"Sinun silmäsi näkivät minut alkiona, Sinun kirjaasi on kirjoitettu kaikki päiväni, ennen kuin yhtäkään niistä oli." Ainoa katsoja kohdun pimeydessä on Hän. Tämä on äitiyden ensimmäinen oppitunti, jonka jokainen äiti elää kantaen, näkemättä. Hän näkee.
Mihin ei katsota?
Niihin äiteihin, joita äitienpäivän kortit eivät tavoita. Heihin, joiden kohtu jäi tyhjäksi vaikka sydän on täysi. Heihin, jotka ovat menettäneet lapsensa, joiden ympärillä maailma hiljenee siksi, ettei tiedä mitä sanoa. Heihin, jotka kantavat tehdyn abortin haavaa nimettömänä, sillä kukaan ei ole heille tarjonnut sanaa. Heihin, jotka ovat ottaneet toisen naisen lapsen omaksi rakkaudessa, joka on yhtä syvää kuin verikin. Heihin, joilla ei ole biologisia lapsia, mutta jotka kantavat hengellisesti sukupolvia rukouksissaan, vaikka heitä ei kutsuta äidiksi yhdessäkään virallisessa paikassa.
Nämä ovat äitejä. Tätä ei kysytä, eikä siksi tunnisteta.
Joka äiti on ollut tytär. Joka äiti kantaa oman äitinsä äitiyttä, sitä mitä sai, sitä mitä jäi saamatta. Tämä on hiljainen perimä, joskus parantava, joskus haavoittava, kuitenkin aina läsnä. Äitiyden virrassa kulkee aina edellisten sukupolvien äitiys, halusi äiti sitä tai ei. Todella vapaa äiti on Jumalan lapsi, joka luovuttaa haavansa ja maailman odotukset Hänelle.
Mitä ei nimetä?
Sitä, että äiti on usein yksin. Maailma luulee, että äitiys on täynnä, oikeasti se on usein hyvin yksinäistä. Lapsen nukkuessa äiti on yksin. Aamuyöllä, kun maailma vielä nukkuu, äiti istuu hiljaa oman epävarmuutensa kanssa, eikä ole ketään johon tarttua. Tätä yksinäisyyttä ei nimetä, sillä sitä ei haluta nähdä. Maailma haluaa nähdä äidin täynnä, ei yksin.
Yksinäisyydessä Jumala on lähellä. Hiljainen pimeys, jossa kukaan muu ei näe, on se sama paikka, jossa Hän näkee. Äidin yksinäisyys on usein hänen pyhin paikkansa. Siellä syntyy rukouksia, jotka eivät koskaan saa sanoja, mutta jotka taivas tuntee tarkasti.
Ei kysytä mitä äidin sydämessä tapahtuu sinä hetkenä, jolloin hän tajuaa, ettei voi suojella lastaan kaikelta. Tämä hetki tulee jokaiselle äidille, aikaisin tai myöhään. Hän huomaa, ettei hänen rakkautensa, niin valtava kuin se on, ole rajaton voimissaan. Hän ei voi estää kaikkea kipua, ei olla läsnä joka hetki eikä pysäyttää aikaa. Tämä on äitiyden hiljainen ristiinnaulitseminen. Hänen pitää luovuttaa lapsensa Jumalan käsiin, ei kerran vaan jatkuvasti, sillä hän itse ei riitä. Tämä totuus on samaan aikaan särkevä ja vapauttava.
Mitä ei tunnisteta?
Sitä, että äitiys ei lopu lapsen aikuistumiseen, ei lopu äidin kuolemaan. Hyvä äitiys jatkuu sukupolvien yli. Lapsi kantaa äitiään koko ikänsä, hän siirtää jotain hänestä lapsenlapsiinsa. Tämä on syy siihen, miksi Raamatun sukuluettelot ovat tärkeitä. Niissä luetellaan ne, joiden kautta elämä on virrannut. Äidit ovat siellä mukana, monta kertaa nimettöminä, sillä he ovat virranneet sanaakaan saamatta.
Koko luomakunta huokaa kuin synnytystuskissaan (Room. 8:22). Synnyttämisen kuva ei ole vain naisen, se on koko todellisuuden kuva. Maailma odottaa Jumalan lasten ilmestymistä kuin äiti odottaa lastaan. Sama tuska, sama toivo ja sama luovuttamisen pakko.
Äiti on Hänen kuvansa, ei Hän äidin kuva. Äidin pyhyys ei ole hänen omansa, vaan Jumalan heijastus hänessä. Äiti voi epäonnistua eikä se särje äitiyden pyhyyttä, sillä äitiyden pyhyys ei ole äidissä itsessään, vaan siinä, mitä Jumala on äitiyteen kätkenyt.
Yhdeksän kuukautta, Jumalan valinta
Jokainen, joka on koskaan elänyt, on tullut äidin kautta. Jeesus tuli äidin kautta. Hän olisi voinut vain ilmestyä, mutta Hän valitsi äidin. Tämä yksi valinta kertoo äitiydestä jotain niin syvää, että sitä ei voi sanoa loppuun. Jumala valitsi äidin.
Hän, joka loi tähdet, joka pitää koossa atomit, joka tunsi jokaisen ihmisen ennen aikojen alkua, valitsi tulla maailmaan kohdun kautta. Yhdeksän kuukautta nuoren naisen sisällä.
Jumala olisi voinut tulla millä tavalla tahansa. Hän olisi voinut ilmestyä aikuisena miehenä autiomaassa kuin Melkisedek, jolla ei ollut sukutaulua. Hän olisi voinut saapua sotavoimien keskellä, kuningas valmiina hetkessä. Hän valitsi yhdeksän kuukautta. Tämä yhdeksän kuukautta ei ollut vahinko, ei pakko, ei välttämättömyys. Se oli valinta.
Yhdeksän kuukautta on aikaa, jota ei voi kiirehtiä. Ihminen ei valmistu nopeammin, vaikka kuinka haluaisi. Tämä on Jumalan rytmi. Hän ei kiirehdi. Hän, joka olisi voinut tehdä Jeesuksesta valmiin sekunnissa, valitsi sukusolun, alkion, sikiön, syntyvän lapsen. Tämä todistaa, että ajalla on Jumalalle merkitys, jota me emme aina tunnista. Hän kunnioittaa kasvua. Hän ei ohita sitä omassa Pojassaankaan.
Yhdeksän kuukautta on aikaa pimeydessä. Lapsi muotoutuu paikassa, jonne ei kukaan paitsi Jumala katso. Tämä on kohdun pyhä yksinäisyys. Jeesus eli ensimmäiset yhdeksän kuukauttaan paikassa, jossa Hänet näki vain Isä. Tämä on syvä kuva siitä, miten Jumalan työ tapahtuu. Se tapahtuu usein piilossa, salassa, hitaasti, ennen kuin se ilmestyy maailman nähtäville. Jokaisen uskovan elämässä on tämä yhdeksän kuukautta, vaihe jota kukaan ei näe, jota Jumala muotoilee, jonka hedelmä ilmestyy vasta aikanaan. Jeesus eli tämän itse, jotta tunnistaisimme, ettei piilossa oleva ole hyödytön. Se on Jumalan suosikkityömaa.
Yhdeksän kuukautta on aikaa, jonka Maria sai. Jumala antoi äidille aikaa kasvaa lapseensa. Hän ei vaatinut äidiltä valmiutta hetkessä. Maria sai yhdeksän kuukautta tottua siihen, että hänen kohtuunsa kasvaa Vapahtaja. Hän sai kantaa, tuntea ensimmäisen liikkeen, laulaa, rukoilla, mietiskellä. Tämä aika ei ollut Jeesusta varten yksin, se oli myös Mariaa varten. Jumala antoi äidille kasvuajan, sillä äitiys ei synny hetkessä, äitiys kasvaa kuten lapsikin.
Yhdeksän kuukautta on aikaa, jossa lapsi on täysin riippuvainen äidistä. Jeesus, joka kantaa kaikkea, antoi itsensä yhdeksäksi kuukaudeksi yhden naisen verenkierron varaan. Marian ravinto oli Hänen ravintoaan. Marian hengitys oli Hänen happeaan. Marian sydämen syke oli ensimmäinen rytmi, jonka Hän tunsi. Tämä riippuvuus oli vapaaehtoinen, valittu, pyhä. Se todistaa, että Jumala ei pelännyt täydellistä riippuvuutta naisesta. Hän asettui siihen.
Yhdeksän kuukautta vastaa luomista. Ensimmäisessä luomisessa Jumala loi maailman kuudessa päivässä ja lepäsi seitsemäntenä. Uudessa luomisessa, jonka Jeesus aloittaa, Jumala valitsi pidemmän rytmin, ihmisen rytmin. Hän alistui ihmisen biologiseen aikaan. Tämä todistaa, että pelastushistoria ei ole pikamatka. Se on raskaus, kantamista, odotusta, tuskaa, sitten syntymää. Paavali kirjoittaa, että koko luomakunta huokaa kuin synnytystuskissa odottaen Jumalan lasten ilmestymistä. Yhdeksän kuukautta on tämän kuvan ydin. Pelastus syntyy synnyttämällä, ei iskemällä.
Yhdeksän kuukautta on aika, joka opettaa, että pyhä asia ei ole salama, vaan kasvu. Maailmamme rakastaa nopeita ratkaisuja, hetkellisiä kokemuksia, välitöntä tyydytystä. Jumala vastasi tähän ihmiskunnan tarpeeseen yhdeksällä kuukaudella. Hän sanoi rytmillään: minä en kiirehdi. Minä kasvan teidän keskellenne hitaasti, sillä se mikä on tärkeintä, ei kiirehdi. Tämä on Jumalan vastalause kaikelle pinnallisuudelle, kaikelle pikaratkaisulle, kaikelle suorituskeskeisyydelle. Hän valitsi raskauden ajan.
Yhdeksän kuukautta sitoo Hänet jokaiseen ihmiseen niin syvälle, ettei sitä voi irrottaa. Jokainen, joka on koskaan elänyt, on viettänyt noin yhdeksän kuukautta äidin kohdussa. Jeesus jakaa tämän kokemuksen jokaisen ihmisen kanssa. Hän tuntee kohdun pimeyden, hän tuntee napanuoran ravinnon, hän tuntee syntymän tien. Tämä todistaa, että Hän on tullut ihmiseksi täydellisesti, ei vain ulkoisesti. Hän on tullut ihmiseksi alusta alkaen, alkion ensimmäisestä jakautumisesta lähtien. Tämä on hyvin tärkeä todistus jokaiselle syntymättömälle lapselle, jokaiselle alkiolle, jokaiselle pienelle elämälle, joka on muodostumassa. Jeesus kunnioitti tämän vaiheen elämällä sen itse.
Yhdeksän kuukautta on aikaa, jossa Maria sai kantaa salaisuutta. Vain hän tiesi mitä hänen kohtuunsa kasvoi. Joosef sai tietää enkelin kautta, mutta kantamisen tunne oli Marian yksin. Tämä on äitiyden mysteeri pienoiskoossa. Äiti tietää sen mitä kukaan muu ei tiedä. Hän tuntee lapsensa ennen kuin maailma näkee sen. Maria kantoi koko ihmiskunnan toivoa kohdussaan eikä sitä voinut näyttää kenellekään. Hän kantoi sen yksin, Jumalan kanssa. Tämä on kuva siitä, mitä jokainen äiti tekee. Hän kantaa sitä, mitä kukaan ei vielä näe, eikä kukaan voi kantaa hänen puolestaan.
Yhdeksän kuukautta puhuu vielä yhden asian. Se puhuu siitä, että Vapahtaja tuli sisältä päin. Hän ei tullut ulkoisena vieraana, joka laskeutui taivaasta, vaan Hän tuli ihmisen sisältä, ihmisen kautta, ihmisen lihasta. Tämä tarkoittaa, että pelastus ei ole jotain, mikä lasketaan päällemme ulkopuolelta. Se on jotain, mikä syntyy meidän kauttamme, kun me suostumme kantamaan. Maria oli ensimmäinen, joka eli tämän todeksi. Hän kantoi Kristusta lihassaan, jotta Kristus voisi tulla maailmaan. Jokainen kristitty kantaa nyt jotakin samanlaista. Paavali sanoi galatalaisille olevansa kuin uudelleen synnytystuskissa heidän tähtensä, kunnes Kristus saa muodon heissä. Tämä on yhdeksän kuukauden teologiaa.
Lopulta yhdeksän kuukautta puhuu siitä, että Jumala ei ohita mitään. Hän ei ohita aikaa. Hän ei ohita kasvua. Hän ei ohita riippuvuutta. Hän ei ohita äitiä. Hän kulki jokaisen vaiheen läpi, alusta loppuun. Hän eli alkiona. Hän eli sikiönä. Hän syntyi vauvana. Hän kasvoi lapsena. Hän tuli aikuiseksi. Hän kuoli. Hän nousi ylös. Yhdeksän kuukautta on tämän polun ensimmäinen luku. Ilman sitä koko polku olisi jäänyt vajaaksi.
Tämä on yhdeksän kuukauden todistus. Se sanoo, että Jumalalla on aikaa, että pyhä kasvaa hitaasti, että äidin kohtu on Hänelle riittävän pyhä paikka, että pelastus syntyy kantamisen kautta, että jokainen alkio on Hänen oma kunnioittama paikka, sillä Hän itse oli kerran sellainen.
Tämä on niin paljon, ettei sitä voi sanoa loppuun. Yhdeksän kuukautta puhuu loputtomasti.
Ensimmäinen ihmiskontakti, äidin ääni
Kaikkivaltiaan Jumalan Pojan ensimmäinen ihmiskontakti tässä maailmassa oli äidin ääni, äidin syke, äidin lämpö.
Tämä todistaa ensinnäkin sen, että äitiys on Jumalan silmissä riittävän pyhä paikka kantaa Häntä itseään. Hän ei tarvinnut äitienpäivää tunnustamaan sitä. Hän tunnusti sen omalla tulemisellaan. Tämä on suurin kunnianosoitus, joka äitiydelle on koskaan annettu, eikä se tule ihmisten käsistä, vaan Hänen omasta valinnastaan.
Toiseksi se todistaa, että Jumala ei pelännyt riippuvuutta. Kaikkivaltias antoi itsensä täysin riippuvaiseksi naisen kehosta, naisen ravinnosta, naisen huolenpidosta. Tämä on jotain niin radikaalia, ettei sitä voi käsittää. Hän, joka kantaa kaikkea, antoi itsensä kannettavaksi. Hän, joka ravitsee koko luomakuntaa, antoi itsensä ravittavaksi. Tämä todistaa, että äitiyden hoiva ei ole alempaa palvelua, vaan se on niin ylevää, että itse Jumala suostui sen vastaanottajaksi.
Kolmanneksi se todistaa, että pelastushistoria kulkee äidin lävitse. Maria ei ollut vain väline. Hänen vapaaehtoinen "tapahtukoon minulle sanasi mukaan" oli ratkaiseva hetki ihmiskunnan historiassa. Jumala kysyi äidiltä, ja äidin "kyllä" avasi oven Vapahtajan tulemiselle. Tämä todistaa, että äidin tahto, äidin myöntyminen, äidin uskon "kyllä" ei ole pieni asia. Se voi muuttaa maailman.
Neljänneksi se todistaa, mitä turvaa Jumala arvostaa. Hän olisi voinut tulla aikuisena miehenä taivaasta laskeutuen, valtaistuimineen ja sotajoukkoineen. Hän valitsi tulla turvattomimmassa muodossa, vauvana, äidin sylissä. Tämä on Jumalan oma todistus siitä, että äidin syli on turvallinen paikka. Hän tunsi sen turvallisuuden Marian sylissä Betlehemissä, paossa Egyptissä, Nasaretin kodissa. Äidin syli ei ole pieni asia Jumalan silmissä. Se on ensimmäinen taivas, jonka lapsi tuntee maan päällä.
Viidenneksi se todistaa, mitä Hän ajattelee naisesta. Maailmanhistoriassa naisen arvo on usein määritelty miehen kautta, vallan kautta, hyödyn kautta. Jumala asettui itse pieneksi naisen sisälle. Hän valitsi naisen ihmiskuntansa portiksi. Tämä yksi valinta sanoo enemmän kuin tuhat saarnaa naisen arvosta. Hän kunnioitti naisen kehon, naisen sydämen, naisen kantamiskyvyn niin paljon, että uskoi sille oman tulemisensa.
Maria, äiti joka turvasi Kristukseen
Maria on äiti, joka turvasi Kristukseen. Hänen poikansa oli hänen Vapahtajansa. Hän kasvatti lasta, joka oli hänen pelastajansa. Tämä paradoksi on niin syvä, että pohjaa ei näy. Äiti, joka kantaa lasta, joka on samalla äidin Kantaja. Äiti, joka ravitsee lasta, joka on samalla äidin Leipä. Äiti, joka opettaa lasta puhumaan, joka on samalla itse Sana.
Tämä on äitiyden mysteeri jokaisessa kristityssä äidissä. Hän kasvattaa Kristuksen lasta, joka kuuluu Kristukselle, joka on Kristuksen omistama, jonka kautta Kristus tahtoo tehdä työtään. Äiti ei omista lastaan. Hän hoitaa lasta, joka on Hänen, samaan tapaan kuin Maria hoiti Lasta, joka oli Hänen. Tämä todistaa äitiyden kosmisen aseman. Äiti seisoo Kristuksen ja seuraavan sukupolven välissä, kantaen, vapauttaen, luovuttaen.
Tähän kaikkeen Jumala ei tarvinnut äitienpäivää. Hän kirjoitti äidin pelastushistorian sydämeen niin syvälle, ettei mikään kalenterimerkintä voi sitä lisätä eikä poistaa. Äitienpäivä tulee ja menee. Maria on ikuisesti se, jonka kohdun kautta Vapahtaja tuli ihmiskunnan luokse.
Tämä todistaa lopulta sen, että äitiys on raskasta, sillä se on pyhää. Pyhyys ei ole koskaan keveää. Maria seisoi ristin juurella ja hänen sieluaan lävisti miekka, kuten Simeon oli ennustanut. Tämä kuuluu äitiyteen. Joka äiti, joka rakastaa todella, kokee jossain kohdassa pienemmässä tai suuremmassa muodossa tuon miekan. Hän rakastaa lasta, joka kärsii. Hän rakastaa lasta, jota hän ei voi suojella. Hän rakastaa lasta, joka eräänä päivänä lähtee. Tätä Jumala kunnioitti. Hän ei välttänyt äitiä, joka kärsisi Hänen tähtensä. Hän valitsi sen.
Iankaikkisuuden valossa
Iankaikkisuuden valossa sillä ei ole väliä, vaikka maailma unohtaisi äitienpäivänä yhden äidin tai miljoona äitiä, vaikka korttia ei tulisi, vaikka kukkia ei muistettaisi, vaikka sana jäisi sanomatta. Iankaikkisuuden valossa Jumala on jo sanonut äitiydestä viimeisen sanan. Hän sanoi sen tulemalla itse äidin kautta.
Tämä on äitiyden todistus, jota ihmisten unohdus ei voi himmentää.