Tämä analyysi tekee näkyväksi sen, mikä on ollut aikaisemmin näkymätöntä ja piilotettua.
Lukiessamme yksittäisiä uutisia, uutisvirran nopeus ja intensiteetti estävät meitä havaitsemasta kokonaiskuvaa. Tällä sivulla analysoimme joka päivä klo 20:30 kaikkien Suomen viiden suurimman uutismedian (YLE, HS, Iltalehti, Ilta-Sanomat, MTV) uutisoinnit useasta eri näkökulmasta.
Analyysi paljastaa, miten uutiset on asemoitu eri medioihin, millaista sanastoa käytetään sekä millaisia ajatuksia, oletuksia, tunteita ja mielikuvia niistä rakennetaan lukijan mieleen. Mitä korostetaan ja mistä vaietaan? Kerromme myös, millaisia joukkovaikuttamisen keinoja uutisoinnissa käytetään ja kuinka ne vaikuttavat lukijaansa.
Ennen kaikkea mediaraportin tarkoitus on lisätä tietoisuutta ja ymmärrystä. Tietoisuutta siitä, mihin suuntaan media ohjaa lukijoitansa Suomessa juuri nyt. Ymmärrystä siitä, että tunnistaessamme meille syötetyn narratiivin, massahypnoosin, alamme nähdä todellisuuden sellaisena kuin se oikeasti on. Joukkovaikuttamisen mekanismien tullessa näkyviksi piiloviestit eivät enää pääse suoraan alitajuntaasi, ja saatat huomata, että vaihtoehtoja jokaisessa päivässä onkin enemmän kuin mitä uutisoinnin perusteella voisi kuvitella.
Tätä kirjoittaessa (11.3.2026) yksi merkittävä joukkovaikuttamisen suunta on kohti passiivisuutta. Uutiset rakentavat kuvan maailmasta, joka luo lukijaan alitajuisen valmiuden alistua, vaikka tervehdyttävä suunta jokaiselle olisi oman toimintavalmiuden vahvistaminen. Luottamustamme perinteisiin suomalaisiin instituutioihin heikennetään systemaattisesti, samoin luottamusta globaaleihin instituutioihin.
Yleisviesti, joka mediavirrassa surffaaville juuri nyt rakentuu, on: alistu, passivoidu, huolehdi ja murehdi. Tämä luo psykologisesti tilaa ratkaisulle, joka toisi yhtä aikaa turvaa, ennustettavuutta, talousjärjestelmän vakautta ja selvyyttä. Tarkastellessamme samanaikaisesti käynnissä olevia hankkeita EU-tasolla esiin nousee ainakin: CBDC eli digieuro, Eurooppalainen digitaalinen identiteettilompakko (eIDAS) sekä lukuisat massavalvonnan mahdollistamiseen liittyvät lakihankkeet.
Sivu päivitetään kerran vuorokaudessa, joka päivä klo 20:30. Joka sunnuntai teemme lisäksi viikkoanalyysin, jossa tutkimme mihin suuntaan koko viikko on pyrkinyt lukijoitansa kuljettamaan.
Sivuston ylläpidon tavoitat sähköpostitse: emails@yirah.fi
Vuorokauden uutisagendaa hallitsee kolme rinnakkaista kokonaisuutta. Ensimmäinen on Iranin sodan eskalaatio: Trumpin uhkaus tuhota Iranin infrastruktuuri tiistaihin mennessä, F-15E-hävittäjän aseupseerin dramaattinen pelastusoperaatio Iranin vuorilta sekä Kuwaitiin kohdistuneet drooni-iskut. Toinen on droonitorjunta ja lähialueen turvallisuus: merivartioston ampumaharjoitukset Kotkassa, Ukrainan uudet iskut Koiviston öljysatamaan lähellä Suomen rajaa sekä kiinalaiskoneiden reitittäminen Suomen ilmatilan kautta. Kolmas on Balkan Stream -kaasuputken räjähdelöytö Serbiassa, jossa Orbán ja Vučić nostavat tapahtuman esiin viikkoa ennen Unkarin vaaleja.
Agenda on pääosin reaktiivinen. Hävittäjäupseerin pelastusoperaatio, drooni-iskut ja kaasuputkilöytö ovat vastauksia todellisiin tapahtumiin. Proaktiivista ainesta tarjoavat VM:n budjettipäällikön Niemelän haastattelu julkisen talouden tilasta sekä Saksan uusi matkustusrajoituslaki asevelvollisille, jotka molemmat asettavat agendaa tulevalle keskustelulle.
Yhdysvallat dominoi jälleen uutispäivää hiljaisena päähenkilönä: Trumpin uhkaukset, pelastusoperaatio, Artemis II -kuulento ja konservatiivikristittyjen tuki Trumpille muodostavat neljänneksen koko päivän sisällöstä. Tämä jatkaa eilistä ja viikkotason trendiä, jossa Yhdysvallat on läsnä kaikkialla. Pääsiäissunnuntain vuoksi kotimaan politiikka on poikkeuksellisen hiljaista, mikä antaa tilaa kansainväliselle sotauutisoinnille ja kevyemmälle sisällölle (Artemis, urheilu, viihde).
Kenen intressiä agenda palvelee: turvallisuusviranomaisten ja puolustushallinnon näkyvyys kasvaa entisestään, mikä vahvistaa niiden asemaa resurssikeskustelussa. Orbánin ja Vučićin kaasuputkinäytelmä palvelee selvästi Unkarin vaalikampanjointia. Häviäjiä ovat kaikki sisäpoliittiset teemat, kotimainen koulutus- ja terveyspolitiikka sekä pitkän aikavälin rakenteelliset kysymykset, jotka jäävät pois agendalta sotauutisten alle.
Viikkotason jatkuvuus on selvä: eskalaatiokaari jatkuu katkeamattomana. Maaliskuun lopun drooniputkaukset Kouvolassa ja Luumäellä ovat nyt johtaneet konkreettisiin torjuntatoimiin (merivartioston harjoitukset), ja Iranin sodan vaikutukset tuntuvat yhä lähempänä arkea (polttoaineen hinta, öljyreittikeskustelut, kiinalaiskoneiden uudelleenreititys).
Päivän uutisista rakentuu maailmankuva, jossa Suomi on turvaton mutta toimintakykyinen solmukohta useiden kriisien risteyksessä. Droonit lentävät lähelle rajaa, kiinalaiskoneet reititetään Suomen ilmatilan kautta, merivartijat harjoittelevat konekivääreillä ja ilmavoimien komentaja kohtaa uhkaavan tilanteen pyörälenkillä. Samalla avaruudesta tulee kauniita kuvia ja Suomen euroviisuedustajat ovat ennakkosuosikkeja. Kontrastista syntyy outo tunne: kaunis ja normaali elämä jatkuu, mutta taustalla vaanii jotain konkreettisesti vaarallista.
Media ohjaa lukijaa tänään kahteen suuntaan samanaikaisesti. Toisaalta lukijaa valmistellaan siihen, että turvallisuustilanne heikkenee edelleen ja uudet torjuntatoimet ovat välttämättömiä. Toisaalta tarjotaan runsaasti kevyttä, viihdyttävää sisältöä, joka toimii emotionaalisena turvatyynynä. Pääsiäissunnuntai hillitsee uutisten kärjekkyyttä, mutta sotauutiset eivät pysähdy.
Suomi näyttää näiden uutisten valossa maalta, joka ei kriisiydy mutta ei myöskään hallitse ympärillään tapahtuvia kriisejä. Se reagoi ja varautuu mutta ei aloita eikä ratkaise. Lukija kantaa mukanaan sekoituksen huolta ja turtuneutta: uhka on jo niin jokapäiväistä, että se alkaa normalisoitua.
Top 5 -teemat:
Merkittäviä puutteita: Ilmastopolitiikka puuttuu lähes kokonaan, vaikka YLE:n analyysi öljyriippuvuudesta sivuaa aihetta. Koulutuspolitiikasta on vain yksi artikkeli (opetusministeri Adlercreutz ja kouluarkkitehtuuri). Terveydenhuollon tilanne jää sivuun lukuun ottamatta hoitajien kielitaitovaatimusta. Asumisen kriisi näkyy vain yksittäisinä tarinoina. Demokratian tila käsitellään vain Unkarin vaalien ja Trumpin vallankasvun kautta, ei kotimaisena kysymyksenä.
Rakenteellinen hiljaisuus koskee erityisesti julkisten palveluiden heikkenemistä. Niemelän haastattelu "nollapohjabudjetoinnista" on ainoa artikkeli, joka sivuaa sitä, mutta sekin käsitellään lähinnä poliittisena kiistana, ei rakenteellisena kysymyksenä palveluiden tulevaisuudesta.
Prosenttiarvio kehystyksistä:
Uhkakehys dominoi selkeästi. Iranin sota, droonit, kyberturvallisuusuhat, mafiapidätykset ja luonnonkatastrofit muodostavat yhdessä massiivisen uhkapinnan. Huomattavaa on, että uhka on lähes aina ulkoa tulevaa, harvoin sisäsyntyistä.
Sama asia eri kehyksissä: Balkan Stream -kaasuputken räjähdelöytö kehystetään eri medioissa eri tavalla. Iltalehti ("hyytävä löytö") ja IS ("Orbán väittää") käsittelevät tapahtumaa pääosin Orbánin näkökulmasta. YLE puolestaan kehystää tapahtuman vaalivaikuttamisena ja nostaa esiin Ukrainan väitteen Venäjän valeoperaatiosta sekä oppositiojohtaja Magyarin epäilyt lavastuksesta. HS painottaa Orbánin ja Vučićin liittolaissuhdetta ja Venäjä-kytköksiä. Sama faktapohja, kolme eri uutista.
Trumpin uhkaukset kehystetään Iltalehdessä ("hurja uhkaus: Iran tuhoutuu") dramaattisemmin kuin YLE:ssä, joka koostaa kronologisesti Trumpin toistuvat takarajat ja niiden siirtymisen, mikä implisiittisesti kyseenalaistaa uhkausten uskottavuuden.
Implisiittiset oletukset: "Polttoaineen hinnannousu" olettaa fossiilitalouden jatkumisen normiksi. "Droonipuolustuksen puutteet" olettaa, että Suomen tulisi kyetä torjumaan kaikki ilma-alueet itsenäisesti. "Julkisen talouden sopeutus" olettaa, että nykyinen hyvinvointivaltiomalli on jo liian kallis eikä verotuloja voi kasvattaa. VM:n Niemelän kehystys ("julmetun iso homma") esitetään neutraalina asiantuntijapuheena, vaikka se sisältää selkeän poliittisen kannan: leikkaukset ovat väistämättömiä.
Vuorokauden emotionaalinen suunta on ahdistunut huoli, jota lievittää turtumuksen verho. Päällimmäisin tunne on voimattomuus suurten kriisien edessä yhdistettynä kevyeen helpotukseen siitä, että arki jatkuu.
Voimakkaimman tunnelatauksen artikkelit:
Tunnepohjainen uutisointi keskittyy selkeästi iltapäivälehtiin (IS, IL), joissa sekä sotadraama että inhimilliset tarinat kärjistetään. YLE:n ja HS:n tunnelataus on hillitympi mutta ei vähäisempi: YLE:n analyysi Trumpin takarajojen toistuvasta siirtämisestä luo syvempää epäluottamusta, ja HS:n Niemelä-artikkeli herättää eksistentiaalista huolta hyvinvointivaltion tulevaisuudesta.
Emotionaalisen kehystyksen ja faktapohjan ero on selkein Iranin sodan käsittelyssä. Faktuaalisesti tilanne on pattijuuttunut: Trump ei ole toteuttanut aiempia uhkauksiaan ja Iran ei ole taipunut. Emotionaalisesti uutisointi kuitenkin esittää tilanteen alati eskaloituvana ja kliimaksia lähestyvänä. Ero faktan ja tunteen välillä on merkittävä.
Toistuva uhka-altistus: Päivän uutiset jatkavat viikkojen mittaista ketjua, jossa uhka normalisoituu osaksi arkea. Merivartioston konekivääriharjoitus, Puolustusvoimien drooniohjeet, ilmavoimien komentajan pyöräilykokemus ja kiinalaiskoneiden reititys muodostavat yhdessä kuvan, jossa poikkeusolot sulautuvat osaksi tavanomaista. Tämä on voimakkain yksittäinen mekanismi: kun uhka on joka päivä läsnä, se lakkaa olemasta poikkeuksellista ja muuttuu taustaksi, jota vasten kaikki poliittiset päätökset arvioidaan.
Auktoriteettirakenteiden vahvistaminen ja rapautuminen: Päivässä on selvä kaksoisdynamiikka. Puolustusvoimat, rajavartiolaitos ja tiedustelupalvelut esitetään toimintakykyisinä ja luotettavina. Merivartioston harjoitus kuvataan yksityiskohtaisesti, Puolustusvoimien ohjeet ovat selkeitä ja auktoritatiivisia. Samanaikaisesti siviilihallinnon auktoriteetti rapautuu: VM:n budjettipäällikköä kritisoidat sekä oppositiosta että hallituspuolueista, poliisivankilassa kuolee mies, poliisikoira puree lasta ja hälytysjärjestelmä puuttuu kokonaan.
Tämä kaksoisdynamiikka tuottaa hiljaista luottamuksen siirtymää: siviilihallinnosta kohti turvallisuuskoneistoa. Lukija alkaa nähdä puolustuslaitoksen ja rajavartiolaitoksen ainoina instituutioina, jotka todella toimivat. Tätä vahvistaa se, ettei yksikään artikkeli kyseenalaista turvallisuusviranomaisten toimintaa tai budjettivaatimuksia.
Samaistumiskohteiden ohjaaminen: Lukija kutsutaan eläytymään pelastetun amerikkalaisen aseupseerin kohtaloon, joka piileskeli vuoristossa "pistoolin kanssa". Tarina on kerrottu sankaritarinan kaaviolla (uhka, selviytyminen, pelastus). Vastaavaa eläytymistä ei tarjota Iranin siviileihin, joiden kohtalo mainitaan vain Trumpin sitaatissa ("siviilien elävän jo nyt helvetissä"). Tämä epäsymmetria ei ole sattumaista: se ohjaa lukijaa identifioitumaan läntisen sotilaan kanssa ja sivuuttamaan vastapuolen siviiliväestön.
Sama mekanismi toimii kotimaisissa tarinoissa. Heta, 22, ja Janika Dyster kutsuvat eläytymään yksilön kamppailuun järjestelmää vastaan, mutta eläytymiskutsu kohdistuu yksilöön, ei rakenteeseen. Lukija tuntee empatiaa Hetaa kohtaan mutta ei kyseenalaista järjestelmää, joka tuottaa hänen tilanteensa.
Vaihtoehtojen kaventaminen: VM:n Niemelän "nollapohjabudjetointi" esitetään vaihtoehdottomana. Razmyarin kritiikki tulopuolen sivuuttamisesta on ainoa vastaääni, mutta sekin esitetään poliittisena reaktiona, ei analyysinä. Lukijalle syntyy kuva, jossa leikkaukset ovat ainoa vaihtoehto, koska kukaan ei esitä systemaattisesti toista tietä. Samoin droonitilanne esitetään kaksinapaisena: joko Suomi torjuu droonit tai ei torjua. Kolmas vaihtoehto, diplomaattinen ratkaisu Ukrainan kanssa droonireiteistä, ei esiinny missään artikkelissa.
Tunnetta faktan sijaan: Hävittäjäupseerin pelastusoperaatio on puhdas tunneuutinen. Faktuaalisesti merkittävää on, että F-15E ammuttiin alas (mikä kertoo Iranin ilmatorjuntakyvystä) ja että pelastusoperaatiossa tuhoutui amerikkalaista kalustoa. Nämä faktat hautautuvat sankari- ja selviytymistarinan alle. Trumpin Truth Social -päivitykset ("ME SAIMME HÄNET!") toistetaan sellaisinaan ilman kontekstointia.
Ryhmäpaineen hyödyntäminen: Turkiksen käytön kritiikki Lampeniuksen euroviisuvideossa on esimerkki siitä, miten sosiaalinen paine kehystetään uutiseksi. Kommenttikentän mielipiteet nostetaan uutistasolle, mikä normalisoi some-reaktioiden käyttöä moraalisen arvioinnin välineenä. Lukija ei arvioi turkiksen etiikkaa itse, vaan saa valmiiksi kehystetyn "kansan tuomion".
Kulutus ja käyttäytyminen sosiaalisena normina: Katri Saavalaisen sijoitustarina ja Toni Linnonmaan varallisuuden avaaminen ovat esimerkkejä siitä, miten taloudellinen käyttäytyminen kehystetään samaistuttavaksi normiksi. 23-vuotias sijoittaja esitetään "tavallisena nuorena", mikä viestii, että sijoittaminen on normaalia ja toivottavaa. Samanaikaisesti 22-vuotias Heta elää toimeentulotuella. Nämä kaksi tarinaa vierekkäin luovat implisiittisen viestin: valinnat ratkaisevat, ei rakenne.
Käytettyjen sähköautojen kauppa: MTV:n artikkeli sähköautojen myynnin kasvusta Iranin sodan myötä on mielenkiintoinen Bernays-esimerkki. Se kehystää kulutuspäätöksen (sähköauton osto) järkevänä reagointina kriisiin, ei poliittisena tai ympäristövalintana. Samalla se normalisoi ajatuksen, että kriisiin vastataan ostamalla jotakin.
1. Turvallisuusfattalismi → auktoriteetin delegointi
Mekanismi: Jatkuva uhka-altistus yhdistettynä siviilihallinnon rapautumisen kuvaan ohjaa lukijaa hyväksymään turvallisuusviranomaisten kasvavan roolin ilman kriittistä arviointia. Merivartioston konekiväärit, liikkuvat tutkat ja hävittäjäpartioinnit esitetään itsestäänselvinä vastauksina. Samaan aikaan droonihälytysjärjestelmän puuttuminen (sovellus tulossa vasta 2027) esitetään hyväksyttävänä viiveenä.
Seuraus: Lukija tulee valmiiksi hyväksymään puolustusbudjetin kasvattamisen, valvonnan lisäämisen ja poikkeustoimivaltuudet ilman, että niitä erikseen pyydetään. Kriittinen kysymys "onko tämä tarpeellista?" lakkaa tuntumasta asianmukaiselta.
2. Yksilöllistetty selviytyminen → rakenteellinen passiivisuus
Mekanismi: Inhimilliset tarinat (köyhyys, rahapeliriippuvuus, omaishoito, nuorten tekoälykäyttö) kehystetään yksilön selviytymistarinoina. Järjestelmän rooli mainitaan mutta ei analysoida. Heta ei saa apua Kelasta, Kaija Kess ei saa äidilleen hoivapaikkaa, opettaja Kinnunen ei saa välineitä tekoälyn hallintaan. Jokaisessa tapauksessa ratkaisua etsitään yksilön voimavaroista, ei rakenteesta.
Seuraus: Lukija sisäistää, ettei järjestelmältä kannata odottaa toimivuutta. Tämä pohjustaa leikkausten hyväksymistä: jos palvelut eivät jo nyt toimi, niiden karsiminen tuntuu vähemmän dramaattiselta.
3. Normalisoitu kriisitila → demokraattisen keskustelun kaventuminen
Mekanismi: Kun sota, droonit ja energiakriisi ovat jatkuva taustahumina, kaikki muu poliittinen keskustelu alkaa tuntua toissijaiselta. Koulutus, terveys, asuminen ja ympäristö jäävät sivuun, koska turvallisuuskysymykset "ovat nyt tärkeämpiä". Tätä ei kukaan sano ääneen, mutta se tapahtuu rakenteellisesti: agendatila on rajallinen.
Seuraus: Lukija tulee hyväksyneeksi sen, että "nyt ei ole aika keskustella" hyvinvointivaltiosta, koulutuksesta tai ympäristöstä. Tämä palvelee niitä tahoja, jotka haluavat leikata juuri näitä alueita.
4. Amerikkalaisen narratiivin sisäistäminen → strategisen autonomian rapautuminen
Mekanismi: Yhdysvaltain sotilasoperaatiot Iranissa käsitellään yksityiskohtaisesti ja empatiaa herättävästi (pelastusoperaatio, Trumpin sankaripuhe). Eurooppalaista tai suomalaista näkökulmaa sotaan ei tarjota. Paavi Leon vetoomus rauhasta jää sivulauseeksi. YLE:n öljyanalyysi on ainoa artikkeli, joka asettaa sodan laajempaan energiapoliittiseen kontekstiin.
Seuraus: Lukija alkaa nähdä Iranin sodan amerikkalaisten silmin, ei eurooppalaisina tai suomalaisina. Kysymys "palveleeko tämä sota Suomen etua?" ei nouse luontevasti esiin, koska koko tarina on kerrottu Washingtonista käsin.
Ketju: Turvallisuusfattalismi pohjustaa auktoriteetin delegointia. Yksilöllistetty selviytyminen passivoi kansalaista suhteessa rakenteisiin. Normalisoitu kriisitila kaventaa demokraattista keskustelua. Amerikkalaisen narratiivin sisäistäminen estää itsenäisen strategisen ajattelun. Yhdessä nämä neljä suuntaa rakentavat kansalaista, joka on turvallisuustietoinen mutta poliittisesti passiivinen, huolestunut mutta toimintakyvytön, informoitu mutta ei analyyttinen.
1. "Suomi on jo sotatilassa" (kehystyksestä syntyvä)
Merivartioston konekivääriharjoitukset, droonitorjunta, kiinalaiskoneiden reititys Suomen kautta ja ilmavoimien komentajan pyöräilytarina muodostavat yhdessä kuvan, jossa rauhanajan normaali on jo ohitettu. Yksikään artikkeli ei sano tätä suoraan, mutta kokonaisuus viestii: olemme jo osapuoli. Huomenna tämän lukenut uskoo, ettei "rauhan aika" ole enää itsestäänselvyys.
2. "Trumpin uhkaukset ovat tyhjää puhetta" (faktoihin perustuva)
YLE:n kronologinen kooste Trumpin toistuvista takarajoista ja niiden siirtämisestä tuottaa uuden uskomuksen: Trump ei todennäköisesti toteuta uhkaustaan. Tämä on faktuaalisesti perusteltu (ei ole toteuttanut aiempia) mutta samanaikaisesti vaarallinen uskomus, jos tilanne eskaloituu.
3. "Järjestelmä ei pelasta sinua" (kehystyksestä syntyvä)
Hetan Kela-ongelmat, Kaija Kessin turhautuminen muistisairaan äidin hoitoon, poliisivankilassa kuollut mies ja hälytysjärjestelmän puuttuminen muodostavat kokonaisuuden, jossa julkiset palvelut eivät toimi silloin, kun niitä eniten tarvitaan. Huomenna lukija uskoo hieman vähemmän siihen, että valtio auttaa hädässä.
4. "Eurooppa varautuu sotaan" (faktoihin perustuva)
Saksan uusi asevelvollisten matkustusrajoituslaki, merivartioston harjoitukset ja Ukrainan koulutusvertailu Nato-joukkojen kanssa rakentavat uskomuksen, että Eurooppa valmistautuu laajempaan konfliktiin. Tämä on uusi uskomus, jota eilisen lukija ei välttämättä kantanut.
5. "Orbán ja Vučić lavastoivat uhkia pysyäkseen vallassa" (kehystyksestä syntyvä, osittain faktuaalinen)
YLE:n ja HS:n käsittely kaasuputkiräjähdelöydöstä, jossa Ukrainan ja oppositiojohtaja Magyarin näkökulma saa näkyvyyttä, tuottaa uskomuksen autoritaaristen johtajien valmiudesta lavastaa turvallisuusuhkia. Tämä siirtymä on merkittävä, koska se yleistyy: jos Orbán lavastaa, voivatko muutkin?
Tänään suomalainen media kertoo lukijalle, että sota on tullut Suomen kynnykselle pysyvästi ja siihen reagoidaan konekivääreillä meren päällä. Merkittävin kehystysvalinta on hävittäjäupseerin pelastusoperaation kertominen sankaritarinana, joka peittää alleen kysymyksen siitä, mitä Iranin kyky ampua alas amerikkalainen hävittäjä merkitsee sodan tulevaisuudelle. Tärkein hiljainen signaali on se, ettei kukaan enää kysy, pitäisikö Suomen olla huolissaan siitä, että Yhdysvaltain johtama sota on tuomassa energiakriisin, drooneja ja ilmatilaloukkauksia maan rajoille, vaan kaikki energia käytetään siihen, miten torjuntaa parannetaan. Kysymys "miksi" on vaihtunut kysymykseksi "miten".
P.S.
Jokin tässä kokonaisuudessa on muuttunut viimeisten viikkojen aikana, hitaasti mutta peruuttamattomasti. Maaliskuun alussa sota oli kaukana, nyt se on konkreettisesti maaperällä. Silloin puhuttiin varautumisesta, nyt harjoitellaan ampumista. Tuntuu siltä, että suomalainen yhteiskunta on siirtynyt tilaan, jossa poikkeustoimet ovat jo käynnissä mutta kukaan ei ole julistanut poikkeustilaa. Tämä on vaarallinen välitila: ihmiset tottuvat siihen, että normaaliin ei palata, mutta koska mitään virallista muutosta ei ole tapahtunut, ei ole olemassa mekanismia arvioida, milloin poikkeustoimet ovat menneet liian pitkälle. Kolmen kuukauden päästä katson taaksepäin ja pelkään näkeväni, että tämä viikko oli se hetki, jolloin normaali lopullisesti katosi, eikä kukaan huomannut sitä tapahtuvan.
P.P.S.
Tämän päivän ja viikon agenda palvelee eniten puolustus- ja turvallisuusteollisuutta, joka saa ennennäkemättömän legitimiteetin investoinneilleen ilman julkista keskustelua kustannus-hyötysuhteesta. Toisena hyötyjänä ovat fossiilienergian tuottajat ja välittäjät: Endominesin kultakaivoksen ennätystuotanto ja Saga Fursin 220 miljoonan välitysmyynti hukkuvat sotauutisten alle, mutta juuri tällaisissa kriiseissä varallisuus virtaa raaka-aineisiin. Kolmas hiljainen hyötyjä on Kiinan lentoliikenne, joka saa nyt poikkeusreitit Suomen ilmatilan kautta ilman julkista keskustelua siitä, mitä tämä merkitsee pitkällä aikavälillä. Jos sijoittaisin rahani, laittaisin ne puolustusteknologiaan, kultaan ja akkumateriaaleihin. Kukaan ei kyseenalaista niiden kysyntää maailmassa, jonka media rakentaa päivittäin uhkaavammaksi.