Poikkeuksen voimassaolo päättyy ilmoitettuna päivänä, sen jättämä kertymä ei pääty minään päivänä

Jokainen päätös ilmoittaa oman kestonsa. Asiakirjassa lukee mistä päivästä mihin päivään, kahdeksi vuodeksi, kuluvan vaalikauden ajaksi, toistaiseksi ja enintään siihen saakka kunnes tilanne normalisoituu. Tämä on päätöksen rehellisin kohta. Se sanoo lukijalleen suoraan, milloin sen on määrä lakata olemasta.

Maailma, johon päätös laskeutuu, ei lue tuota kohtaa. Sillä on omat aikansa, eikä yhtäkään niistä ole valinnut kukaan. Maaperään päätynyt raskasmetalli poistuu sieltä sadoissa vuosissa. Munuaisen kuorikerrokseen kertyneen kadmiumin puoliintumisajaksi ihmisessä arvioidaan kymmenestä kolmeenkymmeneen vuoteen, mikä tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että kolmekymppisenä saatu annos on osittain tallella eläkeiässä. Pellon pinnalle levitetty typpi ilmestyy syvään pohjaveteen vuosikymmenten kuluttua, jolloin sitä juo ihminen, joka ei ollut vielä syntynyt silloin kun kylvö tehtiin. Fluoratun hiiliketjun sidos on niin luja, ettei luonnossa ole juuri mitään, mikä sen katkaisisi, ja siitä syystä nämä aineet on ristitty ikuisuuskemikaaleiksi.

Näiden kahden kellon väliin jää koko se ero, jota ei lue missään asiakirjassa. Päätös mittaa itsensä, seuraus ei mittaa päätöstä.

Virta ja varasto

Ero on tarkempi kuin miltä se ensin kuulostaa, ja se kannattaa nimetä täsmällisesti.

Laki, asetus ja päätös vaikuttavat välittömästi virtaan. Ne muuttavat sitä, kuinka paljon jotakin tulee sisään päivässä. Varastoon ne eivät vaikuta lainkaan. Varasto pienenee vain sillä nopeudella, jolla se itse hajoaa, huuhtoutuu tai poistuu, eikä tuo nopeus tunne lainsäädäntöä.

Lyijyllinen bensiini kertoo tämän lyhyesti. Sitä myytiin noin seitsemänkymmentä vuotta, ja kun myynti kiellettiin, ihmisten verestä mitattu lyijypitoisuus romahti muutamassa vuodessa. Virta katkesi käskystä. Vanhojen valtateiden pientareissa ja kaupunkien pihamaissa lyijy on yhä siellä missä se oli, koska varasto ei kuullut käskyä. Sama laki hallitsee jokaista kertyvää ainetta: kielto pysäyttää lisäyksen, se ei pura kertymää.

Tästä seuraa se kohta, joka kannattaa lukea hitaasti. Kertyvän aineen kohdalla merkitsevä suure ei ole altistuksen kesto vaan sen kokonaismäärä. Keho ei kirjaa muistiin kahta vuotta, se kirjaa summan. Maaperä ei pidä lukua siitä, kuinka nopeasti jokin saapui, ainoastaan siitä kuinka paljon jäi. Väliaikaisuus on väite vaaka-akselista, vahinko asuu pinta-alassa.

Luvan lyhyys keventää vahinkoa siis vain silloin, kun vahinko itse on virtaa. Jos vahinko on varastoa, lyhyys ei keven­nä mitään, se ainoastaan rajaa sen kuinka paljon varastoon ehditään lisätä. Kahden vuoden poikkeus ei ole kahden vuoden vahinko. Se on pysyvä lisäys, jonka suuruus sattuu olemaan kahden vuoden kokoinen.

Japanin Toyamassa laskettiin 1900-luvun alusta alkaen kaivoksen valumavesiä Jinzū-jokeen, jonka vedellä kasteltiin riisipeltoja. Sairaus, jonka syy tunnistettiin virallisesti vasta 1960-luvun lopulla, sai nimensä niistä sanoista, joita potilaat toistivat: itai-itai, sattuu, sattuu. Luut haurastuivat lopulta niin, että ne murtuivat yskiessä. Väliin jäi noin kuusikymmentä vuotta, joiden aikana mikään ei tapahtunut nopeasti eikä mikään myöskään pysähtynyt. Yhtenäkään noista vuosista ei olisi voinut osoittaa yhtä ainoaa päätöstä, joka olisi ollut liikaa.

Päättymispäivä on sulkeutumispäivä

Väliaikaisella luvalla on toinenkin ominaisuus, joka ei näy sen tekstissä.

Pysyvää sääntöä vastustetaan niin kauan kuin se on voimassa. Se pysyy kiistanalaisena, koska joku joutuu aina perustelemaan sen jatkumisen, ja perustelu tarjoaa vastustajalle kiinnekohdan. Määräaikaista ei tarvitse kumota, se kumoaa itsensä. Vastustaminen taas vaatii kantajan, kokoontumisen, ajan ja jaksamisen, ja poikkeus ehtii vanhentua ennen kuin kukaan ehtii koota siitä kysymystä. Sen ainoa vastustaja on kalenteri, joka ei ole kenenkään puolella.

Kukaan ei myöskään palaa mittaamaan. Voimassa oleva sääntö arvioidaan aikanaan, koska se on yhä voimassa. Päättyneelle poikkeukselle ei tarvitse tehdä mitään, ja juuri siitä syystä sille ei tehdä mitään. Päättymispäivä korvaa tilinpäätöksen. Asiakirja, joka lupasi kestää vain lyhyen ajan, on pitänyt lupauksensa, ja lupauksen pitäminen luetaan todisteeksi siitä, ettei mitään tapahtunut.

Poikkeuksen päättyessä raja palautuu ennalleen, maailma ei palaudu. Seuraava arvio siitä, aiheuttaako jokin haittaa, tehdään siitä maasta joka on nyt olemassa, ei siitä joka oli ennen. Peräkkäiset väliaikaisuudet muodostavat näin räikkämekanismin: jokainen niistä on erikseen pieni, jokainen mitataan edellisen jäljiltä, eikä yhtäkään mitata alkuperäistä vasten. Sata pientä poikkeusta ei ole sata pientä asiaa. Se on yksi suuri, joka on maksettu erissä, ilman että kukaan on kertaakaan päättänyt sitä kokonaisuutena.

Sama kaksijakoisuus koskee muutakin kuin ainetta. Palvelu voidaan keskeyttää määräajaksi, ja rakennus voidaan avata uudelleen. Se osaaminen, joka rakennuksessa oli, ei ollut rakennuksessa vaan ihmisissä, ja ihmiset ovat sillä välin siirtyneet muualle, opetelleet toisen työn ja juurtuneet toiseen kaupunkiin. Keskeytys oli määräaikainen. Hajaantuminen ei ollut. Oven takana on avaamisen jälkeen tila, ei taito.

Aikayksikkö ei ole kenenkään mielipide. Se on annettu jokaiselle, joka valmistelee, ja se on säännönmukaisesti lyhyempi kuin se mitä valmistellaan. Virkakausi on neljä vuotta, talousarvio yksi, hanke kolme, määräaikainen asetus kaksi. Munuainen laskee kolmessakymmenessä, maaperä kolmessasadassa. Yksikään ihminen ei ole paikalla molemmissa päissä, eikä kenenkään siksi tarvitse katsoa koko käyrää.

Väliaikaista lupaa vastaan on olemassa yksi kysymys, ja se on lyhyt. Kuinka kauan viipyy se, minkä lupa päästää sisään? Jos vastaus on suurempi kuin luvan kesto, luvan kesto ei ole peruste. Se on kohtelias tapa siirtää puhe siitä mikä jää siihen mikä loppuu.

Sama laki ihmisen mitassa

Tämä ei ole hallinnon erikoisuus. Jokainen ihminen tuntee saman lain sisältäpäin, koska jokainen on joskus sopinut itsensä kanssa jostakin väliaikaisesta.

Tämä vuosi on poikkeuksellinen, ensi vuonna palataan normaaliin. Otan tämän yhden urakan vielä, sitten hidastan. Nyt ei ole aikaa, myöhemmin on. Puhun lapselleni näin vain siksi, että olen väsynyt, huomenna puhun toisin. Jokainen näistä lauseista on rehellinen sillä hetkellä kun se sanotaan. Jokaisessa niistä on sama virhe: ne mittaavat päätöstä eivätkä jälkeä.

Kolme sekuntia kestävä lause voi jäädä ihmiseen neljäksikymmeneksi vuodeksi. Poissaolo on illan mittainen, lapsuus ei ole. Väsymys on tämän kevään asia, se hiljaisuus jonka väsymys asetti keittiön pöydän ääreen, voi jäädä perheen kieleksi kahdeksi sukupolveksi. Poikkeuksellisia vuosia on nyt ollut viisi peräkkäin, eikä yhdenkään niistä alussa kukaan valehdellut. Ne mitattiin vain siinä yksikössä, jossa ne kestivät, eikä siinä jossa ne jäivät.

Tässä kohdassa lukija olisi helppo lyödä maahan. Se olisi väärin tehty, koska hän ei ollut itse paikalla silloin kun hänen oma kertymänsä alkoi. Kukaan ei valitse sitä maaperää, johon hänet kylvetään. Kukaan ei ole antanut lupaa niille sanoille, jotka häneen laskeutuivat ennen kuin hän osasi puhua, eikä niille käsityksille itsestään, jotka hän omaksui ennen kuin hän osasi kysyä keneltä ne tulivat. Ihminen kantaa kokonaista varastoa, jonka virtaa hän ei säädellyt. Ensimmäinen armollinen asia, jonka hän voi itselleen sanoa, on että kertymä ja syyllisyys eivät ole sama asia.

Toinen on tämä. Hän voi katkaista virran tänään. Se on paljon, ja se on vähemmän kuin hän toivoisi, koska virran katkaiseminen ei pura varastoa.

Ainoa kertymä, jota ei tarvitse odottaa pois

Kaikkea muuta on odotettava pois. Lyijy odotetaan pois maasta, kadmium munuaisesta, typpi pohjavedestä. Aika on tässä ainoa lääke, ja aika on hidas lääke, koska se ei poista vaan laimentaa. Se siirtää ainetta paikasta toiseen ja jakaa sitä ohuemmalle alalle, kunnes pitoisuus alittaa jonkin rajan, jonka joku on asettanut. Mikään maailmassa ei häviä. Se vain ohenee.

Yksi kertymä käyttäytyy toisin. Syyllisyyttä ei laimenneta eikä odoteta pois, se otetaan pois, ja se otetaan pois kokonaan, kerralla, ilman puoliintumisaikaa. Niin kaukana kuin itä on lännestä, niin kauas hän siirtää meistä rikkomuksemme. Etäisyys ei ole hidastettu kertymä eikä ohennettu pitoisuus. Se on poisto. Sama profeetta, joka tunsi kansansa koko historian, ei sanonut että Jumala vähentää syntimme vaan että hän heittää ne meren syvyyteen, ja meren syvyydellä on tässä yksi ainoa tehtävä: sinne ei kukaan mene katsomaan.

Tämä on ainoa kohta, jonka tiedän, jossa varastoon voi vaikuttaa muutenkin kuin lopettamalla virran. Se on myös ainoa kohta, jossa aika kulkee ihmisen puolella eikä häntä vastaan. Kaikki muu, mitä olemme laskeneet maahan ja veteen ja toisiimme, on siellä missä me sen jätimme, ja se odottaa meitä vuosikymmeniä pidempään kuin se päätös, jolla se sinne laskettiin.

Maa muistaa kaiken minkä me siihen panemme. Se on tarkka muisti, se on armoton muisti, eikä se ole armoton pahuuttaan vaan siksi että se osaa vain pitää kirjaa. Meidän kannattaa siis olla hyvin tarkkoja sen suhteen, mitä me siihen kylvämme kahden vuoden ajaksi. Meidän kannattaa olla yhtä tarkkoja sen suhteen, minkä me luulemme jääneen lopullisesti itseemme.

Yhdessä ainoassa kohdassa lyhyt päätös tuottaa pitkän seurauksen oikeaan suuntaan. Se on ainoa poikkeus, jonka voimassaolo ei pääty ilmoitettuna päivänä.