Meistä jokainen on kohdannut elämässä tilanteita, joissa olemme tienneet, että anteeksipyyntö olisi ainoa oikea ratkaisu, mutta joissa sitäkin tärkeämpää on anteeksianto, ilman pyyntöä. Anteeksianto ei ole vain syyllisen vapauttamista taakastaan, vaan oman sydämen suojelua kahleista, jotka voisivat vangita pohjattomaan pimeyteen. Se on Jumalan tahdon kunnioittamista tavalla, jossa punnitaan enemmän kuin voimme aavistaakkaan.
Anteeksianto on sekä lähimmäisen että itsensä rakastamista ansiotta. Pyyteetöntä, vilpitöntä armollisuutta, joka ei etsi ensimmäisenä omaa etua, vaan näkee kauemmaksi ja syvemmälle lähimmäisen kärsimykseen Jeesuksen silmin. Se on armon kautta ymmärrystä maailmasta, jossa Kristus kertoi ihmisten tarvitsevan anteeksiantoa teoista, joissa he eivät tiedä itsekään mitä ovat tekemässä tai tehneet.
Se on inhimillisyyttä siellä, missä viha yrittää paaduttaa sydämen. Lempeyttä ja empatiaa hetkenä, kun tuska ja kipu vaatii vihaamaan. Anteeksianto on yksi maailman repivimmistä taisteluista, joissa joka solun huutaessa oikeudenmukaista kostoa ja nöyryytystä luottaakin ääneen, joka pyytää päästämään irti siitä, joka on sillä hetkellä särkemässä itsestämme tärkeintä.
Anteeksianto ei tarkoita luvattomuutta suruun ja kyyneliin. Se ei vie meiltä vääryyden vastuuttamista tai totuuden velvollisuutta tulla julki. Niiden tapahtuessa meidän tulee uskoa, että juuri itse Totuuden voittamisen varmistanut, Rakkaus itse pyytää meiltä rakastamista hetkenä, kun sitä ansaitaan vähiten. Ei siksi, että emme välittäisi tai väheksyisimme tapahtunutta, vaan siksi että välitämme, kun joku tarvitsee sitä kipeimmin.
Anteeksiantamattomuus on kuin jatkuvat tikarinpistot sisimmässä, rakkaudettomuus kuollettava vuoto, kunnes olemme vuotaneet kuiviin kokonaan ja kadottaneet itsemme. Se mikä tekee meistä eläviä ja elämästä elämisen arvoista on anteeksianto, jossa olemme hyväksyneet ihmisyyden heikkouden, vakavimpien väärien valintojen tapahtuessa. Juuri niinä hetkinä, kun koko ihmisyys on sirpaleina edessämme, tarvitsemme nöyryyttä ristin juurella pystyäksemme näkemään ainoan, joka voi meidät kokemastamme pelastaa.
Maailma voi muuttua vain, jos annamme luvan anteeksiannon ja armon muuttaa sen. Jos hylkäämme armon toisilta, suljemme oman sydämemme parantumisen. Kieltäytyessämme anteeksi antamasta, alamme hitaasti kuolemaan itse näkymättömässä vankilassa.
Valitsematta katkeruutta, jokainen askeleemme kevenee. Jäämättä kostonhimoon, jokainen henkäyksemme kulkee helpommin. Tukahduttamatta epätoivolla lempeyttä katseistamme, säilyy mielemme toiveikkuus vapaana. Hiljentämättä kiltteyttä sanoistamme, jokainen aamu eheytyy tuntumaan onnellisemmalta myrskyn jälkeen.
Meistä ainuttakaan ei luotu antamaan toisillemme katseita, jotka halveksivat tai hylkäävät ilman armoa. Sanomaan sanoja, jotka loukkaavat ja tunkeutuvat alleviivaamaan kelpaamattomuutta ja arvottomuuden tunnetta, joka häpeään on jo hukkunut. Nostamaan armotonta kättä satuttamaan ja tuomitsemaan, kun tyhjyys on jo kestämätöntä. Me saimme Jeesukselta esimerkin, jonka tulee vahvistaa meissä Hänen suurinta voimaansa; anteeksiantoa, jonka varassa itsekin hengitämme joka päivä.