Kaikki maailman kirjat

Luotu voi tuhota maallista, ei taivaallista.

Sisäisessä suunnitteludokumentissa on kaksi lausetta ja ne kannattaa lukea siinä järjestyksessä kuin ne on kirjoitettu. Ensimmäinen kertoo mitä oli tarkoitus tehdä: "Project Panama is our effort to destructively scan all the books in the world." Toinen kertoo mitä siitä ajateltiin: "We don't want it to be known that we are working on this."

Sanaa destructively ei ole käytetty kielikuvana.

Leikkuri

Kirja tulee laitteeseen kokonaisena. Hydraulinen leikkuri irrottaa selkämyksen yhdellä liikkeellä ja sidos lakkaa olemasta, sivut jäävät irralliseksi pinoksi ja teollinen skanneri kuvaa ne yksitellen. Paperi menee sen jälkeen kierrätykseen. Kirja on olemassa tiedostona. Esineenä sitä ei ole.

Hanke alkoi alkuvuonna 2024 tekoälyyhtiö Anthropicissa ja sen nimi oli yhtiön oma sisäinen nimi. Tavoite oli järkevä ja se kannattaa sanoa ääneen, koska muuten koko asiaa ei ymmärrä: verkosta löytyvä teksti on suurelta osin nopeasti kirjoitettua ja kielellisesti ohutta ja kirjoissa on sitä mitä verkossa ei ole. Malli joka lukee vain verkkoa oppii matkimaan verkkoa. Kirjat olivat tie ulos siitä.

Helmikuussa 2024 hankkeeseen palkattiin Tom Turvey, joka oli aiemmin rakentanut kustantajasopimuksia Google Booksille. Toimeksianto oli hankkia kaikki maailman kirjat. Kirjoja ostettiin kymmeniä tuhansia kerrallaan käytettyjen kirjojen välittäjiltä, muun muassa Better World Booksilta, World of Booksilta ja Zoom Booksilta. Rahaa käytettiin kymmeniä miljoonia dollareita ja kirjoja hankittiin miljoonia. Yhdelle skannauspalvelujen toimittajalle esitetty pyyntö kuvaa mittaluokan tarkasti: tarkoitus oli käsitellä 500 000 ja kahden miljoonan kirjan välillä kuuden kuukauden aikana.

Yksi valintaperuste kannattaa panna merkille. Hankinnassa suosittiin harvinaisempia nimikkeitä, koska yleisten kirjojen sisältö on jo digitoituna jossakin. Arvo oli siis siinä mitä muualta ei saanut.

Hanke tuli julki tammikuussa 2026, kun oikeudenkäyntiaineistoa avattiin yli 4 000 sivua.

Miksi se oli laillista

Tuomio ansaitsee tulla esitetyksi kunnolla eikä olkiukkona, koska se on johdonmukainen.

Kesäkuussa 2025 Kalifornian pohjoisen piirin tuomari William Alsup ratkaisi asian Bartz vastaan Anthropic. Laillisesti ostettujen painettujen kirjojen digitointi ja digitoidun aineiston käyttö mallin kouluttamiseen on fair use. Perustelu nojaa ensimyyntiperiaatteeseen: se joka on ostanut kappaleen saa tehdä sillä mitä haluaa ja kun paperikappale tuhotaan skannauksen yhteydessä, uutta kappaletta ei synny. Kappaleiden määrä maailmassa pysyy samana. Formaatti vaihtuu ja mitään ei jaeta eteenpäin.

Ratkaisussa on kohta joka jää helposti huomaamatta. Tuhoaminen oli juuri se seikka joka teki toiminnasta sallittua. Skannaus ilman tuhoamista olisi tuottanut kaksi kappaletta yhden hinnalla. Leikkuri ei ollut ylilyönti vaan ehto.

Laillisuus ei silti ole hyväksyntä. Tuomioistuin ratkaisi sen mitä siltä kysyttiin eli saako näin tehdä ja se on eri kysymys kuin pitäisikö näin tehdä. Aidon kirjan tuhoamiselle ei ole tekosyytä joka tekisi siitä hyvän teon, ei koulutusaineiston tarve eikä kilpailuasema eikä sekään että kappale oli ostettu omaksi. Tuomio kertoo mihin laki yltää. Se ei kerro mikä on oikein.

Erillisenä asiana ja eri lopputuloksella: piratismiväitteistä syntyi vuonna 2025 sovinto, jossa yhtiö suostui maksamaan 1,5 miljardia dollaria. Ne vaatimukset koskivat luvattomasti hankittuja digitaalisia kappaleita Books3-aineistosta sekä Library Genesistä ja Pirate Library Mirrorista, eivät ostettuja ja leikattuja kirjoja. Korvaus asettui noin 3 000 dollariin teosta kohden. Kaksi asiaa kulki siis rinnakkain: toinen oli laillinen ja toinen ei ja ne on syytä pitää erillään.

Kysymys jota oikeus ei kysynyt

Oikeus kysyi montako kappaletta on olemassa. Vastaus oli yhtä monta kuin ennenkin ja siihen ratkaisu perustuu.

Kysymättä jäi mitä kirjasta tulee.

Painettua kirjaa ei voi muuttaa painamisen jälkeen. Se ei ole paperin ansio vaan paperin rajoitus ja juuri rajoitus on takuu. Kymmentätuhatta kappaletta kymmenessätuhannessa kodissa ei voi korjata yhtä aikaa eikä yhtäkään niistä voi korjata omistajan huomaamatta. Virhe jää tekstiin, painovuosi jää kanteen ja se mitä kirjoittaja sanoi jää siihen muotoon jossa hän sen sanoi. Kirjaston hyllyssä oleva teos on todistaja joka ei muuta kertomustaan.

Tiedosto on toista lajia. Sitä voi korjata, täydentää, siistiä ja päivittää ja hyvin tehty muutos ei jätä jälkeä. Muutettavaa ei tarvitse olla paljon. Riittää päivämäärä, paikannimi tai maininta siitä ketkä olivat läsnä. Tuhannen rinnakkaisen kappaleen tapauksessa tuollainen jää kiinni vertaamalla. Ilman yhtäkään painettua kappaletta vertailukohtaa ei ole olemassa.

Tässä on syytä olla täsmällinen, koska asia menee helposti liian pitkälle. Kukaan ei ole osoittanut että yhtäkään tekstiä olisi muutettu. Väite ei ole se. Väite on suppeampi ja se riittää: ominaisuus joka teki muuttamisen mahdottomaksi poistettiin, eikä sitä poistettu pahuuttaan vaan sivutuotteena. Avattu lukko ei ole sama asia kuin murto. Lukko on silti auki.

Ensimmäisen myynnin periaate laskee esineitä. Sillä ei ole yksikköä pysyvyydelle.

Lause jota ei haluttu tiedettävän

Toinen dokumentin lauseista on oma kysymyksensä eikä se ratkea ensimmäisen mukana.

Teko todettiin lailliseksi. Samassa paperissa lukee ettei sen haluta tulevan tiedetyksi. Laillinen teko jota salataan on erikoinen yhdistelmä, sillä laillisuus on nimenomaan se ominaisuus jonka ei pitäisi vaatia salaamista. Selityksiä voi keksiä ja osa niistä on uskottavia: kilpailuetu, kustantajasuhteet, julkisuuden arvaamattomuus. Yksikään niistä ei muuta sitä mitä lauseessa lukee.

Se on kirjoitettu omalle väelle eikä ulospäin ja siksi se on aineistona painavampi kuin mikään lausunto. Ihminen kertoo itselleen totuuden useammin kuin muille.

Se mitä ei ole varmistettu

Voimakkain väite tässä asiassa on samalla heikoiten todennettu ja se on rehellisyyden vuoksi eroteltava muusta.

Julkisuudessa on esitetty, että hankkeessa olisi tuhottu harvinaisia tai korvaamattomia kirjoja. Yhtiön edustaja kiistää sen suoraan: yksikään heidän aineistonhankintaohjelmistaan ei osta ja tuhoa harvinaisia tai antikvaarisia kirjoja. Kiistoon sisältyy silti erottelu ja erottelu on se kohta jossa asia elää. Yhtiö erottaa harvinaisen ja arvokkaan kirjan vaikeasti löydettävästä kirjasta, jollainen on esimerkiksi ammatti- tai hakuteos humanistiselta, yhteiskuntatieteelliseltä tai luonnontieteelliseltä alalta. Jälkimmäisiä hankittiin tarkoituksella. Riippumaton faktantarkistus päätyi arvioon, jonka mukaan väite pitää pääosin paikkansa mutta siinä on osia joita ei ole saatu todennettua.

Toinen kysymys on kysytty ja siihen vastaus on toistaiseksi tyhjä. Yhdessäkään julkisessa lähteessä ei kerrota, että hankkeessa olisi ostettu tai tuhottu Raamattuja tai raamatuntutkimusta. Poissaolo raportoidaan tässä poissaolona eikä rauhoitteluna, sillä avaamaton aineisto on yhä olemassa ja lähteet kuvaavat kokonaisuutta eivätkä nimikkeitä. Tieto voi vielä muuttua.

Kirja jota harvinaisuus ei suojaa

Hankinnan logiikka kertoo tahtomattaan mikä on haavoittuvaa. Kirja on sitä alttiimpi katoamaan mitä harvempi kappale siitä on olemassa. Muutaman sadan kirjaston hyllyssä lepäävä hakuteos on hauras. Kirja jota on painettu miljardeja kappaleita, joka on käännetty kokonaan tai osittain tuhansille kielille ja joka makaa hyllyillä lähes joka maassa, on käytännössä tavoittamattomissa millekään ohjelmalle.

Sitä ei ole saatu pois aiemminkaan. Diocletianus määräsi vuonna 303 kristityt kirjoitukset poltettaviksi. Tyndalen englanninkielisiä Uusia testamentteja ostettiin kokonaisia eriä poltettavaksi, mikä rahoitti seuraavan painoksen. Tekstiä on kopioitu käsin luostareissa, kuljetettu salaa rajojen yli ja painettu uudelleen jokaisen tuhoamisyrityksen jälkeen. Kestävyys ei ole tässä hurskas ajatus vaan mitattava piirre: se seuraa kappaleiden määrästä ja niiden hajautuksesta.

Turvaa ei siis anna harvinaisuus vaan sen vastakohta.

Ajat ja laki

Pyrkimys hallita sitä mikä on kirjoitettu on nimetty kauan ennen skannereita.

Hän puhuu sanoja Korkeinta vastaan ja hävittää Korkeimman pyhiä. Hän pyrkii muuttamaan ajat ja lain, ja ne annetaan hänen käteensä ajaksi ja kahdeksi ajaksi ja puoleksi ajaksi.
Dan. 7:25

Ratkaiseva sana on pyrkii ja se on käännöksessä tarkka. Alkukieli on arameaa ja verbi on sevar, joka tarkoittaa ajattelemista, aikomista, suunnittelemista ja toivomista. Se on mielen sana eikä toteutuksen sana. Sitä seuraa infinitiivi lehashnayah, muuttaa. Kirjaimellisesti luettuna hän aikoo muuttaa ajat ja lain. Teksti ei sano hänen onnistuvan siinä. Se sanoo mitä hän asettaa tavoitteekseen.

Jakeen loppuosassa on toinen verbi ja siinä on jakeen kiinnostavin kysymys. "Annetaan hänen käteensä" on passiivi monikossa. Mikä annetaan? Lähin monikko olisi ajat, joskin laki on yksikkö eikä yhteensopivuus ole täydellinen. Toinen vaihtoehto on jakeen alkupuolen Korkeimman pyhät, joka on monikko ja sopii kieliopillisesti hyvin. Moni selittäjä pitää jälkimmäistä todennäköisempänä ja moni käännös sanoo sen suoraan. Sitä tukee jakeiden 21 ja 22 rakenne, jossa sarvi sotii pyhiä vastaan ja voittaa heidät siihen asti kunnes Vanhaikäinen tulee. Sama määräaika ja sama kohde.

Erottelu on siis tämä: valta ahdistaa annetaan määräajaksi, valtaa siirtää Jumalan asettamia aikoja ei anneta. Aikojen ja lain muuttaminen jää aikeeksi.

Ajanmääre "aika ja kaksi aikaa ja puoli aikaa" toistuu Ilmestyskirjassa, joka rinnastaa sen 1 260 päivään ja 42 kuukauteen. Yhtälö on Raamatun itsensä tekemä. Luetaanko luvut kirjaimellisina päivinä vai päivä vuotena on tulkintakysymys, josta perinteet eroavat, eikä teksti itse ratkaise sitä.

Tästä ei seuraa että kirjojen skannaaminen olisi tuon jakeen täyttymys. Sellaista väitettä ei tehdä tässä eikä siihen ole perustetta. Jae kertoo sen sijaan mikä on pyrkimyksen laji ja mikä on sen katto. Menneisyyden muuttaminen on ollut vallan haave niin kauan kuin valtaa on ollut ja teknologia on aina antanut siihen uusia välineitä. Uutta on se, että väline on nyt hienovarainen. Kirjarovio näkyy kauas. Tiedoston versionvaihto ei näy mihinkään.

Ruoho

Leikatut sivut menivät kierrätykseen. Paperi on kuivattua kasvikuitua ja se palaa massaksi, massa palaa arkiksi ja arkille painetaan jotakin muuta.

Ruoho kuivuu, kukkanen lakastuu, mutta meidän Jumalamme sana pysyy iankaikkisesti.
Jes. 40:8

Jae sanoo kaksi asiaa yhdessä hengenvedossa ja molemmat ovat totta. Kantaja katoaa. Sanottu ei katoa. Kirja on esine ja esine on kuolevainen ja se on aina ollut niin riippumatta siitä tuhoaako sen leikkuri, tulipalo, kosteus vai aika.

Kantaja on vaihtunut ennenkin ja jokainen vaihdos on aikanaan näyttänyt lopulliselta. Sana kulki ensin muistissa ja suullisena kertomuksena, sitten kirjakäärössä, sitten koodeksissa, sitten painokoneen jäljessä ja nyt tiedostona. Osa vaihdoksista tapahtui itsestään ja osa tehtiin väkisin, roviolla tai ostamalla koko painos pois myynnistä. Sanottu on kulkenut yli joka kerta.

Viimeistä kantajaa ei valmisteta tehtaassa. Uusi liitto kuvataan kirjoittamisena ja kirjoituspinta nimetään erikseen:

Sillä ilmeistä on, että te olette Kristuksen kirje, meidän palvelustyöllämme kirjoitettu, ei musteella, vaan elävän Jumalan Hengellä, ei kivitauluihin, vaan sydämen lihatauluihin.
2. Kor. 3:3

Jakeen luettelo on kantajaluettelo. Muste on kantaja ja kivitaulu on kantaja ja molemmat ovat tuhottavissa. Sydämen lihataulua ei voi skannata eikä sitä voi leikata auki hydraulisella laitteella, sillä se ei ole aineistoa vaan ihminen.

Mittakaava on tässä se ratkaiseva asia. Jokainen todiste tieteestä, ihmiskunnan historiasta ja luomakunnasta voitaisiin hävittää, eikä niiden Luoja häviäisi niiden mukana. Kertomus voi kadota. Se josta kerrotaan ei katoa kertomuksen mukana, sillä hän ei ole kertomuksen tuote.

Hyllyssä oleva painettu kappale ei päivity yöllä. Totuudesta hivutettu tiedostokaan ei muuta suhdettamme alkuperäiseen lähteeseen. Hän, joka vallitsee sydämen suuntaa pyhään ja pysyvään, ohjaa katseen aina sinne, jota maailman epävakaus ja muutos ei horjuta.

Lopulta tieto, viisaus ja ikuisuus ei ole meissä tai kirjoissa vaan Hänessä, jonka Sanoja ei voi vangita.

Lähteet

• Anthropicin sisäiset suunnitteludokumentit, huhtikuu 2024, julkisiksi avatussa oikeudenkäyntiaineistossa tammikuussa 2026.
• Bartz v. Anthropic, tuomari William Alsup, Kalifornian pohjoinen piirituomioistuin, kesäkuu 2025.
• Sovinto piratismivaatimuksista 1,5 miljardia dollaria, 2025.
• Snopes, faktantarkistus tekoälyyhtiöiden kirjojen tuhoamisesta ja yhtiön edustajan lausunto.
• Washington Post, Euronews ja muu tammikuun 2026 jälkeinen raportointi Projekti Panamasta.
• Raamatunkohdat: Pyhä Raamattu 1933/1938.