Se, jota et nimennyt

Kaikki, mille annamme parhaamme, kysyy lopulta saman: kestääkö se viimeisen päivän yli.

On jotakin, jonka ympärille viikot kiertyvät. Sen tähden noustaan varhain ja ajetaan pitkiä matkoja, sen eteen tehdään työtä ja siitä puhutaan illalla väsyneenä. Se värittää lähes kaiken, eikä sitä silti sanota omaksi itseksi. Sitä pidetään keinona tehdä arvoista totta, ei päämääränä vaan välineenä, jonka läpi tärkeimmät asiat kulkevat kotiin.

Tämä on kaunista, ja siinä on totuutta. Se, joka rakastaa jotakin syvästi, oppii siitä sen, mitä yksikään palkinto ei opeta: kaatumaan ja nousemaan, pettymään ja jatkamaan, seisomaan toisen rinnalla. Voitot vaipuvat unohdukseen ja palkinnot laatikoiden pohjalle, mutta luonne jää, ja sitä kannetaan mukana vuosien yli. Juuri tuo jäävä osa saa ihmisen sanomaan, että tässä on jotakin, mikä kantaa pitkälle.

Sama sana kaikelle

Kummallista kyllä, saman voisi kirjoittaa lähes mistä tahansa. Vaihda sana toiseen, ja teksti pysyy ehjänä. Se sopii urheiluun ja taiteeseen, työhön ja tutkimukseen, käsillä tekemiseen ja aatteeseen, ihmissuhteeseen ja unelmaan. Jokainen meistä rakentaa elämänsä jonkin ympärille ja kutsuu sitä merkitykseksi, ja jokainen lohduttaa itseään sillä, että vaikka tulos katoaa, jotakin arvokasta jää.

Tähän kaikki pysähtyisi mielellään. Silti rehellisyys vie yhden askeleen pidemmälle.

Viimeinen päivä

Jonakin päivänä myös se jäävä osa kohtaa rajansa. Vahvistunut ruumis heikkenee, kirkas mieli himmenee, ystävät ja saavutukset saavat oman horisonttinsa. Vuosikymmenet, jotka näyttivät pitkiltä, päättyvät. Kaikella maallisella on sama loppu, olkoon se miten jaloa tahansa.

Ja maailma katoaa ja sen himo; mutta joka tekee Jumalan tahdon, se pysyy iankaikkisesti.
1. Joh. 2:17

Tässä valossa koko omistautumisen kieli kääntyy kysymykseksi. Se, jonka eteen annetaan vuodet, arvot ja sydän, aivan kuin se olisi tärkein, oli koko ajan väline. Missä on se, jolle väline kuuluu?

Sillä missä sinun aarteesi on, siellä on myös sinun sydämesi.
Matt. 6:21

Suhde, jota ei mainittu

Yksi suhde jäi luettelosta pois. Se on suhde Häneen, joka antoi elämän ja jonka luo Golgatan risti avasi tien takaisin. Sitä ei ajeta pitkiä matkoja, ei harjoitella iltaisin, ei kuvata kauniisti, ja silti juuri se ratkaisee sen, mikä kysyy meiltä kaikilta: kestääkö tämä viimeisen päivän yli.

Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saisi vahingon sielullensa?
Mark. 8:36

Aarteita voi koota kahtaalle, ja vain toiset kestävät.

Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle, missä koi ja ruoste raiskaa ja missä varkaat murtautuvat sisään ja varastavat.
Matt. 6:19

Sama koskee sitä, mitä rakennamme eteenpäin. Teemme viisaita ja kauas kantavia valintoja vuosiksi, joita meille ei ole luvattu, ja panostamme aikamme, varamme ja voimamme lastemme ja oman tulevaisuutemme hyväksi. Kokoamme hyvää, kaunista ja kestävää, joka voi silti olla ohi jo huomenna. Kuinka paljon kaikesta siitä kantaa viimeisen päivän yli? Missä kulkee samalla se kasvatus, opetus ja ohjaus, joka johdattaa Hänen luokseen, jolla yksin on avain ikuisuuteen?

Sama palava kieli, sama uskollisuus ja sama valmius antaa parasta sopii tälle suhteelle paremmin kuin millekään, jonka se on tähän asti saanut. Kaikki muu on harjoitusta johonkin, mikä loppuu. Tämä yksi on harjoitusta siihen, mikä ei lopu.

Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan.
Matt. 6:33

Kysymys jää lempeästi auki, eikä se etsi syyllistä. Se kysyy vain, mille annat sen omistautumisen, joka sinussa jo on, kun kerran kyse on ikuisuudesta.