Kysymme aina miten, koska miksi paljastaisi, että luulemme olevamme jumalia

Kysymme aina miten, koska miksi paljastaisi liikaa.

Kone kurottaa yhä syvemmälle. Se pujahtaa verisuoneen, annostelee lääkkeen soluun, lukee ja kirjoittaa elämän koodia, kutistuu silmää pienemmäksi ja katoaa näkyvistä. Uutinen kertoo laitteesta. Kysymys on kuitenkin vanhempi kuin yksikään laite, ja se koskee kättä, joka kurottaa.

Kurotus alkaa puutarhasta. Ensimmäinen kiusaus ei ollut hedelmä vaan lupaus.

vaan Jumala tietää, että sinä päivänä, jona te siitä syötte, aukenevat teidän silmänne, ja te tulette niinkuin Jumala tietämään hyvän ja pahan".

— 1. Moos. 3:5

Lupaus ei luvannut makua vaan asemaa: silmät aukeavat, ja ihmisestä tulee niinkuin Jumala. Sama lupaus nousee myöhemmin tasangolle, tiiliskivistä ladottuna.

Ja he sanoivat: "Tulkaa, rakentakaamme itsellemme kaupunki ja torni, jonka huippu ulottuu taivaaseen, ja tehkäämme itsellemme nimi, ettemme hajaantuisi yli kaiken maan".

— 1. Moos. 11:4

Torni tavoitteli taivasta, ja sen rakentajat tavoittelivat nimeä. Kurotus oli ylöspäin, kohti sitä paikkaa, joka ei ollut ihmisen. Jumaluuskompleksi ei ole tämän ajan keksintö. Se on ihmisen vanhin kiusaus, halu olla mitta ja mestari, nousta sinne, mistä koko maailmaa voi katsoa alas ja pitää kädessä.

Muuttunut on vain suunta. Torni nousi ylös, kohti pilviä. Nyt kurotus kääntyy alas ja sisään, pienimpään ja näkymättömään: soluun, geeniin, elämän koodiin, aineen alimpiin kerroksiin. Torni on kutistunut silmää pienemmäksi ja työntyy ihmisruumiiseen. Sama käsi, sama kurotus, päinvastainen suunta. Ihminen tavoittelee valtaa siitä, mitä ei tehnyt eikä täysin näe, ja tavoittelee sitä yhä läheltä: elämästä itsestään.

Kurotuksen kohteet ovat konkreettisia. Lääketieteessä mikrorobotilta odotetaan lääkkeen vientiä suoraan sairaaseen soluun, kulkua verisuonessa, apua syövän hoitoon ja tarkempaa diagnostiikkaa. Puolustuksessa samat pienet laitteet tiedustelevat, raivaavat miinoja ja liikkuvat parvina, joissa yksittäin vaaraton laite muodostaa joukkona uudenlaisen voiman. Tekoälyagentit kirjoittavat koodia, tekevät analyysiä, hoitavat asiantuntijatyötä ja valvovat ympäristöä väsymättä. Jokainen näistä laajentaa sitä, mihin ihminen ylettyy, ja yhdessä ne piirtävät saman kuvan: käsi kurottaa kaikkialle, minne se suinkin taipuu.

Kompleksi ei näy vain käytössä vaan jo tekemisessä. Raha hakeutuu sinne, missä kurotus on pisin, ja rahoittaa mieluummin sen, mikä ylettää kauimmas, kuin sen, mikä malttaa. Suunnittelu koodaa laitteeseen tekijänsä oletuksen, että kaiken minkä voi tehdä, myös saa tehdä. Kehitys kiitää edellä, ja viisaus, joka kysyisi rajaa, laahaa perässä. Teknologia on tässä suurentava peili, joka ei keksi ihmiseen uutta himoa vaan näyttää suurempana sen, mikä sydämessä jo on. Jumalattoman ihmisen ja väkevän koneen liitto on pelättävämpi kuin kone yksin.

Ihmiselle annettiin maa, mutta ei omaksi.

Ja Herra Jumala otti ihmisen ja pani hänet Eedenin paratiisiin viljelemään ja varjelemaan sitä.

— 1. Moos. 2:15

Viljeleminen ja varjeleminen on hoitajan tehtävä, ei omistajan. Puutarhuri kastelee ja karsii, joskaan hän ei ole luonut siementä eikä käske sadetta. Ero huolenpidon ja anastuksen välillä on koko kysymys. Hoitaja palvelee sitä, mikä on häntä suurempaa. Anastaja ottaa sen omakseen. Raja unohtuu vähitellen, ja hoitaja alkaa luulla itseään haltijaksi.

Terävimmillään kurotus kääntyy ihmiseen itseensä. Ihmisen ja koneen yhdistäminen ja niiden väliltä rajan sulattaminen muuttaa hoitajan otteen tekijän otteeksi. Silloin ihminen ei enää viljele ja varjele annettua vaan muuttaa sen. Puutarhuri, joka oli pantu vaalimaan puutarhaa, tahtookin suunnitella puutarhurin uudelleen. Emme enää hoida ja korjaa vaan muutamme, emmekä varjele annettua vaan teemme siitä toisen.

Raja kulkee sanassa, ja sanan omistaja omistaa suunnan. Hoito palauttaa sen, mikä on rikki. Korjaus poistaa vian. Muuttaminen ylittää sen, mikä on annettu, ja ovi niiden välillä aukeaa hiljaa, sillä hetkellä, jona vika nimetään uudelleen rajoitteeksi. Silloin sama inhimillisyys, joka erottaa ihmisen eläimestä ja on hänen kunniansa, alkaa näyttää puutteelta, joka on korjattava pois. Kuka piirtää rajan hoitamisen ja parantelun välille, ja kuka valvoo häntä, joka piirtää?

Kysymykset kasvavat sitä mukaa kuin laite lähestyy sydäntä. Rajapinta, jonka yksi voi avata, on avattavissa toisellekin, ja se, mikä laitettiin sisään parantamaan, voi kääntyä väyläksi, jota kukaan ei kutsunut. Parvi, jonka voima on siinä, ettei sillä ole yhtä vikaantumispistettä, on samalla vailla yhtä vastuupistettä, ja kun kukaan yksittäinen ei tehnyt, kysymys jää auki, kuka teki. Osa rahasta virtaa avoimesti hoidon rajan yli, ei sairauden parantamiseen vaan terveen ylittämiseen, eikä sitä edes salata. Moraalista kysytään tavallisesti vasta, kun demo jo toimii, ja silloin kysymys tulee myöhässä. Ei siksi, ettei sitä osattaisi esittää, vaan siksi, ettei sitä tahdota esittää ennen kuin ovi on jo auki.

Yhtä asiaa ihminen ei kuitenkaan voi ottaa: hän ei ollut alussa.

Missä olit silloin, kun minä maan perustin? Ilmoita se, jos ymmärryksesi riittää.

— Job 38:4

Se, joka ei laskenut perustusta, ei voi vaatia taloa omakseen. Elämän alku, sen näkymätön järjestys ja sen viimeinen raja pysyvät toisen kädessä. Ihminen voi tutkia niitä, hän voi käyttää niitä, joskaan hän ei ole niiden herra.

Juuri tästä ihminen ei halua puhua, ja siksi hän puhuu jostakin muusta. Hän kysyy lakkaamatta miten: miten laite tehdään turvalliseksi, miten sitä säädellään, miten riskiä hallitaan. Kysymys miten on aito ja tarpeellinen, joskin se on myös piilo. Sen takana odottaa kysymys, jota ihminen välttää, kysymys miksi. Vastaus siihen paljastaisi sen, mitä hän vähiten tahtoo nähdä: hän luulee olevansa jumala.

Lääke, jota aika tarjoaa, on lisää hallintaa. Enemmän valvontaa, tarkempaa sääntelyä, riippumatonta arviointia. Nekin ovat tarpeen, joskin niissä asuu sama kompleksi turvallisemmassa takissa. Ihminen, joka hallitsee liikaa, korjaa itsensä hallitsemalla vielä enemmän. Enemmän miten, jottei olisi pakko kohdata miksi. Kurotusta ei paranneta pidemmällä kädellä.

Halu olla Jumala paranee vain yhdellä tavalla, ja se on täysin päinvastainen kuin Baabelin liike.

joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen, vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen;

— Fil. 2:6-7

Hän, jolla oli Jumalan muoto, ei tarttunut siihen kuin saaliiseen. Hän laski sen kädestään ja tuli pieneksi. Torni nousi ylös tavoitellen jumaluutta, ja Jumala tuli alas luopuen sen loistosta. Ihmistä ei kutsuta anastamaan jumaluutta vaan ottamaan vastaan oma paikkansa, ja se paikka ei alenna häntä vaan vapauttaa. Käsi, joka tarttuu, menettää. Käsi, joka avautuu, saa.

Kone kurottaa yhä, ja ihminen kysyy yhä miten. Vastaus miksi seisoo alusta asti auki, eikä ihminen tahdo katsoa sitä. Hän luulee olevansa jumala, eikä ole, ja juuri se luulo on vaarallisin kaikista koneista, joita hän on rakentanut.