Johdanto Jeremian kirjaan: Totuuden ääni rappion keskellä

Hiljainen papinpoika seisoo Anatotissa, kun Jumalan sana tulee hänelle ensimmäisen kerran. "Ennenkuin minä valmistin sinut äidin kohdussa, minä sinut tunsin ja ennenkuin sinä äidin kohdusta läksit, minä sinut pyhitin; minä asetin sinut kansojen profeetaksi" (Jer. 1:5). Nuori Jeremia kauhukseen tajuaa, että hänen kohtalonsa on olla totuuden ääni aikana, jolloin kaikki haluavat kuulla vain valheita. Tästä hetkestä alkaa yksi Raamatun raadollisimmista ja samalla toiveikkaimmista kirjoista, profeetan matka, joka kestää yli neljä vuosikymmentä Juudan kuninkaskunnan viimeisten henkäysten aikana.

Jeremian kirja ei ole helppo kirja. Se on tuskan huuto temppelin varjossa, kyynelten virta Babylonin vankeuden kynnyksellä, mutta myös toivon lähde, josta kumpuaa yksi Vanhan testamentin merkittävimmistä lupauksista uudesta liitosta. Kirja haastaa lukijansa kohtaamaan todellisuuden sellaisena kuin se on, riisuttuna uskonnollisista illuusioista ja valheellisesta turvallisuudentunteesta. Se paljastaa, kuinka yhteiskunta ja sen hengelliset johtajat voivat vajota syvään korruptioon samalla kun he ylläpitävät hurskauden julkisivua.

Kirjan historiallinen tausta sijoittuu vuosiin 627-586 eKr., aikaan jolloin muinaisen Lähi-idän voimatasapaino järkkyi perusteellisesti. Assyrian valtakunta oli romahtamassa, Babylon nousi uudeksi supervallaksi ja pieni Juuda yritti navigoida suurvaltojen välisessä pelissä. Kuningas Joosian uudistukset olivat herättäneet toivoa hengellisestä herätyksestä, mutta hänen kuolemansa Megiddon taistelussa vuonna 609 eKr. merkitsi käännekohtaa kohti tuhoa. Seuraavat kuninkaat hylkäsivät Jumalan lain, liittoutuivat milloin Egyptin, milloin Babylonin kanssa ja johtivat kansan kohti väistämätöntä katastrofia¹.

Jeremia kutsuttiin profeetaksi nuorena, mahdollisesti vain 13-vuotiaana. Hänen vastarintansa kutsumuslleen paljastaa inhimillisen heikkouden, joka läpäisee koko kirjan: "Voi, Herra, Herra! Katso, en minä kykene puhumaan, sillä minä olen nuori" (Jer. 1:6). Jumalan vastaus ei jätä epäselvyyttä: "Älä sano: Minä olen nuori, vaan mene, kunne ikinä minä sinut lähetän ja puhu kaikki, mitä minä käsken sinun puhua" (Jer. 1:7). Tässä kohtaamisessa määrittyy profeetan tehtävän ydin: hän ei puhu omia sanojaan vaan Jumalan sanaa, riippumatta henkilökohtaisesta hinnasta.

Kirjan rakenne heijastaa sen syntyprosessin monimutkaisuutta. Toisin kuin monet muut profeettikirjat, Jeremia ei etene kronologisesti vaan temaattisesti, kierrellen ja syventyen kuin spiraali. Profeetan sanoma toistuu eri muodoissa: kutsu parannukseen, varoitus tulevasta tuomiosta, lupaus pelastuksesta tuomion jälkeen. Kirjassa vuorottelevat proosamuotoiset kertomukset ja runolliset profetiat, henkilökohtaiset valitusvirret ja kansakuntia koskevat ennustukset. Baruk, Jeremian uskollinen kirjuri ja seuralainen, kokosi nämä ainekset yhteen, säilyttäen sekä sanomat että kertomukset profeetan elämästä².

Jeremian sanoma oli radikaali ja vastenmielinen hänen aikalaisilleen. Kun muut profeetat julistivat rauhaa ja menestystä, Jeremia julisti tuhoa. Kun kansa luotti temppeliin turvapaikkana, Jeremia julisti sen hävitystä. Kun poliittiset johtajat etsivät liittolaisia naapurimaista, Jeremia kehotti antautumaan Babylonille. Hänen sanomansa ytimessä oli järkyttävä totuus: Jumala itse taistelee kansaansa vastaan sen synnin tähden. "Minä itse sodin teitä vastaan ojennetulla kädellä ja väkevällä käsivarrella, vihassa ja kiivastuksessa ja suuressa suuttumuksessa" (Jer. 21:5).

Kirjan teologinen syvyys paljastuu erityisesti sen käsitellessä Jumalan ja Israelin välistä suhdetta. Jeremia käyttää voimakkaita vertauskuvia: Jumala on hylätty aviomies, Israel uskoton vaimo. Jumala on savenvalaja, Israel savi hänen käsissään. Nämä kuvat eivät ole vain runollisia kielikuvia vaan teologisia ilmauksia siitä, miten syvästi henkilökohtainen Jumalan rakkaus kansaansa kohtaan on. Juuri tämä rakkaus tekee kansan uskottomuudesta niin tuskallisen: "Onko neitsyt unhottava koristeensa, morsian vyönsä? Mutta minun kansani on unhottanut minut epälukuisina päivinä" (Jer. 2:32).

Erityisen koskettavia ovat Jeremian henkilökohtaiset valitusvirret, jotka paljastavat profeetan sisäisen kamppailun. Nämä "tunnustukset" ovat ainutlaatuisia profeetallisessa kirjallisuudessa. Jeremia ei ole tunteeton sananjulistaja vaan ihminen, joka kärsii syvästi tehtävästään. Hän kokee hylkäämistä, pilkkaa, jopa fyysistä väkivaltaa. Hän kysyy Jumalalta: "Miksi minun kipuni on loppumaton, minun haavani paha ja parantumatoin?" (Jer. 15:18). Kuitenkin kun hän yrittää olla puhumatta, Jumalan sana palaa hänen sisällään: "Mutta sydämessäni oli kuin palava tuli, suljettuna minun luihini ja minä väsyin sitä pidättämään enkä voinut" (Jer. 20:9).

Jeremian elämä itsessään muuttuu profeetalliseksi merkiksi. Jumala kieltää häntä menemästä naimisiin ja hankkimasta lapsia, merkkinä siitä tuhosta, joka kohtaa perheitä. Hänet kielletään osallistumasta hautajaisiin tai häihin, symbolina yhteiskunnan normaalin elämän päättymisestä. Hänet vangitaan, heitetään kaivoon, uhkaantaan kuolemalla. Jokainen kärsimys, jonka hän kokee henkilökohtaisesti, ennakoi sitä kärsimystä, joka kohtaa koko kansaa. Profeetta kantaa kehossaan kansan kohtalon³.

Kirjan keskellä, luvuissa 30-31, avautuu yllättäen toivon näköala. Tuomion keskellä Jumala paljastaa suunnitelmansa tulevaisuudesta: "Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä teen Israelin heimon ja Juudan heimon kanssa uuden liiton" (Jer. 31:31). Tämä uusi liitto ei ole kuin Siinain liitto, joka kirjoitettiin kivitauluihin. Se kirjoitetaan sydämiin: "Minä panen lakini heidän sisimpäänsä ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä; ja niin minä olen heidän Jumalansa ja he ovat minun kansani" (Jer. 31:33). Tämä lupaus muodostaa sillan Vanhasta testamentista Uuteen, ennustaen sitä, mitä Kristus tulee täyttämään.

Jeremian suhde vallanpitäjiin paljastaa uskonnollisen ja poliittisen eliitin korruption syvyyden. Papit, jotka piti tuntea Jumalan laki, olivat hylänneet sen. Profeetat, joiden piti puhua Jumalan sanaa, profetoivat valheita. Kuninkaat, joiden piti johtaa vanhurskaudessa, harjoittivat väkivaltaa ja riistoa. Jeremia ei säästä sanojaan: "Sillä pienimmästä suurimpaan ovat he kaikki väärän voiton pyytäjiä ja profeettaa myöten ovat kaikki petollisia" (Jer. 6:13). Erityisen tuomittavaa on se, miten he käyttävät uskonnollista retoriikkaa peittämään todellisen tilansa: "He parantavat minun kansani vamman kepeästi, sanoen: Rauha, rauha! Vaikka ei rauhaa ole" (Jer. 6:14).

Väärien profeettojen ongelma nousee kirjassa toistuvasti esiin. Nämä miehet väittävät puhuvansa Jumalan nimessä mutta julistavat vain sitä, mitä kansa haluaa kuulla. Dramaattinen yhteenotto Hananjan kanssa luvussa 28 kristallisoi tämän konfliktin. Hananja murtaa Jeremian kantaman ikeen ja profetoi, että Babylonin ijes murretaan kahdessa vuodessa. Jeremia toivoo tämän olevan totta mutta tietää sen olevan valhe. Hananjan kuolema saman vuoden aikana vahvistaa, kuka puhui totuuden⁴.

Kirjan loppupuolella, Jerusalemin tuhon jo toteutuessa, Jeremian sanoma muuttuu. Hän, joka vuosikymmeniä julisti tuomiota, alkaa nyt julistaa toivoa. Ostamalla pellon Anatotista kaupungin piirityksen aikana hän osoittaa uskonsa tulevaisuuteen: "Vielä ostetaan peltoja tässä maassa, josta te sanotte: Se on oleva autio, vailla ihmisiä ja vailla eläimiä" (Jer. 32:43). Kirje pakkosiirtolaisille Babyloniin sisältää yllättävän kehotuksen: "Rakentakaa taloja ja asukaa niissä, istuttakaa puutarhoja ja syökää niiden hedelmää" (Jer. 29:5). Jumalan suunnitelma ei ole ikuinen tuomio vaan lopulta palautus ja parannus.

Tarkastellessamme Jeremian kirjaa kokonaisuutena näemme tekstin, joka ei tarjoa helppoja vastauksia tai mukavia lohdutuksia. Se pakottaa kohtaamaan todellisuuden, jossa uskonnolliset instituutiot voivat rappeutua, johtajat voivat pettää ja kansakunnat voivat tuhoutua. Samalla se julistaa Jumalan uskollisuutta, joka ulottuu tuomion tuolle puolen. Se paljastaa, että todellinen toivo ei löydy inhimillisistä järjestelmistä vaan Jumalasta, joka pystyy luomaan uutta raunioiden keskellä.

Jeremian merkitys ulottuu kauas hänen omaa aikaansa pidemmälle. Hänen taistelunsa totuuden puolesta valhetta vastaan, hänen kritiikkinsä korruptoitunutta uskonnollista ja poliittista järjestelmää kohtaan, hänen kärsimyksensä oikeuden puolesta puhuessaan resonoi jokaisessa ajassa, jossa totuutta vainotaan. Hänen sanomansa uudesta liitosta muodostaa teologisen sillan, joka yhdistää Vanhan ja Uuden testamentin. Hänen inhimillinen kamppailunsa kutsumuksensa kanssa tekee hänestä samaistuttavan jokaiselle, joka on kamppaillut Jumalan tahdon kanssa.

Kirjan viimeinen luku kuvaa Jerusalemin tuhon ja Jojakinin armahtamisen Babylonissa. Tämä päätös ei ole sattumanvarainen. Se muistuttaa, että tuomion keskellä on aina toivon siemen. Vaikka kaupunki palaa ja temppeli tuhoutuu, Jumalan suunnitelma jatkuu. Davidin suvun edustaja elää, lupaus jatkuvuudesta säilyy. Jeremia, joka eli nähdäkseen kaiken sen tuhon, jota hän oli ennustanut, jätti perinnökseen sanan, joka ylittää ajan rajat ja puhuu yhä totuutta jokaiselle sukupolvelle.

1. Bright, J. (1965). Jeremiah: Introduction, Translation, and Notes. Anchor Bible. New York: Doubleday. s. 15-38.
2. Holladay, W.L. (1986). Jeremiah 1: A Commentary on the Book of the Prophet Jeremiah, Chapters 1-25. Hermeneia. Philadelphia: Fortress Press. s. 8-14.
3. Brueggemann, W. (1998). A Commentary on Jeremiah: Exile and Homecoming. Grand Rapids: Eerdmans. s. 1-9.
4. Carroll, R.P. (1986). Jeremiah: A Commentary. Old Testament Library. London: SCM Press. s. 88-96.