Minä kasvan, Hänen unohtuessa

Brändi kertoo kenelle eläin kuuluu, Elämän kirjaan kirjoitetulle riittää yksi katsoja.

Lapselta kysytään mitä hän haluaa isona olla, ja vastaus on kautta aikojen nimennyt tekemisen. Palomies sammuttaa, eläinlääkäri hoitaa, kuljettaja ajaa. Haaveessa on ollut sisällä työ, ja työ on ollut se, mistä haave tunnistetaan.

Vastauksissa on nykyään myös toisenlainen haave. Se ei nimeä tekemistä vaan tilan: haluan tulla nähdyksi. Nähdyksi tulemista ei ole siinä sidottu mihinkään tekoon, eikä se tarvitse tuekseen ammattia, koska se on itse päämäärä.

Muutos on hiljainen eikä siinä ole ilkeyttä. Lapsi sanoo ääneen sen, minkä hän näkee palkitun ympärillään.

Haaveen sisällä on kuitenkin ehto, jota harva sanoo ääneen. Se on lyhyt. Tähdenlento nähdään koska se palaa, ja juuri palaminen tekee siitä näkyvän. Muutama sekunti riittää katsojalle. Sen kantajalta se vie kaiken.

Se on kirjoitettu ylös kerran aiemmin

Ihmiskunnan varhaisin kertomus omasta nimestä ei ole varoitus turhamaisuudesta. Se on kuvaus pelosta.

Ja he sanoivat: "Tulkaa, rakentakaamme itsellemme kaupunki ja torni, jonka huippu ulottuu taivaaseen, ja tehkäämme itsellemme nimi, ettemme hajaantuisi yli kaiken maan".

1. Moos. 11:4

Motiivi sanotaan siinä suoraan. Nimeä rakennettiin, jottei hajaannuttaisi. Se ei ole ylimielisyyttä vaan yritys pysyä yhdessä, ja se on niin inhimillinen syy kuin syy voi olla. Ihminen rakentaa itselleen tunnistettavan hahmon, jotta hänet löydettäisiin.

Kertomus päättyy kahteen asiaan, jotka kannattaa lukea peräkkäin.

Ja niin Herra hajotti heidät sieltä yli kaiken maan, niin että he lakkasivat kaupunkia rakentamasta.

Siitä tuli sen nimeksi Baabel, koska Herra siellä sekoitti kaiken maan kielen; ja sieltä Herra hajotti heidät yli kaiken maan.

1. Moos. 11:8–9

Ensin tapahtui juuri se, mitä yritettiin estää. Sen lisäksi tuli jotakin mitä ei oltu osattu pelätä: ihmiset puhuivat eivätkä ymmärtäneet toisiaan. Torni oli pystyssä ja nimi oli olemassa, mutta yhteys oli poissa.

Kuvaus ei vanhene. Se on tarkin lause, joka aikamme viestintävälineistä on kirjoitettu, ja se kirjoitettiin ennen kuin niitä oli.

Nimen suunta

Raamatussa nimi vaihtuu useasti, eikä sitä kertaakaan vaihda ihminen itse.

Niin älköön sinua enää kutsuttako Abramiksi, vaan nimesi olkoon Aabraham, sillä minä teen sinusta kansojen paljouden isän.

1. Moos. 17:5

…minä olen sinut nimeltä kutsunut; sinä olet minun.

Jes. 43:1

Nimi tulee ulkopuolelta ja se tulee ennen tekoja. Aabraham ei ollut vielä kansojen isä silloin kun hänet niin nimettiin, joten nimi ei ollut palkkio vaan lupaus.

Taiteilijanimessä suunta kääntyy. Sen valitsee kantaja itse, ja se valitaan sen mukaan miltä se kuulostaa muiden korvissa. Baabelin lause sanoo saman asian vanhemmalla kielellä: tehkäämme itsellemme nimi.

Sama kääntyminen näkyy siinäkin sanassa, jolla ihmiset nykyään kuvaavat oman itsensä rakentamista. Brändi tarkoitti alun perin polttomerkkiä, joka poltettiin karjan kylkeen omistajan tunnukseksi. Merkin tarkoitus oli kertoa kenelle eläin kuuluu. Itsensä brändäävä ihminen ottaa käyttöön sanaston, jossa kysymys omistajuudesta on jo valmiina, eikä kuvaa tarvitse selittää kenellekään.

Palkka maksetaan heti

Ohje näkyvyydestä on annettu tarkkana eikä siinä kielletä tekoja.

Kavahtakaa, ettette harjoita vanhurskauttanne ihmisten nähden, että he teitä katselisivat; muutoin ette saa palkkaa Isältänne, joka on taivaissa.

Matt. 6:1

Sama luku sanoo kahdesti saman lauseen, ensin almuista ja sitten rukouksesta, eikä sanamuoto muutu välissä lainkaan.

…saadakseen ylistystä ihmisiltä. Totisesti minä sanon teille: he ovat saaneet palkkansa.

Matt. 6:2

…että ihmiset heidät näkisivät. Totisesti minä sanon teille: he ovat saaneet palkkansa.

Matt. 6:5

Toisto on tahallinen. Kyse ei ole rangaistuksesta vaan tilinpäätöksestä: teko tehtiin, se nähtiin ja siitä maksettiin. Saatavaa ei jää, koska lasku on kuitattu.

Tässä on se, mikä tekee näkyvyydestä niin väsyttävää. Palkka tulee heti, ja koska se tulee heti, se on aina käytetty. Seuraavana päivänä on aloitettava alusta.

Vaihtoehto ei ole näkymättömyys vaan toinen katsoja.

Vaan sinä, kun rukoilet, mene kammioosi ja sulje ovesi ja rukoile Isääsi, joka on salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle.

Matt. 6:6

Kunnia, jota annetaan toinen toiselle

Terävin lause aiheesta ei puhu ylpeydestä lainkaan. Se puhuu uskosta.

Kuinka te voisitte uskoa, te, jotka otatte vastaan kunniaa toinen toiseltanne, ettekä etsi sitä kunniaa, mikä tulee häneltä, joka yksin on Jumala?

Joh. 5:44

Kysymysmuoto on huomionarvoinen. Kunnian vaihtaminen keskenään ei ole tässä erehdys jonka voi korjata katumalla, vaan järjestelmä joka sulkee oven kysymättä keneltäkään lupaa. Ihmiset antavat toisilleen sitä mitä heillä ei ole, ja koska antaminen on molemminpuolista, kukaan ei huomaa mitään puuttuvaksi.

Seuraus näkyy paikassa, jota ei ehkä osaisi arvata.

Kuitenkin useat hallitusmiehistäkin uskoivat häneen, mutta fariseusten tähden he eivät sitä tunnustaneet, etteivät joutuisi synagoogasta erotetuiksi.

Sillä he rakastivat ihmiskunniaa enemmän kuin Jumalan kunniaa.

Joh. 12:42–43

Nämä ihmiset uskoivat. Tekstissä ei sanota heitä epäuskoisiksi eikä ulkokullatuiksi, ja juuri siksi kohta on niin lohduton. Usko oli olemassa, se vain jätettiin pois sieltä missä se olisi maksanut jotakin.

Kun rooli alkaa vaatia uskollisuutta

Julkisuus tuo mukanaan kysymyksen, joka ei ole moraalinen vaan rakenteellinen. Tunnistettava hahmo on tunnistettava vain silloin, kun se pysyy samana, joten hahmo alkaa vaatia johdonmukaisuutta myös silloin kun ihminen itse on muuttunut.

Mitä pidempään roolia on ylläpidetty, sitä kalliimmaksi siitä poikkeaminen tulee. Kalleus ei ole kuviteltua. Sen voi laskea seuraajissa, tuloissa ja siinä hiljaisuudessa, joka seuraa väärää julkaisua.

Tästä syntyy testi, jonka voi tehdä itselleen ilman mitään vakaumusta. Kysymysten järjestys paljastaa isännän. Kysyykö ihminen ensin, sopiiko tämä siihen kuvaan joka hänestä on, vai kysyykö hän ensin onko tämä totta.

Kysymys on herkkä, koska usko ei tarjoa tähän vastaukseksi vahvempaa minää.

…ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa…

Gal. 2:20

Molemmissa minä siis väistyy. Erot ovat muualla, ja niitä on kaksi.

Ensimmäinen koskee sitä, kuka jää tilalle. Roolissa tilan täyttää jokin, jonka ihminen on itse rakentanut, eikä sen takana ole ketään toista. Hän jää lopulta kahden kesken sen kanssa mitä esittää.

Toinen koskee kantamista. Rooli on kokonaan kantajansa varassa, ja se romahtaa sinä päivänä kun hän lakkaa pitämästä sitä pystyssä. Toisessa suunnassa kantaminen siirtyy pois.

Vaarallisin kohta ei ole se, jossa ihminen tietää esittävänsä. Se on se, jossa hän ei enää tiedä. Silloin kysymys omasta itsestä ei tunnu edes tarpeelliselta, koska vastaus on nähtävissä eikä kukaan ole väittänyt sitä vastaan.

Mies, jonka luvut laskivat

Yksi ihminen sai kuulla oman yleisönsä siirtyvän toisen luo, ja hänen vastauksensa on tallennettu.

Johannes Kastajan opetuslapset tulivat kertomaan hänelle, että väki menee nyt Jeesuksen luo. Uutinen oli hänen kannaltaan se, mitä kuka tahansa pelkäisi.

…Ei ihminen voi ottaa mitään, ellei hänelle anneta taivaasta.

Te olette itse minun todistajani, että minä sanoin: en minä ole Kristus, vaan minä olen hänen edellänsä lähetetty.

Joh. 3:27–28

Vastaus alkaa siitä mitä hän ei ole. Se ei ole itsensä vähättelyä vaan mittaamista: hän tietää missä hänen tehtävänsä loppuu eikä pidä sitä rajaa loukkauksena.

Sitten hän sanoo, mistä hänen ilonsa tulee.

Jolla on morsian, se on ylkä; mutta yljän ystävä, joka seisoo ja kuuntelee häntä, iloitsee suuresti yljän äänestä. Tämä minun iloni on nyt tullut täydelliseksi.

Joh. 3:29

Yljän ystävä ei ole vähäisempi ihminen. Hän on eri tehtävässä, ja hänen ilonsa syntyy toisen äänen kuulemisesta eikä omasta osuudesta. Siksi laskeva luku ei vie häneltä mitään, sillä hänellä ei ollut siinä mitään menetettävää.

Hänen tulee kasvaa, mutta minun vähetä.

Joh. 3:30

Lause ei ole mietelause vaan vastaus tilanteeseen, jossa hänen omat lukunsa laskivat. Se on sanottu tappion hetkellä ja se on sanottu iloiten.

Kaksi kirjaa

Toisen kerran menestys tuli takaisin oppilaiden mukana, ja tulos oli mittava.

Niin ne seitsemänkymmentä palasivat iloiten ja sanoivat: "Herra, riivaajatkin ovat meille alamaiset sinun nimesi tähden".

Luuk. 10:17

Vastaus ei kiellä tapahtunutta eikä nuhtele iloa. Se siirtää ilon paikkaa.

Älkää kuitenkaan siitä iloitko, että henget ovat teille alamaiset, vaan iloitkaa siitä, että teidän nimenne ovat kirjoitettuina taivaissa.

Luuk. 10:20

Tässä on kaksi kirjanpitoa rinnakkain. Toinen kertoo mitä on saatu aikaan ja se on todellinen, koska teot tapahtuivat. Toinen kertoo kuka on kirjoitettu ylös, eikä sitä lueta nyt.

Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja…

Ilm. 20:12

Kirjat avataan lopulta ääneen. Siihen asti niiden sisältö pysyy tuntemattomana, eikä kukaan voi tarkistaa omaa riviään ottamalla puhelimen käteen.

Nimestä annetaan silti lupaus, ja se on muodoltaan käänteinen kaikelle mitä julkisuus tarjoaa.

…ja annan hänelle valkoisen kiven ja siihen kiveen kirjoitetun uuden nimen, jota ei tiedä kukaan muu kuin sen saaja.

Ilm. 2:17

Brändi on olemassa täsmälleen siinä määrin kuin muut sen tuntevat. Tuntemattomana se lakkaa olemasta, koska se asuu toisten päässä eikä kantajassa. Tämä nimi on olemassa ilman että kukaan sitä tuntee, eikä sen olemassaolo ole yhdenkään katsojan varassa.

Ero on lopulta yksinkertainen. Nimen voi tehdä itselleen, ja silloin sen ylläpito jää omalle vastuulle niin pitkäksi aikaa kuin voimia riittää. Nimen voi myös saada, ja silloin sen kantaa joku toinen.

Tähdenlento nähdään koska se palaa. Kirjoitettua nimeä ei näe kukaan, eikä siltä ole mitään pois.