Tämä analyysi tekee näkyväksi sen, mikä on ollut aikaisemmin näkymätöntä ja piilotettua.
Lukiessamme yksittäisiä uutisia, uutisvirran nopeus ja intensiteetti estävät meitä havaitsemasta kokonaiskuvaa. Tällä sivulla analysoimme joka päivä klo 20:30 kaikkien Suomen viiden suurimman uutismedian (YLE, HS, Iltalehti, Ilta-Sanomat, MTV) uutisoinnit useasta eri näkökulmasta.
Analyysi paljastaa, miten uutiset on asemoitu eri medioihin, millaista sanastoa käytetään sekä millaisia ajatuksia, oletuksia, tunteita ja mielikuvia niistä rakennetaan lukijan mieleen. Mitä korostetaan ja mistä vaietaan? Kerromme myös, millaisia joukkovaikuttamisen keinoja uutisoinnissa käytetään ja kuinka ne vaikuttavat lukijaansa.
Ennen kaikkea mediaraportin tarkoitus on lisätä tietoisuutta ja ymmärrystä. Tietoisuutta siitä, mihin suuntaan media ohjaa lukijoitansa Suomessa juuri nyt. Ymmärrystä siitä, että tunnistaessamme meille syötetyn narratiivin, massahypnoosin, alamme nähdä todellisuuden sellaisena kuin se oikeasti on. Joukkovaikuttamisen mekanismien tullessa näkyviksi piiloviestit eivät enää pääse suoraan alitajuntaasi, ja saatat huomata, että vaihtoehtoja jokaisessa päivässä onkin enemmän kuin mitä uutisoinnin perusteella voisi kuvitella.
Tätä kirjoittaessa (11.3.2026) yksi merkittävä joukkovaikuttamisen suunta on kohti passiivisuutta. Uutiset rakentavat kuvan maailmasta, joka luo lukijaan alitajuisen valmiuden alistua, vaikka tervehdyttävä suunta jokaiselle olisi oman toimintavalmiuden vahvistaminen. Luottamustamme perinteisiin suomalaisiin instituutioihin heikennetään systemaattisesti, samoin luottamusta globaaleihin instituutioihin.
Yleisviesti, joka mediavirrassa surffaaville juuri nyt rakentuu, on: alistu, passivoidu, huolehdi ja murehdi. Tämä luo psykologisesti tilaa ratkaisulle, joka toisi yhtä aikaa turvaa, ennustettavuutta, talousjärjestelmän vakautta ja selvyyttä. Tarkastellessamme samanaikaisesti käynnissä olevia hankkeita EU-tasolla esiin nousee ainakin: CBDC eli digieuro, Eurooppalainen digitaalinen identiteettilompakko (eIDAS) sekä lukuisat massavalvonnan mahdollistamiseen liittyvät lakihankkeet.
Sivu päivitetään kerran vuorokaudessa, joka päivä klo 20:30. Joka sunnuntai teemme lisäksi viikkoanalyysin, jossa tutkimme mihin suuntaan koko viikko on pyrkinyt lukijoitansa kuljettamaan.
Sivuston ylläpidon tavoitat sähköpostitse: emails@yirah.fi
Vuorokauden ykköstarina on Nato-kriisi ja Trumpin uhkailu, joka ilmenee useissa rinnakkaisissa kulmissa: Rutten ja Trumpin tapaaminen Washingtonissa, Wall Street Journalin paljastus joukkojensiirtosuunnitelmista, puoluejohtajien Nato-keskustelu Sanomatalolla sekä puolustusministeri Häkkäsen ja pääministeri Orpon kommentit. Tarina on jatkumo eilisestä, mutta sävy on muuttunut: tulitauon tuoman helpotuksen tilalle on astunut huoli Naton kohtalosta. Eilinen tunne oli "pelastuttiin nipin napin", tänään se on "mutta mihin hintaan".
Agenda on rakenteeltaan kaksitasoinen. Pintatasolla se on reaktiivinen: Trump julkaisi vihaisen viestin Rutten tapaamisen jälkeen, Israel iski Libanoniin, tulitauko rakoilee. Syvätasolla agenda on proaktiivinen: puolueet käyvät Ylen ja IS:n järjestämissä tenteissä ja paneeleissa vaalikamppailua, jossa Nato-teema on valjastettu ennakkovaalikeskustelun välineeksi vuosi ennen eduskuntavaaleja.
Trump dominoi uutispäivää edelleen, mutta tänään keskeiseksi toimijaksi nousee myös Suomen poliittinen eliitti, joka asemoituu tuleviin vaaleihin. Stubb ja Valtonen matkustavat Bilderberg-kokoukseen, Orpo kehystää Suomen "Naton parhaaksi maaksi", oppositio hyökkää köyhyyskysymyksellä kehysriihtä silmällä pitäen. Näkyvyyttä häviävät ne, joilla ei ole institutionaalista ääntä: maanviljelijöiden traktorimarssista uutisoidaan Iltalehdessä ja Ylellä, mutta se jää marginaaliin. Samoin katoavat rakenteelliset ongelmat kuten kuntien rahoituskriisi, lukioiden lakkauttamisuhka ja vankiloiden yliasutus, jotka saavat kukin yksittäisen artikkelin mutta eivät muodosta kokonaisuutta.
Viikkotasolla agenda jatkaa kahden viikon trendiä: droonit → Iranin sota → Nato-kriisi. Jatkumo on selkeä, mutta jokainen viikko on tuonut uuden kerroksen, joka normalisoi edellisen. Droonit ovat nyt sivujuonne (Syrjäsen uusi kuva, satamien valvonta), Iranin sota on siirtynyt tulitaukovaiheeseen, ja Nato-kriisi on päivän akuutti kehys.
Näiden uutisten lukija elää maailmassa, jossa Suomi on pieni maa arvaamattomien suurvaltojen puristuksessa. Turvallisuus riippuu liitosta, jonka pääjäsen uhkailee liittolaisiaan, ja talous riippuu energiamarkkinoista, joita sota heiluttaa. Kotimaassa julkinen talous on kriisissä, palvelut heikkenevät, mutta poliitikot riitelevät siitä, pitäisikö leikata vai verottaa.
Suomi näyttää näiden uutisten valossa maalta, joka varustautuu (112 panssarihaupitsia Etelä-Koreasta, 35 miljoonan EU-rahoitushaku droonitorjuntaan) samalla kun sen hyvinvointivaltion perusta murenee (kouluja lakkautetaan, sote-palvelut pettävät, eläkkeisiin kajoaminen nousee puheeksi). Maa ei kriisiydy yhtäkkisesti vaan liukuu hitaasti kohti tilaa, jossa turvallisuusinvestoinnit ja hyvinvointileikkaukset ovat saman kolikon kaksi puolta.
Lukijan tunnereaktio on monitahoinen mutta pääsuunnaltaan ahdistunut. Aamun tulitaukouutinen tuo hetken helpotuksen, mutta päivän edetessä rakoileva tulitauko, Libanonin siviiliuhrit ja Trumpin vihainen viesti syövät sen pois. Illan Yle-tentti ja galluptulokset kääntävät katseen kotimaiseen politiikkaan, jossa mikään puolue ei tarjoa selkeää ratkaisua. Vuorokauden jälkeen lukija tuntee olevansa informoitu mutta voimaton.
Top 5 teemat:
Merkittävät puutteet: Ilmastonmuutos esiintyy vain keisaripingviinin uhanalaistamisessa ja jäätalven lyhenemisessä, mutta sitä ei kytketä suomalaiseen politiikkaan tai talouteen. Koulutuspolitiikka saa yhden jutun Ilomantsin lukiosta ja toisen Peräseinäjoen kyläkoulusta, mutta rakenteellinen analyysi puuttuu. Asumisen kriisi vilahtelee (omakotitalojen hinnat, vuokra-asuntoneuvot, ruokalähettien hätämajoitus) mutta hajanaisesti. Demokratian tila ei nouse esiin lainkaan, vaikka Unkarin vaaleista kirjoitetaan runsaasti, omaa vaaliprosessia ei tarkastella kriittisesti.
Uhka: ~35 %. Trumpin Nato-uhkailu, tulitauon rakoilu, Venäjän sukellusveneoperaatio, droonit, seksuaalirikollisten verkostoituminen, nuorten tilausrikollisuus.
Konflikti: ~25 %. Kyselytunti, oppositio vs. hallitus köyhyydestä, Purran veropolitiikan puolustus, ydinasekiista puoluejohtajien välillä.
Inhimillinen tarina: ~15 %. Peräseinäjoen perhe, Joonas Lepistön muisto, drooni-Antti, Sari-yksinhuoltajan köyhyys, Jason Segelin Suomi-kokemus.
Edistys/mahdollisuus: ~10 %. K9-hankinta, biojätteestä betonia, Oulu2026 kävijäennätykset, lämmin sää.
Skandaali: ~8 %. Finnairin markkinaoikeusjuttu, Poutalan sidonnaisuusilmoitus, Vauraus Suomi, HSK:n taitoluistelu.
Tragedia: ~7 %. Libanonin siviiliuhrit, varusmiehen kuolema, Vantaan päiväkotiturma.
Kehystyserot medioiden välillä: Sama Trumpin ja Rutten tapaaminen kehystetään eri tavoin. HS:n pääkirjoitus korostaa puoluejohtajien "pari kierrosta jäljessä" olemista eli analyyttista kritiikkiä. Iltalehti otsikoi "Trumpilta rankkaa tekstiä, Orpo huolestui" eli personoi uhkaa. IS keskittyy Rutten diplomaattiseen suoritukseen. Ylen analyysi nostaa esiin Penttilän "aviokriisi"-metaforan. Sama fakta, neljä eri tunnelatausta.
Implisiittiset oletukset: "Sopeutustarve 8–11 miljardia" olettaa, että nykyinen menotaso on virhe eikä investointi. "Naton yhtenäisyys on kriittistä" olettaa, että Nato nykymuodossaan on ainoa turvallisuusratkaisu. "Euriborin miniromahdus" olettaa, että korkotaso on ensisijainen talousmittari, ei esimerkiksi reaalipalkkojen kehitys.
Vuorokauden emotionaalinen pääsuunta on ahdistunut huoli, jota lieventävät hetkelliset helpotuksen ja toivon välähdykset (tulitauko, lämmin sää, Artemis-lennon kuvaukset).
Voimakkaimman tunnelatauksen kantavat:
Iltapäivälehdet (IS, IL) keskittävät tunnepohjaista uutisointia rikoksiin ja henkilökohtaisiin tragedioihin. YLE ja HS tuottavat tunnelatausta enemmän rakenteellisten analyysien kautta (hyvinvointivaltion pettänyt lupaus, vankiloiden kriisi). Emotionaalinen kehystys eroaa faktapohjasta selkeimmin Trumpin Nato-uhkailussa: faktataso on, että kongressin hyväksyntä vaaditaan Natosta eroamiseen, mutta tunnekehys on "kaikki on mahdollista".
Toistuva uhka-altistus ja sen normalisointi. Päivän uutisvirta sisältää samanaikaisesti Trumpin Nato-uhkailun, tulitauon rakoilun, Venäjän sukellusveneoperaation, radioaktiivisen koboltin Imatralla, droonien jatkuvan läsnäolon ja Zaharovan uhkailun Baltian maille. Yksikään näistä ei ole itsessään uusi uhka, vaan jokainen on edellisen päivän tai viikon uhkan jatkumo. Tämä rakenteellinen piirre tuottaa lukijassa tilaa, jossa uhka on pysyvä taustavire eikä enää akuutti hälytys. Lukija oppii elämään jatkuvan uhkan kanssa, mikä on psykologisesti eri asia kuin yksittäiseen uhkaan reagoiminen. Normalisoitunut uhka ei tuota toimintaa vaan sopeutumista.
Auktoriteettirakenteiden epäsymmetria. Päivän uutisissa Trumpin sana on kyseenalaistamaton siinä mielessä, että hänen uhkauksensa otetaan aina vakavasti ja niiden mukaan toimitaan. Kukaan suomalainen poliitikko ei sano "Trump bluffaa" tai "tämä ei toteudu". Sen sijaan Orpo vakuuttaa, että "Suomi on hyvä Nato-maa" (defensiivinen asema), Häkkänen toteaa "kyllä se kuplii" (huolen tunnustaminen) ja Stubb matkustaa Bilderberg-kokoukseen (hakemaan hyväksyntää). Samalla kotimaisten asiantuntijoiden, kuten Utakin pääekonomisti Kyyrösen, kritiikki valtiovarainministeriön linjasta kehystetään marginaaliseksi vaihtoehtolaskelmaksi. VM:n budjettipäällikkö Niemelän näkemys esitetään "ekonomistien konsensuksena", vaikka Utak esittää laskelmia, joiden mukaan leikkaukset eivät edes saavuta tavoitteitaan.
Tästä syntyy kaksoisdynamiikka: kansainvälisen tason auktoriteetti (Trump, Nato) vahvistuu samalla kun kotimainen demokraattinen päätöksenteko näyttää voimattomalta ja reaktiiviselta. Luottamusta siirretään konkreettisesta abstraktiin: konkreettinen kotimainen päätösvalta (eduskunta, kehysriihi) näyttää merkityksettömältä verrattuna kaukaisiin tapahtumiin Washingtonissa. Lukija alkaa sisäistää ajatuksen, että todellinen valta on muualla.
Samaistumiskohteiden ohjaaminen. Lukija kutsutaan eläytymään Peräseinäjoen Mäntysalon perheen ahdinkoon (koulu lakkautetaan), yksinhuoltaja Sarin köyhyyteen ja drooni-Antin kokemukseen. Nämä ovat tavallisia suomalaisia, joiden arki järkkyy rakenteellisten päätösten seurauksena. Sen sijaan päätöksentekijöiden näkökulmaa ei avata samalla inhimillisellä tasolla. Purra "puolustaa veronalennuksia" kyselytunnilla, mutta hänen motivaationsa tai epäilyksensä eivät avaudu. Stubb matkustaa Bilderberg-kokoukseen, mutta lukija ei tiedä, mitä hän siellä pohtii. Tämä epäsymmetria tuottaa kuvaa, jossa päättäjät ovat kaukaisia ja tavallinen ihminen on yksin ongelmansa kanssa.
Vaihtoehtojen kaventaminen. Talouskeskustelussa esitetään kaksi vaihtoehtoa: VM:n leikkauslinja tai Utakin veronkorotuslinja. Kolmatta vaihtoehtoa, kuten teollista investointipolitiikkaa, kasvustrategiaa tai eurooppalaista yhteisvelkaa, ei esitetä. Nato-keskustelussa vaihtoehdot ovat "Nato pysyy" tai "Nato hajoaa". Euroopan oman puolustuksen rakentaminen mainitaan, mutta sitä ei konkretisoida. Köyhyyskeskustelussa vaihtoehdot ovat "leikataan" tai "ei leikata". Rakenteellisia ratkaisuja kuten asuntopolitiikan uudistamista tai universaalipalveluiden mallia ei nosteta esiin.
Tunnetta faktan sijaan. Iranin tulitauon uutisointi on rakenteeltaan emotionaalinen keinulauta: aamulla helpotus, iltapäivällä pelko. Faktataso (tulitauko on voimassa, neuvottelut jatkuvat Islamabadissa) jää toisarvoiseksi verrattuna tunnekokemukseen. Samalla tavalla Trumpin "vihainen viesti" Rutten tapaamisen jälkeen on uutinen nimenomaan tunnesisällöstään, ei poliittisesta substanssistaan.
Samaistumisen luominen. Jason Segelin Suomi-tarina (ruokakauppa, vartija, suomalainen pidättyväisyys) on puhdasta identiteettinarratiivia. Se ei ole uutinen, mutta se vahvistaa lukijan käsitystä suomalaisuudesta helppona samaistumiskohteena. Valtteri Bottaksen kommentit suomalaisista ("vihaavat small talkia") toimivat samalla mekanismilla. Nämä jutut myyvät lukijalle hänen omaa identiteettiään takaisin.
Ryhmäpaine normina. Kokoomuksen kannatuksen lasku esitetään gallup-uutisissa faktana, mutta implisiittinen viesti on: "kansa on kääntymässä". Lukijaa ei kutsuta arvioimaan politiikan sisältöä vaan seuraamaan joukon liikettä. Startup-kyselyn tulos siitä, että "yli puolet harkitsee muuttoa" rakentaa kuvaa, jossa Suomesta lähteminen on sosiaalinen normi menestyville ihmisille.
Kulutus ja käyttäytyminen normina. Erling Haalandin 460 000 euron automalli, Eiffel-tornin portaikon huutokauppa ja Ferrarin myyntiartikkeli rakentavat ylellisyyden normaaliutta samana päivänä, kun uutisoidaan ruokalähettien hätämajoituksesta ja yksinhuoltajien köyhyydestä. Nämä eivät ole ristiriidassa uutisvirrassa, ne ovat rinnakkaisia todellisuuksia, mikä normalisoi eriarvoisuutta.
1. Fatalistinen passiivisuus. Mekanismi: lukija altistuu päivittäin uhkille, joihin hänellä ei ole mitään keinoa vaikuttaa (Trumpin päätökset, Iranin sota, öljyn hinta, Naton kohtalo). Seuraus: lukija sisäistää, että maailma tapahtuu hänelle, ei hänen kauttaan. Lukija tulee valmiiksi hyväksymään sen, että suomalainen päätöksenteko on reagointia ulkoisiin shokkeihin eikä aktiivista valintojen tekemistä.
2. Yksilöllinen varautuminen. Mekanismi: kollektiivisten ratkaisujen puuttuessa uutiset ohjaavat lukijaa henkilökohtaisiin toimiin. Kelan tilitietojen avaaminen, siitepölylääkityksen aloittaminen, vuokra-asunnon hakuvinkit, reitittimen tietoturvan tarkistaminen, sähköpotkulaudan säännöt. Seuraus: lukija näkee itsensä yksilönä, joka navigoi järjestelmässä, ei kansalaisena, joka muokkaa järjestelmää. Tämä valmistaa hyväksymään sen, että julkiset palvelut heikkenevät ja jokaisen on selvittävä itse.
3. Luottamuksen kaventuminen. Mekanismi: päivän aikana Nordean pankkijärjestelmä ei toimi, Finnair ei palauta rahoja, positiivinen luottotietorekisteri mahdollistaa petokset, Kela saa oikeuden tarkistaa tilitiedot, Spotify-huijaukset leviävät, seksuaalirikolliset verkostoituvat vankiloissa, koiratarhoilla laiminlyödään eläimiä. Jokainen näistä on yksittäin pieni luottamuksen kolhu, mutta yhdessä ne rakentavat kokemusta siitä, ettei mikään järjestelmä toimi kunnolla. Seuraus: lukija tulee valmiiksi hyväksymään sen, että instituutioihin ei voi luottaa ja tämä on normaalia.
4. Turvallisuusidentiteetin vahvistuminen. Mekanismi: 112 panssarihaupitsia, 35 miljoonan droonirahoitushaku, puolustusministerin lausunnot, Venäjän sukellusveneoperaation torjunta. Nämä uutiset rakentavat kuvaa Suomesta, joka tekee oikeita asioita turvallisuuden saralla. Seuraus: lukija hyväksyy puolustusinvestoinnit kyseenalaistamatta niiden suhdetta hyvinvointipalveluihin. "Turvallisuus ensin" tulee hiljaisesti hyväksytyksi prioriteetiksi.
Ketju: Fatalistinen passiivisuus luo pohjan, jolla yksilöllinen varautuminen tuntuu järkevältä. Yksilöllinen varautuminen syventää luottamuksen kaventumista, koska jokainen on yksin. Luottamuksen kaventuminen tekee turvallisuusidentiteetistä ainoan yhteisen nimittäjän: kun muuhun ei voi luottaa, ainakin puolustus toimii. Näin syntyy yhteiskunta, joka on valmis investoimaan turvallisuuteen mutta ei kykene ylläpitämään hyvinvointia, ja jossa tätä epätasapainoa ei koeta ristiriitana.
1. "Nato ei ole enää automaattinen turvatakuu." Tämä on faktoihin perustuva uskomusmuutos. Penttilän lausunto "5. artikla on mennyttä" ja Trumpin vihainen viesti Rutten tapaamisen jälkeen siirtävät lukijan käsitystä pysyvästi. Eilinen uskomus "Nato suojelee meitä" muuttuu muotoon "Nato suojelee meitä, jos ansaitsemme sen".
2. "Suomen talous vaatii joko rajuja leikkauksia tai rajuja veronkorotuksia, kolmatta vaihtoehtoa ei ole." Tämä on kehystyksestä syntyvä uskomusmuutos. Iltalehden eläkepääkirjoitus, Utakin raportti ja VM:n linja esitetään vastakkaisina ääripäinä. Lukija ei saa tietoa rakenteellisista vaihtoehdoista (kasvu, investoinnit, eurooppalainen koordinaatio), joten hän sisäistää binäärisen kehyksen.
3. "Lapsia käytetään vakaviin rikoksiin Suomessa." Tämä on faktoihin perustuva uskomusmuutos. Korson tuhopolttojutun käsittely Helsingin käräjäoikeudessa tuo konkreettisen esimerkin siitä, miten 15-vuotiaita värvättiin tilausmurhaan. Poliisin lausunto "poikkeuksellista järjestäytyneen rikollisuuden esitutkinnoissa Suomessa" siirtää käsitystä rikollisuuden luonteesta.
4. "Suomi on riippuvainen kaukaisista päätöksistä, joihin se ei voi vaikuttaa." Tämä on kehystyksestä syntyvä uskomusmuutos. Ruotsinlaivojen hidastaminen Iranin sodan vuoksi, euriborin heilahtelu Lähi-idän uutisten mukana ja öljyn hinnan dominoefekti rakentavat kuvaa siitä, että suomalaisen arki on globaalien voimien pelinappula.
5. "Hyvinvointivaltio on jo menneisyyttä." Tämä on kehystyksestä syntyvä uskomusmuutos. HS:n kolumni "Suomalainen hyvinvointivaltio petti lupauksensa", vieraskynä lapsen oikeuksista, kuntien rahoituskriisi ja Peräseinäjoen perhetarina rakentavat yhdessä kuvaa, jossa hyvinvointivaltio ei ole poliittinen valinta vaan menetetty tila. Lukija ei usko huomenna, että hyvinvointivaltio on tuhottu, mutta hän alkaa uskoa, ettei sitä voi pelastaa.
Tänään suomalainen media kertoo lukijalle, että maailma on vaarallinen paikka, jossa tulitauot rakoilevat, liittolaiset uhkailevat toisiaan ja Suomen turvallisuus riippuu siitä, onko se "tarpeeksi hyvä" Trumpin silmissä. Kotimaassa hyvinvointivaltion lupaus hapertuu samalla kun puolustusinvestoinnit kasvavat, eikä poliittinen kenttä tarjoa muuta kuin leikkausten ja veronkorotusten välisen valinnan. Merkittävin kehystysvalinta on se, että Trumpin mielialoja käsitellään luonnonilmiön tavoin, johon sopeutetaan eikä jota vastustetaan. Tärkein hiljainen signaali on se, ettei yksikään artikkeli kysy, mitä Suomi tekisi, jos Natoa ei olisi, vaikka juuri tämä kysymys on kaikkien uutisten taustalla.
P.S. Jokin on muuttunut viimeisten viikkojen aikana. Droonipäivien aikana suomalainen media puhui vielä omasta turvallisuudesta konkreettisesti: missä drooni putosi, miten varoitusjärjestelmä petti, miksi rajoja ei valvota. Nyt keskustelu on siirtynyt abstraktimmalle tasolle, jossa puhutaan "Naton yhtenäisyydestä" ja "transatlanttisesta suhteesta" ikään kuin nämä olisivat luonnollisia rakenteita eivätkä poliittisia valintoja. Tuntuu siltä, että suomalainen julkinen keskustelu on siirtymässä konkreettisesta itsepuolustuksesta symboliseen lojaalisuuden osoittamiseen. Kolmen kuukauden päästä katsomme taaksepäin ja näemme, että huhtikuussa 2026 alkoi jakso, jossa "hyvänä Nato-maana oleminen" korvasi itsenäisen turvallisuusajattelun. Jokin tässä ei täsmää: samana päivänä kun Suomi ostaa 112 panssarihaupitsia ja hakee EU-rahaa droonitorjuntaan, kukaan ei kysy ääneen, valmistaudummeko tilanteeseen jossa olemme yksin.
P.P.S. Tämän päivän uutisagenda palvelee ensisijaisesti niitä, jotka hyötyvät turvallisuuspoliittisen pelon ja taloudellisen niukkuuden yhdistelmästä. Puolustusteollisuus saa legitimaation ilman kustannuskeskustelua: puoli miljardia panssarihaupitseihin ei herätä samaa debattia kuin puoli miljardia soteen. Finanssisektori hyötyy korkojen heilunnasta ja lukijan ahdistuksesta. Ne, jotka haluavat leikata julkisia menoja, hyötyvät siitä, että "sopeutus" esitetään väistämättömänä vastakohtana turvallisuusinvestoinneille. Rahavirroista: varallisuus virtaa puolustussektorille, energiamarkkinoille ja niille, jotka kykenevät hyödyntämään epävarmuutta sijoitusinstrumenttina (Reutersin artikkeli Trumpin päätösten ennakoinnista markkinoilla). Suurin häviäjä on se, joka ei pääse mihinkään näistä pöydistä: tavallinen palkansaaja, jonka euribor nousee, jonka lähikoulu lakkautetaan ja jonka eläkkeeseen saatetaan kajota. Hän maksaa sekä turvallisuuden että sopeutuksen hinnan, mutta hänen äänensä kuuluu vain inhimillisenä tarinana lehtien sivuilla, ei rakenteellisena vaatimuksena.