Portto päätyy pedon pettämäksi maailmassa, Kristuksen morsian pelastetuksi erämaassa

Väärennös ei näytä rumalta. Se näyttää melkein samalta.

Ja hän vei minut hengessä erämaahan. Siellä minä näin naisen istuvan helakanpunaisen pedon selässä; peto oli täynnä pilkkaavia nimiä, ja sillä oli seitsemän päätä ja kymmenen sarvea.
Ilm. 17:3

Näky, jota ei valita

Jae alkaa sanoilla, jotka on helppo lukea ohi. Hän vei minut. Johannes ei mene, häntä viedään. Hän ei valitse näkyä, hän ei etsi sitä, hän ei päätä sen ajankohdasta. Hänet otetaan ja siirretään.

Tämä sanamuoto toistuu Ilmestyskirjassa neljä kertaa, ja nuo neljä kertaa jäsentävät koko kirjan. Jakeessa 1:10 Johannes on hengessä Patmoksen saarella. Jakeessa 4:2 hänet nostetaan taivaan valtaistuimen eteen. Jakeessa 17:3 hänet viedään erämaahan. Jakeessa 21:10 hänet viedään suurelle ja korkealle vuorelle. Kaksi ensimmäistä avaavat kirjan. Kaksi jälkimmäistä muodostavat parin, jota ei ole tarkoitettu luettavaksi erikseen. Erämaassa hän näkee porton. Vuorella hän näkee morsiamen.

Sama liike näkyy muuallakin Raamatussa. Hesekieliä nostetaan hiussuortuvasta ja viedään Jerusalemiin Jumalan näyissä (Hes. 8:3). Henki nostaa hänet ja vie pakkosiirtolaisten luo Kaldeaan (Hes. 11:24). Filippus temmataan pois hoviherran tieltä (Apt. 8:39). Matteus kertoo jopa Jeesuksesta samalla kaavalla.

Sitten Henki vei Jeesuksen ylös erämaahan perkeleen kiusattavaksi.
Matt. 4:1

Näky ei ole matka, jonka ihminen varaa itselleen. Se on tehtävä, johon hänet määrätään. Tässä on ensimmäinen lohdutus, ennen kuin mitään pelottavaa on edes sanottu. Se, joka näyttää pimeyden, on sama joka pitää kädessään sitä, jolle sen näyttää.

Miksi juuri erämaa

Erämaa on Raamatussa monikasvoinen paikka. Se on koettelemuksen paikka, nälän paikka, kiusauksen paikka. Se on myös kihlauksen paikka. Hoosea 2:14 kertoo Jumalan taivuttavan kansansa ja vievän sen erämaahan puhutellakseen sitä ystävällisesti. Jeremia 2:2 muistelee morsiusajan rakkautta, jolloin kansa seurasi Herraa erämaassa. Laulujen laulu kysyy jakeessa 8:5, kuka tuolla tulee erämaasta rakkaaseensa nojaten.

Ilmestyskirjan omassa kertomuksessa erämaa on turvapaikka. Luvussa 12 vaimo pakenee erämaahan, jossa hänellä oli Jumalan valmistama paikka (12:6), ja hänelle annetaan kotkan siivet lentää sinne poissa käärmeen näkyvistä (12:14). Nyt samassa erämaassa nähdään aivan toinen nainen. Tämä ei ole sattuma, siinä on tarkoitus.

Huomaa nimittäin, mitä enkeli oli sanonut kaksi jaetta aiemmin. Portto istuu paljojen vetten päällä, ja jae selittää mitä vedet ovat.

Vedet, jotka sinä näit, tuolla, missä portto istuu, ovat kansoja ja väkijoukkoja ja kansanheimoja ja kieliä.
Ilm. 17:15

Tässä on jakeen hiljainen opetus. Portto istuu ihmisvirtojen päällä. Juuri ihmisvirtojen keskellä häntä ei näe. Häntä ympäröi liike, ääni, valo, mielipide, huuto. Kaikki näyttää siltä miltä kaikki muukin näyttää. Johannesta ei viedä väkijoukkoon katsomaan porttoa. Hänet viedään pois väkijoukosta, kuivaan ja tyhjään paikkaan, jossa mikään ei häiritse katsetta. Vasta siellä hahmo erottuu.

Tämä on sanottavissa myös suoraan. On asioita, joita ei näe kesken menon. Ne näkee vasta hiljaisuudessa. Erämaa ei ole rangaistus, se on näkökyvyn palauttamista.

Kaksi naista, yksi sana

Suomenkielinen käännös peittää tässä jotakin, mikä kannattaa nostaa esiin. Ilmestyskirja 12:1 puhuu vaimosta. Ilmestyskirja 17:3 puhuu naisesta. Ilmestyskirja 21:9 puhuu Karitsan vaimosta. Alkutekstissä kaikissa on sama sana, gynē. Ero on käännöksen tyyliä, ei tekstin sisältöä.

Tämä paljastaa sen rakenteen, jonka päälle koko Ilmestyskirjan loppuosa lepää. Kirjassa on kaksi naista, ja ne asetetaan tietoisesti vastakkain. Portto nähdään erämaassa, morsian nähdään korkealla vuorella. Portto istuu pedon selässä, morsian laskeutuu alas taivaasta Jumalan tyköä. Portolla on kultainen malja, joka oli täynnä kauhistuksia (17:4), morsian kutsutaan Karitsan hääaterialle (19:9). Portto on juovuksissa pyhien verestä (17:6), morsiamen väki on pessyt vaatteensa ja valkaissut ne Karitsan veressä (7:14). Portto hävitetään, morsian pysyy.

Kaikkein tärkein yksityiskohta on kuitenkin tämä. Portto on puettu purppuraan ja helakanpunaan ja koristettu kullalla ja jalokivillä ja helmillä (17:4). Uusi Jerusalem rakentuu kullasta, jalokivistä sekä helmiportteja myöten (21:18-21). Samat aineet. Samat korut. Väärennös ei näytä rumalta. Se näyttää melkein samalta. Siinä on koko eksytyksen ydin.

Eroa ei löydä loistosta. Ero ei ole siinä, mitä nainen kantaa yllään. Ero on siinä, minkä päällä hän istuu ja mistä hän on tullut. Toinen istuu pedon selässä. Toinen laskeutuu Jumalan tyköä.

Hän istuu, hän ei kulje

Jae sanoo, että nainen istuu pedolla. Hän ei kulje omilla jaloillaan. Enkeli toistaa saman jakeessa 17:7 puhuessaan pedosta, joka häntä kantaa. Jae 17:9 sanoo pedon seitsemän päätä olevan seitsemän vuorta, joiden päällä nainen istuu. Hän ei siis omista valtaansa. Hän lainaa sitä. Hänen korkeutensa on lainatun eläimen korkeus.

Sitten tulee luvun järkyttävin käänne, jae 17:16. Kymmenen sarvea sekä peto itse vihaavat porttoa, riisuvat hänet paljaaksi, syövät hänen lihansa ja polttavat hänet tulessa. Se, joka kantoi häntä, tuhoaa hänet. Tässä on opetus, joka kannattaa lukea hitaasti. Paha ei ole uskollinen liittolainen. Se kantaa niin kauan kuin se hyötyy. Kukaan ei ole koskaan päässyt pedon selässä perille, koska peto ei kuljeta ketään, se käyttää.

Hesekiel oli sanonut saman Tyyron ruhtinaalle.

Koska sinun sydämesi on ylpistynyt ja sinä sanot: 'Minä olen jumala, jumalain istuimella minä istun merten sydämessä', ja olet kuitenkin ihminen, et jumala
Hes. 28:2

Istuinta ei omistanut se, joka siinä istui. Jesaja lausuu Baabelille tuomion samalla kuvalla, tälläkin kertaa istumisen kautta.

Istu äänetönnä ja väisty pimeään, sinä Kaldean tytär; sillä ei sinua enää kutsuta valtakuntien valtiattareksi.
Jes. 47:5

Meri on ihmismeri

Ilmestyskirja käyttää merta läpi kirjan tietyssä merkityksessä, ja se selittää sen itse. Vedet ovat kansoja, väkijoukkoja, kansanheimoja sekä kieliä (17:15). Meri on siis levoton ihmismeri. Se on kansakuntien pauhu, josta vallat nousevat. Jesaja käyttää täsmälleen samaa kuvaa. Kansakuntien pauhu on kuin suurten vetten pauhu (Jes. 17:12). Jumalattomat ovat kuin kuohuva meri, joka ei voi tyyntyä (Jes. 57:20).

Danielin kirjan 7:2-3 on tämän kuvan lähtökohta. Neljä taivaan tuulta kuohuttaa suurta merta, ja siitä nousee neljä petoa. Ilmestyskirja toistaa saman.

minä näin pedon nousevan merestä; sillä oli kymmenen sarvea ja seitsemän päätä
Ilm. 13:1

Peto nousee siis kansojen keskeltä. Se ei putoa taivaasta, se kohoaa ihmismerestä. Uskovien suunta on päinvastainen. Ilmestyskirja 5:9 laulaa Karitsalle, joka on ostanut verellään Jumalalle ihmiset kaikista sukukunnista, kielistä, kansoista sekä kansanheimoista. Sama luettelo kuin jakeessa 17:15, käänteinen liikesuunta. Peto nousee merestä, seurakunta ostetaan merestä pois.

Kaksi kaunista päätekohtaa kuuluvat tähän. Ilmestyskirja 15:2 näyttää lasisen meren, tuleen sekoitetun, ja voittajat seisovat sen päällä. Meri on kesytetty, kova kuin lasi, se ei enää kuohu. Ilmestyskirja 21:1 menee vielä pidemmälle kolmella sanalla, eikä merta enää ole. Kaaos loppuu. Ei siksi että ihmiset katoaisivat, vaan siksi että se levottomuus katoaa, joka ihmisistä teki meren.

Kaksi suuta ja virta

Luku 12 kertoo tapahtuman, joka valaisee koko luvun 17 näkyä. Lohikäärme ei saa vaimoa kiinni, joten hän vaihtaa asetta.

Ja käärme syöksi kidastansa vaimon jälkeen vettä niinkuin virran, saattaakseen hänet virran vietäväksi. Mutta maa auttoi vaimoa: maa avasi suunsa ja nieli virran, jonka lohikäärme oli syössyt kidastansa.
Ilm. 12:15-16

Huomaa rakenne. Lohikäärmeellä on kita, josta virta syöksyy ulos. Maalla on suu, jonka se avaa. Taistelua ei käydä miekoilla. Se käydään sillä, mitä suusta tulee ulos ja mitä suu ottaa vastaan.

Virta on Raamatussa vakiintunut kuva. Jesaja 8:7-8 kuvaa Assurin kuningasta Eufratin tulvavetenä, joka nousee yli äyräiden ja peittää maan kaulaa myöten. Psalmi 124:4 tunnustaa, että ilman Herraa virta olisi käynyt yli sielumme. Virta on ylivoima, joka vie mukanaan sen, mikä ei ole juurtunut.

Toinen lanka on vielä osuvampi. Lohikäärme syöksee virran kidastaan. Sama luku kutsuu häntä syyttäjäksi, joka syyttää veljiä yötä päivää (12:10). Johanneksen evankeliumi 8:44 kutsuu häntä valheen isäksi. Ilmestyskirja 16:13 näyttää saastaisten henkien tulevan ulos kolmesta suusta. Hänen aseensa on puhe. Vastavoima kerrotaan samassa luvussa, jakeessa 12:11, ja voitto tulee Karitsan veren sekä todistuksen sanan kautta. Sana asetetaan sanaa vastaan.

Maan reaktio on tuttu Vanhasta testamentista. Neljännessä Mooseksen kirjassa 16:32 maa avaa kitansa ja nielee Koorahin joukon. Ensimmäinen Mooseksen kirja 4:11 puhuu maasta, joka avasi suunsa ottamaan vastaan Abelin veren. Toinen Mooseksen kirja 15:12 kuvaa egyptiläisten kohtaloa sanoilla, joissa maa nielaisee heidät. Näissä kaikissa maa toimii Jumalan puolella. Se nielee sen, mikä nousee liittoa vastaan. Ilmestyskirjan luvussa 12 tapahtuu sama asia, kohde vain on toinen. Maa ei niele vaimoa. Se nielee sen, mikä lähetettiin vaimoa vastaan.

Yksi rehellinen huomio kuuluu tähän. Seuraavassa luvussa maasta nousee toinen peto (13:11). Maa ei siis ole itsessään hyvä eikä paha. Se on väline. Kysymys ei koskaan ole siitä, kenen puolella luomakunta on, vaan siitä, kuka sitä käskee.

Käänteinen Punainenmeri

Tässä on kuva, joka kannattaa asettaa vierekkäin Toisen Mooseksen kirjan kanssa. Punaisellamerellä vesi väistyi ja kuiva maa tuli näkyviin, jotta kansa pääsisi kulkemaan. Ilmestyskirjassa kuiva maa juo veden pois, jotta vaimo saisi jäädä paikalleen. Kaksi eri ihmettä, sama periaate. Luomakunta tottelee Luojaansa, ja se asettuu liiton kansan puolelle.

Koko luku 12 on muutenkin täynnä samaa kuvastoa. Vaimolle annetaan kotkan siivet, aivan kuten Toisen Mooseksen kirjan 19:4 sanoo Herran kantaneen kansaansa kotkan siivillä. Häntä elätetään erämaassa niin kuin mannalla. Häntä ajetaan takaa niin kuin faarao ajoi.

Kaksi asiaa tässä pysäyttää. Ensiksi se, että vaimo ei tee mitään. Hän ei taistele, hän ei käännä virtaa, hän ei nosta kättään. Hänet kannetaan siivillä, ja maa auttaa häntä. Hänen ainoa tekonsa on mennä siihen paikkaan, jonka Jumala oli valmistanut. Pelastus tulee kokonaan ulkopuolelta. Toiseksi se, kuinka hiljainen tämä pelastus on. Ei enkeliä miekan kanssa. Ei salamaa. Ei ääntä taivaasta. Maa vain juo. Ulkopuolelta katsottuna ei näyttänyt tapahtuvan mitään, eikä jälkeenpäin jäänyt merkkiä siitä, että mitään olisi ollut.

Tämä kannattaa jättää sydämeen. Kuinka moni pelastus omassa elämässä on ollut tätä lajia, sellaista jota emme koskaan huomanneet, koska tulva ei koskaan saapunut perille. Lohikäärmeen tavoite sanotaan tekstissä suoraan. Hän tahtoi saattaa vaimon virran vietäväksi. Ei tappaa heti, vaan huuhtoa pois paikaltaan. Pois siitä paikasta, jonka Jumala oli valmistanut. Tämä on tarkka kuvaus siitä, miten kiusaus toimii. Se harvoin pyytää luopumaan uskosta. Se pyytää siirtymään vähän sivuun siitä, mihin Jumala on asettanut.

Läpi, ei ohi

Tähän kohtaan kuuluu Jesajan lupaus, jonka ympärille koko tämän jakeen lohdutus kokoontuu.

Jos vetten läpi kuljet, olen minä sinun kanssasi, jos virtojen läpi, eivät ne sinua upota; jos tulen läpi käyt, et sinä kärvenny, eikä liekki sinua polta.
Jes. 43:2

Lue se uudelleen ja pane merkille, mitä siinä ei sanota. Siinä ei sanota, ettei vettä tule. Siinä ei luvata, että virta ohitetaan. Luvataan, että kuljet niiden läpi ja hän on kanssasi.

Sama sana toistuu kaikkialla, missä Raamattu lohduttaa ahdistunutta. Psalmi 66:12 kertoo, kuinka kansa joutui tuleen ja veteen, ja päättyy sanoihin, että sinä veit meidät yltäkylläisyyteen. Yltäkylläisyys tuli tulen ja veden jälkeen, ei niiden sijasta. Psalmi 23:4 vaeltaa pimeän laakson läpi, ei sen ympäri, eikä pelkää mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani. Lohdutus ei ole laakson poistaminen. Lohdutus on sana kanssani.

Danielin kirjan 3:27 kolme miestä olivat pätsin sisällä, eivät sen vieressä. Virkamiehet kokoontuivat katsomaan, ettei tuli ollut voinut mitään heidän ruumiilleen, eikä heissä tuntunut edes tulen käryä. Neljäs mies nähtiin tulessa heidän kanssaan, ei sen ulkopuolella. Psalmi 91:15 sanoo Herran olevan hänen tykönänsä, kun hänellä on ahdistus. Ei ennen ahdistusta eikä sen jälkeen, vaan sen aikana.

Pietari sanoo tämän suoraan lukijoilleen.

Rakkaani, älkää oudoksuko sitä hellettä, jossa olette ja joka on teille koetukseksi, ikäänkuin teille tapahtuisi jotakin outoa
1. Piet. 4:12

Koetus, jossa ei koetella, ei ole koetus. Helle, jossa ei ole kuumaa, ei polta pois mitään. Paavali oppi saman omassa ruumiissaan. Hän pyysi kolmesti orjantappuraa pois. Vastaus ei ollut poistaminen.

Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa
2. Kor. 12:9

Voima ei tullut olosuhteen tilalle, se tuli olosuhteen sisään. Ilmestyskirjan oma tiivistys tästä on jakeessa 7:14. Suuren valkoisen joukon kuvaus alkaa sanoilla, jotka on syytä lukea tarkasti, sillä nämä ovat ne, jotka siitä suuresta ahdistuksesta tulevat. He tulivat ahdistuksesta, eivät sen ulkopuolelta. He kulkivat läpi, eivät sen ympäri. Sama sana kaikuu Jeesuksen omassa jäähyväispuheessa.

Maailmassa teillä on ahdistus; mutta olkaa turvallisella mielellä: minä olen voittanut maailman.
Joh. 16:33

Apostolien teot 14:22 sanoo saman opetuksena uusille uskoville, että monen ahdistuksen kautta meidän pitää menemän sisälle Jumalan valtakuntaan.

Tässä kannattaa tehdä yksi tarkennus, joka poistaa monta väärää pelkoa. Uusi testamentti käyttää kahta eri sanaa, joita ei tule sekoittaa keskenään. Ahdistus, puristus ja hankaus on luvattu seurakunnalle. Jumalan viha ei ole. Ensimmäinen Tessalonikalaiskirje 5:9 sanoo, ettei Jumala ole määrännyt meitä vihaan, vaan saamaan pelastuksen Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta. Nämä eivät ole ristiriidassa. Nooa oli veden keskellä, tuomio ei ollut häntä varten. Israel oli Egyptissä vitsausten aikana, vitsaukset eivät olleet heitä varten. Jeesus rukoili tämän täsmälleen auki.

En minä rukoile, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että sinä varjelisit heidät pahasta.
Joh. 17:15

Hän sanoo suoraan, mitä hän ei pyydä. Varjelus tapahtuu sisällä. Se on aina tapahtunut sisällä.

Lähtekää siitä ulos

Ilmestyskirja 17 ei jätä lukijaa katsojan asemaan. Seuraava luku kääntää näyn kutsuksi, ja kutsu on henkilökohtainen.

Lähtekää siitä ulos, te minun kansani, ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi
Ilm. 18:4

Tässä on jotakin, mikä pysäyttää. Portto ei ole seurakunta, sillä hän vainoaa seurakuntaa ja on juovuksissa pyhien verestä. Silti Jumalan omia on hänen sisällään. Muuten tätä kutsua ei tarvittaisi. Kutsu ei kuulu tunnistakaa hänet. Se kuuluu lähtekää ulos. Näyn tarkoitus ei ole antaa lukijalle kykyä osoittaa sormella jotakuta toista. Sen tarkoitus on saada hänet katsomaan, missä hän itse istuu ja mikä häntä kantaa.

Näky ei siis ole kartta maailmanhistoriaan. Se on peili. Erottaminen tapahtuu erämaassa, ulostuleminen tapahtuu tänään. Ei kerran suuressa hetkessä, vaan yhdessä valinnassa kerrallaan, useimmiten hiljaa ja ilman että kukaan huomaa.

Karitsa keskellä

Luvun keskellä, kaiken pedon ja porton kuvauksen sisällä, on jae joka kantaa koko näyn.

He sotivat Karitsaa vastaan, mutta Karitsa on voittava heidät, sillä hän on herrain Herra ja kuningasten Kuningas; ja kutsutut ja valitut ja uskolliset voittavat hänen kanssansa.
Ilm. 17:14

Sota mainitaan, voitto mainitaan, sitten kerrotaan kuka voittaa. Ei niiden voima, jotka voittavat, vaan se kenen kanssa he voittavat. Ilmestyskirja kertoo tarkasti, miten tämä tapahtuu.

Ja he ovat voittaneet hänet Karitsan veren kautta ja todistuksensa sanan kautta, eivätkä ole henkeänsä rakastaneet, vaan olleet alttiit kuolemaan asti.
Ilm. 12:11

Kolme asiaa, ei enempää. Karitsan veri, joka on tehty puolestamme. Todistuksen sana, joka asetetaan syyttäjän sanaa vastaan. Sydän, joka ei rakastanut omaa elämäänsä niin paljon, että olisi myynyt Kristuksen sen pelastamiseksi. Siinä luettelossa ei ole pakosuunnitelmaa. Siinä on risti.

Mitä tämä puhuu meille tänään

Tämä näky kutsuu meitä kolmeen asiaan, jotka kannattaa painaa mieleen.

Ensimmäinen on katsoa sitä, minkä päällä joku istuu, eikä sitä mitä hänellä on yllään. Portolla oli kulta, jalokivet sekä helmet, samat kuin morsiamella. Ulkonäkö ei erota niitä toisistaan. Erottava kysymys on aina sama: mikä tätä kantaa, ja mihin se kantaja päätyy? Se koskee opetusta, jota kuuntelet. Se koskee tavoitetta, jota tavoittelet. Se koskee sitä, minkä varaan olet elämäsi rakentanut. Loisto ei todista mitään. Perusta todistaa kaiken.

Toinen on lupauksen oikea muoto, läpi eikä ohi. Odotus siitä, että usko poistaisi virran, tuottaa pettymyksen, jota pidetään uskon epäonnistumisena. Lupaus ei koskaan ollut se. Lupaus on, että vetten läpi kulkiessasi hän on kanssasi. Kolme miestä olivat pätsissä, eivät sen vieressä. Neljäs oli siellä heidän kanssaan. Sinun ahdistuksesi ei ole merkki siitä, että jotakin meni vikaan. Se on paikka, jossa sinun ei tarvitse olla yksin.

Kolmas on kutsun nykyhetki. Lähtekää siitä ulos ei ole tulevaisuuden ohje. Se on tämän päivän ohje. Se ei tapahdu suuressa hetkessä maailmanhistorian lopussa, vaan pienissä hetkissä, joissa ihminen huomaa istuvansa jonkin sellaisen selässä, joka lopulta kääntyy häntä vastaan. Ulostuleminen on useimmiten hiljaista. Kukaan ei huomaa sitä. Sen huomaa vain se, joka sen tekee, sekä hän joka näkee salassa.

Lopuksi

Kaikki alkoi sanoista, hän vei minut hengessä erämaahan. Johannesta ei viety erämaahan rangaistukseksi. Hänet vietiin sinne, jotta hän näkisi. Sitten hänet vietiin vuorelle, jotta hän näkisi enemmän. Näyn järjestys on tarkoituksellinen. Ensin väärä morsian, sitten oikea. Ensin se, mikä hävitetään, sitten se, mikä pysyy.

Kirja ei ole kirjoitettu pelottamaan. Se on kirjoitettu erottamaan. Se antaa lukijalleen kyvyn tunnistaa, ja tunnistaminen on armoa, koska sitä ei voi tehdä myöhemmin.

Keskellä kaikkea, keskellä kohisevaa ihmismerta, keskellä kidasta syöksyvää virtaa, keskellä lainattua valtaa joka lopulta syö kantajansa, seisoo yksi hahmo joka ei liiku. Karitsa, joka on teurastettu. Herrain Herra ja kuningasten Kuningas. Hän ei lupaa, ettei vettä tule. Hän lupaa olla siinä vedessä. Lopulta, kaiken kuljetun jälkeen, kirjan viimeisillä sivuilla sanotaan kolme sanaa, jotka päättävät kaiken tämän. Eikä merta enää ole.