Maa, jossa epäkohdan näkeminen on epäkohta

Viisi tapaa vaientaa

Kaikki autossa istuneet tiesivät, ettei kukaan halunnut lähteä sille matkalle. Silti lähdettiin, koska jokainen luuli muiden haluavan, eikä kukaan kehdannut olla se, joka sanoo ääneen ensimmäisenä. Sama matka ajetaan joka päivä kokoushuoneissa, valiokunnissa ja johtoryhmissä: päätös menee läpi, vaikka moni pöydän ääressä tuntee, ettei tämä ole oikein ja jälkeenpäin käytävillä puhutaan sitä, mitä kokouksessa olisi pitänyt sanoa.

Vaikeneminen ei ole luonnonlaki. Se opitaan ja se opetetaan. Tehokkain opettaja on se, mitä tapahtuu sille, joka ei vaiennut.

Se on tutkittu ja sillä on viisi muotoa

Suomessa on tutkittu väitöskirjatasolla, mitä tapahtuu sosiaalialan työntekijälle, joka yrittää tuoda näkemänsä epäkohdan julki. Juuri sosiaaliala on tässä paljastava valinta, sillä sen työntekijät näkevät työkseen sen, miten järjestelmä kohtelee heikoimpiaan ja heillä on lakiin kirjattu velvollisuus puuttua epäkohtiin. Tutkimus löysi vaientamiselle viisi muotoa ja ne muodostavat portaikon.

Ensin kontrolloidaan tiedonkulkua: tieto epäkohdasta estetään leviämästä. Sitten harhautetaan ja viivytetään: asian käsittely ohjataan sivuraiteille tai sitä lykätään, kunnes se vanhenee. Kolmanneksi häväistään ja mitätöidään: huomio siirretään epäkohdasta sen esiintuojaan, jonka arvostelukyky, motiivit tai mielentila kyseenalaistetaan. Neljänneksi pelotellaan seurauksilla. Viidenneksi rangaistaan.

Portaikon nerokkuus on siinä, että ylimmälle portaalle tarvitsee nousta harvoin. Yhden tultua rangaistuksi näkyvästi pelottelu riittää seuraaville ja pelottelun muututtua ilmapiiriksi riittää mitätöinti. Lopulta ei tarvita mitään: ihmiset vaikenevat itse ja organisaatio voi täysin totuudenmukaisesti sanoa, ettei kukaan ole ilmoittanut epäkohdista.

Hiljaisuus on rakennettu taitavasti ja laillisesti

Mikään tästä ei yleensä riko lakia ja juuri se tekee siitä tehokasta.

Työelämässä sananvapautta rajaa lojaliteettivelvollisuus ja sen henki on ymmärrettävä: asiat pitää ensin yrittää korjata sisällä. Ansa on siinä, että sisäinen kanava kulkee usein juuri sen pöydän kautta, jota epäkohta koskee. Portinvartija ja arvostelun kohde ovat sama taho ja työntekijä, joka on käynyt sisäisen tien loppuun ja vie asian sitten julkisuuteen, ottaa henkilökohtaisen riskin, jonka hän kantaa yksin. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on joutunut erikseen vahvistamaan, että hoitaja sai kertoa vanhustenhoidon puutteista julkisesti, kun sisäinen tie oli ensin käyty eikä mitään tapahtunut.

Ilmoittajansuojelulaki tuli voimaan vuoden 2023 alussa ja se velvoittaa isot organisaatiot perustamaan ilmoituskanavan. Laki on askel oikeaan suuntaan ja sillä on tarkasti rajattu soveltamisala: se suojaa tietynlaisten rikkomusten ilmoittajia, ei jokaista, joka sanoo ääneen että järjestelmä kohtelee ihmisiä huonosti. Rakenteellinen epäkohta, joka ei ole yksittäinen lainrikkomus, jää helposti suojan ulkopuolelle ja juuri rakenteelliset epäkohdat ovat niitä, joista on vaikeinta puhua.

Tutkijoiden puolella sama ilmiö on mitattu kyselyllä: merkittävä osa tutkijoista arvioi akateemisen vapauden kaventuneen ja uhkina mainitaan häirinnän ohella rahoituspaineet ja rahoituksen strateginen ohjaus. Se on vaientamisen hienovaraisin muoto, sillä kenellekään ei tarvitse sanoa mitään. Riittää, että rakenteita tutkivat hankkeet jäävät rahoituksetta ja käytännön sovelluksia lupaavat saavat, niin seuraava tutkijapolvi osaa valita aiheensa itse. Tänä kesänä tämä nähtiin poikkeuksellisen selvästi, kun ministeri epäsi vastoin asiantuntija-arvioita rahoituksen tutkimushankkeilta, joista valtaosa tutki järjestelmän rakenteita ja sen heikoimpia asiakkaita: vanhuksia, työttömiä ja lastensuojelua. Kukaan ei kieltänyt tutkimasta. Raha vain ohjattiin toisaalle, taitavasti ja laillisesti ja viesti meni perille jokaiseen tutkijanhuoneeseen ilman että sitä kirjoitettiin mihinkään.

Vanhin ammatti, jota on vaiennettu

Tämä kuvio ei ole uusi eikä suomalainen. Se on niin vanha, että Raamatussa sille on oma ammattikuntansa: profeetat, joiden tehtävä oli sanoa yhteisölle se, mitä yhteisö ei halunnut kuulla. Heidän kohtelustaan on kirjoitettu muistiin lauseita, jotka voisivat olla tämän päivän tutkimusraportista.

He vihaavat sitä, joka portissa oikeutta puoltaa, ja totuuden puhuja on heille kauhistus.

Aam. 5:10

Portti oli sen ajan julkinen tila, paikka jossa asiat ratkaistiin. Aamos ei kuvaa sitä, että totuuden puhujaa vastustettaisiin väittein. Häntä vihataan, eli huomio on siirtynyt asiasta ihmiseen, täsmälleen niin kuin vaientamisen kolmas porras tekee. Jesaja puolestaan tallensi sen, mitä yhteisö sanoo silloin, kun se on valinnut mukavuuden:

jotka sanovat näkijöille: "Älkää nähkö", ja ennustajille: "Älkää ennustako meille tosia, puhukaa meille mieluisia, ennustakaa silmänlumeita.

Jes. 30:10

Puhukaa meille mieluisia. Tässä on jokaisen vaientamisjärjestelmän sielu kolmessa sanassa. Kukaan ei sano haluavansa valhetta. Halutaan vain, ettei totuus tule juuri nyt, juuri tähän kokoukseen, juuri tällä äänellä sanottuna ja jokainen mieluisa puolitotuus on askel kohti tilaa, jossa päätökset tehdään silmänlumeiden varassa. Valhe ei aina ole väärä väite. Valhe on myös se, kun koko totuus ei ole päätöksen perusteena.

Raamatun linja on tässä poikkeuksellisen jyrkkä omaan suuntaansa: profeetat eivät arvostelleet ensisijaisesti vieraita kansoja vaan omaa yhteisöään, sen kuninkaita, pappeja ja tuomareita. Pyhissä kirjoituksissa järjestelmän kritisoiminen ei ole lojaalisuuden puutetta vaan rakkauden muoto ja se sanotaan suoraan:

Parempi julkinen nuhde kuin salattu rakkaus.

Sananl. 27:5

Salattu rakkaus on sitä, että näkee vian eikä sano, koska hiljaisuus on mukavampaa molemmille. Nuhde on sitä, että välittää enemmän toisesta kuin omasta mukavuudestaan. Yhteisö, joka rankaisee nuhtelijoitaan, ei suojele itseään vaan sairauttaan.

Järjestelmä ei voi parantua, jos sitä ei katsota

Tässä on koko asian ydin ja se on lopulta hyvin yksinkertainen. Mikään ei voi tervehtyä, ellei sitä ensin suostuta katsomaan. Lääkäri ei voi hoitaa vaivaa, jota potilas ei näytä, eikä järjestelmä voi korjata vikaa, jonka näkijät se vaientaa. Jokainen vaiennettu kriitikko on menetetty diagnoosi ja jokainen mieluisia puhuva asiantuntija on mittari, joka on säädetty näyttämään hyvää säätä myrskyssä.

Siksi ne, jotka sanovat ääneen epämukavan, eivät ole järjestelmän vihollisia vaan sen viimeinen immuunipuolustus. Kriitikko, joka haluaa korjata, rakastaa yhteisöään enemmän kuin myötäilijä, joka haluaa miellyttää ja tämä pätee samalla tavalla virastoon, seurakuntaan ja valtioon.

Autossa istuvilta kysytään lopulta vain yhtä asiaa: kuka sanoo ensimmäisenä, ettei tänne ollut kenenkään tarkoitus lähteä. Se joka sen sanoo, ottaa riskin että katseet kääntyvät häneen. Juuri hänen äänensä on kuitenkin se, joka vapauttaa kaikki muut sanomaan sen, minkä he jo tiesivät ja siihen asti auto ajaa kohti paikkaa, jonne kukaan ei halua, kaikkien suostumuksella ja kenenkään tahtomatta.

Lähteet

Laura Tiitinen: Kamppailu sananvapaudesta, sosiaalialan ammattilaisen toiminta ja valtasuhteet mediavaikuttamisen kentällä (Lapin yliopisto 2019, viisi vaientamisen tapaa) · Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan kysely akateemisesta vapaudesta · Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisu Heinisch v. Saksa · Ilmoittajansuojelulaki (1171/2022) · Sosiaali- ja terveysministeriön sosiaalityön tutkimusrahoituspäätökset 2026 ja niiden julkinen käsittely (Yle) · Jerry Harvey: Abilenen paradoksi · Raamatunjakeet: Pyhä Raamattu 1933/1938.