Se mikä nähdään ennen kuin se lasketaan

Kentällä tiedetään ennen kuin tiedetään. Se kuulostaa mystiikalta mutta on järjestyskysymys: ilmiö tapahtuu ensin, se havaitaan toisena, se kysytään kolmantena ja julkaistaan neljäntenä. Jokainen porras vie aikaa ja viimeinen niistä on hidas myös silloin kun kaikki tekevät työnsä hyvin. Kysely suunnitellaan, kerätään, analysoidaan ja raportoidaan ja sinä aikana luokkahuoneessa on ehtinyt vaihtua kaksi vuosikertaa lapsia. Siksi luokassa seisova aikuinen tietää asioita joita tilasto ei vielä tiedä, eikä hänen tietonsa ole huonompaa tietoa vaan aikaisempaa.

Tästä syntyy kysymys joka jää yleensä kysymättä. Kuka kantaa vastuun niistä vuosista, joina toimenpide odottaa lukua? Lapsi jonka koulunkäynti hajoaa nyt ei odota aikasarjaa. Hänen syksynsä ei siirry siihen päivään jona havainto on virallisesti olemassa.

Mittari päättää mitä on olemassa

Hallinnossa syntyy huomaamatta sääntö jota kukaan ei ole kirjoittanut: se mitä ei mitata, ei ole. Sääntö on tehokas ja monessa kohtaa kohtuullinen, sillä se estää mielivaltaa ja panikointia. Ilman sitä jokainen huhu olisi kriisi ja jokainen yksittäistapaus muuttuisi linjaukseksi. Säännöllä on vain yksi ominaisuus joka tekee siitä vaarallisen. Mittarin valitsee ihminen.

Lomakkeelta poistettu kysymys ei hävitä ilmiötä. Se hävittää jäljen. Seuraavana vuonna ei ole mitään mihin verrata ja vuotta myöhemmin ei ole ketään joka muistaisi vertailun olleen joskus mahdollinen. Aikasarja on hauras tavalla jota ei huomaa katkaisuhetkellä. Sen huomaa vasta kun sitä tarvitsee ja silloin sitä ei enää ole.

Tähän riittää, että lomake on liian pitkä, että jokin on karsittava ja että karsijalla on kiire. Lopputulos on silti se, että sitä mikä oli nousussa ei voi enää osoittaa nousevaksi. Ilmiö jatkaa kasvuaan pimeässä ja pimeys on tässä sananmukaista: valo oli se kysymysrivi, joka lomakkeelta lähti.

Otsikko on väite

Laajasta aineistosta julkaistaan aina osa. Se ei ole vilppiä vaan välttämättömyys, sillä 270 000 vastaajan aineistoa ei voi lähettää tiedotteena. Valinta on siis tehtävä ja jokainen valinta on samalla väite siitä, mikä aineistossa on tärkeintä.

Kaksi peräkkäistä kierrosta samalla mittarilla tuottivat kaksi eri kehystä. Vuonna 2023 otsikko sanoi, että lapsia ja nuoria kuormittavat monet tekijät. Vuonna 2025 otsikko sanoi, että lapset ja nuoret tarvitsevat aikuisten tukea terveellisiin elintapoihin ja että yhä useampi voi puhua asioistaan vanhempiensa kanssa. Ensimmäinen nimeää taakan. Toinen nimeää tuen ja paranemisen.

Kuormitusotsikon vuonna poissaoloilla oli oma väliotsikko ja luvut. Tukiotsikon vuonna niitä ei mainita kertaakaan ja esiin nostettiin se että aiempaa suurempi osuus kokee terveytensä hyväksi. Kumpikin havainto on tosi. Vain toinen niistä päätyi otsikkoon.

Valinnan kriteeriä ei julkaista, joten sitä ei voi lukea mistään. Sen sijaan voi lukea seurauksen. Yksittäisten valintojen kallistuminen kohti rauhoittavaa kallistaa kokonaiskuvan myös, eikä kukaan ole tehnyt päätöstä kallistaa sitä. Laitos ei tarvitse tarkoitusta hakeutuakseen levollisuuteen. Riittää, että levollinen viesti tuottaa vähemmän soittoja, vähemmän selityksiä ja vähemmän kuulemisia.

Kertomatta jättäminen on siis yhtä lailla valinta kuin kertominen. Ero on siinä, että kerrotusta voi keskustella. Kertomatta jätetystä ei voi, sillä keskustelu vaatii että joku tietää sen olevan olemassa.

Nimi jonka aikuinen antaa

Poissaolo kirjataan sairaudeksi, koska joku aikuinen kirjaa sen niin. Useimmiten merkintä on rehellinen. Se on myös ainoa merkintä joka ei vaadi keneltäkään mitään.

Muut mahdolliset nimet ovat kalliita. Ahdistus syyksi kirjattuna vaatii hoitopolun. Kiusaaminen vaatii selvityksen ja kaksi vanhempaa jotka ovat eri mieltä. Se, ettei lapsi kestä sitä huonetta johon hän joutuu joka aamu, vaatii jotain mitä kukaan yksittäinen aikuinen ei voi järjestää. Sairaus on nimi joka päästää kaikki eteenpäin päivän kerrallaan.

Nimeäminen suojaa siis ensin lasta ja heti sen jälkeen kaikkia muita. Juuri siksi se on niin vakaa ratkaisu ja juuri siksi sen alle kertyy vuosien mittaan asioita jotka eivät ole sairauksia. Tilastoon ne kertyvät sairauksina ja tilasto kertoo sitten aikanaan, että lasten sairastavuus kasvaa. Se ei valehtele. Se toistaa uskollisesti sen nimen, jonka väsynyt aikuinen antoi, kun parempi nimi olisi maksanut enemmän kuin hänellä oli.

Hyvä työ, joka tuottaa huonon tuloksen

Kaaos ei synny siitä että joku olisi laiska.

Jokainen huoneessa oleva aikuinen voi tehdä työnsä hyvin ja lopputulos voi silti olla kestämätön. Se tarkoittaa, ettei vika ole ihmisissä vaan mitoituksessa: montako lasta, montako aikuista, montako erilaista tuen tarvetta samassa tilassa yhtä aikaa. Väärä mitoitus ei korjaudu ammattitaidolla vaan kuluttaa sen. Sen jälkeen kysymys ei ole enää siitä oppivatko lapset. Kysymys on siitä, kuinka kauan aikuinen jaksaa.

Yhteisyys johon kaikkien kuuluminen perustuu oli lupaus eikä siirto. Lupaus tarkoitti sitä, että lapsi saa olla osa yhteisöä ja saa samalla sen tuen jota hän tarvitsee. Siirto tarkoittaa sitä, että hän saa yhteisön ja tuki jää tulematta. Näitä kahta kutsutaan samalla nimellä ja koko ero on niissä resursseissa jotka kulkevat mukana tai jäävät tulematta.

Kysymykset joihin kannattaa vastata

Kuka vastaa siitä ajasta joka kuluu havainnon ja luvun välillä?

Mitä tapahtuu ilmiölle jonka kysymys on poistettu ja kuka huomaa sen puuttumisen viiden vuoden kuluttua?

Kuka päättää millä nimellä poissaolo kirjataan ja mitä nimi maksaa sille joka sen antaa?

Mikä on se mitoitus jolla yhteisyys on lupaus ja missä kohdassa se muuttuu siirroksi?

Lopuksi se kysymys joka sisältää kaikki muut. Nähtyä ei saa sanoa ilman todistetta, todiste vaatii mittarin ja mittari poistettiin. Silloin vaikeneminen muuttuu ammatilliseksi hyveeksi. Kukaan ei päätä sitä. Se vain tulee tavaksi ja hinta maksetaan siinä huoneessa jossa kukaan päättäjä ei ole paikalla.

Kysymys joka on jokaisen käsissä

Nämä kysymykset eivät jää retorisiksi, jos joku kysyy ne ääneen siellä missä niihin voidaan vastata. Vanhempainillassa saa kysyä, miten poissaolot tässä koulussa kirjataan ja kuka kirjaukset näkee. Kunnanvaltuutetulta saa kysyä, mitä lasten hyvinvoinnista mitataan ja onko jokin kysymys poistunut sinä aikana kun hän on ollut päättämässä. Lautakunnalta saa kysyä, millä mitoituksella tuki kulkee lapsen mukana ja millä se jää tulematta.

Kysyjän ei tarvitse olla asiantuntija. Riittää, että hän on se joka muistaa, että luku syntyi jonkun valinnasta ja että valinnan voi tehdä toisinkin. Kentällä tiedetään ennen kuin tiedetään. Sen tiedon arvo ratkeaa siinä, kysyykö kukaan sitä ennen kuin tilasto ehtii paikalle.

Lähteet

THL, kouluterveyskyselyn tiedotteet 2023 ja 2025: otsikot, poissaolojen käsittely ja koetun terveyden nosto · Perusopetuslaki ja koulujen poissaolokirjauskäytännöt · Julkinen keskustelu opetusryhmien mitoituksesta ja tuen resursoinnista.