Repeytynyt esirippu ja sen kieltäminen
Jerusalemin temppelin väliverhon repeäminen Jeesuksen kuolinhetkellä oli jumalallinen julistus: tie Jumalan luo oli avattu kaikille, ilman välittäjiä, ilman erottelua, ilman inhimillisiä hierarkioita. Tämä yliluonnollinen tapahtuma merkitsi vanhan liiton päättymistä ja uuden alun syntymää (Matt. 27:51; Mark. 15:38; Luuk. 23:45). Nykyään todistamme kuitenkin systemaattista yritystä ommella tämä verho takaisin kasaan, ikään kuin Golgatan tapahtumat voitaisiin kumota poliittisilla päätöksillä ja uskonnollisilla perinnäissäännöillä.
Meedian ja Persian aikakirjoissa, joihin Esterin kirja viittaa, näemme historian toistavan itseään. Persian valtakunnan peruuttamaton laki, joka vaati juutalaisten tuhoamista, kääntyi lopulta vainoajia vastaan (Est. 8:11-17). Tämä Puurimin narratiivi elää voimakkaana modernin Israelin psyykessä, mutta sen tulkinta on vääristynyt. Alkuperäinen kertomus Jumalan kaitselmussuojelusta on muuntunut oikeutukseksi sotilaalliselle ylivallalle ja poliittiselle manipulaatiolle. Uhrien voitto vainoajistaan ei koskaan tarkoittanut etnistä ylemmyyttä tai maallista herruutta, vaan se oli esikuva Kristuksen lopullisesta voitosta sielunvihollisesta.
Moderni Israel vetoaa selektiivisesti Vanhaan testamenttiin oikeuttaakseen maanomistuksensa ja erityisasemansa samalla hylätessään sen täyttymyksen Jeesuksessa Kristuksessa. Tämä on teologinen paradoksi, joka paljastaa syvemmän totuuden: paluu vanhaan liittoon on mahdotonta, sillä Kristus itse on lain loppu ja täyttymys. Roomalaiskirjeessä Paavali kirjoittaa kristallinkirkkaasti: "Sillä koettaessaan pystyttää omaa vanhurskauttaan he eivät ole alistuneet Jumalan vanhurskauteen. Sillä Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo" (Room. 10:3-4).
Poliittisen uskonnon nousu
Temppeli-instituutti Jerusalemissa valmistelee aktiivisesti kolmannen temppelin rakentamista. Punaisia hiehoja on kasvatettu, papit koulutettu, pyhät astiat valmistettu. Jokainen näistä toimista on suora kieltäminen siitä, mitä Heprealaiskirje julistaa: "Hän on mennyt sisälle, ei kädentekemään, joka on sen oikean kuva, vaan itse taivaaseen, nyt ilmestyäkseen meidän edestämme Jumalan kasvojen eteen" (Hepr. 9:24). Uhrijärjestelmän palauttamispyrkimys ei ole vain uskonnollinen kuriositeetti, vaan se on Golgatan työn häpäisemistä, yritys mitätöidä se, mikä on jo täytetty.
Samaan aikaan kristillinen maailma on omaksunut vaikenemisen kulttuurin. Kirkot puhuvat "juutalais-kristillisistä juurista" välttäen huolellisesti sen tosiasian mainitsemista, että nämä juuret ovat merkityksellisiä vain Kristuksessa. John Hageen kaltaiset vaikuttajat julistavat "kahden liiton teologiaa", väittäen, että juutalaiset pelastuvat ilman Jeesusta. Tämä on räikeä Apostolien tekojen julistuksen kieltäminen: "Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman" (Apt. 4:12).
Poliittinen äärioikeisto on kaapannut kristillisen retoriikan luodakseen uuden kolminaisuuden: Jumala, isänmaa ja vahva johtaja. Tämä ei ole Raamatun Jumalan palvontaa vaan poliittisen vallan pyhittämistä uskonnollisella kielellä. Trumpin nostaminen "Jumalan valituksi" Amerikassa tai Netanyahun raamatullisten tekstien käyttö poliittisten päätösten oikeuttamiseen Israelissa ovat esimerkkejä siitä, kuinka Jumalan nimeä käytetään turhaan vallan legitimoimiseksi.
Ekumeeninen eksytys
Abu Dhabissa kohoava Abrahamic Family House, jossa moskeija, synagoga ja kirkko seisovat rinnakkain, symboloi ekumeenisen liikkeen huipentumaa. Viesti on selvä: kaikki Abrahamin lapset palvovat samaa Jumalaa. Tämä on Jeesuksen sanojen täydellinen kieltäminen. Hän sanoi yksiselitteisesti: "Joka ei kunnioita Poikaa, se ei kunnioita Isääkään, joka on hänet lähettänyt" (Joh. 5:23). Ei ole olemassa pääsyä Isän luo ohittamalla Poika.
Tämä ekumeeninen henki vahvistaa vanhan liiton oikeutusta ja himmentää fokuksen Jeesuksesta Kristuksesta. Puheen siirtyessä yleismaailmalliseen yhteiseen Jumalaan Kristuksen ainutlaatuisuus haihtuu ja väliverho alkaa nousta takaisin. Paavalin varoitus korinttolaisille unohtuu: "Mitä yhteyttä on valkeudella ja pimeydellä? Ja miten sopivat yhteen Kristus ja Beliar? Tai mitä yhteistä osaa uskovaisella on uskottoman kanssa?" (2. Kor. 6:14-15).
Euroopan vihapuhelait paljastavat tämän hengen todellisen luonteen. Raamatun siteeraaminen seksuaalietiikasta tulkitaan viharikokseksi, Israelin politiikan kritisoiminen antisemitismiksi, mutta kristinuskon pilkkaaminen on sananvapautta. Totuuden puhumisesta on tullut rikos, samalla valheen verhoutuessa suvaitsevaisuuteen, se nostetaan hyveeksi.
Antikristillisen järjestelmän valmistelu
AIPAC:n vaikutus Amerikan politiikkaan, jossa kongressin jäsenet vannovat käytännössä uskollisuutta vieraalle valtiolle, paljastaa syvemmän hengellisen todellisuuden. Seurakunnat vaikenevat Gazan tapahtumista, pelätessään antisemitismin leimaa enemmän kuin Jumalan totuuden vääristelyä. Tämä pelko on kahle, joka estää profetaalisen äänen kuulumisen aikana, jolloin sitä eniten tarvittaisiin.
Jeesus varoitti: "Monet tulevat minun nimessäni sanoen: Minä olen Kristus, ja he eksyttävät monia" (Matt. 24:5). Näemme tämän toteutuvan poliittisten johtajien käyttäessä kristillistä retoriikkaa oikeuttaakseen toimia, jotka ovat vastoin Kristuksen opetuksia. Vahva johtajuus korvaa Pyhän Hengen johdatuksen, inhimillinen kontrolli korvaa jumalallisen armon ja lopulta keisari vaatii sen, mikä kuuluu Jumalalle.
Ilmestyskirja varoittaa uskonnollis-poliittisesta järjestelmästä, jossa uskonnollinen valta tukee maallista valtaa, ihmeillä eksytetään ja palvonta pakotetaan (Ilm. 13:11-18). Tämän järjestelmän pohjatyötä tehdään nyt kristillisten arvojen alistuessa poliittisille päämäärille ja Kristuksen evankeliumin korvautuessa nationalistisella uskonnollisuudella.
Ainoa tie
Totuus, jota nykyinen uskonnollis-poliittinen järjestelmä yrittää epätoivoisesti piilottaa, on yksinkertainen ja muuttumaton: "Jeesus sanoi hänelle: Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani" (Joh. 14:6).
Ei ole olemassa vaihtoehtoista pelastussuunnitelmaa juutalaisille tai liberalisoituneille kristityille, ei ole olemassa toista tietä muslimeille, ei ole olemassa kiertotietä kenellekään. Kristus on lain loppu, profeettojen täyttymys ja ainoa välittäjä Jumalan ja ihmisten välillä (1. Tim. 2:5).
Israel ilman Jeesusta on yhtä kadotettu kuin mikä tahansa muu kansa. Pelastus ei ole DNA:ssa, maantieteessä tai uskonnollisissa rituaaleissa. Se on yksin Kristuksen sovitustyössä, hänen veressään, hänen ylösnousemuksessaan. Jokainen yritys palauttaa vanha liitto, rakentaa uudelleen temppeli tai luoda vaihtoehtoisia pelastuksen teitä, on yritys ommella kasaan sitä väliverhoa, jonka Jumala itse repäisi halki.
Kysymys, jonka jokainen meistä on kohdattava, on selvä: tunnistammeko ajan merkit? Näemmekö, kuinka poliittinen uskonto korvaa evankeliumin, kuinka inhimilliset perinnäissäännöt syrjäyttävät jumalallisen ilmoituksen, kuinka väliverho yritetään kutoa takaisin? Haluammeko olla osa sitä eksytystä, joka valmistelee tietä sille, joka tulee omassa nimessään, meidän hylättyämme sen, joka tuli Isän nimessä?
Jeesuksen sanat kaikuvat halki vuosisatojen muuttumattomana totuutena: "Tulee aika, jolloin jokainen, joka tappaa teitä, luulee tekevänsä uhripalveluksen Jumalalle. Ja sen he tekevät, koska eivät tunne Isää eivätkä minua" (Joh. 16:2-3). Tämä on meidän aikamme tragedia: uskonnollisuutta ilman Kristusta, hengellisyyttä ilman Henkeä, jumalanpalvelusta ilman Jumalaa, mutta totuus seisoo horjumattomana: Kristus on voittanut, väliverho on revennyt ja tie on avattu. Kysymys on vain siitä, kuljemmeko siitä.