Pahan todellisuus
Elämme aikakaudella, joka haluaa selittää pahan pois. Psykologia tarjoaa diagnooseja. Sosiologia syyttää olosuhteita. Neurotiede viittaa aivojen rakenteisiin. Ja kaikissa näissä on totuutta, mutta ei koko totuutta.
On olemassa paha, joka ei selity häiriöillä. On olemassa julmuus, joka ei johdu traumasta. On olemassa kylmyys, joka ei ole olosuhteiden tuote.
Raamattu puhuu tästä suoraan. Paavali kirjoittaa: “Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tämän pimeyden maailman henkivaltoja vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa.” (Ef. 6:12, KR 1933/38)
Tämä ei ole vertauskuvaa. Tämä on todellisuuden kuvausta.
Pahan kasvot
Persoonallinen paha ei aina näytä siltä, miltä odotamme. Se ei asu vain sodissa ja kansanmurhissa. Se asuu arkisissa valinnoissa, jotka tehdään tietoisesti, toistuvasti, ilman katumusta.
Se näkyy ihmisessä, joka käyttää läheisiään välineinä. Se näkyy manipulaatiossa, joka naamioituu rakkaudeksi. Se näkyy valheessa, joka toistettuna alkaa tuntua totuudelta. Se näkyy kylmyydessä, joka ei johdu kyvyttömyydestä tuntea, vaan haluttomuudesta välittää.
Pahin paha ei huuda. Se kuiskaa. Se ei riko ovia. Se hivuttautuu sisään luottamuksen kautta. Se ei näytä hirviöltä. Se näyttää tutulta, turvalliselta, jopa rakastavalta.
Jeesus tiesi tämän. Hän sanoi: “Te olette isästänne perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, eikä hän pysy totuudessa, koska hänessä ei ole totuutta. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja valheen isä.” (Joh. 8:44, KR 1933/38)
Uhrin taakka
Kun kohtaat persoonallisen pahan, se jättää jälkensä. Ei vain näkyvät haavat, vaan näkymättömät. Epäluottamus. Pelko. Häpeä, joka ei ole sinun mutta joka tarttuu. Kysymykset, joihin ei ole vastausta: miksi minä, miksi tämä, miksi kukaan.
Ja sitten tulee kiusaus, joka on yhtä vanha kuin ihmiskunta: viha. Kosto. Katkeruus.
Nämä tunteet ovat ymmärrettäviä. Ne ovat inhimillisiä. Mutta ne ovat myös vankila. Kun kannat vihaa, kannat tekijää mukanasi. Kun hautoo kostoa, annat hänelle valtaa elämääsi. Kun jäät katkeruuteen, olet yhä sidottu siihen, mitä sinulle tehtiin.
Paha voittaa kahdesti: ensin teossa, sitten uhrin sydämessä.
Anteeksiannon paradoksi
Anteeksianto ei ole sitä, mitä luulemme.
Se ei ole unohtamista. Se ei ole hyväksymistä. Se ei ole tekosyiden keksimistä. Se ei ole uhrin vastuuta “siirtyä eteenpäin”. Se ei ole edes tunnetta.
Anteeksianto on päätös. Päätös katkaista side, joka sitoo sinut tekijään. Päätös olla kantamatta taakkaa, joka ei ole sinun. Päätös vapauttaa itsesi vankilasta, jonka toinen rakensi.
Jeesus sanoi ristillä: “Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät.” (Luuk. 23:34, KR 1933/38)
Tämä ei ollut heikkouden merkki. Tämä oli lopullinen voitto. Keskellä äärimmäistä kärsimystä, keskellä väkivaltaa ja pilkkaa, hän kieltäytyi antamasta vihalle valtaa. Hän kieltäytyi kantamasta heidän pahuuttaan sydämessään.
Ja näin hän vapautui heistä. Vaikka hänen ruumiinsa oli ristillä, hänen henkensä oli vapaa.
He eivät tiedä mitä tekevät
Tämä on ehkä vaikein osa anteeksiantoa: ymmärtää, että tekijä ei useinkaan näe omaa pahuuttaan.
Ihminen, joka on antautunut pahalle, menettää kyvyn nähdä itsensä selvästi. Hän rakentaa narratiivin, jossa hän on oikeutettu, uhri, jopa sankari. Hän ei näe tuhoa, jonka jättää taakseen. Tai jos näkee, hän selittää sen pois.
Tämä ei vapauta häntä vastuusta. Ihminen on vastuussa valinnoistaan, vaikka hän olisi sokeutunut niiden seurauksille. Mutta se vapauttaa sinut odotuksesta, että hän koskaan ymmärtäisi. Että hän pyytäisi anteeksi. Että hän muuttuisi.
Anteeksianto ei vaadi tekijän katumusta. Se vaatii vain sinun päätöksesi.
Anteeksiannon tie
Anteeksianto ei tapahdu hetkessä. Se on prosessi, joka vaatii aikaa, rehellisyyttä ja usein myös tukea.
Ensimmäinen askel on tunnustaa, mitä tapahtui. Ei selitellä, ei vähätellä, ei kieltää. Paha ansaitsee tulla nimetyksi. Vasta kun näet sen selvästi, voit päättää olla kantamatta sitä.
Toinen askel on antaa itsellesi lupa tuntea. Viha, suru, pelko, hämmennys, kaikki se, mikä nousee. Nämä tunteet eivät ole vääriä. Ne ovat todisteita siitä, että sinulle tehtiin väärin, mutta ne ovat vieraita, eivät asukkaita. Anna niiden kulkea lävitsesi, älä rakenna niille kotia.
Kolmas askel on päätös. Ei tunne, vaan tahto. Päätät, ettet kanna tätä. Päätät, ettet anna tekijälle valtaa elämääsi. Päätät vapauttaa itsesi, vaikka tekijä ei koskaan vapauttaisi sinua.
Ja neljäs askel on toisto. Anteeksianto ei ole kertaluonteinen. Se on päivittäinen valinta. Kun muistot nousevat, kun viha kutsuu, kun katkeruus koputtaa, sinä valitset uudelleen. Ja uudelleen. Ja uudelleen.
Vapaus
Kun anteeksianto lopulta juurtuu sydämeen, tapahtuu jotain ihmeellistä.
Et ole enää uhri. Et ole enää sidottu siihen, mitä sinulle tehtiin. Menneisyys on yhä totta, mutta se ei enää määrittele tulevaa. Arvet ovat yhä näkyvissä, mutta ne ovat parantuneet.
Ja sitten huomaat jotain odottamatonta: sinä olet vapaampi kuin tekijä.
Hän kantaa yhä pahuuttaan. Hän elää yhä valheessaan. Hän on yhä vankina omassa pimeydessään. Mutta sinä olet ulkona. Sinä näet valon. Sinä voit hengittää.
Paavali kirjoitti: “Älkää antako pahan itseänne voittaa, vaan voittakaa paha hyvällä.” (Room. 12:21, KR 1933/38)
Tämä on lopullinen voitto pahaa vastaan. Ei kosto. Ei viha. Vaan kieltäytyminen kantamasta sitä, mitä toinen sinulle teki. Vapautuminen vankilasta, jota et itse rakentanut. Elämä, joka jatkuu, valoisampana kuin ennen.
Lopuksi
Persoonallinen paha on todellista. Sitä kohtaavat monet, useammat kuin uskallamme myöntää. Ja se jättää jälkensä, jotka eivät parane itsestään.
Mutta anteeksianto on myös todellista. Se on Jumalan lahja niille, jotka ovat kärsineet. Se ei tee tapahtumatonta tapahtumattomaksi. Mutta se avaa tien ulos pimeydestä.
Ja ehkä, tämän kaiken jälkeen, ymmärrämme paremmin miksi Jeesus opetti meitä rukoilemaan: “Ja anna meille meidän velkamme anteeksi, niinkuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meille velassa.” (Matt. 6:12, KR 1933/38)
Anteeksianto ei ole vaihtoehto. Se on tie elämään.
Totuus on aikaa. Valhe on kiirettä. Ja rakkaus on kärsivällinen.