Tapetiksi jäänyt ihminen on nähty kauan ennen kuin kukaan katsoi
Näkemisen Jumala
On lauluja miehestä, jonka ympäriltä tuolit viedään ja ihmisiä, joita kuvataan tapetiksi. Kuva on julma juuri siksi, että se on tarkka: ihminen on huoneessa, elävänä ja läsnä ja silti katseet kulkevat hänen ohitseen kuin hän olisi osa seinää. Kukaan ei ole päättänyt olla näkemättä häntä. Se on pahinta siinä. Häntä ei torjuta vaan hänet ohitetaan ja ohitettu alkaa ennen pitkää kysyä, mitä hänestä puuttuu. Eikö minussa ole mitään, mikä herättäisi kiinnostuksen, välittämisen tai rakkauden?
Kysymys tuntuu omalta, mutta se on opittu. Se on tullut ulkoa ja siksi siihen kannattaa katsoa tarkasti ennen kuin siihen vastaa.
Aika joka palkitsee melun
Tämä aika sanoo suoraan, mitä ihmisen pitäisi tehdä tullakseen nähdyksi: brändätä itsensä, tuoda itseään julki, ottaa paikkansa valokeilassa ja pitää ääntä. Näkyvyydestä on tullut hyve ja miltei velvollisuus. Huomio kerää huomiota, melu palkitaan melulla ja se joka osaa tehdä itsestään riittävän kiinnostavan tai edes riittävän oudon, saa katseet puoleensa.
Samaan aikaan sen vastakohta on muuttunut epäilyttäväksi. Ihminen, joka ei jaa elämäänsä, joka pitää asiansa omana tietonaan ja pysyy matalalla, ei näyttäydy enää hillittynä vaan oudolta: mitä hän salaa, miksi hän ei kerro, miksi häntä ei näy. Hiljaisuudesta on tehty merkki jostakin vinossa olevasta, vaikka se on ollut kaikkina muina aikoina merkki aivan muusta. Nöyryydestä. Rauhasta. Siitä, että elämä riittää ilman yleisöä.
Tässä ei ole kyse siitä, että näkyvä ihminen olisi väärässä tai huomio itsessään pahasta. Moni tekee näkyvää työtä hyvästä sydämestä ja hyvään tarkoitukseen. Vääristymä on toisaalla: siinä, että näkyvyydestä on tullut arvon mitta. Katseiden määrän alkaessa mitata ihmisen merkitystä jokainen huomaamaton on mittarin mukaan merkityksetön ja juuri sen johtopäätöksen ohitettu ihminen tekee itsestään. Hän ei ole väärässä siinä mitä hän on kokenut. Hän on väärässä vain siinä, minkä mittarin hän on kokemuksestaan hyväksynyt.
Kahdeksas poika
Israelin historian rakastetuin kuningas valittiin tilanteessa, jossa hänen oma isänsä ei muistanut kutsua häntä paikalle. Profeetta Samuel tuli Beetlehemiin voitelemaan kuninkaan Iisain pojista ja Iisai toi hänen eteensä seitsemän poikaa, komeaa ja kookasta. Nuorinta ei haettu pellolta, koska kenellekään ei tullut mieleen, että hänestä olisi mihinkään. Herra hylkäsi seitsemän nähtyä ja profeetalle sanottiin lause, joka on koko asian ydin:
Mutta Herra sanoi Samuelille: "Älä katso hänen näköänsä äläkä kookasta vartaloansa, sillä minä olen hänet hyljännyt. Sillä ei ole, niinkuin ihminen näkee: ihminen näkee ulkomuodon, mutta Herra näkee sydämen."
- Sam. 16:7
Sitten Samuel kysyi, olivatko nämä kaikki ja sai kuulla, että vielä on nuorin, lampaita kaitsemassa:
Ja Samuel kysyi Iisailta: "Siinäkö olivat kaikki nuorukaiset?" Hän vastasi: "Vielä on nuorin jäljellä, mutta hän on kaitsemassa lampaita". Niin Samuel sanoi Iisaille: "Lähetä noutamaan hänet, sillä me emme istu ruualle, ennenkuin hän tulee tänne".
- Sam. 16:11
Me emme istu ruualle ennen kuin hän tulee. Pöytä, johon häntä ei kutsuttu, ei alkanutkaan ilman häntä. Se on Jumalan vastaus jokaiselle, jonka ympäriltä tuolit on viety: taivaan juhla ei ala niin kauan kuin unohdettu on hakematta.
Tapa jolla Jeesus katsoi
Jeesuksen kolmen vuoden palvelutyö on täynnä kohtaamisia, joissa hän näkee ihmisen, jota kukaan muu ei katsonut. Väkijoukon läpi hän näki puuhun kiivenneen halveksitun tullimiehen ja kutsui tätä nimeltä. Uteliaan opetuslapsikandidaatin hän yllätti sanoilla, joissa on koko näkymättömän ihmisen evankeliumi:
Natanael sanoi hänelle: "Mistä minut tunnet?" Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Ennenkuin Filippus sinua kutsui, kun olit viikunapuun alla, näin minä sinut".
Joh. 1:48
Nähty ennen kuin kukaan kutsui. Temppelin uhriarkun äärellä hän pani merkille teon, joka oli kaikkien muiden mittareilla mitättömin koko pihalla:
Ja hän kutsui opetuslapsensa tykönsä ja sanoi heille: "Totisesti minä sanon teille: tämä köyhä leski pani enemmän kuin kaikki muut, jotka panivat uhriarkkuun. Sillä he kaikki panivat liiastaan, mutta tämä pani puutteestaan kaiken, mitä hänellä oli, koko elämisensä."
Mark. 12:43-44
Kaksi ropoa ja Jeesus pysäytti opetuksen sen äärelle. Hän ei nostanut esiin päivän suurinta lahjoittajaa vaan ihmisen, jonka koko anti oli muutama penni ja jonka ohi jokainen muu katse oli kulkenut. Sama järjestys toistuu hänen opetuksissaan: viimeinen sija onkin se, josta isäntä kutsuu ylemmäksi, suurin valtakunnassa on se, joka nöyrtyy lapsen kaltaiseksi ja kun juhlasali täytetään, palvelija lähetetään kaduille, kujille, teille ja aitovierille hakemaan ne, joita kukaan ei ollut kutsunut. Karitsan häissä istuu väkeä, jonka paikkakortteja maailma ei olisi ikinä painanut.
Palvelija joka ei huutanut
Kaikkein painavin todiste on kuitenkin Jeesus itse. Hän olisi voinut tulla niin näkyvästi kuin ikinä joku on tullut ja juuri sitä häneltä odotettiin. Hän teki toisin: vetäytyi syrjään väkijoukkojen tieltä, kielsi parannettuja kertomasta ja täytti profetian, joka kuvaa Jumalan valitseman palvelijan tavan olla maailmassa:
Ei hän riitele eikä huuda, ei hänen ääntänsä kuule kukaan kaduilla. Särjettyä ruokoa hän ei muserra, ja suitsevaista kynttilänsydäntä hän ei sammuta, kunnes hän saattaa oikeuden voittoon.
Matt. 12:19-20
Maailman historian merkittävin ihminen ei pitänyt itsestään ääntä. Hiljaisuus, joka tänään herättää epäluulon, oli hänen valintansa ja hänen tapansa. Se tarkoittaa, että matala profiili voi olla oikean hengen hedelmä eikä merkki salattavasta ja että arvokkain työ tehdään usein siellä, minne kamerat eivät käänny: särjettyjen ruokojen ja suitsevien kynttilänsydänten äärellä, joita ei muserreta eikä sammuteta.
Hän joka minut näkee
Vanhimpia Jumalalle annettuja nimiä ei antanut profeetta eikä kuningas vaan egyptiläinen orjatar, raskaana ja karkuteillä autiomaassa, ihminen jolla ei ollut yhteisössään mitään asemaa. Herra puhutteli häntä nimeltä ja hän vastasi antamalla Jumalalle nimen:
Ja Haagar nimitti Herraa, joka oli häntä puhutellut, nimellä: "Sinä olet ilmestyksen Jumala". Sillä hän sanoi: "Olenko minä tässä vilaukselta saanut nähdä hänet, joka minut näkee?"
- Moos. 16:13
Hänet, joka minut näkee. Näkymättömin ihminen koko kertomuksessa on se, joka ensimmäisenä ymmärsi Jumalan olemuksesta tämän: hän on näkemisen Jumala. Jeesus sanoi saman arkisemmin ja lopullisemmin:
Eikö viittä varpusta myydä kahteen ropoon? Eikä Jumala ole yhtäkään niistä unhottanut. Ovatpa teidän päänne hiuksetkin kaikki luetut. Älkää peljätkö; te olette suurempiarvoiset kuin monta varpusta.
Luuk. 12:6-7
Jumalan huomio ei jakaudu näkyvyyden mukaan. Se ei jakaudu ollenkaan, koska sitä on jokaiselle kokonaan.
Ihminen, joka on jäänyt huoneessa tapetiksi, ei siis ole saanut tuomiota itsestään vaan väärän mittarin lukeman. Katseiden määrä ei ole koskaan mitannut ihmisen arvoa, ei silloin kun kahdeksas poika unohdettiin pellolle eikä nyt. Se mitä hänen kokemuksensa todella todistaa on tämä: maailman tapa katsoa on rikki, ei hän. Hänet on nähty viikunapuun alla, ennen kutsua, ennen katseita, ennen syntymäänsä asti. Pöytään on katettu paikka, jota kukaan muu ei voi ottaa, eikä ateriaa aloiteta ilman häntä.