Kuka on minun yläpuolellani?

Valas ei etsinyt kapteenia. Kapteeni etsi valasta.

Herman Melvillen romaani Moby Dick ilmestyi vuonna 1851. Valaanpyyntialus Pequod lähtee Nantucketista merelle. Sen kapteeni Ahab on menettänyt jalkansa valkoiselle kaskelotille, jota merimiehet kutsuvat nimellä Moby Dick. Matkan varsinainen tarkoitus paljastuu miehistölle vasta merellä. Ahab ei ole lähtenyt pyytämään valaita öljyn takia. Hän on lähtenyt kostamaan yhdelle valaalle.

Kirjaa pidetään yhtenä Amerikan kirjallisuuden suurimmista teoksista. Monelle se on pitkä merikertomus valaanpyynnistä. Sen sivuilla kulkee kuitenkin Raamattu alusta loppuun. Mitä kirja opettaa syvimmillään? Mitä se voi opettaa meille tänään?

Kapteeni, jolla on kuninkaan nimi

Melville antoi henkilöilleen raamatulliset nimet. Kertoja esittäytyy kirjan ensimmäisessä lauseessa: "Kutsukaa minua Ismaeliksi." Raamatun Ismael oli Abrahamin poika, joka ajettiin erämaahan Iisakin synnyttyä. Kapteeni kantaa Israelin kuninkaan nimeä. Raamattu sanoo kuningas Ahabista:

Mutta Ahab, Omrin poika, teki sitä, mikä on pahaa Herran silmissä, enemmän kuin kaikki hänen edeltäjänsä.

— 1. Kun. 16:30

Romaanissa laivan osakas kuvaa Ahabia ennen matkaa: "Hän on suuri, jumalaton, jumalankaltainen mies." Ismael muistuttaa, että muinainen Ahab oli paha kuningas. Hän kysyy, eivätkö koirat nuolleet hänen vertaan. Kysymys viittaa Raamatun kertomukseen kuninkaan kuolemasta: "nuoleskelivat koirat hänen vertansa" (1. Kun. 22:38). Ennen laivaan nousua satamassa liikkuu vielä repaleinen mies, joka varoittaa Ismaelia ja hänen ystäväänsä. Hänen nimensä on Elia. Raamatussa profeetta Elia oli kuningas Ahabin vastustaja.

Saarna Joonasta

Ennen lähtöä Ismael istuu merimieskirkossa. Saarnatuoliin noustaan köysitikkailla kuin laivan kannelle. Isä Mapple saarnaa Joonasta. Raamatun mukaan Joona pakeni Jumalaa laivalla Tarsiiseen:

Mutta Joona nousi paetaksensa Tarsiiseen Herran kasvojen edestä ja meni alas Jaafoon ja löysi laivan, joka oli lähtevä Tarsiiseen. Ja hän suoritti laivamaksun ja astui siihen mennäkseen heidän kanssansa Tarsiiseen, pois Herran kasvojen edestä.

— Joona 1:3

Isä Mapplen mukaan Joonan synti oli tahallinen tottelemattomuus Jumalan käskyä kohtaan. Hän sanoo: "Meidän on oltava tottelematta itseämme, jos tottelemme Jumalaa. Juuri tässä itsensä tottelemattomuudessa on Jumalan tottelemisen vaikeus." Saarnan lopussa hän ylistää ihmistä, joka ei tunnusta mitään lakia eikä herraa paitsi Herraa, Jumalaansa.

Saarna asettaa mittapuun koko kirjalle. Christianity Today kirjoitti vuonna 1963 Joonan ja Ahabin erosta: "Joonan omatunto kauhistuttaa hänet, Ahabin omatunto on sammunut." Joona huusi syvyydestä Jumalaa. Jumala vastasi. Ahab ei huuda kenellekään.

Valas, seinä ja naamio

Laivan kannella Ahab paljastaa miehistölle matkan tarkoituksen. Hän naulaa mastoon kultarahan sille, joka ensimmäisenä näkee valkoisen valaan. Perämies Starbuck vastustaa. Hän on tullut pyytämään valaita. Kapteenin kosto ei ole hänen asiansa. Kosto mykälle eläimelle tuntuu hänestä jumalanpilkalta.

Ahab vastaa puheella, joka on kirjan ydin: "Ihmisen, joka lyö, on lyötävä naamion läpi! Miten vanki pääsee ulos muuten kuin puskemalla seinän läpi? Minulle valkoinen valas on se seinä." Hän jatkaa: "Älä puhu minulle jumalanpilkasta, mies. Löisin aurinkoakin, jos se loukkaisi minua." Sitten tulee lause, joka on tämän artikkelin otsikko: "Kuka on minun yläpuolellani?"

Myrskyn aikana laivan mastoihin syttyy sähköinen tuli. Ahab puhuu sille kuin jumalalle: "Nyt tiedän, että oikea tapa palvoa sinua on uhma." Starbuck huutaa hänelle samassa myrskyssä: "Jumala, Jumala on sinua vastaan, vanhus. Luovu!" Toisessa kohtauksessa Ahab uhkaa Starbuckia kiväärillä ja sanoo: "On yksi Jumala, joka on maan Herra. On yksi kapteeni, joka on Pequodin herra."

Ahab kastaa harppuunansa latinankielisellä kaavalla, joka kääntää kasteen päinvastaiseksi. Hän kastaa sen paholaisen nimeen.

Mitä tutkijat näkevät valaassa

Valkoista valasta on tulkittu monella tavalla. Britannica-tietosanakirjan mukaan tulkinnat vaihtelevat juutalais-kristillisestä Jumalasta ateismiin. Valas on nähty pahan ruumiillistumana, luonnon mittaamattomana voimana ja maailmankaikkeuden tyhjyytenä. Kirjailija D. H. Lawrence epäili, tiesikö edes Melville itse tarkalleen.

Monet kristilliset kirjoittajat ja tutkijat lukevat Ahabin jahdin kapinaksi Jumalaa vastaan. Tutkija T. Walter Herbert kirjoitti vuonna 1969, että isä Mapplen saarna nostaa esiin Ahabin kapinan kapinana perimmäistä vastaan. Teologi R. C. Sproul kirjoitti vuonna 2011: "Toisten tutkijoiden mielestä valas on itse Jumalan symboli eikä pahan. Tässä tulkinnassa Ahabin valaanjahti ei ole Jumalan vanhurskasta etsimistä. Se on luonnollisen ihmisen turha yritys tuhota kaikkivaltias Jumala vihassaan. Kallistun tähän jälkimmäiseen näkemykseen." Toiset kristilliset kirjoittajat näkevät Ahabissa miehen, joka haluaa olla Jumalan kaltainen ja tietää hyvän ja pahan.

Romaani itse ei sano, että valas on Jumala. Se jättää kysymyksen auki. Ahabin teot ja sanat kuitenkin puhuvat omaa kieltään. Hän ei siedä mitään itsensä yläpuolella. Hän vaatii palvontaa uhman muodossa. Hän kastaa aseensa paholaisen nimeen. Sama asenne on Raamatussa ihmisen ensimmäinen kiusaus. Käärme lupasi: "te tulette niinkuin Jumala tietämään hyvän ja pahan" (1. Moos. 3:5). Profeetta Jesaja kuvasi samaa ylpeyttä:

Minä nousen pilvien kukkuloille, teen itseni Korkeimman vertaiseksi.

— Jes. 14:14

Kirjan oma kertoja kertoo, mihin Ahab kohdisti vihansa. Hän kasasi valaan valkoiselle kyttyrälle koko ihmiskunnan vihan ja raivon Aatamista asti.

Kirjailijan oma kamppailu

Melville ei kirjoittanut kirjaa ulkopuolisena. Hän kirjoitti ystävälleen, kirjailija Nathaniel Hawthornelle, kirjan ilmestyttyä: "Olen kirjoittanut jumalattoman kirjan ja tunnen itseni tahrattomaksi kuin karitsa." Toisessa kirjeessä hän kertoi kirjan salaisen moton olevan saman latinankielisen kaavan, jolla Ahab kastaa harppuunansa.

Hawthorne kirjoitti myöhemmin muistiinpanoihinsa ystävästään: "Hän ei pysty uskomaan eikä olemaan rauhassa epäuskossaan. Hän on liian rehellinen ja rohkea yrittämättä jompaakumpaa." Kirja kantaa tätä kamppailua. Siksi se ei anna helppoja vastauksia. Kirjailija itse kulki rajalla, jolla Ahab seisoi.

Laiva, joka seurasi yhtä miestä

Pequodilla on kymmeniä miehiä. Jokainen heistä vannoi kannella Ahabin kanssa valan valkoisen valaan kuolemasta. Ismael kertoo: "Minä, Ismael, olin yksi tuosta miehistöstä. Minun huutoni nousi muiden mukana." Myöhemmin hän ihmettelee, millainen paha taika oli vallannut heidän sielunsa. Ahabin viha tuntui heistä toisinaan melkein omalta.

Ahabin oma sielu ei saa lepoa. Kertoja kuvaa häntä: "Hän nukkuu nyrkit puristettuina ja herää omat verta vuotavat kynnet kämmenissään." Pakkomielle ei vapauta ihmistä. Se syö hänet.

Starbuck näkee totuuden. Hänen ruumiinsa ja pakotettu tahtonsa kuuluvat Ahabille niin kauan kuin Ahab pitää magneettiaan hänen aivoissaan. Sielussaan hän kuitenkin inhoaa kapteeninsa jahtia. Yhtenä yönä hän seisoo kivääri kädessä Ahabin hytin ovella ja kysyy itseltään: "Annetaanko tämän mielettömän vanhuksen kaikessa rauhassa vetää koko laivan miehistö mukanaan tuhoon?" Hän ei tee mitään. Kertoja puhuu Starbuckin kohdalla pelkän avuttoman hyveen kyvyttömyydestä.

Jahdin kolmantena päivänä Starbuck pyytää vielä kerran: "Moby Dick ei etsi sinua. Sinä, juuri sinä etsit sitä mielettömästi!" Ahab ei kuuntele. Valas iskee laivaan. Ahabin oma harppuunaköysi kietoutuu hänen kaulaansa ja vetää hänet mereen. Pequod uppoaa koko miehistönsä kanssa. Kertoja sanoo: "Sitten kaikki romahti. Meren suuri käärinliina vyöryi eteenpäin niin kuin se oli vyörynyt viisi tuhatta vuotta sitten."

Raamattu tiivistää saman yhteen jakeeseen:

Kopeus käy kukistumisen edellä, ylpeys lankeemuksen edellä.

— Sananl. 16:18

Raakel etsii lapsiaan

Vähän ennen loppua Pequod kohtaa toisen laivan. Sen nimi on Rachel. Edellisenä päivänä se on menettänyt veneen ja kapteenin nuoren pojan Moby Dickin kanssa käydyssä taistelussa. Kapteeni pyytää Ahabia auttamaan etsinnässä. Ahab kieltäytyy: "Kapteeni Gardiner, en tee sitä. Menetän aikaa jo nyt." Kertoja kirjoittaa Rachelista: "Hän oli Raakel, joka itki lapsiaan, sillä niitä ei enää ollut." Lause tulee Jeremian kirjasta:

Näin sanoo Herra: Kuule, Raamasta kuuluu valitus, katkera itku: Raakel itkee lapsiansa, hän ei lohdutuksesta huoli surussaan lastensa tähden, sillä niitä ei enää ole.

— Jer. 31:15

Ahab valitsi kostonsa lähimmäisen hädän sijaan. Kirjan lopussa juuri tämä laiva palaa.

Pequodin uppoamisen jälkeen merestä ponnahtaa pinnalle arkku, jonka laivan puuseppä oli muuttanut pelastusrenkaaksi. Ismael tarttuu siihen. Hän kelluu arkun varassa melkein kokonaisen vuorokauden. Toisena päivänä purje lähestyy ja nostaa hänet merestä. Se on Rachel. Kertoja sanoo: "Se oli harhaileva Rachel, joka kadonneita lapsiaan etsiessään löysi vain toisen orvon."

Kirjan loppumotto on Jobin kirjasta. Jobin palvelijat toivat hänelle tuhon sanoman yksi toisensa jälkeen:

katso, silloin suuri tuulispää tuli tuolta puolen erämaan ja iski talon neljään nurkkaan, ja se luhistui nuorukaisten päälle, niin että he kuolivat. Vain minä yksin pelastuin kertomaan tämän sinulle."

— Job 1:19

Arkku on kuoleman merkki. Siitä tuli Ismaelin pelastus. Christianity Today kutsui kirjaa vuonna 1963 kertomukseksi ihmisen hulluudesta. Se kirjoitti, että kirja on myös tarina ihmisen uudestisyntymisestä kuoleman teiltä elämän tielle. Luettuna näin Moby Dick on lehden mukaan hyvin suuri kristillinen romaani.

Mitä kirja opettaa meille

Ahabin kysymys kaikuu yhä. Kuka on minun yläpuolellani? Moni nykyihminen vastaa: ei kukaan. Ihminen julistaa olevansa oman elämänsä herra. Totuus muuttuu siksi, mitä kukin tuntee. Ahab sanoi saman: "Totuudella ei ole rajoja."

Kirja näyttää, mihin tämä vie. Ihminen, joka ei hyväksy Jumalaa yläpuolelleen, ei jää yksin. Hän vetää mukanaan ne, jotka seuraavat häntä. Miehistö huusi Ahabin kanssa, koska hänen vihansa tuntui omalta. Moni ajatteli kuin Starbuck mutta jäi hiljaiseksi. Lopulta kaikki hukkuivat yhden miehen ylpeyden takia.

Isä Mapplen saarna antaa vastauksen ennen kuin laiva on edes lähtenyt satamasta. Jumalan totteleminen on vaikeaa, koska ihmisen on silloin oltava tottelematta itseään. Ahab ei suostunut siihen. Joona suostui syvyyden pohjalla. Ismael selvisi, koska hän tarttui siihen, mikä nosti hänet pinnalle.

Jaakobin kirje sanoo:

Mutta hän antaa sitä suuremman armon. Sentähden sanotaan: "Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon".

— Jaak. 4:6

Ahabin kysymykseen on vastaus. Yläpuolellamme on Hän, jossa kaikki on luotu ja jossa kaikki pysyy koossa:

Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen, ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa.

— Kol. 1:16–17