Suomen sotilastiedustelun kotimaan toiminta, siviilitiedustelijat ja oikeusvaltion valvomaton katvealue
Rakenneanalyysi julkisten lähteiden perusteella
Helmikuu 2026
I. Johdanto
Suomen sotilastiedustelun oikeudellinen kehys on seitsemän vuotta vanha. Sinä aikana on syntynyt yksi väitöskirja, muutama oikeustieteellinen artikkeli ja yksi ainoa tiedusteluvalvontavaltuutettu on valvonut järjestelmää, jossa tilastotietoja lupahakemusten määristä ei julkaista, ilmoitusvelvollisuus kohteille on muuttunut kuolleeksi kirjaimeksi ja siviilien käyttö operatiivisissa tehtävissä on jätetty lähes kokonaan sääntelemättä.
Sisäministeriön valmistelussa oleva tiedustelulakien muutosesitys (hanke SM040:00/2024) laajentaisi toimivaltuuksia tavalla, jota oikeuskansleri, eduskunnan oikeusasiamies ja johtava akateeminen tutkija ovat arvostelleet poikkeuksellisen voimakkaasti. Lausuntokierroksella ollut luonnosesitys sallisi ulkopuolisten henkilöiden käytön tiedustelumenetelmissä, poistaisi ilmoitusvelvollisuuden kohteelta kokonaan ja purkaisi perustuslakivaliokunnan vuonna 2018 asettamia massavalvonnan rajoituksia.
Tämä artikkeli kartoittaa julkisten lähteiden perusteella Puolustusvoimien tiedustelulaitoksen kotimaan toimintaympäristön: lainsäädännön, menetelmät, henkilötiedustelun, siviilitiedustelijoiden oikeudellisen aseman, kohteen painostuksen operatiivisen psykologian, valvonnan rajoitukset ja kansainväliset vertailukohdat.
Se ei sisällä salassa pidettävää tietoa. Kaikki lähteet ovat julkisia.
Artikkeli päättyy kysymykseen, johon kenelläkään ei ole vielä vastausta.
II. Lainsäädäntö, historiallinen murros ilman ennakkotapausta
Sotilastiedustelulaki (590/2019) astui voimaan 1. kesäkuuta 2019 osana laajempaa tiedustelulakipakettia, johon kuuluivat myös siviilitiedustelulaki (poliisilain 5 a luku) ja tietoliikennetiedustelulaki (582/2019). Ennen vuotta 2019 sotilastiedustelusta ei ollut Suomessa lainkaan nimenomaista lainsäädäntöä, se toimi osana puolustusvoimien yleistä toimivaltaa ilman erityistä sääntelyä. PVTIEDL:n johtaja, eversti Esapekka Vehkaoja, kuvaili vuonna 2021 tilannetta Ruotuväki-lehdessä: "Uusi laki oli merkittävä, ellei jopa vallankumouksellinen tapahtuma."
Laki sisältää yli 20 nimettyä tiedustelumenetelmää, jotka jakautuvat neljään pääluokkaan: henkilötiedustelun (HUMINT) menetelmiin, tekniseen valvontaan, televiestintään kohdistuviin menetelmiin sekä signaalitiedusteluun. Lupamenettely rakentuu kolmiportaiselle järjestelmälle. Syvällekäyvimmät menetelmät, telekuuntelu, televalvonta ja tietoliikennetiedustelu, edellyttävät Helsingin käräjäoikeuden lupaa. Peitetoiminta ja tietolähteen ohjattu käyttö kuuluvat Pääesikunnan tiedustelupäällikön päätösvaltaan. Lievemmät menetelmät, kuten peitelty tiedonhankinta ja suunnitelmallinen tarkkailu, ovat tiedusteluosaston sotilaslakimiehen päätettävissä. Kaikki luvat ovat määräaikaisia, enintään kuusi kuukautta kerrallaan, uusittavissa.
Perustuslakivaliokunta antoi lakiesityksestä (HE 203/2017 vp) kaksi merkittävää lausuntoa: PeVL 36/2018 vp ja PeVL 76/2018 vp. Valiokunta totesi tiedustelutoimivaltuuksien merkitsevän "syvällekäyvää puuttumista" perustuslain 10 §:n takaamaan yksityisyyden suojaan, henkilötietojen suojaan ja luottamuksellisen viestin salaisuuteen. Erityisen merkittävää oli valiokunnan kannanotto, jonka mukaan tiedustelulait edustavat "poikkeuksellista rajoitusperustetta, jossa on irtauduttu rikosperustaisesta toiminnasta", tiedustelua voidaan kohdistaa ilman konkreettista rikosepäilyä.
Valiokunta edellytti nimenomaista syrjivän tiedustelutoiminnan kieltoa, tiedustelumenetelmien suppean tulkinnan vaatimusta ja tuomioistuinkokoonpanon vahvistamista kahden tuomarin paneeliin. Se totesi yksiselitteisesti, ettei perustuslain muutos "mahdollista yleistä, kohdentamatonta ja kaikenkattavaa tietoliikenteen seurantaa."
Lähteet: Laki sotilastiedustelusta 590/2019; Laki tietoliikennetiedustelusta siviilitiedustelussa 582/2019; PeVL 36/2018 vp; PeVL 76/2018 vp; Ruotuväki 2021.
III. Menetelmät, mitä laki sallii
Tiedustelumenetelmät jakautuvat neljään tasoon, joiden invasiivisuus kasvaa asteittain.
Signaalitiedustelu (SIGINT) on Puolustusvoimien tiedustelulaitoksen ydinosaamisaluetta. Tietoliikennetiedustelulain (582/2019) ydinsääntö on, että Suomen sisäisen viestinnän sisältöä ei saa kohdistaa tiedustelun kohteeksi (§ 12, tiedustelukielto): jos sekä lähettäjä että vastaanottaja ovat fyysisesti Suomessa, viestin sisällöllinen tarkastelu on kielletty. Metatiedot, liikennetiedot ja tekniset tunnisteet, ovat kuitenkin laajemmin käsiteltävissä. Tiedustelu perustuu automaattiseen erotteluun hyväksyttyjen hakuehtojen perusteella.
Televalvonta (§ 35) tarkoittaa viestinnän metatietojen seurantaa: kuka viesti kenelle, milloin, kuinka kauan ja mistä. Viestin sisältöä ei tarkastella, mutta metatiedoista voidaan rakentaa yksityiskohtainen kuva henkilön sosiaalisesta verkostosta, liikkumisesta ja rutiineista. Tutkimus on osoittanut, että metatietojen analyysilla voidaan päätellä henkilön terveydentila, poliittiset näkemykset ja intiimit suhteet ilman yhdenkään viestin sisällön lukemista. Telekuuntelu (§ 32) ulottuu viestinnän sisältöön ja edellyttää tuomioistuimen lupaa.
Tekninen seuranta kattaa GPS-paikannuksen (§ 30), joka mahdollistaa ajoneuvon tai henkilön reaaliaikaisen paikantamisen. Tekninen kuuntelu (§ 24) ja tekninen katselu täydentävät kokonaiskuvaa. Fyysinen seuranta, suunnitelmallinen tarkkailu, on lievemmistä menetelmistä huolimatta yksi invasiivisimmista: seurantaryhmä havainnoi kohteen liikkumista, tapaamisia ja rutiineja reaaliajassa.
Henkilötiedustelu (HUMINT) on menetelmäluokista vaikeimmin valvottava. Se perustuu ihmisten väliseen vuorovaikutukseen, joka jättää vähemmän dokumentoitavia jälkiä kuin tekninen tiedustelu. Tiedusteluvalvontavaltuutettu Hakonen on todennut tämän haasteen: HUMINT-toiminnan valvonta on rakenteellisesti vaikeampaa kuin teknisen tiedustelun valvonta, koska vuorovaikutusta ei tallenneta automaattisesti.
Lähteet: Laki sotilastiedustelusta 590/2019, §§ 24, 30, 32, 35; Laki tietoliikennetiedustelusta siviilitiedustelussa 582/2019; Tiedusteluvalvontavaltuutettu Hakonen, vuosikertomus 2023 ja 2024.
IV. Henkilötiedustelu, ihminen tiedonlähteenä
Tiedusteluvalvontavaltuutettu Kimmo Hakonen on kuvannut henkilötiedustelua virallisessa kolumnissaan (11.5.2021): "Henkilötiedustelussa voi olla kyse monenlaisesta tiedonhankinnasta. Henkilö voi antaa tiedusteluviranomaiselle tietoja luottamuksellisesti (tietolähdetoiminta) tai tiedusteluvirkamies voi saada henkilöltä tietoja virkamiesasemansa salaamalla (peitelty tiedonhankinta ja peitetoiminta)."
Lain keskeiset erottelut ovat tarkkoja. Tietolähdetoiminta tarkoittaa muuta kuin satunnaista luottamuksellista tietojen vastaanottamista viranomaisen ulkopuoliselta henkilöltä. Lähde voidaan rekisteröidä ja rekisteröidyille lähteille voidaan maksaa palkkio, myös rekisteröimättömille perustelluista syistä. Tietolähteen ohjattu käyttö on pidemmälle menevä muoto, jossa lähteelle annetaan aktiivinen tiedonhankintatehtävä; tästä päättää Pääesikunnan tiedustelupäällikkö kirjallisesti, enintään kuudeksi kuukaudeksi kerrallaan. Peitelty tiedonhankinta on lyhytkestoista vuorovaikutuksessa tapahtuvaa tiedonhankintaa, jossa virkamiehen asema salataan. Peitetoiminta on pitkäkestoista soluttautumista väärällä henkilöllisyydellä.
Historiallisessa kontekstissa henkilötiedustelu Suomessa ei ole uutta. Ylen dokumenttisarja "Erittäin salainen, Vakoilua Suomessa" (2024) kuvasi, miten kylmän sodan aikana niin Suomen omat tiedusteluorganisaatiot kuin KGB värväsivät siviilejä systemaattisesti. Menetelmät ovat muuttuneet, mutta peruslogiikka säilyy: henkilö, jolla on pääsy tietoon tai yhteisöön, on arvokkaampi kuin mikään tekninen sensori.
Ratkaiseva rajaus nykylaissa: Vain "tiedustelumenetelmien käyttöön riittävän koulutuksen saanut Puolustusvoimien virkamies" saa käyttää tiedustelumenetelmiä (§ 90). Tavalliset siviilit eivät saa toteuttaa tiedusteluoperaatioita. Siviilien rooli rajoittuu tietolähteenä toimimiseen, tiedon antamiseen luottamuksellisesti.
Teoriassa.
Lähteet: Laki sotilastiedustelusta 590/2019, §§ 78, 90; Tiedusteluvalvontavaltuutettu Hakonen, kolumni 11.5.2021; Yle, "Erittäin salainen, Vakoilua Suomessa" (2024).
V. Siviili varjostamassa siviiliä, operatiivinen todellisuus
Minkä tahansa tiedusteluorganisaation operatiivinen kapasiteetti on rajallinen. Virkamiehiä on rajattu määrä, heidät tunnetaan, heidän liikkumisensa on jäljitettävissä. Tämä on universaali ongelma, johon jokainen tiedustelupalvelu on historiallisesti vastannut samalla tavalla: käyttämällä siviilejä.
Fyysisessä seurannassa perusyksikkö on seurantaryhmä, tyypillisesti useita henkilöitä, jotka vuorottelevat kohteen lähellä tunnistamisen välttämiseksi. Ammattimainen seuranta edellyttää ajoneuvoja, viestintävälineitä ja koordinointia. Kun seurannan kohteena on siviili, henkilö, joka liikkuu omassa elinympäristössään, käy kaupassa, vie lapsiaan kouluun, tapaa ystäviään, seurannan on sulauduttava siihen ympäristöön.
Tämä luo operatiivisen paineen käyttää henkilöitä, jotka eivät erotu kohteen elinympäristöstä. Henkilöitä, joilla on oma auto, oma aika ja oma syy olla läsnä. Reserviläisiä, joiden isänmaallinen motivaatio tekee heistä halukkaita mutta joiden oikeudellinen asema on määrittelemätön. Naapuruston, koulun tai harrastuspiirin jäseniä, joiden läsnäolo ei herätä huomiota.
Tällainen siviilioperatiivi ei kanna virkapukua eikä virkamerkkiä. Hänellä ei ole virkavapautta, virkasuhteen tuomaa oikeusturvaa eikä virkavelvollisuutta dokumentoida toimintaansa. Hän ajaa omalla autollaan, käyttää omaa aikaansa ja toimii ilman virallista statusta. Jos hän jää kiinni, mikään asiakirja ei liitä häntä organisaatioon, joka antoi tehtävän.
Tämä ei ole spekulaatiota. Se on operatiivinen logiikka, joka toistuu jokaisessa tiedusteluhistorian tutkimuksessa. Yhdistyneessä kuningaskunnassa tämä todellisuus on tunnistettu ja säännelty lailla, Covert Human Intelligence Sources (Criminal Conduct) Act 2021 luo lakisääteisen kehyksen siviilitiedustelijoille. Suomessa vastaavaa kehystä ei ole.
Lähteet: Lohse & Viitanen, "Johdatus tiedusteluun" (Alma Talent, 2019); UK CHIS Code of Practice (2022); Norjan EOS-valiokunnan raportti Frode Berg -tapauksesta.
VI. Kohteen painostus, operatiivinen psykologia
Kun tiedusteluorganisaatio katsoo, että henkilö on uhka, ei välttämättä rikollinen, vaan uhka sen intresseille, tiedonhallinnalle tai toimintavapaudelle, käytettävissä on menetelmien kirjo, joka ulottuu tiedonkeruun tuolle puolen. Kansainvälisessä tiedustelututkimuksessa tätä kutsutaan kohteen neutralisoinniksi.
Seuraava kuvaus perustuu kokonaan julkisiin lähteisiin: Saksan DDR:n Stasin Zersetzung-ohjelman dokumentoituihin menetelmiin, Yhdysvaltain FBI:n COINTELPRO-ohjelman senatoriaalisen tutkinnan (Church Committee, 1975) tuloksiin ja Yhdistyneen kuningaskunnan MI5:n toimintatapoihin, joita Investigatory Powers Tribunal on käsitellyt.
Menetelmät noudattavat tunnistettavaa kaarta.
Vaihe 1: Eristäminen
Kohteen sosiaalinen ympäristö kartoitetaan: perhe, ystävät, työtoverit, luottamussuhteet. Eristäminen ei tapahdu avoimesti vaan hienovaraisesti. Luottamussuhteet rapautuvat, kun ympäristöön sijoitetaan epävarmuuden elementtejä. Stasi kutsui tätä "sosiaalisen verkoston hajoittamiseksi", ei yhteydenpidon estämiseksi vaan luottamuksen rappeuttamiseksi.
Vaihe 2: Näkyvä seuranta
Kohteen tietoisuuteen tuodaan merkkejä siitä, että häntä tarkkaillaan. Sama auto ilmestyy toistuvasti. Tuntematon henkilö on aina paikalla. Tämä ei ole tiedonkeruuta, se on psykologista painetta. Tarkoitus on luoda tunne jatkuvasta tarkkailusta, joka kuluttaa henkisiä resursseja ja pakottaa kohteen elämään tietoisuudessa siitä, että häntä katsotaan.
Stasin sisäisissä dokumenteissa tätä kutsuttiin "demonstratiiviseksi valvonnaksi", seurannaksi, jonka tarkoitus ei ole piiloutua vaan tulla huomatuksi. Tavoite ei ole tieto. Tavoite on vaikutus.
Vaihe 3: Institutionaalinen paine
Viranomaisyhteydenottojen tiheys kasvaa tavalla, joka yksittäin tarkasteltuna vaikuttaa normaalilta mutta kokonaisuutena muodostaa kuvion. Verotarkastus. Lastensuojeluilmoitus. Luottotietokyselyt. Rikostutkintapyynnöt, jotka eivät johda mihinkään mutta kuluttavat aikaa ja henkisiä voimavaroja. Jokainen yhteydenotto on erikseen selitettävissä. Yhdessä ne muodostavat koordinoidun paineen.
COINTELPRO-ohjelmassa FBI kutsui tätä "harassing through established institutions", vakiintuneiden instituutioiden käyttämistä häirinnän välineenä. Church Committeen loppuraportissa todettiin, että juuri institutionaalisen paineen epäsuoruus teki siitä tehokasta: uhri ei voinut osoittaa yksittäistä tekoa laittomaksi, koska jokainen teko oli erikseen laillinen.
Vaihe 4: Pakotettu paljastuminen (Induced Disclosure)
Tämä on mekanismin kriittinen vaihe. Painetta ylläpidetään niin kauan, kunnes kohde alkaa puhua kokemuksistaan julkisesti.
Ja sillä hetkellä, kun kohde sanoo "minua seurataan", hän kuulostaa vainoharhaiselta. Kun hän sanoo "viranomaiset koordinoivat toimia minua vastaan", hän kuulostaa salaliittoteoreetikolta. Kun hän esittää todisteita, valokuvia, havaintoja, kuvioita, ne tulkitaan merkkinä obsessiivisuudesta, ei todistelusta.
Mekanismi toimii riippumatta siitä, ovatko kohteen väitteet tosia vai eivät. Juuri tämä tekee siitä niin tehokkaan. Totuus ja valhe tuottavat saman reaktion yleisössä: epäilyn kohteen mielenterveydestä. Henkilö, joka väittää olevansa tiedustelun kohteena, asettuu automaattisesti diskursiiviseen kategoriaan, jossa hänen sanomisensa painoarvo laskee.
Stasin Zersetzung-ohjelma dokumentoi tämän eksplisiittisesti: tavoitteena oli "kohteen yhteiskunnallisen maineen ja aseman systemaattinen tuhoaminen ilman virallisia toimenpiteitä". FBI:n COINTELPRO pyrki samaan: "neutralize", tehdä kohde vaarattomaksi ilman pidätystä, syytettä tai oikeudenkäyntiä.
Vaihe 5: Lopullinen neutralisointi
Kun julkinen uskottavuus on tuhoutunut, kohde on neutralisoitu. Mitä tahansa hän sanoo, se tulkitaan "vainoharhaisuuden" kehyksessä. Hänellä voi olla todisteita, mutta todisteet tulevat henkilöltä, jonka uskottavuus on kyseenalaistettu. Todisteiden laatu ei ratkaise, todistajan status ratkaisee.
Tämä on neutralisoinnin eleganssi: se ei vaadi sensuuria, pidätystä tai väkivaltaa. Se vaatii ainoastaan, että kohde puhuu ja yhteiskunta reagoi ennustettavasti.
Lähteet: Hubertus Knabe, "Die unterwanderte Republik" (2001), Stasi Zersetzung; US Senate Select Committee (Church Committee), Final Report Book III, "Supplementary Detailed Staff Reports on Intelligence Activities and the Rights of Americans" (1976); Investigatory Powers Tribunal (UK), raportit ja päätökset; David Cunningham, "There's Something Happening Here: The New Left, The Klan, and FBI Counterintelligence" (2004).
VII. Tapausesimerkki: Ano Turtiainen
Edellä kuvattu mekanismi, eristäminen, paine, paljastuminen, neutralisointi, ei ole teoreettinen. Se on tunnistettavissa tosielämän kaarissa. Yksi sellainen on entisen kansanedustajan Ano Turtiaisen tarina.
Tässä ei oteta kantaa siihen, olivatko Turtiaisen väitteet tosia. Se on epäolennaista artikkelin kannalta. Olennaista on mekanismi, miten tapahtumaketju etenee, riippumatta siitä, mitä todella tapahtui.
Pääsy. Turtiainen valittiin eduskuntaan vuonna 2019 perussuomalaisten listalta ja toimi puolustusvaliokunnan varajäsenenä. Tässä roolissa hänellä oli läsnäolo-oikeus kokouksiin, joissa käsiteltiin salaisiksi luokiteltua sotilaallista tietoa. Kokoukset pidettiin turvatiloissa, joihin sai ottaa mukaan ainoastaan kynän ja paperin.
Paine. Huhtikuussa 2022, Venäjän aloitettua hyökkäyssodan Ukrainaan, puolustusvaliokunta järjestettiin uudelleen. Iltalehti raportoi, että Turtiaisen poistamisen taustalla olivat epäilyt siitä, että hänen muistiinpanojaan turvaluokitelluista kokouksista olisi voinut päätyä Venäjän suuntaan. Turtiainen kiisti epäilyt.
Julkinen paljastuminen. Turtiainen alkoi puhua julkisesti viranomaisten toimista häntä kohtaan. Hän totesi: "Ystävät Venäjän puolelta kehottivat lähtemään välittömästi." Hän kertoi kokeneensa painostusta, joka hänen mukaansa liittyi viranomaisten koordinoituihin toimiin.
Diskreditointi. Median kehystys oli yksisuuntainen. Apu-lehti kirjoitti: "Suomessa Turtiaista ei ole vainonnut kukaan muu kuin vouti." Ulosoton, eduskuntavelkojen ja salaliittoteorioiden narratiivi peitti alleen kaiken muun. Turtiaisen väitteet painostuksesta tulkittiin osana laajempaa kuvaa "epävakaasta" henkilöstä, ei erillisinä väitteinä, jotka ansaitsisivat itsenäisen arvioinnin.
Neutralisointi. Turtiainen muutti lokakuussa 2024 Venäjälle ja sai poliittisen turvapaikan joulukuussa 2024. Hän ilmoitti olevansa valmis taistelemaan Venäjän riveissä suomalaisia vastaan. Uskottavuus oli nollassa. Neutralisointi oli täydellinen.
On ratkaisevan tärkeää ymmärtää, mitä tämä esimerkki osoittaa ja mitä se ei osoita.
Se ei osoita, että Turtiainen oli viaton. Se ei osoita, että hänen väitteensä painostuksesta olivat tosia. Se ei osoita, että tiedusteluorganisaatio koordinoi hänen syrjäyttämisensä.
Se osoittaa, että mekanismi on tunnistettavissa. Henkilö, jolla on pääsy turvaluokiteltuun tietoon, siirretään pois. Hän puhuu julkisesti painostuksesta. Hänen väitteensä tulkitaan vainoharhaisuutena. Hänen uskottavuutensa tuhoutuu. Prosessin lopussa mitään ei tarvitse todistaa tai kumota, henkilö on neutralisoitu.
Jos Turtiaisen väitteet viranomaisten painostuksesta olivat tosia, tämä on täsmälleen se kaari, jonka odottaisi näkevänsä. Jos ne olivat epätosia, kaari on identtinen, koska mekanismi tuottaa saman lopputuloksen riippumatta totuudesta. Juuri siinä on sen voima ja sen vaarallisuus.
Ja juuri siksi dokumentaatio on ainoa ero. Kiistattomat todisteet, video, rekisterinumero, nimetty henkilö, ovat ainoa asia, joka erottaa laitonta seurantaa kokevan kansalaisen "vainoharhaiseksi" leimatusta henkilöstä.
Lähteet: Iltalehti, "Epäily johti eduskunnassa poikkeukselliseen ratkaisuun" (2022); Yle, "Kansanedustajat ovat nyt Venäjän infovaikuttamisen kohde" (5.5.2022); Yle, "Ano Turtiainen kertoo saaneensa turvapaikan Venäjältä" (30.12.2024); Apu, Anne Moilanen, "Ano Turtiainen on muuttanut Venäjälle" (2024); Suomenmaa/Demokraatti, "Ex-kansanedustaja Ano Turtiainen on muuttanut Venäjälle" (2024).
VIII. Siviilitiedustelijan oikeudellinen asema, juridinen tyhjiö
Suomessa ei ole lainsäädäntöä, oikeuskäytäntöä eikä julkaistua akateemista analyysia, joka käsittelisi nimenomaisesti tiedustelutehtävään osallistuvan siviilihenkilön rikosoikeudellista vastuuta, vahingonkorvausvastuuta tai perusoikeudellista asemaa. Tämä on merkittävin yksittäinen oikeudellinen aukko Suomen tiedustelulainsäädännössä.
Aukko ei ole teoreettinen. Se koskettaa konkreettisia tilanteita: mitä tapahtuu, kun siviili, joka toimii tiedusteluorganisaation toimeksiannosta, suorittaa fyysistä seurantaa omalla ajoneuvollaan? Mikä on hänen oikeudellinen asemansa? Kuka kantaa vastuun, jos seuranta täyttää rikoslain tunnusmerkistön?
Siviilioperatiivin rikosoikeudellinen vastuu
Siviili, joka suorittaa seurantaa tiedusteluorganisaation pyynnöstä, ei ole virkamies. Häneen ei sovelleta rikoslain 40 luvun virkarikossäännöksiä, mutta hänen toimintaansa sovelletaan kaikki muut rikoslain säännökset, kuten keneen tahansa kansalaiseen.
Olennaisia tunnusmerkistöjä ovat:
RL 25:7a, Vainoaminen. Toistuvasti uhkaava seuraaminen, tarkkaileminen ja yhteydenotto, joka on omiaan aiheuttamaan pelkoa tai ahdistusta. Laki ei edellytä, että pelkoa tosiasiallisesti syntyy, riittää, että menettely on "omiaan aiheuttamaan" sitä. Toistuva, systemaattinen seuranta täyttää tämän kynnyksen.
RL 24:1, Kotirauhan rikkominen. Jos seuranta ulottuu kohteen asunnon tai piha-alueen välittömään läheisyyteen toistuvasti ja tarkoituksellisesti.
RL 24:8, Yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen. Jos seurannan yhteydessä kerättyä tietoa kohteen yksityiselämästä välitetään edelleen.
RL 25:7, Laiton uhkaus. Jos toistuva näkyvä seuranta tulkitaan uhkaavaksi, mikä on perusteltua silloin, kun seurannan tarkoitus on nimenomaan psykologinen paine.
RL 16:9, Virkavallan anastus. Jos siviili esiintyy tai antaa ymmärtää olevansa viranomainen.
Kriittinen oikeudellinen havainto: mikään näistä tunnusmerkistöistä ei poistu siksi, että henkilö toimi tiedusteluorganisaation pyynnöstä. Siviili ei ole virkamies. Hänellä ei ole laillista valtuutusta suorittaa seurantaa. Tiedusteluorganisaation pyyntö ei ole laillinen oikeuttamisperuste, se on yllytys.
Tehtävän antaneen virkamiehen vastuu
Jos siviili syyllistyy rikokseen tiedustelutehtävässä, tehtävän antanutta virkamiestä koskevat:
RL 5:5, Yllytys rikokseen. Joka tahallaan taivuttaa toisen tahalliseen rikokseen, tuomitaan yllytyksestä kuten tekijä.
RL 40:7, Virka-aseman väärinkäyttö. Virkamies, joka toiminnassaan voidakseen hankkia itselleen tai toiselle hyötyä taikka aiheuttaakseen toiselle haittaa rikkoo virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin perustuvan virkavelvollisuutensa.
RL 40:8, Törkeä virka-aseman väärinkäyttö. Jos väärinkäyttö kohdistuu perusoikeuksiin, kuten yksityisyyden suojaan ja tekoa on kokonaisuutena arvostellen pidettävä törkeänä.
Perustuslaillinen ulottuvuus
Perustuslain kannalta tilanne on yksiselitteinen.
PL 7 § turvaa henkilökohtaisen vapauden ja koskemattomuuden. PL 10 § turvaa yksityisyyden suojan. Yksityisyyden rajoittaminen edellyttää lain tasoista sääntelyä, ei virkamiehen suullista toimeksiantoa siviilille. Siviilioperatiivin käyttö seurantaan ilman lakiperustaa ei ole perusoikeuden rajoittamista, se on perusoikeuden loukkaamista.
PL 124 § kieltää merkittävän julkisen vallan käytön siirtämisen muulle kuin viranomaiselle. Seuranta on kiistattomasti merkittävää julkisen vallan käyttöä. Sen delegoiminen siviilille ilman lakiperustaa rikkoo perustuslain 124 §:ää.
PL 22 § asettaa julkiselle vallalle velvollisuuden turvata perusoikeuksien toteutuminen. Valtio ei ainoastaan ole rikkonut perusoikeutta, se on aktiivisesti käyttänyt kolmatta osapuolta sen rikkomiseen.
Euroopan ihmisoikeussopimuksen ulottuvuus
EIT:n oikeuskäytäntö (Zakharov v. Venäjä, 2015; Big Brother Watch v. UK, 2021) edellyttää, että kaikki valtiollinen valvonta on lakiin perustuvaa, välttämätöntä, oikeasuhtaista ja tehokkaasti valvottua. Siviilioperatiivin käyttö ilman lakiperustaa rikkoo jokaista näistä kriteereistä.
EIS 8 artikla (yksityisyyden suoja) loukkautuu, koska toimenpiteelle ei ole lakiperustaa. EIS 13 artikla (oikeus tehokkaaseen oikeussuojakeinoon) loukkautuu, koska kohde ei tiedä seurannasta eikä siten voi hakea oikeusturvaa.
Vahingonkorvausvastuu
Vahingonkorvauslain (412/1974) 3:2 §:n mukaan julkisyhteisö on velvollinen korvaamaan julkista valtaa käytettäessä virheen tai laiminlyönnin johdosta aiheutuneen vahingon, mutta siviilioperatiivi ei käytä julkista valtaa lain mielessä, hän ei ole virkamies. Hän on henkilökohtaisesti vahingonkorvausvelvollinen. Samanaikaisesti valtio on vastuussa, koska toiminta tapahtui sen toimeksiannosta. Tämä luo oikeudellisesti kartoittamattoman tilanteen.
Käytännön seuraukset
Jos seuranta on dokumentoitu kiistattomasti, video, valokuva, ajoneuvon rekisterinumero, seurantaa suorittaneen henkilön identiteetti, seuraukset etenevät seuraavasti:
Rikosilmoitus vainoamisesta (RL 25:7a), mahdollisesti kotirauhan rikkomisesta. Esitutkinnassa selvitetään väistämättä, kuka antoi tehtävän, mikä johtaa tiedusteluorganisaatioon. Syntyy perustuslaillinen kysymys: onko valtio käyttänyt yksityishenkilöitä kansalaisten laittomaan seurantaan ilman lakiperustaa? Eduskunnan tiedusteluvalvontavaliokunnan on käsiteltävä asia, se on valvontajärjestelmän ensimmäinen todellinen testi. EIT-valituksen edellytykset täyttyvät: se olisi ensimmäinen suomalainen tiedusteluvalitus Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen.
Dokumentaatio on ainoa ero laitonta seurantaa kokevan kansalaisen ja "vainoharhaiseksi" leimatun henkilön välillä.
Lähteet: Rikoslaki (39/1889), luvut 5, 16, 24, 25, 40; Perustuslaki (731/1999), §§ 7, 10, 22, 118, 124; Vahingonkorvauslaki (412/1974), 3 luku; EIT: Zakharov v. Venäjä (2015); Big Brother Watch v. UK (2021); Centrum för Rättvisa v. Ruotsi (2021); Eduskunnan oikeusasiamies Petri Råman, lausunto tiedustelulakien muutosesityksestä (SM040:00/2024).
IX. Kohteen oikeudet, ilmoitusvelvollisuuden kuolema
Sotilastiedustelulain § 89 säätää, että kohteelle on ilmoitettava kirjallisesti tiedustelumenetelmän käytöstä sen tarkoituksen saavuttamisen jälkeen, viimeistään vuoden kuluessa menetelmän käytön päättymisestä. Valtiollisille toimijoille ei tarvitse ilmoittaa. Tuomioistuin voi lykätä ilmoitusta kaksi vuotta kerrallaan tai jättää sen kokonaan tekemättä, jos se on välttämätöntä maanpuolustuksen, kansallisen turvallisuuden tai hengen ja terveyden suojaamiseksi.
Käytännössä ilmoittamatta jättämisestä on tullut pääsääntö. Helsingin Sanomat raportoi elokuussa 2025, että Helsingin käräjäoikeus on myöntänyt säännöllisesti lupia ilmoittamatta jättämiseen, vastoin lain alkuperäistä tarkoitusta. Eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen totesi tämän ongelmalliseksi. Tiedusteluvalvontavaliokunnan varapuheenjohtaja Pauli Kiuru (kok.) myönsi eduskunnan täysistunnossa syksyllä 2025, että "lakien lähtökohtana on, että tiedustelumenetelmän käytöstä ilmoitetaan mahdollisimman pian", mutta perusteli tilannetta muuttuneella turvallisuustilanteella.
Valmisteilla oleva tiedustelulakien muutosesitys menisi vielä pidemmälle: se poistaisi ilmoitusvelvollisuuden kokonaan.
Tutkija Joonas Widlund varoitti: "Ehdotettu ilmoitusvelvollisuudesta luopuminen heikentäisi takeita siitä, että yksilön oikeusturva toteutuu." Ilman tietoa tiedustelutoimista kohde ei voi arvioida perusoikeuksiensa kunnioittamista eikä kannella tai valittaa.
Vertailu rikostiedustelun pakkokeinoihin (pakkokeinolaki) korostaa epäsuhtaa. Rikostutkinnassa kohteella on lähtökohtaisesti oikeus saada tieto häneen kohdistetuista toimenpiteistä tiukan aikataulun mukaisesti. Tiedustelussa kohde ei voi suoraan hakea muutosta tiedustelumenetelmän käyttöä koskevaan päätökseen tuomioistuimessa. Oikeussuoja nojaa tiedusteluvalvontavaltuutetulle tehtäviin kanteluihin, mutta valtuutettu ei voi edes vahvistaa tai kiistää, onko henkilö ollut tiedustelun kohteena.
Tilanne tiivistyy yhteen lauseeseen: henkilö, johon kohdistuu tiedustelutoimia, ei tiedä niistä, ei saa tietää niistä, ei voi valittaa niistä ja kohta laki ei enää edes velvoita kertomaan hänelle.
Lähteet: Laki sotilastiedustelusta 590/2019, § 89; Tiedustelulakien muutosesitys, hanke SM040:00/2024; HS, elokuu 2025; Joonas Widlund, haastattelu Yle 21.1.2025; Pauli Kiuru, eduskunnan täysistunto, syksy 2025.
X. Kuka valvoo, seitsemän kerrosta ja yksi todellisuus
Suomen tiedustelun valvontajärjestelmä rakentuu seitsemälle tasolle: parlamentaarinen valvonta (tiedusteluvalvontavaliokunta), laillisuusvalvonta (tiedusteluvalvontavaltuutettu), tuomioistuinvalvonta (Helsingin käräjäoikeus), ministeriötason sisäinen valvonta (sisä- ja puolustusministeriöt), yleinen laillisuusvalvonta (eduskunnan oikeusasiamies ja oikeuskansleri), tietosuojavalvonta (tietosuojavaltuutettu) ja viranomaisten oma sisäinen laillisuusvalvonta.
Paperilla järjestelmä on kattava. Tampereen yliopiston professori Tapio Raunio totesi vuonna 2025, että Suomi edustaa mallia, jossa "parlamentaarinen valvonta yhdistyy erikoistuneisiin valvontaelimiin."
Käytännössä valvonnan haasteet ovat merkittäviä.
Tiedusteluvalvontavaltuutettu Kimmo Hakonen on ainoa henkilö, jolla on pääsy kaikkeen tiedustelutoimintaan. Hän aloitti tehtävässään 1.5.2019 ja jatkoi toiselle kaudelle 2024. Hänen vuosikertomuksissaan toistuu teema: resurssien riittävyys. Valvonnan kohteena on kaksi tiedusteluorganisaatiota, PVTL ja Supo, NATO-jäsenyyden myötä kasvaneine kansainvälisine yhteistyövelvoitteineen. Varavaltuutetun lakisääteisiä toimivaltuuksia ei ole vieläkään säädetty, vaikka puute on nostettu esiin jo 2019.
Hakonen on itse todennut, että "korkeimman oikeuden ennakkopäätösten ja oikeuskirjallisuuden tukea tiedustelulain tulkinnalle ei käytännössä ole." Tämä tarkoittaa, että valtuutettu toimii oikeudellisessa tyhjiössä, hän tulkitsee lakia, jota kukaan muu ei ole tulkinnut, ilman vertailupisteitä.
Tuomioistuinvalvonnan tilastoja lupahakemusten määristä tai hyväksymisprosenteista ei ole julkisesti saatavilla. Tämä on merkittävä läpinäkyvyysvaje. Kansalainen ei voi tietää, kuinka monta tiedustelulupaa on haettu, kuinka monta myönnetty ja kuinka monta evätty.
Eduskunnan tiedusteluvalvontavaliokunta kokoontuu maan alla sijaitsevissa turvatiloissa. Puhelimet, paperit ja iPadit eivät ole sallittuja. Valiokunnan entinen sihteeri Sami Manninen korosti, ettei valiokunta ole tiedusteluvaliokunta: "Se ei aseta painopisteitä saati muutoin ohjaa operatiivista toimintaa." Valiokunta valvoo, mutta ei ohjaa.
HUMINT-toiminnan valvonnassa erityishaaste on rakenteellinen: henkilötiedustelu jättää vähemmän jälkiä kuin tekninen tiedustelu. Siinä missä telekuuntelun voi todentaa teknisestä lokista, siviilioperatiivin ja hänen ohjaajansa välinen suullinen sopimus ei jätä dokumentoitavaa jälkeä, ellei sitä dokumentoida tarkoituksellisesti. Ja jos dokumentointia ei ole, ei ole myöskään valvottavaa.
Turun Sanomat tiivisti valvonnan paradoksin: "Vuosikertomuksen perusteella kansalaisten on mahdotonta tietää, mitä on tutkittu ja miksi."
Lähteet: Tiedusteluvalvontavaltuutettu Hakonen, vuosikertomukset 2019–2024; Tapio Raunio, Intelligence and National Security (2025); Sami Manninen, Maanpuolustus-lehti; TiVM 1/2021 vp; TiVM 1/2022 vp; Turun Sanomat, analyysi 2024.
XI. Kansainvälinen vertailu, mitä muualla on opittu
Jokainen vertailumaa on oppinut saman läksyn eri tavalla: valvomaton tiedustelurakenne laajenee.
Yhdistyneen kuningaskunnan CHIS-kehys on kehittynein vertailukohta. Covert Human Intelligence Sources (Criminal Conduct) Act 2021 luo lakisääteisen kehyksen siviilitiedustelijoille. Järjestelmä edellyttää muodollista valtuutusta jokaiselle operatiiville, riskiarviointia, handler-controller-rakennetta ja seitsemän päivän kuluessa ilmoitusta valvontaviranomaiselle. CHIS Code of Practice sisältää erityissäännökset alaikäisille ja haavoittuvassa asemassa oleville. Suomesta tällainen kehys puuttuu kokonaan.
Norjan Frode Berg -tapaus on varoittava esimerkki. Norjalainen siviili värvättiin suorittamaan tiedustelutehtäviä Venäjällä, pidätettiin vuonna 2017 ja tuomittiin 14 vuodeksi. Norjan parlamentaarinen valvontaelin (EOS-valiokunta) arvosteli "erittäin vakavia puutteita", riittämätöntä riskiarviointia, puutteellista koulutusta ja epäonnistumista operaation keskeyttämisessä. Frode Berg maksoi henkilökohtaisen hinnan valtion päätöksestä käyttää siviiliä tehtävässä, johon hänellä ei ollut koulutusta eikä suojaa.
Tanskan FE-skandaali (2020–2021) osoitti, miten tiedustelupalvelujen välinen yhteistyö voi kiertää kansallista lainsäädäntöä. Tanskan sotilastiedustelupalvelu auttoi NSA:ta vakoilemaan eurooppalaisia johtajia, mukaan lukien liittokansleri Angela Merkeliä, XKeyscore-järjestelmän avulla. Viisi korkea-arvoista tiedustelujohtajaa erotettiin. FE:n päällikkö Lars Findsen pidätettiin ja häntä syytettiin salaisuuden paljastamisesta, mutta syytteet hylättiin marraskuussa 2023.
Saksan BVerfG:n BND-päätös (19.5.2020) oli uraauurtava. Liittovaltion perustuslakituomioistuin totesi BND-lain suurelta osin perustuslain vastaiseksi ja linjasi, että perusoikeudet sitovat valtion toimintaa maailmanlaajuisesti. Tiedustelun on oltava "päästä päähän -valvonnan" alaista ja tiedustelutietojen "pesu", tietojen vaihto kumppanien kanssa kansallisten rajoitusten kiertämiseksi, kiellettiin nimenomaisesti.
Edward Snowdenin paljastukset (2013) osoittivat perustavanlaatuisen totuuden: tiedusteluorganisaatioiden sisäinen valvonta ei riitä. NSA:n massavalvontaohjelmat olivat sisäisesti "laillisia", ne noudattivat organisaation omia tulkintoja laista. Ulkoinen valvonta paljasti, etteivät nuo tulkinnat vastanneet lain tarkoitusta.
Yhteinen opetus on rakenteellinen: kun tiedusteluorganisaatiolle annetaan toimivaltuuksia ilman riittävää ulkoista valvontaa, ne käyttävät valtuuksiaan laajemmin kuin lainsäätäjä tarkoitti. Tämä ei ole moraalinen väite, se on historiallinen havainto.
Lähteet: UK CHIS Act 2021; EOS-valiokunta, Frode Berg -raportti; DR (Tanska), FE-skandaali 2020; BVerfG, 1 BvR 2835/17, 19.5.2020; Glenn Greenwald, "No Place to Hide" (2014).
XII. Valmisteilla oleva tiedustelulakien muutosesitys, toimivaltuuksien laajennus
Sisäministeriön valmistelussa oleva tiedustelulakien muutosesitys (hanke SM040:00/2024) ehdottaa kolmea merkittävää muutosta sotilastiedustelulakiin.
Ensimmäinen: ulkopuolisten henkilöiden käyttö tiedustelumenetelmissä. Esitys sallisi sotilastiedusteluviranomaisen käyttää "viranomaisen ulkopuolista henkilöä" esineiden, menetelmien tai ohjelmistojen asentamiseen tai poistamiseen. Vaasan yliopiston tutkija Joonas Widlund kuvaili tätä "merkittäväksi julkisen vallan luovuttamiseksi viranomaisen ulkopuolelle." Eduskunnan oikeusasiamies Petri Råman kritisoi, että ulkopuolinen asentaja "toimisi ilmeisesti itsenäisesti kotirauhan piirissä, ilman virkamiehen konkreettista valvontaa", eikä kantaisi rikosoikeudellista virkavastuuta teoistaan.
Toinen: ilmoitusvelvollisuuden poistaminen. Esitys poistaisi kohteen jälkikäteisen ilmoitusoikeuden kokonaan. Nykyisessä laissa ilmoitus on lähtökohta, josta voidaan poiketa. Esityksen jälkeen poikkeuksesta tulisi pysyvä tila.
Kolmas: massavalvonnan rajoitusten purkaminen. Esitys höllentäisi perustuslakivaliokunnan vuonna 2018 asettamia reunaehtoja kohdentamattomalle tiedonhankinnalle.
Kritiikki on ollut poikkeuksellisen yhdenmukaista. Oikeuskansleri, eduskunnan oikeusasiamies ja tiedusteluvalvontavaltuutettu ovat kaikki esittäneet vakavia huolia esityksestä, yhdistelmä, joka on harvinainen suomalaisessa lainvalmistelussa.
Esityksen odotetaan etenevän eduskuntaan kevään 2026 aikana. Lausuntokierroksella saatu kritiikki on ollut poikkeuksellisen voimakasta.
Lähteet: Tiedustelulakien muutosesitys, hanke SM040:00/2024; Joonas Widlund, haastattelu Yle 21.1.2025; Eduskunnan oikeusasiamies Petri Råman, lausunto tiedustelulakien muutosesityksestä; Oikeuskanslerin lausunto tiedustelulakien muutosesityksestä.
XIII. Perustuslaillinen ulottuvuus
Perustuslakivaliokunnan lausunnot PeVL 36/2018 vp ja PeVL 76/2018 vp asettivat tiedustelulainsäädännölle selkeät reunaehdot, joiden toteutuminen käytännössä ansaitsee arvioinnin seitsemän vuoden jälkeen.
Syrjintäkielto. Valiokunta edellytti nimenomaista syrjivän tiedustelutoiminnan kieltoa. Alkuperäinen muotoilu todettiin perustuslain vastaiseksi. Kielto on laissa, mutta sen noudattamisen valvonta edellyttäisi tietoa siitä, keneen tiedustelua kohdistetaan. Tätä tietoa ei ole julkisesti saatavilla.
Kahden tuomarin paneeli. Valiokunta edellytti tuomioistuinkokoonpanon vahvistamista tiedustelulupa-asioissa. Tämä on toteutettu, mutta tilastotietoja käsiteltyjen lupahakemusten määristä, hyväksymisprosenteista tai evätyistä hakemuksista ei julkaista.
Massavalvonnan kielto. Valiokunta totesi yksiselitteisesti, ettei perustuslain muutos "mahdollista yleistä, kohdentamatonta ja kaikenkattavaa tietoliikenteen seurantaa." Valmisteilla oleva tiedustelulakien muutosesitys pyrkii höllentämään tätä rajausta.
EIT-oikeuskäytännön seuranta. Valiokunta edellytti Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ja EU-tuomioistuimen oikeuskäytännön jatkuvaa seurantaa. EIT on sittemmin antanut kaksi merkittävää ratkaisua (Big Brother Watch v. UK ja Centrum för Rättvisa v. Ruotsi, molemmat 25.5.2021), jotka tarkentavat massatiedustelun oikeudellisia reunaehtoja. Näiden ratkaisujen vaikutus Suomen lainsäädännön tulkintaan on avoin kysymys, jota kukaan ei ole vielä systemaattisesti arvioinut.
Perustuslakivaliokunnan reunaehdot asetettiin aikana, jolloin Suomi ei ollut NATO:n jäsen, Euroopan turvallisuustilanne oli vakaampi ja tiedustelutoimivaltuudet olivat suppeammat. Nyt kaikki kolme muuttujaa ovat muuttuneet. Kysymys on, muuttuvatko myös reunaehdot, vai pitävätkö ne.
Lähteet: PeVL 36/2018 vp; PeVL 76/2018 vp; EIT: Big Brother Watch v. UK (2021); Centrum för Rättvisa v. Ruotsi (2021); Zakharov v. Venäjä (2015).
XIV. Tutkimuksen tyhjiö
Seitsemän vuotta tiedustelulainsäädännön voimaantulon jälkeen Suomen akateeminen tutkimus aiheesta on hämmästyttävän ohutta.
Joonas Widlundin väitöskirja "Tiedustelu oikeusvaltiossa" (Acta Wasaensia 545, Vaasan yliopisto, 2024) on ainoa väitöskirja, joka käsittelee Suomen tiedustelulainsäädännön oikeusvaltiollisia edellytyksiä. Widlund totesi itse: "Tiedustelua koskevaa oikeustieteellistä tutkimusta on Suomessa tehty suhteellisen vähän ja tiedustelulainsäädännön säätäminen loi merkittävän tutkimusaukon."
Mikael Lohse on julkaissut kaksi perusteosta: "Johdatus tiedusteluun" (2019, yhdessä Marko Viitasen kanssa) ja "Tiedustelumenetelmät" (2019). Matti Kortesoja (Tampereen yliopisto) on analysoinut tiedustelulakien "banalisaatiota", sitä, miten valvontatoimivaltuudet arkipäiväistyivät julkisessa keskustelussa. Professori Martin Scheinin (Oxford/EUI) oli näkyvin kriitikko vuosina 2017–2019.
Seitsemän vuotta. Yksi väitöskirja. Muutama artikkeli. Laki, joka antaa valtiolle yli 20 menetelmää puuttua kansalaisten yksityisyyteen ja oikeudellinen tulkintakehys on vielä suurelta osin kirjoittamatta.
Journalistinen valvonta on myös paineen alla. Viestikoekeskus-tapauksessa Helsingin Sanomien toimittajia syytettiin turvallisuussalaisuuden paljastamisesta, rikoksesta, joka kuuluu maanpetosrikoksiin. Helsingin hovioikeus vahvisti tuomiot heinäkuussa 2025 ja totesi HS:n "todennäköisesti aiheuttaneen konkreettista vahinkoa Suomen ulkoiselle turvallisuudelle." Tapauksen pelotevaikutus (chilling effect) tiedustelua koskevalle tutkivalle journalismille on ilmeinen: toimittaja, joka harkitsee tiedusteluorganisaation toiminnan tutkimista, tietää edeltäjiensä saaneen tuomion.
Tyhjiö ei ole vahinko. Se on rakenne. Tiedusteluorganisaatiot toimivat salassa. Akateemista tutkimusta ei synny, koska aineistoa ei ole saatavilla. Journalistista tutkimusta ei synny, koska seuraukset ovat konkreettisia. Kansalaiskeskustelua ei synny, koska aihe on "banalisoitunut", Kortesojan termi sille, miten merkittävät toimivaltuudet muuttuvat näkymättömiksi, kun niihin totutaan.
Lähteet: Joonas Widlund, "Tiedustelu oikeusvaltiossa" (Vaasan yliopisto, 2024); Mikael Lohse & Marko Viitanen, "Johdatus tiedusteluun" (Alma Talent, 2019); Matti Kortesoja, European Journal of Communication (2023); Helsingin hovioikeus, Viestikoekeskus-tapaus, heinäkuu 2025.
XV. Avoin kysymys
Tämä artikkeli ei väitä, että Suomen sotilastiedustelu toimii laittomasti. Se ei väitä, että siviilejä käytetään operatiivisissa tehtävissä. Se ei perustu kenenkään yksityiseen kokemukseen.
Se kuvaa rakenteen. Rakenteen, jossa:
- Laki sallii yli 20 tiedustelumenetelmää, joiden kohdistaminen ei edellytä rikosepäilyä. Siviilien käyttö operatiivisissa tehtävissä on oikeudellisesti lähes sääntelemätön alue.
- Kohteen oikeus tietää häneen kohdistuneista toimista on muuttunut kuolleeksi kirjaimeksi ja valmisteilla oleva tiedustelulakien muutosesitys poistaisi senkin.
- Valvontajärjestelmä on monikerroksinen mutta toimii oikeudellisessa tyhjiössä, ilman ennakkopäätöksiä, ilman oikeuskirjallisuutta, ilman tilastoja.
- Akateeminen tutkimus on lähes olematonta.
- Journalistinen tutkimus on rangaistavaa.
Rakenne, jossa tiedusteluorganisaatio voi, teoriassa, käyttää siviilihenkilöä toisen siviilihenkilön seurantaan omalla autolla, omalla ajalla, ilman virallista statusta, ilman dokumentointia, ilman valvontaa, ilman vastuuta ja jossa kohde, joka puhuu tästä julkisesti, asettuu automaattisesti diskursiiviseen kategoriaan, jossa hänen sanomisensa painoarvo laskee.
Tämä rakenne ei ole laiton. Se on jotain pahempaa: se on valvomaton.
Valvomaton rakenne, jolle annetaan lisää toimivaltuuksia, on rakenne, joka kasvaa tällä hetkellä meillä Suomessa.
Kansainvälinen kokemus, Snowden, Tanskan FE, Saksan BND, Norjan Frode Berg, osoittaa, että tiedustelurakenteet laajenevat aina, kun niiden annetaan laajentua. Ei pahantahtoisuudesta vaan rakenteellisesta logiikasta: organisaatio, jonka tehtävänä on hankkia tietoa, hankkii aina enemmän tietoa. Rajat eivät synny sisältä. Ne tulevat ulkoa, laista, valvonnasta, julkisesta keskustelusta ja perusoikeuksista, jotka ovat olemassa juuri sitä varten, että valtio ei voi tehdä kaikkea mitä kykenee tekemään.
Tämä artikkeli on osa sitä ulkoa tulevaa rajaa.
Avoin kysymys on seuraava:
Onko Suomessa rakennettu tiedustelujärjestelmä, jossa valvonnan mekanismit ovat riittäviä suhteessa toimivaltuuksien laajuuteen, vai onko rakennettu järjestelmä, jossa luottamus on korvannut valvonnan?
Kysymys ei ole retorinen. Se ansaitsee vastauksen. Ja sen vastauksen pitäisi tulla eduskunnalta, ei tiedusteluorganisaatiolta.
Kaikki tässä artikkelissa esitetyt tiedot perustuvat julkisiin lähteisiin: lakiteksteihin, hallituksen esityksiin, perustuslakivaliokunnan lausuntoihin, tiedusteluvalvontavaltuutetun vuosikertomuksiin, akateemisiin julkaisuihin, oikeuskäytäntöön ja journalistisiin lähteisiin. Artikkeli ei sisällä salassa pidettävää tietoa.
Seuraavassa artikkelissa käsittelemme Suomellekin tuttua Pegasos-järjestelmää: Miten se toimii, miten se aktivoidaan miten sen voi tunnistaa sekä poistaa
Keskeiset lähteet
Lainsäädäntö ja lainvalmistelu
- Laki sotilastiedustelusta 590/2019
- Laki tietoliikennetiedustelusta siviilitiedustelussa 582/2019
- HE 203/2017 vp, Hallituksen esitys laiksi sotilastiedustelusta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi
- Tiedustelulakien muutosesitys, hanke SM040:00/2024, sisäministeriön valmistelu tiedustelulakien laajemmaksi uudistukseksi
- HE 29/2025 vp, Hallituksen esitys tiedustelulakien palomuurisäännösten muuttamiseksi
- PeVL 36/2018 vp; PeVL 76/2018 vp, Perustuslakivaliokunnan lausunnot
Valvontaraportit
- Tiedusteluvalvontavaltuutettu Hakonen, vuosikertomukset 2019–2024
- TiVM 1/2021 vp; TiVM 1/2022 vp, Tiedusteluvalvontavaliokunnan mietinnöt
Akateemiset lähteet
- Widlund, Joonas: "Tiedustelu oikeusvaltiossa" (Acta Wasaensia 545, 2024)
- Lohse, Mikael & Viitanen, Marko: "Johdatus tiedusteluun" (Alma Talent, 2019)
- Lohse, Mikael; Meriniemi, Ilkka & Honkanen, Petri: "Tiedustelumenetelmät" (2019)
- Kortesoja, Matti: European Journal of Communication (2023)
- Raunio, Tapio: Intelligence and National Security (2025)
Kansainväliset vertailut ja oikeuskäytäntö
- EIT: Zakharov v. Venäjä (suuri jaosto, 4.12.2015)
- EIT: Big Brother Watch v. Yhdistynyt kuningaskunta (suuri jaosto, 25.5.2021)
- EIT: Centrum för Rättvisa v. Ruotsi (suuri jaosto, 25.5.2021)
- BVerfG: 1 BvR 2835/17 (BND-päätös, 19.5.2020)
- UK: Covert Human Intelligence Sources (Criminal Conduct) Act 2021
- Norja: EOS-valiokunta, Frode Berg -raportti
Historiallinen dokumentaatio
- US Senate Select Committee (Church Committee), Final Report Book III (1976)
- Knabe, Hubertus: "Die unterwanderte Republik" (2001), Stasi Zersetzung
- Cunningham, David: "There's Something Happening Here" (2004), COINTELPRO
Journalistiset lähteet
- Yle: "Erittäin salainen, Vakoilua Suomessa" (2024)
- Yle: "Asiantuntija varoittaa tiedusteluvaltuuksien nopeasta kasvattamisesta" (21.1.2025)
- Helsingin Sanomat: Ilmoitusvelvollisuuden käytäntö (elokuu 2025)
- Iltalehti: Puolustusvaliokunnan uudelleenjärjestely (2022)
- Helsingin hovioikeus, Viestikoekeskus-tapaus (1.7.2025)