Välimies, jonka paikkaa ei voi ottaa
Kolmas tuoli
Jossain on juuri nyt hotelli, jonka kahdessa kerroksessa asuu kaksi valtuuskuntaa, jotka eivät voi tavata toisiaan. Julkisesti he eivät edes ole samassa maassa. Heidän välillään kulkee ihmisiä, joilla ei ole valtaa, armeijaa eikä omaa etua pelissä ja viestit kulkevat näiden ihmisten muistikirjoissa kerroksesta toiseen. Sopimus hiotaan valmiiksi kahdessa eri huoneessa ja vasta kun se on olemassa, osapuolet tuodaan samaan pöytään allekirjoittamaan se, minkä välittäjä rakensi.
Tätä työtä tehdään koko ajan ja siitä kuullaan vain silloin, kun se onnistuu niin hyvin että syntyy rauha, tai epäonnistuu niin pahoin että syttyy sota. Kaikki muu pysyy hiljaisuudessa ja sen kuuluukin pysyä. Julkinen tapaaminen olisi jo myönnytys, sillä se tunnustaisi vastapuolen ennen kuin sanaakaan on vaihdettu ja johtaja, joka nähdään vihollisen kanssa ennen tuloksia, menettää omiensa luottamuksen. Siksi tarvitaan joku, joka kantaa riskin osapuolten puolesta: kumpikin voi sanoa omilleen, ettei neuvotellut vihollisen kanssa vaan keskusteli välittäjien kanssa ja se on molemmille totta.
Työ, jonka hedelmää ei voi osoittaa
Tässä ammatissa on outo piirre: sen parhaat onnistumiset ovat näkymättömiä. Estetty sota ei näy missään tilastossa, koska mitään ei tapahtunut. Kukaan ei saa kunniaa kriisistä, joka laukesi ennen kuin siitä tuli uutinen. Epäonnistuminen sen sijaan näkyy kaikille ja siitä kirjoitetaan vuosikymmeniä.
Välittäjän työ on tässä samaa lajia kuin esirukous. Sen hedelmää ei voi osoittaa sormella, sen tekemättä jättämisen hintaa ei voi laskea ja sitä tehdään silti, koska joku sen tekee tai kukaan ei tee. Se vähä, mikä voidaan mitata, on painavaa: on sopimuksia, jotka ovat pitäneet vuosikymmeniä ja lopettaneet konflikteja, joita pidettiin ikuisina. Ne syntyivät lähes aina niin, että molemmat osapuolet suostuivat kolmanteen, jota kumpikaan ei omistanut.
Tuossa lauseessa on vanha sana. Kompromissi tarkoitti alun perin juuri tätä: molemminpuolista lupausta alistua välimiehen ratkaisuun. Sana on sittemmin kutistunut tarkoittamaan puolittamista ja välimies on pudonnut siitä pois. Maailman vaikeimmissa kiistoissa puolittaminen ei kuitenkaan toimi, koska kaikkein syvimmissä kiistoissa panosta ei voi jakaa. Pyhää ei voi puolittaa eikä totuudesta ottaa keskiarvoa. Mitä vähemmän jaettavaa kiistassa on, sitä enemmän se tarvitsee sitä vanhempaa tietä: kolmatta, jolle molemmat suostuvat.
Kenen välissä seisot
Tähän asti kaikki on ihmisten välistä ja se on hyvää työtä. Ihminen saa sovittaa ihmisiä keskenään ja jokainen joka sen tekee, tekee jotain, mikä kuvastaa suurempaansa. Raja kulkee toisessa kohdassa ja se kulkee jyrkkänä: sen määrää se, kenen välissä seisotaan.
Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus,
- Tim. 2:5
Sana yksi tekee tässä jakeessa kaiken työn. Jae ei sano, että Kristus on paras välimies tai välimiehistä ensimmäinen. Se sanoo, että toista ei ole. Ihmisten välisiä välittäjiä voi olla tuhansia ja heitä tarvitaan lisää, mutta Jumalan ja ihmisen välissä on yksi paikka ja se on täytetty.
Miksi juuri hän? Vanhin vastaus on samalla tarkin ja se on huokaus ajalta ennen kuin mitään vastausta oli näkyvissä. Job on kiistassa, jota ei voi käydä, koska osapuolet eivät ole yhteismitallisia ja hän sanoo ääneen sen ehdon, jota mikään ihminen ei täytä:
Ei ole meillä riidanratkaisijaa, joka laskisi kätensä meidän molempien päälle
Job 9:33
Välimiehen on voitava laskea kätensä molempien päälle. Ihmisten välisessä kiistassa sen voi tehdä kuka tahansa puolueeton. Jumalan ja ihmisen välillä sen voi tehdä vain se, joka on molempia ja juuri siksi jae sanoo asian niin oudosti ja niin täsmällisesti: ihminen Kristus Jeesus. Jumala, joka laski kätensä molempien päälle tulemalla itse toiseksi osapuoleksi.
Revitty esirippu
Vanhassa liitossa välittäjäporras oli todellinen ja Jumalan itsensä asettama. Ylipappi meni esiripun taakse kansan puolesta, kerran vuodessa, uhrin kanssa. Tavallinen ihminen ei mennyt Jumalan eteen itse, vaan hänen puolestaan mentiin. Sillä hetkellä, kun Jeesus kuoli, tämä järjestely purettiin, eikä sitä purettu hiljaa:
Ja katso, temppelin esirippu repesi kahtia ylhäältä alas asti, ja maa järisi, ja kalliot halkesivat,
Matt. 27:51
Ylhäältä alas asti. Suunta on koko asian ydin: ihminen ei repinyt esirippua auki alhaalta, vaan Jumala avasi sen ylhäältä. Siitä hetkestä tie on ollut auki jokaiselle ja Uusi testamentti vetää johtopäätöksen, joka on yhä yhtä rohkea kuin kirjoitushetkellään:
Käykäämme sentähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan.
Hepr. 4:16
Uskalluksella. Ei ylipapin kautta, ei johtajan kautta, ei kenenkään ihmisen välityksellä, vaan suoraan. Välimies ei tehnyt itsestään porttia jonka ohi ei pääse, vaan oven joka ei mene kiinni.
Ne, jotka ompelevat esirippua takaisin
Juuri tässä on se vaara, joka välimiehen ajatukseen kätkeytyy ja se on vanhempi kuin yksikään järjestö. Aina on ihmisiä, jotka asettuvat sille paikalle, joka on jo täytetty. Yhteisöjä, joissa usko kulkee vain johtajan kautta ja opettajia, joiden ohi ei saa rukoilla. Liikkeitä, joissa Jumalan tahdon tietää vain yksi ihminen ja muut kysyvät häneltä. Jokainen niistä rakentaa välittäjäporrasta, jonka Jumala purki ja ompelee esirippua kiinni, jonka hän repi auki ylhäältä asti.
Tunnusmerkki on lopulta yksinkertainen. Ihmisten välisen välittäjän työ tähtää siihen, että hän käy tarpeettomaksi: kun sovinto syntyy, hän väistyy, eikä sopimukseen jää hänen nimeään. Väärä välimies tähtää päinvastaiseen. Hänen asemansa kasvaa sitä suuremmaksi, mitä kauemmin häntä tarvitaan, eikä hän väisty koskaan, koska koko rakennelma seisoo hänen varassaan. Oikea välittäjä avaa oven ja astuu syrjään. Väärä asettuu oveksi.
Sama odotus voi kohdistua myös tulevaan. On yhä niitä, jotka odottavat maallista vapauttajaa, kuningasta joka tulee välimieheksi ja lunastaa kansansa maat ja rikkaudet. Odotus katsoo ohi siitä, että välimies tuli jo, eikä hän vapauttanut yhtä kansaa maa-alueeseensa vaan jokaisen ihmisen siihen, mihin mikään maallinen valta ei ulotu: sotaan Jumalan ja ihmisen välillä, joka on kaikkien muiden sotien juuri.
Tulitauko ja rauha
Ihmisten välinen rauhantyö osaa pysäyttää aseet ja se on suuri asia. Jokainen hiljennetty rintama säästää henkiä ja sitä työtä pitää tehdä ja kunnioittaa. Silti sillä on raja, jonka jokainen sen tekijä tuntee: sopimus voi lopettaa ampumisen, mutta se ei ota vihaa pois sydämestä. Ilman anteeksiantoa sovinto on tulitauko, jolla on pitkä nimi ja tulitauko pitää vain niin kauan kuin sen rikkomisen hinta on liian korkea.
Anteeksiantoa ei voi neuvotella, koska se ei ole vaihtokauppa. Se on velan mitätöinti ja velan voi mitätöidä vain se, jolle ollaan velkaa. Juuri siksi syvin sovinto ei synny pöydässä vaan ristillä: siellä Välimies ei jakanut erotusta osapuolten kesken vaan maksoi koko velan itse. Ihmisvälittäjä kantaa viestejä kerrosten välillä. Tämä Välimies kantoi sen, mistä koko riita alkoi.
Siksi kolmas tuoli pöydän päässä ei ole koskaan oikeasti tyhjä. Jokainen, joka on joskus istunut kahden riitelevän väliin ja saanut heidät samaan huoneeseen, on tehnyt jotain, mikä muistuttaa maailman kaikkia sopimuksia suurempaa sovintoa. Se paikka kuvastaa toista paikkaa ja siihen toiseen paikkaan ei istuta. Se on varattu ja hyvä niin, sillä sen varassa lepää jokainen rauha, joka on enemmän kuin aseiden hiljaisuus.
Lähteet
Raamatunjakeet: Pyhä Raamattu 1933/1938, sanatarkkoina · Rauhanvälityksen käytännöt: riippumattomien välitysjärjestöjen ja valtiovälittäjien julkinen dokumentaatio · Sanahistoria: compromissum, molemminpuolinen lupaus alistua välimiehen ratkaisuun (Etymonline, Merriam-Webster).