Kärsimys on lahja, jota kukaan ei pyydä

Lahja jota ei avata heti

Meillä on särkyyn lääke, ikävään sovellus ja hiljaisuuteen taustaääni. Epämukavuus on suunnitteluvirhe, joka korjataan ja odottaminen on ongelma, jonka joku on jo ratkaissut. Koko ympäröivä maailma on rakennettu yhden lupauksen varaan: sinun ei tarvitse kärsiä, eikä sinun pidä.

Lupaus on ystävällinen ja se on tehnyt meille jotain, mitä kukaan ei tarkoittanut. Välttäessämme kipua niin pakkomielteisesti olemme kadottaneet taidon nähdä, että kärsimyksessä voi olla myös lahja. Ei siksi, että kipu itsessään olisi hyvää, vaan siksi, että jotkin asiat eivät tule mitään muuta tietä.

Portti, jonka kautta jokainen on kulkenut

Tätä ei tarvitse uskoa. Sen voi todeta: jokainen ihminen, joka on koskaan elänyt, on tullut maailmaan toisen ihmisen kärsimyksen kautta. Elämä itse alkaa niin, että joku suostuu kipuun jota ei voi kiertää ja juuri siksi synnytys on Raamatussa kärsimyksen ja ilon suhteen syvin kuva. Jeesus valitsi sen itse, viimeisenä iltanaan, selittäessään omilleen mitä heille oli tapahtumassa.

Kun vaimo synnyttää, on hänellä murhe, koska hänen hetkensä on tullut; mutta kun hän on synnyttänyt lapsen, ei hän enää muista ahdistustaan sen ilon tähden, että ihminen on syntynyt maailmaan.

Joh. 16:21

Jae ei sano, että murhe olisi kuvitelmaa tai että sen voisi hymyillä pois. Hetki on todellinen ja se on raskas. Jae sanoo jotain tarkempaa: kärsimys ja lahja eivät ole vastakohtia vaan sama tapahtuma kahdesta suunnasta katsottuna ja lahjan puoli näkyy vasta kun se on syntynyt. Kesken synnytyksen kukaan ei näe lasta. Näkyy vain kipu ja silti juuri siinä kivussa ihminen on tulossa maailmaan.

Suurin lahja annettiin samaa tietä

Uskon keskellä on tapahtuma, jota emme ehkä enää kuule, koska se on niin tuttu: elämämme suurin ja kaunein lahja annettiin kärsimyksen kautta. Ei kärsimyksestä huolimatta, ei kärsimyksen ohi, vaan sen kautta. Risti ei ollut Jumalan suunnitelman epäonnistuminen vaan sen keskus ja se tarkoittaa jotain käsittämätöntä: Jumala ei pysynyt kivun ulkopuolella, vaan tuli sen sisään.

Ja niin hän, vaikka oli Poika, oppi siitä, mitä hän kärsi, kuuliaisuuden,

Hepr. 5:8

Tämä on Raamatun hämmästyttävimpiä lauseita. Jeesus, jolla oli kaikki valta, oppi jotain kärsimällä, eli oli jotain, mikä ei tullut hänellekään muuta tietä. Kärsimyksen ollessa pelkkää menetystä tämä jae ei voisi olla totta. Se on kirjoitettu, koska kärsimys kantaa jotain, mitä ei voi antaa kädestä käteen niin kuin esineen. Sen voi vain käydä läpi.

Mitä kärsimys saa aikaan

Paavali kirjoittaa ketjun, joka on helppo lukea liian nopeasti.

Eikä ainoastaan se, vaan meidän kerskauksenamme ovat myös ahdistukset, sillä me tiedämme, että ahdistus saa aikaan kärsivällisyyttä,

mutta kärsivällisyys koettelemuksen kestämistä, ja koettelemuksen kestäminen toivoa;

mutta toivo ei saata häpeään; sillä Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu.

Room. 5:3–5

Ketjussa on neljä lenkkiä ja jokainen niistä syntyy vain edellisestä. Kärsivällisyyttä ei voi ostaa eikä opetella kirjasta, se saadaan aikaan ja aikaansaaja on ahdistus. Kestävyys syntyy vain kestämällä. Toivo, se laji joka ei saata häpeään, ei kasva mukavuudessa, koska mukavuudessa sitä ei tarvita. Ihminen, joka on kulkenut ketjun läpi, kantaa jotain mitä hänestä näkee: hänen toivonsa ei ole ohutta, koska se on koeteltu.

Tässä on se, minkä kivun välttely meiltä vie. Jokaisen ahdistuksen katketessa heti alkuunsa ketju ei koskaan pääse alkua pidemmälle. Emme tule kärsivällisiksi, koska emme koskaan odota. Emme opi kestämään, koska emme koskaan joudu. Toivomme jää testaamatta ja testaamaton toivo pettää juuri silloin kun sitä ensimmäisen kerran oikeasti tarvitaan.

Mitä tämä ei tarkoita

Tähän on pysähdyttävä, koska tämä ajatus on väärinkäytettynä julma.

Kärsimys ei ole lahja siinä mielessä, että sitä pitäisi etsiä, ihannoida tai pitkittää. Raamattu ei käske ketään jäämään satutettavaksi eikä kutsumaan pahaa hyväksi. Eikä lahjasta saa tehdä lyömäasetta: keskellä kärsimystä olevalle ihmiselle ei sanota ulkopuolelta, että iloitse, tämähän on lahja. Se olisi sama kuin selittäisi synnyttävälle, miten hieno hetki tämä on. Sen saa sanoa vain hän itse ja yleensä vasta jälkeenpäin, kun lapsi on sylissä.

Lahjan näkeminen on katse, jonka kärsivä voi löytää omaan kipuunsa, ei vaatimus jonka toinen voi hänelle asettaa. Monessa kärsimyksessä lahjaa ei näy vuosiin, joissakin ei tässä elämässä lainkaan. Sekin on lupa sanoa ääneen, koska Raamattu sanoo sen: täällä nähdään kuin kuvastimessa ja vasta kerran kasvoista kasvoihin.

Silti niillekin, jotka ovat kivun keskellä, on kirjoitettu jotain, mikä ei selitä vaan saattaa.

Kiitetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, laupeuden Isä ja kaiken lohdutuksen Jumala,

joka lohduttaa meitä kaikessa ahdistuksessamme, että me sillä lohdutuksella, jolla Jumala meitä itseämme lohduttaa, voisimme lohduttaa niitä, jotka kaikkinaisessa ahdistuksessa ovat.

1. Kor. 1:3–4

Tässä on kärsimyksen lahjan hiljaisin muoto: läpikäyty kipu tekee ihmisestä sellaisen, jonka viereen toinen kärsivä uskaltaa istua. Lohdutus, joka on itse vastaanotettu pimeässä, on ainoaa lajia joka kantaa toisen pimeään. Sitä ei voi antaa kukaan, joka ei ole missään ollut.

Mikä muuttuisi

Mikä muuttuisi, jos alkaisimme nähdä kärsimyksessä myös mahdollisuuden, kasvun ja matkan kohti Jumalan tarkoitusta?

Ei ainakaan se, että kipua olisi vähemmän. Muuttuisi se, mitä kivun keskellä on. Ahdistus, jolla on suunta, on eri asia kantaa kuin ahdistus, joka on pelkkää häiriötä. Sama särky painaa yhtä paljon, mutta toinen niistä on matkalla jonnekin. Ihminen kestää melkein mitä tahansa, jos hän saa uskoa ettei se ole turhaa ja juuri sen uskon kivunvälttelyn kulttuuri on meiltä hiljaa vienyt: sen mahdollisuuden, että tällä voisi olla tarkoitus.

Muuttuisi myös katse toisiin. Yhteiskunnassa, jossa kärsimys on aina vika, kärsivä ihminen on aina vialla ja hänet on helpointa siirtää syrjään kuin rikkinäinen laite. Siellä missä kärsimyksessä nähdään portti, kärsivä on ihminen keskellä jotain merkittävää ja hänen vierellään halutaan olla. Ei siksi että kipu olisi kaunista, vaan siksi että siitä voi olla syntymässä jotain.

Synnyttäjä ei kesken kivun muista sitä, mitä on tulossa. Jae ei vaadi häntä muistamaan. Se lupaa, että tulee hetki, jolloin ahdistus ei ole enää se mikä muistetaan. Se on kärsimyksen lahjan muoto: sitä ei avata silloin kun se annetaan, vaan sitten kun sen sisältö on syntynyt.

Lähteet

Raamatunjakeet: Pyhä Raamattu 1933/1938, sanatarkkoina · Aiheen lähtökohta: kärsimyksen välttelyn kulttuuri ja kysymys siitä, mitä välttelyssä kadotetaan.