksia suhteessa kokonaiskuvaan.
4. "Hallitus ei pysty suojelemaan meitä talouskriisiltä." Kyselytunnin keskustelu, jossa oppositio moittii ja hallitus lupaa "selvittää", yhdistettynä juttuihin bussivuorojen karsimisesta, kuljetusyritysten 250 000 euron lisälaskuista ja euribor-huolesta tuottaa uskomuksen hallituksen kyvyttömyydestä. Tämä on osittain faktapohjainen (hallitus ei ole tehnyt konkreettisia toimia) ja osittain kehyksestä syntyvä (media korostaa toimenpiteiden puutetta enemmän kuin esimerkiksi jo tehtyä polttoaineverotuksen alennusta).
5. "Suomea arvostetaan maailmalla enemmän kuin koskaan." JEF-kokouksen yhteydessä julkaistut ulkomaisten toimittajien kehut Stubbista ja Suomesta tuottavat kansallista ylpeyttä ja uskomusta Suomen kasvaneesta kansainvälisestä merkityksestä. Tämä on puhtaasti kehyksestä syntyvä uskomusmuutos: JEF on kymmenen pienen maan yhteistyöjärjestely, ja ulkomaisten toimittajien kommentit ovat valikoituja. Fakta (Suomi isännöi kokouksen) on neutraali, mutta kehystys ("yksi lahjakkaimmista Natossa") tuottaa suhteettoman suuren uskomusmuutoksen.
Tänään suomalainen media kertoo lukijalle, että maailma on vaarallinen ja monimutkainen paikka, jossa Suomi pärjää kansainvälisesti mutta rakoilee sisäisesti. Vuorokauden keskeisin viesti on, että samanaikaiset kriisit (Iranin sota, Ukraina, talous, turvallisuus, arvokiistat) ovat pysyvä olotila, johon yksilön on sopeuduttava. Merkittävin kehystysvalinta on Räsäsen tuomion käsittely, jossa sama juridinen ratkaisu muuntuu eri medioissa joko oikeusvaltion voitoksi tai sananvapauden kuoliniskuksi, mikä syventää arvopolarisaatiota tavalla, joka vaikeuttaa yhteiskunnallista keskustelua. Tärkein hiljainen signaali on rakenteellisten ongelmien häviäminen näkyvistä: Sosten köyhyysraportti, nuorten toimintarajoitteiden kasvu, Puolustusvoimien henkilöstökriisi ja koulutuksen rahoitusongelmat hukkuvat suurten teemojen alle, mikä tarkoittaa, että juuri ne ongelmat, jotka vaatisivat pitkäjänteistä poliittista huomiota, jäävät ilman sitä.
Vuorokauden otsikoista nousee kolme hallitsevaa tarinaa, jotka muodostavat toisiinsa kietoutuvan ketjun.
Ensimmäinen tarina: Maailma on vaarallinen ja eskaloituu. Iranin sota, Trumpin uhkaukset, Ukrainan drooni-iskut Venäjän öljysatamiin, Israelin ja Iranin iskut, öljyn hinnan nousu, polttoaineiden kallistuminen ja savun leviäminen Suomeen rakentavat kuvan maailmasta, jossa konfliktit laajenevat fyysisesti kohti Suomea. Savu itärajalla, polttoaineen hinta ja euriborin nousu tuovat sodan konkreettiseksi arjessa. Tämä narratiivi palvelee turvallisuuspoliittista konsensusta: se tekee puolustusmenojen kasvattamisesta ja Nato-sitoutumisesta itsestään selvää.
Toinen tarina: Suomi on turvaton myös sisältä. Päiväkodin kaappisänkyturma, koulupuukotukset (Helsinki, Kouvola), koulupalot, väkivalta Espoon kouluissa, nuorten vaikeudet, poliisioperaatiot (Tornio, Vantaa, Kurikka) ja rikosuutiset (Laukaan henkirikos, Lohjan vauvasurma, Malminkartanon murha) muodostavat kuvan yhteiskunnasta, jossa turvallisuus pettää juuri siellä, missä sen pitäisi olla taattua: kouluissa, päiväkodeissa, kodeissa. Tämä narratiivi tukee valvonnan ja kontrollin lisäämistä, vaikka yksikään otsikko ei sitä suoraan vaadi.
Kolmas tarina: Päivi Räsäsen tuomio sananvapauden koetinkivenä. Räsäsen kiihottamistuomio on vuorokauden ylivoimaisesti eniten otsikoidtu yksittäinen aihe, yli 30 otsikkoa eri medioissa. Otsikot kehystävät tapahtuman ennen kaikkea kamppailuna sananvapauden rajoista, eivät niinkään vähemmistöjen suojeluna. Hallituspuolueiden edustajat (Purra, Essayah, Halla-aho, Mäkelä) saavat runsaasti otsikkotilaa tuomion kritisoijina, seksuaalivähemmistöjen ääni (Seta, arkkipiispa) jää vähemmälle. Kehystys on edullinen erityisesti perussuomalaisille ja kristillisdemokraateille, joille tuomio tarjoaa poliittisen narratiivin "valtion sensuurista".
Nämä kolme tarinaa tukevat toisiaan hierarkkisesti: ulkoinen uhka legitimoi sisäistä valvontaa, sisäinen turvattomuus ruokkii pelkoa, ja sananvapausdebatti toimii kulttuurisotana, joka jakaa huomion rakenteellisista ongelmista identiteettikysymyksiin. Yhdessä ne rakentavat lukijalle maailmankuvan, jossa uhkat ympäröivät kaikkialta ja perinteiset instituutiot (koulu, päiväkoti, oikeuslaitos) eivät toimi kunnolla.
Toistuvimmat sanat ja fraasit:
Uhka- ja kriisisanasto dominoi: "isku/iskut" (yli 15 kertaa), "sota" (yli 10), "tulipalo/palo" (8), "tuomio" (yli 15), "kuollut/kuoli" (7), "murha" (6), "väkivalta" (5), "uhkasi/uhkaa" (5), "paljastus/paljastui" (8), "järkyttävä/kauhistuttava" (5), "karmea/kammo" (4), "hätätilanne" (3), "räjähdys" (3).
Salailun ja paljastuksen sanasto on erityisen yleinen: "paljastus", "paljastui", "selvisi", "vuoti julki", "tihkui tietoa", "yllätys". Tämä kehystää todellisuuden paikkana, jossa jotain on aina piilossa ja media paljastaa sen lukijalle. Se rakentaa median roolia portinvartijana, joka tietää enemmän kuin lukija.
Tunnelataukseltaan negatiivisia adjektiiveja käytetään runsaasti: "historiallinen katastrofi", "hurja", "kamala", "synkkä", "karu", "raju", "kauhea". Positiivisia tunneilmauksia on vähän: "lämpö hellii", "erittäin helppo kevät" (koivuallergikoille), "etuajassa".
Aktiivi vs. passiivi: Ulkomaisissa konflikteissa toimijat ovat selkeitä: "Trump antoi", "Israel iski", "Ukraina iskee". Kotimaisissa ongelmissa passiivi yleistyy huomattavasti: "väkivalta lisääntynyt", "lapsi jäi puristuksiin", "ilmanlaatu heikkeni". Rakenne häivyttää vastuun. Kukaan ei ole vastuussa siitä, että kaappisängyt ovat vaarallisia tai että väkivalta lisääntyy kouluissa. Asiat vain tapahtuvat.
Räsäs-uutisoinnissa kehystysero on selvä: tuomiota kritisoivat saavat aktiivisia verbejä ("Purra: kiihottamislakia pitää muuttaa", "Essayah antaa tukensa", "ministeri maalaa kauhukuvaa"), tuomiota puolustavat jäävät usein reagoivaan rooliin ("Seta pitää päätöstä tärkeänä", "arkkipiispa: peiliin katsomisen paikka").
Mitä otsikot lupaavat: Otsikot lupaavat draamaa, paljastuksia, käännepisteitä ja eksklusiivista tietoa. "HS:n tiedot", "IL:n tiedot", "Yle selvitti", "SK:", "WP:" ja "Mediat:" ovat auktoriteettimerkkejä, jotka lupaavat lukijalle sisäpiirin näkökulmaa.
Mitä puuttuu kokonaan:
Ilmastonmuutos on lähes näkymätön. Yhdessäkään otsikossa ei mainita ilmastokriisiä, vaikka ennätyslämpimästä maaliskuusta kerrotaan vain mukavana säätiedotteena. Sään poikkeuksellisuus esitetään myönteisenä ("lämpö hellii", "paljon lämpöä luvassa"), ei merkkinä ilmaston muuttumisesta.
Terveydenhuollon kriisi puuttuu otsikoista lähes täysin. Apotti-järjestelmän selvitys mainitaan ohimennen, mutta hoitajapula, hoitojonot ja sote-uudistuksen seuraukset eivät näy lainkaan.
Talouden rakenteelliset ongelmat jäävät piiloon. Asuntorakentamisen romahdus mainitaan yhdessä Ylen otsikossa, mutta asuntojen hintaluisu, köyhyysraportti ja velkaantuminen eivät muodosta narratiivia. Polttoaineen hinta sen sijaan nostetaan esiin toistuvasti, koska se kytkeytyy dramaattiseen sotanarratiiviiin.
Ay-liike ja työelämän ongelmat saavat yhden otsikon ("Ay-siivestä tyrmäys eläkkeiden leikkauksille"). Varusmiesten uupuminen ja lomaongelmat nostetaan esiin, mutta laajempi työelämäkeskustelu puuttuu.
Piilevät oletukset: Otsikoiden rakentama maailma olettaa lukijan jakavan useita käsityksiä ilman perustelua: että Suomen turvallisuustilanne on heikentynyt, että sananvapaus on uhattuna, että Trumpin toimet ovat arvaamattomia mutta merkityksellisiä, ja että arki on täynnä piileviä vaaroja (kaappisängyt, huijauspuhelut, peitevoiteet, vakuutusvirheet). Rakenteellinen eriarvoisuus ei ole otsikkojen maailmassa olemassa, ainoastaan yksilöiden kohtaloita.
Selkeimpiä inflaation esimerkkejä:
"Finnairin lomakone vaikeroi Lanzarotella: 'Kauhistuttavaa edes katsoa'" (MTV) – Otsikko lupaa lähes katastrofin, todennäköisesti kyse on kovasta tuulesta ja turbulenssista. "Vaikeroi" personoi lentokoneen ja "kauhistuttavaa" lupaa visuaalista draamaa.
"17-vuotias Ella teki mummonsa kanssa lihapullia, kun jauhelihasta paljastui puistattava yllätys" (IS) – "Puistattava" lupaa jotain kuvottavaa, todennäköisesti kyse on laadunvalvontapoikkeamasta.
"20-vuotias malli katosi kuin maan nielemänä – kuuden päivän jälkeen tapahtui poliisejakin hämmästyttänyt käänne" (IS) – Otsikko rakentaa trillerinarratiivin, joka todennäköisesti perustuu jo tunnettuun Chloe Ayling -tapaukseen vuodelta 2017. Vanhan tapauksen uudelleenpakkaaminen jännitystarinaksi on tyypillistä inflaatiota.
"Video paljastaa: Tällainen virtaus kuolonloukussa oli – 60 vuoden parisuhde päättyi suureen suruun" (IL) – Yhdistää kuolonloukkumetaforan ja henkilökohtaisen tragedian tavalla, joka lupaa enemmän draamaa kuin uutisoitava tapahtuma todennäköisesti sisältää.
"Rajan takana paukkuu – Drooneja voi päätyä Suomeenkin" (IL) – Spekulatiivinen uhkakehystys, jossa pieni teoreettinen mahdollisuus esitetään otsikossa konkreettisena vaarana.
"Venäjällä leviää outo tauti" (IS) – Mystifioiva sanavalinta, joka lupaa pandemianarratiivia. Kyse on todennäköisesti eläintaudista.
Inflaatio keskittyy selvästi Ilta-Sanomiin ja Iltalehteen. Helsingin Sanomat ja Yle käyttävät maltillisempaa kieltä samoista aiheista. MTV Uutiset sijoittuu välimaastoon.
Otsikoiden emotionaalinen jakautuminen kokonaisuutena (arvio):
Mediakohtaiset erot tunnelatauksessa:
Ilta-Sanomat on selvästi tunnepitoisin: pelko, skandaali ja uteliaisuus kattavat noin 75 % otsikoista. Iltalehti on lähellä samaa profiilia, joskin hieman enemmän poliittista provokaatiota. MTV Uutiset käyttää tasaisempaa tunnejakaumaa, mutta yksittäiset otsikot voivat olla hyvin latautuneita. YLE Uutiset on selvästi neutraalein: arviolta 40 % otsikoista on informatiivisia ilman selvää tunnelatausta. Helsingin Sanomat sijoittuu Ylen ja iltapäivälehtien väliin, mutta käyttää analyyttisempää kehystämistä.
Tunnereaktio on suhteettoman voimakas verrattuna useimpien aiheiden faktuaaliseen painoarvoon. Kaappisänkyturma on vakava yksittäistapaus, mutta sen saama otsikkomäärä (yli 10 eri otsikkoa eri medioissa) luo vaikutelman systemaattisesta kriisistä. Samoin yksittäiset väkivaltatapaukset kasautuvat narratiiviksi, joka viestii turvattomuuden lisääntymistä, vaikka tilastollista näyttöä laajasta trendistä ei esitetä.
Arviolta 25–30 % otsikoista on rakennettu selkeästi klikkaamaan houkutteleviksi. Yleisimmät rakenteet:
Hämäräviittaus ("tämä/tältä/näin"): Ylivoimaisesti yleisin clickbait-rakenne. "Tämä kohtaus poistettiin", "Tältä näytti asunnossa", "Näin kävi", "Näin pelastajat saivat", "Tässä ovat", "Tämä tapa aiotaan kieltää". Rakenne pakottaa klikkaamaan, koska otsikko ei kerro mitä "tämä" tarkoittaa. Ilta-Sanomat käyttää tätä rakennetta erityisen systemaattisesti.
Tunnekuilu ("yllättävä/järkyttävä/hurja"): "Yllättävä tilanne", "järkyttävä video leviää", "hurja meno". Lupaus emotionaalisesta kokemuksesta, joka harvoin täyttyy.
Epämääräinen paljastus: "Tieto vuoti julki", "Connor McDavidilta yllättävä paljastus", "Stubb yllätti vieraansa täysin", "paljastus Huuhkajien avauskokoonpanosta". Nämä lupaavat salaisuuden paljastumista, joka on usein arkinen yksityiskohta.
Kysymysmuoto: "Palaako Kalle Rovanperä ralliin?", "Onko sinulla hyvä yleissivistys?", "Onko tässä pääsiäisen hittituote?" Kysymys luo jännitteen, johon vastaus löytyy vain klikkaamalla.
Pahimmat esimerkit:
Clickbait keskittyy erityisesti viihteeseen, kuluttaja-aiheisiin ja urheiluun. Ulko- ja turvallisuuspolitiikan otsikot ovat harvemmin klassista clickbaitia, mutta niissä käytetään draamaa toisin keinoin (superlatiivit, sotilaallinen kieli).
HS rakentaa otsikoillaan kuvan analyyttisesta, sivistyneen lukijan mediasta. Otsikoissa korostuvat asiantuntijalähteet ("asiantuntija selittää"), pitkät selittävät otsikot ja eksplisiittinen genremerkintä (Sota |, Kriisit |, Linjaus |). Tunnelataus on maltillista: "Kolmoismurros sekoittaa maailmantaloutta uuteen uskoon" on dramaattinen sisällöltään mutta hillitty ilmaisultaan.
Räsäs-kehystys: HS käyttää pinsettimetaforaa pääkirjoituksessaan ("Korkein oikeus käytti Päivi Räsäsen tuomiossa pinsettejä") ja esittää tuomion juridisena rajanvetona, ei kulttuurisotana. Tämä on merkittävä ero iltapäivälehtiin.
Erityispiirre: HS on ainoa media, joka nostaa otsikoihin rakenteellisia analyysejä: "Kolmoismurros sekoittaa maailmantaloutta", "Kätilöt kertovat: Superruuhka johtaa siihen, että hoidetaan 'vääriä' synnyttäjiä", "Perussuomalaiset haluaa kikkailla Suomen velasta pois miljardeja". Nämä otsikot edellyttävät lukijalta kontekstin tuntemista ja kiinnostusta mekanismeihin, eivät vain tapahtumiin.
Lukijakuva: Koulutettu, poliittisesti kiinnostunut, kaupunkilainen, joka haluaa ymmärtää miksi asiat tapahtuvat.
IS on volyymiltaan ylivoimaisesti suurin otsikkojen tuottaja. Se kattaa kaiken politiikasta viihteeseen, urheilusta rikoksiin. Otsikkorakenne on systemaattisesti klikkejä hakeva: epämääräiset viittaukset, tunnelataukset ja "paljastukset" dominoivat.
Räsäs-kehystys: IS antaa erityisen paljon tilaa tuomion kritisoijille: "Ministeri maalaa kauhukuvaa", "Päivi Räsänen sai tuomion – yksi puolue riensi tueksi", "Näin Jussi Halla-aho kommentoi". Setan ja Priden reaktiot saavat yhden otsikon. Kokonaisbalanssi kallistuu selvästi tuomion kyseenalaistajien puolelle.
Erityispiirre: IS sekoittaa vakavia ja keveitä aiheita tavalla, joka tasapäistää kaiken. "Joukkoraiskauksen uhri kuolee tänään" ja "Lähes 14 000 äänesti parasta sipsiä" ovat samassa syötteessä peräkkäin. Tämä normalisoi sekä tragedioita että trivialiteetteja.
Saman aiheen eri kehystys: Kaappisänkyturmasta IS otsikoi "Uutta tietoa Vantaan päiväkotionnettomuudesta: Lapsi piti elvyttää", Yle sen sijaan "Kaappisängyn väliin puristunutta lasta ei huomattu päiväkodissa – Otkes: sänkyihin liittyy vakava turvallisuusriski". IS korostaa dramaattista yksityiskohtaa (elvytys), Yle rakenteellista ongelmaa (turvallisuusriski).
Lukijakuva: Laaja yleisö, joka selaa nopeasti ja pysähtyy emotionaaliseen tai yllättävään otsikkoon. Lukija, jolle media on ensisijaisesti viihdettä ja toiseksi tiedonvälitystä.
IL muistuttaa IS:ää rakenteellisesti, mutta ottaa aggressiivisemman poliittisen linjan. Otsikot ovat usein lyhyempiä ja iskevämpiä: "Ruotsissa kauhea viikko", "Poliiseja päin ammuttu Torniossa", "Kuolemantapaus Imatralla".
Räsäs-kehystys: IL ottaa selkeimmän kannan tuomion kritisoijien puolelle: "Markku Ruotsila: Orwellin ennustukset käyvät toteen, Suomea ollaan muuttamassa woke-valtioksi" on linjanveto, joka kehystää tuomion osaksi laajempaa kulttuuri-ideologista narratiivia. Tämä on vuorokauden radikaaliein kehystys, ja se tulee juuri IL:stä.
Erityispiirre: IL käyttää fragmentaarisia, dramaattisia otsikoita: "Tulipalo jäänmurtajalla", "Vuoto Olkiluodossa", "Jenni Haukiolle uusi pesti". Minimaalinen informaatio pakottaa klikkaamaan, mutta samalla luo vaikutelman jatkuvasta kaaoksesta.
Turvallisuusuutisointi: IL on aktiivisin reserviläis- ja puolustusaiheissa: "Saimme haltuumme reserviläisten muuttuneen käskykortin", "Rajan takana paukkuu – Drooneja voi päätyä Suomeenkin". Tämä rakentaa lukijakunnan, jolle maanpuolustus on identiteettikysymys.
Lukijakuva: Keski-ikäinen, konservatiivisempi lukija, joka on kiinnostunut turvallisuudesta, rikoksista ja yhteiskunnallisista kipukohdista. Lukija, joka kokee "perinteisten arvojen" olevan uhattuna.
MTV asettuu iltapäivälehtien ja Ylen välimaastoon. Otsikot ovat usein informatiivisia mutta sisältävät ajoittain tunnelatausta: "Vanhusmurhaaja pääsee vapaaksi", "Trump paljasti Iranilta saadun 'hyvin suuren lahjan'".
Räsäs-kehystys: MTV ottaa selkeimmän toimituksellisen kannan: päätoimittajan kommentti otsikoidaan "Korkeimman oikeuden riitaisa Räsäs-päätös on myrkkyä sananvapaudelle". Tämä on suorin median oma kannanotto, ja se asettuu tuomiota kritisoivalle puolelle.
Erityispiirre: MTV nostaa esiin aiheita, joita muut mediat eivät: Korkeasaaren manuli-tapaus, deepfake-alastonkuvat, pride-tapahtumiien vihatekotilasto. Nämä osoittavat pyrkimystä erottautumiseen.
Lukijakuva: TV-uutisten katsoja, joka hakee tiivistä kokonaiskuvaa ilman syvällistä analyysia.
Yle on selkeästi neutraalein ja monipuolisin otsikoiltaan. Se nostaa esiin rakenteellisia aiheita, joita muut mediat ohittavat: pienmetsänomistajien ongelmat, päivähoidon maksuttomuus, teiden rapistuminen, asuntorakentamisen romahdus, koulutuksen hakutrendit.
Räsäs-kehystys: Yle antaa tasapuolisimmin tilaa sekä tuomion kritisoijille (Purra, Essayah) että puolustajille (rikosoikeuden professori, Seta, arkkipiispa). Otsikkotasolla Yle ei ota kantaa, vaan referoi.
Erityispiirre: Yle on ainoa media, joka otsikoi Venäjälle palautetun turvapaikanhakijan kohtalosta: "Venäjä tuomitsi Suomesta palautetun turvapaikanhakijan – sukulainen: 'Epäilen, että häntä on kidutettu'". Tämä otsikko ei näy muissa medioissa. Samoin Unkarin Orbán-paljastus, EU:n epäreiluksi kuvattu tullisopimus ja kehittyvien maiden ilmastouutisluottamus ovat aiheita, jotka löytyvät vain Yleltä.
Saman aiheen eri kehystys kuin muilla: Hollolan koulupalosta Yle otsikoi "Hollolan tuhoisa koulupalo lähti liikkeelle lasten sytyttelyleikeistä", IL otsikoi "Lasten syttkärileikistä miljoonien eurojen koulupalo". Yle kertoo syyn, IL korostaa rahallista vahinkoa.
Lukijakuva: Kansalainen, joka haluaa ymmärtää yhteiskunnan toimintaa ja joka on kiinnostunut myös marginaalisemmista aiheista. Lukija, joka arvostaa tasapuolisuutta enemmän kuin dramaattisuutta.
Ukrainan öljysatamien iskut: HS otsikoi analyyttisesti ("Ukrainan iskut Venäjän satamiin Suomenlahdella aiheuttivat merkittävän häiriön öljynvientiin"), IS korostaa Venäjän haavoittuvuutta ("Selvitys: Venäjän öljynvienti historiallisissa vaikeuksissa"), Yle nostaa asiantuntija-arvion ("Ukraina iskee rajusti Venäjän öljynvientiin – asiantuntija epäilee, että Yhdysvaltain suhtautuminen iskuihin voi muuttua"), IL tiivistää ilmiötason otsikkoon ("Venäjän savu on levinnyt Suomeen"). Sama tapahtumasarja tuottaa neljä eri todellisuutta: geopoliittisen, taloudellisen, strategisen ja konkreettis-arkisen.
Stubb ja JEF-kokous: HS kehystää kokouksen turvallisuuspoliittisena ("JEF-maiden johtajat kokoontuvat Helsinkiin"), IL nostaa Stubbin persoonan ("Huimaa puhetta Alexander Stubbista: 'Yksi lahjakkaimmista Natossa'", "Stubb yllätti vieraansa täysin"), IS korostaa uhkaa ("Venäjällä on lähellä kriittinen tilanne – Alexander Stubb: 'Olemme tilanteessa, jossa...'"), Yle antaa ulkopuolisen katseen ("Ulkomaiset toimittajat kiittelevät Suomea"). Stubb-kehystys on kauttaaltaan myönteinen kaikissa medioissa, mikä on poikkeuksellista.
Tänään suomalainen media otsikoi, että maailma on vaarallisempi kuin eilen: Iranin sota eskaloituu, Ukrainan drooni-iskujen savu tuoksuu Suomen itärajalla ja polttoaineen hinta nousee. Päivi Räsäsen kiihottamistuomio hallitsi kotimaista uutispäivää, ja mediat kehystivät sen pääosin sananvapauskysymyksenä, jossa tuomion kritisoijat saivat enemmän otsikkotilaa kuin vähemmistöjen oikeuksia puolustavat äänet. Merkittävin kehystysero medioiden välillä koski juuri tätä: siinä missä Yle ja HS käsittelivät tuomiota juridisena rajanvetona, Iltalehti ja MTV tulkitsivat sen uhkaksi sananvapaudelle, ja perussuomalaisten reaktiot saivat suhteettoman paljon tilaa. Päivän suurin puuttuva aihe oli ilmastonmuutos: ennätyslämpimästä maaliskuusta raportoitiin pelkästään mukavana säätietona, eikä yksikään otsikko yhdistänyt poikkeuksellista lämpöä laajempaan ilmastonarratiiviiin. Samalla arjen rakenteelliset ongelmat, kuten terveydenhuollon tilanne, asuntorakentamisen romahdus ja eriarvoisuuden kasvu, jäivät yksittäisten mainintojen varaan vailla kokoavaa narratiivia.