Tämä analyysi tekee näkyväksi sen, mikä on ollut aikaisemmin näkymätöntä ja piilotettua.
Lukiessamme yksittäisiä uutisia, uutisvirran nopeus ja intensiteetti estävät meitä havaitsemasta kokonaiskuvaa. Tällä sivulla analysoimme kolme kertaa vuorokaudessa kaikkien Suomen viiden suurimman uutismedian uutisoinnit ja otsikot useasta eri näkökulmasta.
Analyysi paljastaa, miten uutiset on asemoitu eri medioihin, millaista sanastoa käytetään sekä millaisia ajatuksia, oletuksia, tunteita ja mielikuvia niistä rakennetaan lukijan mieleen. Mitä korostetaan ja mistä vaietaan? Kerromme myös, millaisia joukkovaikuttamisen keinoja uutisoinnissa käytetään ja kuinka ne vaikuttavat lukijaansa.
Ennen kaikkea mediaraportin tarkoitus on lisätä tietoisuutta ja ymmärrystä. Tietoisuutta siitä, mihin suuntaan media ohjaa lukijoitansa Suomessa juuri nyt. Ymmärrystä siitä, että tunnistaessamme meille syötetyn narratiivin, massahypnoosin, alamme nähdä todellisuuden sellaisena kuin se oikeasti on. Joukkovaikuttamisen mekanismien tullessa näkyviksi piiloviestit eivät enää pääse suoraan alitajuntaasi, ja saatat huomata, että vaihtoehtoja jokaisessa päivässä onkin enemmän kuin mitä uutisoinnin perusteella voisi kuvitella.
Tätä kirjoittaessa (11.3.2026) yksi merkittävä joukkovaikuttamisen suunta on kohti passiivisuutta. Uutiset rakentavat kuvan maailmasta, joka luo lukijaan alitajuisen valmiuden alistua, vaikka tervehdyttävä suunta jokaiselle olisi oman toimintavalmiuden vahvistaminen. Luottamustamme perinteisiin suomalaisiin instituutioihin heikennetään systemaattisesti, samoin luottamusta globaaleihin instituutioihin.
Yleisviesti, joka mediavirrassa surffaaville juuri nyt rakentuu, on: alistu, passivoidu, huolehdi ja murehdi. Tämä luo psykologisesti tilaa ratkaisulle, joka toisi yhtä aikaa turvaa, ennustettavuutta, talousjärjestelmän vakautta ja selvyyttä. Tarkastellessamme samanaikaisesti käynnissä olevia hankkeita EU-tasolla esiin nousee ainakin: CBDC eli digieuro, Eurooppalainen digitaalinen identiteettilompakko (eIDAS) sekä lukuisat massavalvonnan mahdollistamiseen liittyvät lakihankkeet.
Sivu päivitetään kolme kertaa vuorokaudessa (aamulla, iltapäivällä ja illalla). Joka sunnuntai teemme lisäksi viikkoanalyysin, jossa tutkimme mihin suuntaan koko viikko on pyrkinyt lukijoitansa kuljettamaan.
Sivuston ylläpidon tavoitat sähköpostitse: emails@yirah.fi
Vuorokauden uutisagendan ykköstarina on selvästi Iranin sodan laajeneminen ja sen seuraukset: Trumpin uhkaukset Natolle ja Kuuballe, Hormuzinsalmen sulku, energiahintojen nousu, Ukrainan drooni-iskut Suomenlahden öljysatamiin ja Puolustusvoimien tehostettu valvonta. Tämä teemarypäs hallitsee kaikkia viittä mediaa ja muodostaa yhtenäisen narratiivin, jossa Suomi on ajautumassa yhä lähemmäs aktiivista sotilaskonfliktia.
Agenda on pääosin reaktiivinen, sillä se seuraa todellisia tapahtumia: Trumpin puhe Miamissa, Ukrainan iskut, huthien uhkaukset. Proaktiivisia elementtejä löytyy kuitenkin Ilta-Sanomien Venäjä-linjan selontekkovuodosta, Yhdysvaltain suurlähetystön Räsänen-kannanotosta ja ISW:n analyyseistä. Nämä ovat tietoisia ajankohdan valintoja.
Yksittäinen toimija hallitsee päivää poikkeuksellisesti: Donald Trump. Hänen puheensa, sotansa, setelipäätöksensä, kannattajiensa kapinointi ja hänen hallintosalaperäiset someviestinsä muodostavat kehyksen, jonka sisällä lähes kaikki muu uutisointi tapahtuu. Trumpin toimijuus on niin hallitseva, että suomalaisten poliitikkojen omat aloitteet (Stubbin lausunnot, Valtosen varoitukset, Purran arviot) ovat luonteeltaan reagointia Trumpin toimiin.
Hyötyjinä ovat tahot, jotka tarvitsevat turvallisuusuhkakehystä: puolustusteollisuus (Keslan Kerberos, Nato-harjoitukset), varautumisinstituutiot (väestönsuojavierailut, Puolustusvoimien rekrytointi) ja poliitikot, joiden auktoriteetti perustuu kriisinhallintaan. Näkyvyyttä menettävät sisäpoliittiset uudistuskeskustelut, ympäristökysymykset, sosiaaliturvan uudistus ja koulutuspolitiikka. Sosiaaliturvakomitean kuusivuotinen työ ohitetaan muutamalla rivillä, ilmastonmuutoksen konkreettiset vaikutukset (kaikkien aikojen lumipula) raportoidaan säätiedotteena ilman laajempaa kontekstia.
Viime viikkojen turvallisuusteemoihin (Nato-ydinasekeskustelu, Iranin sota, Ukrainan tukeminen) nähden jatkumo on vahva. Uutta on sodan konkreettinen saapuminen Suomen rajalle drooni-iskujen muodossa, mikä siirtää abstraktin turvallisuuskeskustelun fyysisesti koettavaksi todellisuudeksi.
Jos lukee vain nämä uutiset, maailma näyttää paikalta, jossa suurvaltakonfliktit hallitsevat kaikkea, Suomen lähiympäristö on aktiivinen sotatanner, talousnäkymät synkkenevät ulkoisten shokkien vuoksi ja tavallisen ihmisen toimijuus on käytännössä olematon. Lukijalle tarjotaan roolia tarkkailijana ja varautujana, ei osallistujana tai vaikuttajana.
Suomi näyttää näiden uutisten valossa maalta, joka ajautuu. Hallitus reagoi tapahtumiin, joita se ei kontrolloi: energiahintoihin, Trumpin vaatimuksiin, drooni-iskuihin. Valtiojohto "rauhoittelee" ja "seuraa tilannetta". Aktiivisia, eteenpäin suuntautuvia päätöksiä raportoidaan vähän. Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteon päivitys vuotaa julkisuuteen passiivissa: "jossakin vaiheessa tulee tarkastella". Kehysriihi lähestyy ilman selvää viestiä talouskasvun keinoista.
Tunnelma, jonka lukija kantaa mukanaan, on sekoitus kroonista huolta ja normalisoitunutta uhkaa. Uutiset eivät kerro katastrofista vaan katastrofin mahdollisuudesta, joka toistuu päivästä päivään hieman eri muodossa. Tämä on tunnetilana rasittavampi kuin yksittäinen shokki, sillä se ei purkaudu eikä ratkea.
Top 5 -teemat:
Puuttuvat tai sivuun jäävät teemat:
Ilmastonmuutos raportoidaan ainoastaan lumipulana ja ranskalaisina yöpakkasina, ilman yhteyttä laajempaan keskusteluun. Kaikkien aikojen lumipula maaliskuussa on historiallinen poikkeavuus, joka ohitetaan säätiedotteena. Koulutuspolitiikka saa muutaman maininnan (korkeakoulujen aloituspaikat, ammattikorkeakoulujen omistusjärjestelyt, erityisopettajapula), mutta nämä jäävät irrallisiksi yksittäisuutisiksi ilman systemaattista käsittelyä. Asunnottomuuden nousu ja sosiaalipalveluiden kuormittuminen nousevat esiin vain Vailla vakinaista asuntoa -yhdistyksen hätähuudon kautta. Demokratian tila Suomessa ei ole lainkaan keskustelussa, vaikka Unkarin ja Yhdysvaltain demokratiakehityksestä kirjoitetaan.
Segregaation lisääntyminen, nuorten mielenterveys, hoivakriisi ja julkisten palveluiden rapautuminen ovat rakenteellisia teemoja, jotka saavat huomiota vain sivulauseissa (esim. Helsingin lähiöiden omistusasumishankkeet, ikääntyneitä hoitavien kyselytutkimus). Median omasta kriisistä (A-lehtien yt-neuvottelut, tekoälyn vaikutus journalismiin) kerrotaan uutisena, mutta sen merkitystä demokratian infrastruktuurille ei avata.
Kehystysjakaumat (arvio):
Eri kehystys eri medioissa:
Trumpin Nato-lausunnot kehystetään Ylellä analyyttisesti ("Trumpin mystiset 'rauhanneuvottelut' eivät lupaa nopeaa loppua"), Ilta-Sanomissa tiivistetysti ja uhkaavammin ("Trump: Kuuba on seuraava"), Iltalehdessä sisäpoliittisen konfliktin kautta ("Trump raivostui omilleen"). Sama fakta, kolme eri uutista.
Venäjän tilanteesta Iltalehti kirjoittaa "Pelimerkit loppu" -otsikolla painottaen Venäjän heikkoutta, Ilta-Sanomat "Venäjältä kuuluu kummia" korostaen mysteerisyyttä ja Yle analyyttisesti sotilastappioiden kautta. Kehystysvalinta ohjaa lukijaa joko halveksuntaan, epävarmuuteen tai strategiseen arviointiin.
Implisiittiset oletukset:
Energiakriisiuutisointi olettaa, että fossiilitalous on normi, jota kriisi häiritsee. Vain yksi demaripoliitikon kommentti ("On hyvä, että polttoaineen hinta nousee") haastaa tämän oletuksen, ja sekin kehystetään "kovaksi kannanotoksi". 40 vuoden asuntolainojen käsittely olettaa, että velkaantuminen on hyväksyttävä tie omistusasumiseen. Nordean toimitusjohtajan "piristysruiske"-kommentti esitetään kritiikittömästi.
Vuorokauden emotionaalinen pääsuunta on krooninen huoli, jota rytmittävät pelon piikit (drooni-iskut, Iranin sodan laajeneminen) ja ärtymyksen hetket (Räsänen-debatti, Trumpin käytös). Toivoa tarjotaan vain marginaalissa: Heliövaaran tennisvoitto, Sakamon MM-kulta, Iida Karhusen urheus.
Voimakkaimman tunnelatauksen kantavat:
Tunnepohjainen uutisointi keskittyy selvästi iltapäivälehtiin. Ilta-Sanomat ja Iltalehti tuottavat suurimman osan emotionaalisesti ladatuista otsikoista. HS:n tunnelataus on hillitympää ja analyyttisempää, Ylen neutraalinta. MTV asettuu välimaastoon. Emotionaalinen kehystys eroaa faktapohjasta erityisesti otsikkotasolla: "Iranilta dramaattinen uhkaus" sisältää saman tiedon kuin "Iran uhkasi iskeä suolanpoistolaitoksiin", mutta tunnelataus on eri.
Toistuva uhka-altistus ja pelon normalisointi. Vuorokauden uutiset sisältävät vähintään 15 erillistä artikkelia, joissa Suomen turvallisuusympäristö kuvataan heikentyvänä. Drooni-iskut Suomen rajan tuntumassa, hävittäjien äänet Uudellamaalla, varjolaivat Suomenlahdella, Iranin sodan laajentumisvaroitukset, huthien uhat, Trumpin Nato-ehdollistaminen. Mikään yksittäinen artikkeli ei ole alarmistinen, mutta yhdessä ne rakentavat kuvaa jatkuvasta, monesta suunnasta tulevasta uhasta, johon ei ole ratkaisua. Lukija altistuu vuorokauden aikana uhka-informaatiolle niin tiheästi, että uhka alkaa tuntua normaalilta perustilalta eikä poikkeukselta, johon pitäisi reagoida. Tämä on klassinen mekanismi, jossa pelko muuttuu krooniseksi taustakohinaksi: se ei enää herätä toimintaa vaan lamauttaa.
Auktoriteettirakenteiden valikoiva vahvistaminen. Puolustusvoimien tiedote esitetään rauhoittavana auktoriteettiviestinä ("meillä on kyky torjua"), mutta sen taustaoletuksia ei kyseenalaisteta. Samoin ISW:n analyysit ("ajatushautomo") ja ulkopoliittisen instituutin tutkijoiden arviot saavat asiantuntija-auktoriteetin, jota ei avata. Keiden tutkijoiden ja millä mandaatilla he puhuvat? Toisaalta Trumpin lausuntoja käsitellään lähes pelkästään kriittisesti tai hämmästellen, ja Zelenskyin viestintää sympatialla. Venäjän viranomaisten viestintä kehystetään automaattisesti epäluotettavaksi ("Venäjän viranomaisten mukaan palot ovat jo hallinnassa, mutta satelliittikartta kertoi toisenlaista tietoa"). Tämä kaksoisdynamiikka, jossa länsimaisten ja suomalaisten viranomaisten sana otetaan sellaisenaan mutta muiden kyseenalaistetaan, on luottamuksen ohjaamisen mekanismi. Se ei välttämättä ole virheellinen, mutta sen systemaattisuus ansaitsee huomion.
Samaistumiskohteiden valikoiva ohjaaminen. Lukija kutsutaan eläytymään suomalaisiin itärajan asukkaaseen ("Sota tulee lähemmäksi"), ukrainalaiseen vastarintaan (eteneminen etelärintamalla), venäläisten nettikatkoista kärsiviin ("Venäjä jatkaa luisumistaan kivikauteen") ja yhdysvaltalaisiin mielenosoittajiin (No Kings -protestit). Lukijaa ei kertaakaan kutsuta eläytymään iranilaisiin siviileihin, jotka ovat sodan kohteena. Iranin siviiliväestö on uutispäivässä täysin näkymätön, vaikka maa on aktiivisen sodan kohteena. Myöskään Venäjän rintamalle painostettuihin alkoholisteihin ("Putin haalii alkoholisteja Suomen rajalta") ei tarjota empatiaa vaan halveksuntaa, vaikka kyseessä ovat haavoittuvassa asemassa olevat ihmiset.
Vaihtoehtojen kaventaminen. Energiakriisissä esitetään kaksi vaihtoehtoa: hintojen nousu tai veronkevennykset. Kolmas vaihtoehto, nopeusrajoitusten lasku, esiintyy vain lukijan mielipidekirjoituksessa. Neljäs vaihtoehto, fossiiliriippuvuuden purkaminen, saa yhden maininnan demaripoliitikolta ja kehystetään poikkeukselliseksi kannanotoksi. Turvallisuuspolitiikassa vaihtoehtojen kaventaminen on vielä selvempää: Nato-jäsenyys on annettu, ydinasekeskustelu pelkistyy kyllä/ei-akselille ja Iranin sodan osalta ainoa kysymys on, osallistuuko Suomi vai ei. Syvempää pohdintaa Suomen liikkumavarasta, neutraliteetin elementeistä tai vaihtoehtoisista turvallisuusjärjestelyistä ei ole.
Luottamuksen siirtymä. Päivän uutiset rakentavat luottamuksen siirtymää useaan suuntaan samanaikaisesti. Luottamus Yhdysvaltoihin liittolaisena rapautuu (Trumpin Nato-uhkaukset, Ukrainalle tarkoitettujen aseiden mahdollinen siirto Iraniin), luottamus kansallisiin viranomaisiin vahvistuu (Puolustusvoimien "kyky", puolustusministerin kiinteistökauppaestot) ja luottamus ylikansallisiin instituutioihin (EU, Nato) jää ambivalentiksi (Renew Europen väestönsuojavierailu ihmettelyineen, Naton menotavoitteet). Kokonaisuutena siirtymä kulkee kahdenvälisestä Yhdysvallat-suhteesta kohti eurooppalaista turvallisuusyhteisöä, mutta tämä siirtymä ei ole artikuloitu, vaan se tapahtuu rivien välissä.
Tunnetta faktan sijaan. Iltalehden pääkirjoitus "Sota tuli yhtäkkiä suomalaisten porstuaan" myy tunteen (äkillisyys, läheisyys, pelon konkretia) sellaisen faktan sijaan, että Ukraina on iskenyt Venäjän öljyinfrastruktuuriin strategisena sotatoimena. Porstuametafora tekee sodasta henkilökohtaisen, kotia uhkaavan asian, vaikka kyseessä on sadan kilometrin päässä tapahtuva operaatio, josta suomalaisille ei koidu välitöntä fyysistä vaaraa.
Ryhmäpaine yksilön harkinnan sijaan. Kuluttajaluottamustilastot esitetään kollektiivisena tunteiden mittarina: "71 prosenttia kuluttajista oli sitä mieltä, että Suomen taloustilanne on heikompi kuin vuotta aiemmin." Lukijalle viestitetään, että pessimismi on sosiaalinen normi. Ekonomistin varoitus itsensä toteuttavasta ennusteesta tunnistaa tämän mekanismin muttei pysäytä sitä.
Kulutus sosiaalisena normina. 40 vuoden asuntolainojen käsittely normalisoi pitkäaikaisen velkaantumisen "piristysruiskeeksi" pankkimiehen suulla. PlayStation 5:n hinnankorotus uutisoidaan asiana, joka vaikuttaa lukijan elämään, vaikka kyseessä on luksustuote. Käännetyt lahkeensuut esitetään "trendinä, jota kuka vain voi kokeilla", normalisoiden jatkuvaa kulutuskäyttäytymisen päivittämistä.
Auktoriteetin luominen samaistumisen kautta. Presidentti Stubbin Politico-haastattelu kehystetään lähes henkilöjuttuna: hän tekstaa Trumpin kanssa, hänen paras ystävänsä on Norjan pääministeri, hän golfaa. Tämä inhimillistäminen tekee geopoliittisista päätöksistä samaistuttavia, mikä vähentää niiden kriittistä tarkastelua.
1. Turvallisuusriippuvuuden syventäminen.
Mekanismi: Jatkuva uhkakehys yhdistettynä viranomaisten rauhoitteluun luo tilanteen, jossa kansalainen kokee tarvitsevansa suojelua mutta ei itse pysty sitä tuottamaan. Puolustusvoimien "kyky", Nato-jäsenyys ja ministerien vakuuttelut ovat turvallisuuden lähde, johon yksilö ei voi vaikuttaa.
Seuraus: Puolustusmenojen kasvu, varautumisen laajentaminen ja turvallisuusviranomaisten valtuuksien lisääminen tulevat hyväksytyiksi ilman poliittista kamppailua.
Tiedostamaton hyväksyntä: Lukija tulee valmiiksi hyväksymään puolustusbudjetin kasvun verovaroista ilman, että sitä tarvitsee erikseen perustella.
2. Fatalistinen passiivisuus talouden suhteen.
Mekanismi: Talousuutiset kehystävät Suomen talouden ulkoisten voimien (Iranin sota, Trumpin tullit, energiahinnat) armoille. Kuluttajaluottamuksen lasku esitetään kollektiivisena mielentilana, ei yksittäisten päätösten summana.
Seuraus: Talouspoliittinen keskustelu supistuu: leikataanko vai ei, ei siihen, minkälaista taloutta rakennetaan. Rakenteelliset uudistukset (energiaomavaraisuus, teollisuuspolitiikka) eivät nouse agendalle, koska kriisi hallitsee.
Tiedostamaton hyväksyntä: Lukija tulee valmiiksi hyväksymään vyönkiristyksen kehysriihessä "välttämättömyytenä", koska maailmantilanne ei anna vaihtoehtoja.
3. Identiteettipoliittinen polarisoituminen.
Mekanismi: Räsäsen tuomio ja Sammallahden rikosepäily nostavat esiin jakolinjan, jossa sananvapaus ja vähemmistöjen oikeudet asetetaan vastakkain. Yhdysvaltain suurlähetystön kannanotto tuo mukaan geopoliittisen ulottuvuuden: Suomen oikeusvaltiota arvioidaan ulkoapäin, ja arvio kehystetään "uskonnonvapauden" kautta.
Seuraus: Keskustelu siirtyy oikeudellisesta analyysistä tunnepitoiseen identiteettipolitiikkaan. Tuomion juridinen sisältö (solvaako tietty ilmaisu ihmiryhmää) korvautuu kysymyksellä "saako Raamattua vielä siteerata", mikä on yksinkertaistus.
Tiedostamaton hyväksyntä: Lukija tulee omaksumaan joko "sananvapaus on uhattuna" tai "vihapuhe on vihdoin kielletty" -position ilman, että perehtyy tuomion yksityiskohtiin.
4. Yksilöllinen varautuminen kollektiivisen toiminnan sijaan.
Mekanismi: Uutiset tarjoavat yksilölle toimintaohjeita: vaihda kesärenkaita varovasti, lataa laitteita valvotusti, puhdista kodinkoneet, tarkista turvaistuimet, älä hamsraa asunnottomien ruokaa. Kollektiivista toimintaa (mielenosoitukset, poliittinen osallistuminen, yhteisöllinen varautuminen) ei esitetä vaihtoehtona. Poikkeus on Yhdysvaltain No Kings -mielenosoitus, joka on maantieteellisesti etäinen.
Seuraus: Kansalaisuus kutistuu kuluttajuudeksi. Turvallisuus on henkilökohtainen projekti (akkuturvallisuus, rengasvalinnat, väestönsuojat), ei kollektiivinen poliittinen päätös.
Tiedostamaton hyväksyntä: Lukija tulee valmiiksi hyväksymään, ettei hänen äänensä tai toimintansa vaikuta turvallisuuspoliittisiin tai talouspoliittisiin päätöksiin.
Suuntien ketju: Turvallisuusriippuvuuden syventäminen luo pohjan fatalistiselle passiivisuudelle: jos maailma on vaarallinen ja vain viranomaiset voivat suojella, on luonnollista vetäytyä passiiviseksi vastaanottajaksi. Fatalistinen passiivisuus puolestaan kaventaa poliittisen keskustelun identiteettipoliittisiin kiistoihin (Räsänen, varusmiesten hiukset, kuntosalilapset), koska ne ovat ainoita alueita, joilla yksilö kokee voivansa vaikuttaa. Yksilöllinen varautuminen on looginen pääte tälle ketjulle: kun kollektiivinen toiminta koetaan hyödyttömäksi, jäljelle jää oman kodin ja perheen suojaaminen.
1. "Sota on nyt Suomen rajalla." Tämä on faktuaalinen uskomusmuutos. Drooni-iskut Koivistoon (alle 100 km Suomen rajasta), savupilvet Suomen puolelle ja hävittäjien äänet Uudellamaalla tekevät sodasta fyysisesti havaittavan. Vielä viikko sitten sota oli "lähialueilla", nyt se on "porstuassa" (IL:n pääkirjoitus). Uskomussiirtymä: abstraktista uhasta konkreettiseen läsnäoloon.
2. "Yhdysvallat ei enää suojele Eurooppaa." Tämä on kehystyksestä syntyvä uskomusmuutos. Trumpin lausunto "miksi meidän pitäisi olla heidän tukenaan" ja Rubion "ei ole meidän sotamme" Ukrainasta yhdistettynä Stubbin myöntämään "repeämään" transatlanttisessa suhteessa rakentavat kumulatiivisesti kuvaa hylätyksi tulemisesta. Yksikään artikkeli ei sano suoraan, että Yhdysvallat ei puolustaisi Suomea Nato-sopimuksen nojalla, mutta kokonaiskuva vihjaa siihen vahvasti. Esimerkit: Trumpin puhe Miamissa (YLE, IS), Rubion G7-kommentit (IL, MTV), Stubbin Politico-haastattelu.
3. "Talouskasvu on peruttu toistaiseksi." Kehystyksestä syntyvä uskomusmuutos. Kuluttajaluottamustilastot, IEA:n johtajan varoitus ("pahempi kuin kolme edellistä energiakriisiä yhteensä"), Purran "synkkä arvio" ja yritysten lomautukset (A-lehdet, Wolt, Fotonordic) luovat yhdessä vaikutelman, jossa talouden elpyminen ei ole mahdollista lähitulevaisuudessa. Faktapohja: Suomen tuotanto kasvoi helmikuussa 0,1 prosenttia, eli kasvu on olemassa mutta häviävän pieni.
4. "Suomessa voi sanoa liikaa." Kehystyksestä syntyvä uskomusmuutos. Räsäsen tuomio, Sammallahden rikosepäily ja Yhdysvaltain suurlähetystön kannanotto luovat yhdessä vaikutelman sananvapauden kaventumisesta. Fakta: KKO tuomitsi hyvin spesifin ilmaisun (homoseksuaalisuuden luonnehtiminen kehityshäiriöksi) hyvin spesifissä kontekstissa (kansanedustajan julkaisussa). Kehystys laajentaa tämän yleiseksi uhaksi sananvapaudelle.
5. "Jokaisen on varauduttava itse." Kehystyksestä syntyvä uskomusmuutos. Energiakriisi, päiväkotionnettomuudet, turvallisuustilanne ja asunnottomien palveluiden kuormittuminen viestivät yhdessä, että yhteiskunnan suojaverkot eivät riitä. Eurooppalaismeppien hämmästys väestönsuojien kustannuksista ja suomalaisten "luonnollisuus" varautumisessa vahvistavat kuvaa, jossa yksilöllinen varautuminen on suomalainen hyve.
Tänään suomalainen media kertoo lukijalle, että sota on saapunut Suomen lähelle ja samalla Yhdysvallat vetäytyy liittolaisvastuusta, minkä seurauksena Eurooppa ja Suomi ovat yksin. Merkittävin kehystysvalinta on esittää tämä tilanne vääjäämättömänä luonnonvoimana eikä poliittisten päätösten tuloksena, johon voisi vaikuttaa. Tärkein hiljainen signaali on se, mitä uutispäivästä puuttuu: yksikään artikkeli ei kysy, miksi Suomen pitäisi valita puoli Iranin sodassa tai mitä tapahtuisi, jos se ei valitsisi. Vaihtoehtojen katoaminen julkisesta keskustelusta on merkki siitä, että tietty kehityssuunta on jo hyväksytty ennen kuin siitä on päätetty.
Vuorokauden otsikoista nousee kolme hallitsevaa tarinaa, jotka muodostavat toisiaan vahvistavan ketjun.
Ensimmäinen dominoiva tarina: Sota lähestyy Suomea. Ukrainan drooni-iskut Suomenlahden öljysatamiin, Puolustusvoimien tehostettu valvonta, varjolaivat Suomenlahdella, iskut Viipuriin asti, kiinalaiset lentokoneet Suomen ilmatilassa ja itärajan kiinteistökauppojen estäminen rakentavat yhdessä kuvaa, jossa sota ei ole enää kaukainen ilmiö vaan fyysisesti läsnä Suomen rajoilla. Iltalehden pääkirjoitus tiivistää tämän suoraan: "Sota tuli yhtäkkiä suomalaisten porstuaan." Tarina on edullinen puolustuspoliittiselle päätöksenteolle ja turvallisuusinvestoinneille, sillä se legitimoi menolisäyksiä ja valmiuskorotuksia ilman, että niitä tarvitsee erikseen perustella.
Toinen dominoiva tarina: Trumpin arvaamaton vaarallisuus. Yhdysvaltain presidentti esiintyy otsikoissa samanaikaisesti Iranin sodan käynnistäjänä, Nato-sitoumusten kyseenalaistajana, Kuuban uhkaajana, setelirahaan nimensä painajana ja "psykoottisia" somejulkaisuja suoltavana hahmona. Rubion "ei ole meidän sotamme" -viesti Ukrainalle, Bannonin "täysin armottomia" -vaatimus ja Valkoisen talon hämmentävät julkaisut rakentavat kuvaa hallinnosta, joka on yhtä aikaa aggressiivinen ja kaoottinen. Stubbin Politico-haastattelu "repeämästä" Euroopan ja Yhdysvaltojen välillä kehystää tilanteen rakenteelliseksi muutokseksi.
Kolmas dominoiva tarina: Taloudellinen ahdistus tiivistyy. Kuluttajien luottamus on "pohjamudissa", Riikka Purra puhuu "historiallisesta kriisistä", bensan hinta nousee, A-lehdet irtisanoo tekoälyn takia, Wolt irtisanoo, valokuvaliike menee konkurssiin ja PlayStation kallistuu. HS:n otsikko "Murtuuko suomalainen kuluttaja lopullisesti?" tiivistää narratiivin, jossa kansalainen on passiivinen kärsijä toisiaan seuraavissa kriiseissä.
Nämä kolme tarinaa eivät kilpaile vaan muodostavat ketjun: ulkoinen uhka (sota) ruokkii turvattomuutta, arvaamaton liittolainen (Trump) lisää epävarmuutta ja taloudellinen ahdinko tekee kansalaisesta haavoittuvan. Kokonaisuus ohjaa lukijaa kohti turvallisuushakuista, pelkovetoista maailmankuvaa, jossa yksilön toimijuudelle jää vähän tilaa. Narratiivi on edullinen hallitukselle, joka voi perustella sekä puolustusmenoja että talouskuria ulkoisilla uhkilla, ja se on edullinen medioille itselleen, sillä pelko ja epävarmuus tuottavat klikkejä.
Toistuvimmat sanat ja fraasit:
Uhkasanasto dominoi selvästi. "Sota" esiintyy kymmenissä otsikoissa eri muodoissa (sota, sodan, sodassa, sodankäynti). "Uhkaa/uhkaavat/uhkaus" toistuu lukuisia kertoja: Iran uhkaa, huthit uhkaavat, yöpakkaset uhkaavat, lomahelvetti uhkaa laajeta, tekoälyväärennökset uhkaavat. "Varoitus/varoittaa" esiintyy niin ikään tiheästi: Valtonen varoittaa, asiantuntija varoittaa takatalvesta, vakava varoitus lähipäivistä. "Kriisi" toistuu: historiallinen kriisi, Lähi-idän kriisi, kriisistä kriisiin. "Dramaattinen" ja "hurja" ovat otsikoiden yleissanoja: dramaattinen uhkaus, hurja skenaario, hurja kaahaus, hurjassa tilanteessa.
"Karmea/järkyttävä/synkkä" muodostavat oman klusterin: karmea tulos (turvaistuintesti), karmea näky (maailmanmestarin ruhjeet), järkyttävä yllätys (veropäätös), synkkä tieto, synkkä arvio, synkkä epäily. Nämä sanat ovat emotionaalisia tehostimia, jotka eivät kerro tapahtuman todellista vakavuutta vaan rakentavat jatkuvaa hälytystilaa.
Passiivi- ja aktiivikäyttö paljastaa toimijuusrakenteen. Otsikoissa on selkeä kahtiajako: ulkomaiset toimijat ovat aktiivisia subjekteja (Trump tekee, Putin haalii, Iran uhkaa, Ukraina iskee), suomalaiset ovat useammin objekteja tai reagoijia (Puolustusvoimat tehosti, Häkkänen esti, kuluttajien luottamus sukelsi). Talousotsikoissa suomalaiset ovat lähes poikkeuksetta passiivisia kokijoita: luottamus heikkeni, kysyntä räjähti, hinta nousee. Kukaan ei nosta hintoja, hinnat vain nousevat. PlayStation "on nyt entistä kalliimpi", ei "Sony nosti hintaa". Tämä passiivinen rakenne häivyttää vastuun ja tekee tapahtumista luonnonvoimia.
Tunnistettavat kehystysstrategiat: "Paljastaa/paljastus" on tehokas luottamusta rakentava sana: IS paljastaa Venäjä-linjasta, paljastus kulissien takaa, paljastus työkuvioista. Se kehystää median tutkivaksi toimijaksi ja lukijan sisäpiirin jäseneksi. "Nyt puhuu/nyt puhuvat" on toinen toistuva rakenne, joka lupaa eksklusiivista pääsyä ääneen, joka on aiemmin vaiennut.
Mitä otsikot lupaavat: Otsikot lupaavat pääsyä kriisien ytimeen (sodan eteneminen, turvallisuustilanteen kehitys), valtaapitävien kulisseihin (Putinin salainen kokous oligarkkien kanssa, Stubbin hurja skenaario, IS:n paljastus Venäjä-linjasta) ja henkilökohtaisiin dramoihin (Sohvaperunat-Rikun raju teksti, Veera Biancan laihdutus, Redraman velat). Ne lupaavat selkeyttä kaaokseen: asiantuntija arvioi, tutkija kertoo, ISW raportoi.
Mitä merkittävää puuttuu kokonaan:
Ilmastopolitiikka ja ympäristökysymykset puuttuvat käytännössä täysin. 462 otsikosta yksikään ei käsittele ilmastonmuutosta, päästövähennyksiä, energiasiirtymää tai ympäristöpolitiikkaa. Ranskan viinisadon yöpakkaset ovat lähimpänä, mutta nekin kehystetään kuriositeettina.
EU:n päätöksenteko on lähes näkymätön. Digieuro saa yhden otsikon, mutta EU:n rooli turvallisuuspolitiikassa, talouspolitiikassa tai kauppapolitiikassa ei nouse esiin itsenäisenä aiheena. Unkari-otsikot käsittelevät EU:ta vain potkimisen kautta.
Suomen sisäpolitiikan rakenteelliset kysymykset (koulutuspolitiikka, sosiaaliturvan kokonaisuudistus, aluepolitiikka, hoitajamitoitus) ovat marginaalissa. Sosiaaliturvasta on yksi otsikko (komitean johtajan lausunnot), koulutuksesta korkeakoulujen aloituspaikat ja erityisopettajapula. Terveydenhuollon rakenteelliset ongelmat eivät näy lainkaan.
Maahanmuutto puuttuu lähes kokonaan, mikä on huomattavaa, sillä aihe on ollut suomalaisessa mediassa hyvin näkyvästi esillä viime vuosina. Tämä voi kertoa siitä, että Iran-kriisi ja turvallisuuspolitiikka ovat syrjäyttäneet sen agendalta.
Oletukset, joita lukijan oletetaan jakavan: Otsikot olettavat, että lukija ymmärtää Hormuzinsalmen merkityksen, tietää mikä on ISW, tunnistaa Rubion ja Bannonin roolin ja hahmottaa varjolaivaston käsitteen. Ne olettavat myös, että lukija pitää itsestään selvänä, ettei Suomella ole itsenäistä toimijuutta suurvaltapolitiikassa, vaan se reagoi muiden päätöksiin.
Pahimmat esimerkit:
"Maailmanmestari riisui itsensä alasti ja otti kuvan – karmea näky leviää" (IS) lupaa skandaalimaista paljastusta, todennäköisesti kyse on urheilijan ruhjeista kilpailun jälkeen. "Karmea näky" kehystää normaalin urheiluvamman järkyttäväksi tapahtumaksi.
"Valkoisen talon päivitykset herättävät hämmennystä: 'Psykoottista käytöstä'" (IL) käyttää psykiatrista diagnoosia poliittisesta viestinnästä puhuttaessa. Todennäköisesti kyse on provosoivista somejulkaisuista, joita kuvataan kliinisellä termillä.
"Espanjan kaaos uhkaa laajeta" / "'Lomahelvetti'" (IL) kehystää todennäköisesti rajallisen matkailuongelman apokalyptisella kielellä.
"Äiti teki hälyttäviä hakuja ennen kodin tulipaloa – Pisti Palomies Samin piikkiin" (IL) lupaa rikollista juonta, mutta "Palomies Sami" -viittaus viittaa siihen, että kyse on todennäköisesti tulipalon tutkinnasta, jossa äiti oli etsinyt tietoa netistä ennen paloa. Otsikko dramatisoi todennäköisesti arkisemman tapahtuman.
"Trump tekee setelirahalle jotain ennen näkemätöntä" (IS) lupaa järisyttävää muutosta. Kyse on presidentin allekirjoituksen lisäämisestä seteliin, mikä on hallinnollinen toimenpide.
"Suomalaisyrityksessä tapahtuu jotain outoa: Viime hetkellä tuli viesti" (IL) on puhdas mysteeriotsikko, joka ei paljasta mitään sisällöstä ja pakottaa klikkaamaan.
Medioiden välinen ero: Emotionaalinen inflaatio keskittyy selvästi Ilta-Sanomiin ja Iltalehteen. Helsingin Sanomat käyttää harvemmin superlatiiveja ja tunnelatauksia otsikoissaan, joskin sekin turvautuu toisinaan dramaattisiin kehyksiin ("Murtuuko kuluttaja lopullisesti?"). YLE on neutraalein, mutta ei immuuni: "Luulin, että viimeinen asia mitä näen, on tiikerin kita" on selvästi tunnekoukkuotsikko.
Emotionaalinen kokonaisjakauma (arvio):
Mediakohtaiset erot:
Helsingin Sanomat: Neutraali 35 %, pelko/uhka 25 %, huoli 20 %, muu 20 %. HS:n otsikot ovat sävyltään asiallisimpia, joskin turvallisuus- ja talousotsikot nojaavat huoleen.
Ilta-Sanomat: Pelko/uhka 30 %, skandaali 25 %, huoli 15 %, uteliaisuus 15 %, neutraali 10 %, toivo 5 %. IS sekoittaa aggressiivisesti vakavia turvallisuusuutisia ja viihteellisiä paljastuksia, jolloin lukija siirtyy sodasta Sohvaperunat-Rikun rajuihin sanoihin ilman tunnesiirtymää.
Iltalehti: Pelko/uhka 35 %, skandaali 20 %, huoli 20 %, neutraali 15 %, muu 10 %. IL:n otsikot ovat aineiston pelkovetoisimpia. Lyhyet, iskevät otsikot ("Putin veti pohjat", "Kannattajat karkaavat", "Pelimerkit loppu") rakentavat kiireen ja kriisin tunnetta.
MTV Uutiset: Pelko/uhka 25 %, huoli 25 %, neutraali 20 %, uteliaisuus 15 %, muu 15 %. MTV tasapainoilee uutismedian ja viihteen välillä.
YLE Uutiset: Neutraali 40 %, huoli 25 %, pelko/uhka 15 %, uteliaisuus 10 %, toivo 10 %. YLE on selvästi neutraalein, mutta sen turvallisuusotsikot ovat asiallisen huolestuttavia ilman dramatisointia.
Tunnereaktion ja faktuaalisen painoarvon välinen kuilu on suurin viihde- ja lifestyleotsikoissa. Kaappisänkyturma on todellinen turvallisuuskysymys, mutta sen toistuminen viidessä mediassa kymmenissä otsikoissa synnyttää paniikin, joka ylittää todellisen riskin. Vastaavasti "Suomessa kaikkien aikojen lumipula" on meteorologinen fakta, mutta "kaikkien aikojen" tekee siitä katastrofikehyksen.
Kokonaisarvio: noin 30–35 % otsikoista on rakennettu ensisijaisesti klikkaamaan houkutteleviksi.
Yleisimmät clickbait-rakenteet:
Temaattinen keskittyminen: Clickbait keskittyy erityisesti (a) viihteeseen ja julkkiksiin (Sohvaperunat-Riku, Veera Bianca, Jasper Pääkkönen), (b) kuluttaja-aiheisiin (pikaruokaketjun lähtö, housutrendit, hiustenhoitotuotteet) ja (c) rikosotsikoihin, joissa jännitettä rakennetaan tietoisesti ("äiti teki hälyttäviä hakuja").
HS rakentaa otsikoillaan maailmankuvaa, jossa Suomi on vakavien rakenteellisten haasteiden edessä mutta analyysi ja asiantuntijuus tarjoavat välineitä niiden ymmärtämiseen. HS:n lukija on korkeakoulutettu kaupunkilainen, joka haluaa ymmärtää tapahtumien taustoja. Turvallisuuspolitiikkaa käsitellään analyyttisesti: "Tahmeasti sujuva sota syö Trumpin suosiota" (pääkirjoitus) kehystää Iranin sodan Trumpin kotimaan poliittisena ongelmana. "Suomen Nato-päätöksenteko kaipaa selkeyttä" analysoi päätöksenteon rakennetta, ei dramatisoi uhkaa. Unkari-otsikko on HS:n näkökulmasta ideologinen analyysi: "tuuli, joka säikäytti sekä Trumpin että Putinin".
HS:n erityispiirre on laaja kulttuuritarjonta (levyarviot, kirja-arviot, näyttelyt, elokuva-arviot), jota muilla medioilla ei juuri ole. Se kehystää lukijansa sivistyneen elämäntavan edustajaksi. Talouskäsittelyssä HS on huolestuneempi kuin muut: "Murtuuko suomalainen kuluttaja lopullisesti?" ja "Kriisistä kriisiin" ovat poikkeuksellisen dramaattisia HS:n mittapuulla.
Merkittävä ero muihin: HS nostaa esiin lastensuojelun ongelmia (Loikalan kartano, oikeusasiamiehen muistio) ja rakenteellisia epäkohtia tavalla, johon muut mediat eivät tartu.
IS on aineiston moniääneisin ja samalla hajanaisin media. Se käsittelee samassa virrassa Iranin sotaa, Tiger Woodsin onnettomuutta, housutrendejä, siittiöiden sprinttikisoja ja hiekkalaatikon kuntoa. Lukijakuva on laaja: IS tavoittelee kaikkia suomalaisia iästä ja koulutustasosta riippumatta. Tämä näkyy otsikoiden emotionaalisessa kirjossa, joka vaihtelee pelon ja huolen kautta uteliaisuuteen ja viihteeseen.
IS:n turvallisuusuutisointi on aggressiivisinta: "IS paljastaa: Valtiojohdolta muutos Suomen Venäjä-linjaan" kehystää IS:n itsensä turvallisuuspoliittiseksi toimijaksi. "Iskut ulottuvat jo Viipuriin" on maantieteellisesti konkreettisempi kuin muiden medioiden vastaavat otsikot ja herättää siksi voimakkaamman pelkoreaktion. IS käyttää ahkerasti henkilölähteitä emotionaalisen todistusvoiman vuoksi: "Sota tulee lähemmäksi", sanoo itärajalla asuva.
IS:n clickbait-osuus on aineiston korkein. "Tältä näyttää Yhdysvaltain merijalkaväen 'työmyyrä' – yksi yksityiskohta voi nostattaa kulmakarvoja" on tyypillinen rakenne, jossa lupaus on epämääräinen mutta houkutteleva. "Vaimo kuiskasi Karille yllättävät sanat – jarruremontti jäi kesken" on puhdas mysteeriotsikko ilman mitään vihjettä aiheesta.
IS käyttää "kommentti"-leimaa peittämään mielipidejournalismin ja uutisjournalismin rajaa: "Pitääkö naistenkin sortua törkytemppuihin" ja "Vastustaako Lindtmanin Sdp turvallisuuspolitiikan päivitystä vain loukatun itsetunnon takia?" ovat vahvasti kantaaottavia, mutta otsikossa ne näyttävät faktoilta.
IL rakentaa otsikoillaan äärimmäisen tiivistä, fragmentoitua maailmankuvaa. Sen otsikot ovat aineiston lyhimpiä ja iskevimpiä: "Putin veti pohjat", "Kannattajat karkaavat", "Pelimerkit loppu", "Valkoisessa talossa tapahtuu kummia". Lyhyys on tehokas keino luoda kiireen ja kriisin tuntua, sillä jokainen otsikko tuntuu hätäuutiselta.
IL:n sotauutisoinnissa on selkein pelkokaari: "Sota tuli lähemmäs Suomea", "Väite: Putin haalii alkoholisteja Suomen rajalta rintamalle", "Suomalaistutkija: Ukraina häviää sodan". Viimeinen on poikkeuksellinen koko aineistossa, sillä se on ainoa otsikko, joka avoimesti esittää Ukrainan häviömahdollisuuden. Se erottuu muiden medioiden optimistisemmasta Ukraina-kehyksestä (IS: "Ukraina jatkaa etenemistä etelärintamalla").
IL:n clickbait perustuu vahvasti mysteeriin: "Suomalaisyrityksessä tapahtuu jotain outoa", "Diktaattorit tapasivat – Valko-Venäjän tuliainen hämmentää", "Asunnottomien palveluissa ikävä ilmiö". Näissä otsikoissa informaatioarvo on nolla ilman klikkausta.
IL:n erityispiirre on "väite"-etuliitteen käyttö: "Väite: Putin haalii alkoholisteja", "Väite: FBI:n johtaja hakkeroitiin". Tämä antaa medialle mahdollisuuden julkaista varmistamattomia tietoja vastuuta kantamatta.
MTV asemoituu HS:n ja iltapäivälehtien välimaastoon. Sen turvallisuusuutisointi on asiantuntijavetoisempaa kuin iltapäivälehdillä: Bannonin haastattelu on MTV:n oma eksklusiivinen sisältö, ja Rubion Iran-operaation lopettamisviesti on konkreettinen uutinen. MTV:n lukijakuva on televisiota katsova aikuinen, joka haluaa ymmärtää suuria linjoja mutta ei jaksa lukea pitkiä analyysejä.
MTV:n erityispiirre on vahva kotimaisten turvallisuusaiheiden käsittely: Tukesin kaappisänkytapaukset, ensihoitajien väkivaltasuoja ja Puolustusvoimien tehostaminen ovat kaikki konkreettisia, kansalaisen arkeen vaikuttavia uutisia. MTV käyttää myös "tästä syystä" -rakennetta, joka lupaa kausaalista selitystä: "Tästä syystä Venäjän öljysatamat Itämerellä palavat."
MTV:n clickbait on maltillisempaa kuin iltapäivälehdillä mutta läsnä: "Tasan kuusi vuotta sitten Suomessa tehtiin jotain täysin poikkeuksellista" on tyypillinen esimerkki, jossa koronarajoituksista puhutaan mysteerinä.
YLE rakentaa otsikoillaan neutraaleimman ja samalla monipuolisimman maailmankuvan. Sen erityispiirre on aihekirjon laajuus: saamelaistaiteesta digieuroihin, lumivyöryvaroituksista Kenian muotibrändeihin. YLE:n lukija on kansalainen, jolle tarjotaan sekä kotimaista palvelujournalismia (kesärenkaat, tortillojen takaisinveto, sairausvakuutus) että kansainvälistä analyysia.
YLE:n turvallisuusuutisointi on faktapainotteista: "Ilmavoimien hävittäjät ovat jyrisseet Etelä-Suomen taivaalla vahtimassa Ukrainan drooneja" kertoo konkreettisen asian ilman pelkokehystä. Räsäsen tuomiota käsittelevät otsikot ovat analyyttisimpia: "Räsäsen tuomio ei ollut läpihuutojuttu" ja "Asiantuntijat: Räsäsen tuomio ei kavenna sananvapautta" tarjoavat molemmat tulkinnan, johon muut mediat eivät yllä.
YLE:n merkittävä ero muihin on rakenteellisten ongelmien näkyvyys: opettajapula, ammattikoulujen tulevaisuus, sotilaiden uupuminen ja tekoälyväärennösten uhka ovat aiheita, jotka eivät juuri näy muissa medioissa. YLE käsittelee myös taloutta kansalaisen näkökulmasta (autokaupan korkovertailu, kuntosalisopimuksen sudenkuopat) tavalla, joka palvelee konkreettisesti.
YLE:n heikkous on se, että neutraalius tekee sen otsikoista toisinaan niin varovaisia, ettei lukija hahmota uutisen painoarvoa. "OP rajoittaa palvelujaan ulkomailla" ei kerro, onko kyseessä pieni häiriö vai merkittävä ongelma.
Päivi Räsäsen tuomio paljastaa syvimmän kehystyseron. YLE: "Asiantuntijat: Räsäsen tuomio ei kavenna sananvapautta" (rauhoittava, analyyttinen). HS: "Räsäsen tuomio vahvistaa homojen ihmisoikeuksia" (ihmisoikeusnäkökulma). IS: "Yhdysvaltain suurlähetystö julkaisi yllättävän kannanoton: 'Huolestuttavaa'" (kansainvälinen draama). IL: "Kohupäätöksen taustat – Saako Raamattua enää siteerata vapaasti?" (uskonnonvapauskehys). MTV: "Räsäsen tuomio jakoi Pöllöraadin" (keskustelunaihe). Sama tuomio on siis ihmisoikeusvoitto, sananvapauden uhka, kansainvälinen skandaali tai viihdekeskustelu riippuen mediasta. Timo Soinin kommentti "Betoni-Jussi" (IS) kehystää tuomion rangaistuksena, ei oikeudellisena ratkaisuna.
Varjolaivat Suomenlahdella: IS: "Lähes 40 Venäjän varjolaivaa jumissa Suomenlahdella" (uhkakehys, Venäjä tekijänä). IL: "Virolaismedia: 40 varjolaivaa jumissa Suomenlahdella" (etäännyttää vastuun virolaismedian kautta). MTV: "Kymmeniä mahdollisia varjolaivoja jumissa Suomenlahdella" (varovaisempi, "mahdollisia"). YLE ei otsikoihin yksittäisenä uutisena nosta, vaan käsittelee osana laajempaa drooni-iskukokonaisuutta.
Kuluttajien luottamus: IS: "Kuluttajien luottamus sukelsi pohjamutiin – ekonomisti syyttää Valkoista taloa" (dramatisointi, syyllisen osoittaminen). IL: "Pääekonomisti lähes heittää hohtimet kaivoon: Kuluttajat vajoavat synkkyyteen" (puhekielinen, värikäs). HS: "Lähi-idän kriisi painaa: Kuluttajien luottamus heikointa kahteen vuoteen" (asiallinen kontekstointi). YLE: "Kuluttajien luottamus heikkeni maaliskuussa entisestään" (neutraali). Sama tilastotieto tuottaa neljä eri todellisuutta.
Pähkinärinteen tulipalo: HS: "Pähkinärinteen tulipaloa ei tutkita enää murhina" (lieventävä kehitys). MTV: "Pähkinärinteen tulipalossa uusi käänne" (draamakehys). IL: "Uusi käänne Pähkinärinteen tragediassa" (sama, mutta "tragedia" nostaa tunnelatausta). Sama myönteinen käänne (rikosnimikkeiden lieventyminen) esitetään HS:ssa helpotuksena ja iltapäivälehdissä jännityksen jatkumisena.
Tänään suomalainen media otsikoi, että sota on tullut Suomen rajoille Ukrainan drooni-iskujen myötä, Yhdysvallat on arvaamaton liittolainen ja taloudellinen ahdistus syvenee. Pelko ja uhka hallitsevat otsikoiden emotionaalista sävyä yli puolessa kaikista otsikoista. Merkittävin kehystysero medioiden välillä liittyy Päivi Räsäsen tuomioon, joka on YLE:n ja HS:n otsikoissa ihmisoikeuskysymys ja iltapäivälehtien otsikoissa sananvapausskandaali. Kokonaan puuttuvat ilmastopolitiikka, terveydenhuollon rakenneuudistus ja EU:n rooli Euroopan turvallisuuden rakentajana, vaikka kaikki kolme ovat Suomen tulevaisuuden kannalta vähintään yhtä merkittäviä kuin yksikään päivän otsikoihin noussut yksittäinen tapahtuma.