Lähestyvä pimeys ei aina ole paettavaksi tarkoitettu

Tummennettu lasi ei estä näkemästä. Se tekee näkemisen mahdolliseksi.

Hitsaajan maskissa on lasi, joka on niin musta ettei sen läpi erota kättään. Maskia ei ole tehty siksi, että työtä pitäisi tehdä sokkona. Se on tehty siksi, että valokaari säteilee ultraviolettia, joka polttaa sarveiskalvon pinnan kuin auringonpolttama ja silmä joka katsoo suojaamattomana ei näe seuraavana päivänä lainkaan. Tummuus on mitoitettu tarkasti sen mukaan, kuinka voimakas liekki on. Mitä kirkkaampi valo, sitä mustempi lasi ja sitä paremmin työn jälki näkyy.

Kirkkaus, jota ei voi kohdata suoraan, kohdataan siis pimeyden läpi. Suojus ei ole este näkemisen ja katsojan välissä. Se on ainoa syy siihen, että katsoja on vielä olemassa katsottuaan.

Pilvi ei ole verho jonka takana ei ole ketään

Raamatun ensimmäiset ihmiset, jotka joutuivat kohtaamaan Jumalan lähelle tulemisen, eivät kuvanneet sitä valona. He kuvasivat sitä pilvenä, savuna ja synkkyytenä. Kuvio on niin johdonmukainen, että sen huomaa vasta kun jakeet asettaa vierekkäin.

Siinain juurella Herra ilmoittaa tulostaan etukäteen ja nimeää samalla sen muodon, jossa hän tulee:

Katso, minä tulen sinun tykösi paksussa pilvessä, että kansa kuulisi, kun minä puhun sinun kanssasi …

2. Moos. 19:9

Pilvi ei ole tässä haitta, jota kansan olisi kestettävä. Se on tulemisen tapa. Sama sanotaan myöhemmin ilman selityksiä, pelkkänä tapahtumana:

Niin Herra astui alas pilvessä, ja Mooses asettui siellä hänen läheisyyteensä ja huusi Herran nimeä.

2. Moos. 34:5

Psalmi asettaa asian vielä suoremmin ja liittää sen samaan lauseeseen sen kanssa, mille valtaistuin perustuu:

Pilvi ja pimeys on hänen ympärillänsä, vanhurskaus ja oikeus on hänen valtaistuimensa perustus.

Ps. 97:2

Ihmisen ensimmäinen ajatus pimeydestä on poissaolo. Valo on lähtenyt, joku on mennyt, jokin on loppunut. Nämä kohdat kääntävät sen ympäri. Pimeys ilmestyy juuri silloin kun lähestyminen tapahtuu, eikä siitä huolimatta vaan sitä varten.

Se ei ole olosuhde vaan tahto

Temppelin vihkiäisissä Salomo sanoo asian sellaisella tavalla, joka sulkee pois kaikki selitykset sään tai olosuhteiden puolesta:

Silloin Salomo sanoi: "Herra on sanonut tahtovansa asua pimeässä.

2. Aik. 6:1

Tahtovansa. Sanavalinta siirtää koko kysymyksen toiseen paikkaan. Kyse ei ole siitä, ettei Jumala pääsisi ulos pilvestä tai ettei ihminen ehtisi tarkentaa katsettaan. Kyse on valinnasta, jonka hän on itse tehnyt ja jonka syy sanotaan toisaalla ääneen.

Syy sanotaan ääneen, eikä se ole se jota odottaisi

Kolmannen Mooseksen kirjan kuudennessatoista luvussa annetaan ohje siitä, milloin ylimmäinen pappi saa mennä esiripun sisäpuolelle. Keskellä ohjetta on lause, joka kertoo koko rakenteen tarkoituksen:

… älköön hän joka aika menkö pyhimpään, esiripun sisäpuolelle, armoistuimen eteen, joka on arkin päällä, ettei hän kuolisi; sillä minä ilmestyn pilvessä armoistuimen kohdalla.

3. Moos. 16:2

Ettei hän kuolisi. Peittäminen ei ole etäisyyden ottamista vaan sen edellytys, että ihminen selviää lähestymisestä. Pilvi ei ole muuri jonka takana joku piiloutuu. Se on suojus, jonka takaa hän voi tulla niin lähelle kuin hän tahtoo tulla.

Tässä kohtaa hitsaajan maski lakkaa olemasta vertauskuva ja alkaa olla sama asia toisella alalla. Tummuus mitoitetaan liekin mukaan. Mitä lähempänä kirkkaus on, sitä tarpeellisempi suojus on, eikä suojus ole koskaan merkki siitä että kirkkaus olisi vähemmän kirkasta. Se on merkki siitä, että se on tarpeeksi kirkasta tappaakseen.

Lähestyminen tarkoitti pimeyteen menemistä

Siinain juurella kansa sai nähdä, miltä tämä näyttää käytännössä. Vuori paloi tulena pimeyden ja synkkien pilvien keskellä, ja ihmiset seisoivat sen juurella katsomassa. Sitten kerrotaan lyhyesti, mitä kukin teki:

Ja kansa pysyi taampana, mutta Mooses lähestyi pimeyttä, jossa Jumala oli.

2. Moos. 20:21

Turvallisin paikka oli kauimpana. Se on tavallinen ihmisjärjen ratkaisu ja se on tässä kirjattu ilman moitetta. Vain yksi käveli toiseen suuntaan, ja hänen määränpäänsä sanotaan jakeessa suoraan: pimeys, jossa Jumala oli. Lähestyminen ei ollut pimeyden kiertämistä vaan siihen astumista.

Kansan valinnassa on jotakin, joka tunnistetaan yhä. Etäisyys ei ollut pelkkää kunnioitusta. Siinä oli myös pelko, ja pelon kohde ei ollut pelkästään se mitä vuorella oli. Se oli myös se, mitä lähestyminen paljastaisi lähestyjästä itsestään.

Pilvi ja kirkkaus ovat sama asia

Hesekielin näyssä pilvi ja kirkkaus mainitaan samassa jakeessa niin, ettei niiden väliin jää tilaa erottelulle:

Ja Herran kirkkaus kohosi kerubin yltä temppelin kynnykselle, ja pilvi täytti temppelin, ja esipiha tuli täyteen Herran kirkkauden hohdetta.

Hes. 10:4

Temppelin vihkiäisissä sama tapahtui hetkellä, jota kukaan ei olisi arvannut pimeyden hetkeksi. Soittajat ja veisaajat olivat juuri yhtyneet yhteen ääneen ylistämään, sanat armosta joka pysyy iankaikkisesti olivat vielä ilmassa, ja silloin pilvi täytti huoneen (2. Aik. 5:13). Ylistyksen huipulla tuli pimeys, ja se oli vastaus eikä keskeytys.

Se mikä peittää on siis sama kuin se mikä loistaa. Kaksi asiaa, jotka ihmisen mielessä sulkevat toisensa pois, osoittautuvat saman läsnäolon kahdeksi puoleksi, katsottuina eri suunnasta.

Toinen pimeys, joka ei ole hänen

Tähän asti kuvio on koskenut sitä, mikä on Jumalan puolella. Kertomuksissa kulkee kuitenkin toinenkin pimeys, ja se paljastuu samasta lähestymisestä.

Profeetan ensimmäinen lause temppelinäyn jälkeen ei kuvaa sitä mitä hän näki. Se kuvaa sitä, mitä näkeminen teki hänelle näkyväksi:

… Voi minua! Minä hukun, sillä minulla on saastaiset huulet, ja minä asun kansan keskellä, jolla on saastaiset huulet; sillä minun silmäni ovat nähneet kuninkaan, Herran Sebaotin.

Jes. 6:5

Valo, joka tulee lähelle, ei ainoastaan peitä itseään. Se paljastaa. Ihminen ei näe omaa tilaansa pimeässä huoneessa vaan siinä hetkessä, jona valo kääntyy häntä kohti, ja juuri siksi lähestyminen tuntuu pelottavalta silloinkin, kun lähestyjä on hyvä.

Tämä on se kohta, jossa moni pysähtyy ja kysyy, mitä sille pitäisi tehdä. Aikamme antaa siihen valmiin vastauksen, ja se kuuluu, että oma pimeys pitää kohdata ja hyväksyä osaksi itseä. Vastauksen ensimmäinen puoli on oikea. Kieltäminen ei toimi, eikä se ole koskaan toiminut, ja sama sanotaan Raamatussa yhtä suoraan kuin missään terapiahuoneessa. Toinen puoli menee toisaalle.

Riisuttu vaate ja iho jota ei riisuta

Johanneksen ensimmäisessä kirjeessä molemmat ääripäät suljetaan pois yhdessä lauseparissa:

Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä. Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.

1. Joh. 1:8–9

Väliin ei jää kolmatta vaihtoehtoa. Teksti kulkee tunnustuksesta puhdistumiseen eikä pysähdy missään kohtaa omistamiseen. Sama sanotaan toisaalla kielikuvan tasolla, ja kielikuva itse kantaa koko erottelun:

Älkää puhuko valhetta toisistanne, te, jotka olette riisuneet pois vanhan ihmisen tekoinensa ja pukeutuneet uuteen, joka uudistuu tietoon, Luojansa kuvan mukaan.

Kol. 3:9–10

Vaate riisutaan. Ihoa ei riisuta. Kielikuva tekee erottelun itse, sillä identiteettiä ei voisi riisua pois eikä toista pukea tilalle. Paavali sanoo saman vielä suoremmin puhuessaan itsestään ja erottaen kaksi asiaa, jotka arki sekoittaa:

Niin en nyt enää tee sitä minä, vaan synti, joka minussa asuu.

Room. 7:17

Asuu, ei ole. Asukas ja talo eivät ole sama asia, vaikka ne olisivat saman katon alla vuosikymmeniä.

Langennut luonto kulkee ihmisen mukana koko maallisen vaelluksen ajan, eikä siitä pääse eroon tahdonvoimalla. Se ei silti ole hänen nimensä. Ero näiden kahden välillä on hiuksenhieno lausuttuna ja valtava elettynä, sillä se ratkaisee onko taistelu käynnissä itseä vastaan vai itsen puolesta.

Sama pimeys myös toisin päin

Kuva ei ole yksipuolisesti lohdullinen, eikä siitä saa tehdä sellaista. Samat sanat, jotka kuvaavat suojaavaa pilveä, kuvaavat toisaalla vihaa ja tuomiota.

Psalmissa savu suitsuaa hänen sieraimistaan ja kuluttava tuli käy hänen suustansa (Ps. 18:9), ja muutamaa jaetta myöhemmin hän panee pimeyden verhoksensa, majaksensa yltympäri, mustat vedet ja paksut pilvet (Ps. 18:12). Jobin kirjassa hän peittää valtaistuimensa näkyvistä ja levittää pilvensä sen ylitse (Job 26:9). Toisen Samuelin kirjan laulussa hän notkistaa taivaan ja astuu alas synkkä pilvi jalkojensa alla (2. Sam. 22:10).

Peittäminen voi siis olla suoja ja se voi olla tuomion kuva, eikä sanasto erota niitä toisistaan. Ero ei ole pilvessä vaan siinä, kuka sen alla seisoo ja millä asialla hän on. Sama synkkyys, joka varjelee lähestyjää, on toiselle merkki siitä että tuomio on tulossa lähelle.

Pilvi on yhä paikalla mutta se on valoisa

Kirkastusvuorella kuvio ei katoa. Se kääntyy.

Hänen vielä puhuessaan, katso, heidät varjosi valoisa pilvi; ja katso, pilvestä kuului ääni, joka sanoi: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt; kuulkaa häntä".

Matt. 17:5

Pilvi on yhä siinä. Se varjoaa yhä. Sen ominaisuus on kuitenkin toinen kuin Siinailla ja ääni joka siitä kuuluu ei enää käske pysymään taampana vaan osoittaa pois itsestään toiseen suuntaan.

Heprealaiskirje sanoo saman toisesta suunnasta luettelemalla sen, mihin lukija ei ole tullut:

Sillä te ette ole käyneet sen vuoren tykö, jota voidaan käsin koskea ja joka tulessa palaa, ettekä synkeyden, ette pimeyden, ette myrskyn,

Hepr. 12:18

Synkeys ei kadonnut siksi, että kirkkaus olisi himmennyt. Jumala on valkeus eikä hänessä ole mitään pimeyttä (1. Joh. 1:5), eikä se lause ole muuttunut kertaakaan. Muuttunut on pääsy. Suojus, joka Siinailla oli pilvi ja temppelissä esirippu, on nyt henkilö ja häntä katsotaan silmästä silmään.

Salattu ja Vapahtaja samassa lauseessa

Jesaja panee molemmat samaan virkkeeseen tekemättä niistä ristiriitaa:

Totisesti, sinä olet salattu Jumala, sinä Israelin Jumala, sinä Vapahtaja.

Jes. 45:15

Salattuus ei ole este pelastukselle vaan sen tapa. Se mitä ihminen luulee esteeksi, on rakenne joka pitää hänet hengissä sillä aikaa kun häntä lähestytään.

Pimeys uskonelämässä luetaan lähes aina samalla tavalla. Hiljaisuus tarkoittaa hylkäämistä, sumu tarkoittaa hukkaan menemistä ja se että tunne katosi tarkoittaa että joku lähti. Nämä jakeet lukevat sen toisin. Pimeys ei kerro että hän on lähtenyt vaan että hän on tullut niin lähelle, ettei häntä voi katsoa suoraan.

Sekä maski että sen tarve kertovat samasta asiasta. Kumpaakaan ei olisi olemassa, ellei liekki olisi todellinen. Mooses käveli sitä kohti kansan seisoessa taampana, eikä ero ollut rohkeudessa vaan siinä, kumpaa hän uskoi pimeyden tarkoittavan. Se sama valinta on jokaisen edessä silloin kun kirkkaus tulee niin lähelle, että sen ympärille laskeutuu pimeys ja lähestyvä pimeys ei aina ole paettavaksi tarkoitettu.

Maski, jolla on kasvot

Hitsaajan lasi suojaa, mutta se on kylmä eikä tunne katsojaansa. Se seisoo silmän ja liekin välissä pelkkänä esineenä, eikä sillä ole kasvoja. Suojus, joka Siinailla oli pilvi ja temppelissä esirippu, ei jäänyt esineeksi. Se sai kasvot ja astui ihmisen ja Jumalan väliin ihmisenä:

Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus

1. Tim. 2:5

Välimies ei ainoastaan suojaa liekiltä. Hän ottaa liekin. Se mikä hitsaajan lasille on mahdotonta, tapahtui hänessä: suojus itse otti kantaakseen sen, miltä se suojasi.

Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.

2. Kor. 5:21

Hän otti ylleen sen pimeyden, joka on ihmisen omaa eikä Jumalan, sen jonka valo paljasti profeetassa ja joka pysyy jokaisessa maallisen vaelluksen loppuun. Kaiken sen hän kantoi itsessään, jotta lähestyvä ei enää tappaisi lähestyjää. Sen jälkeen suojus, joka oli pidellyt ihmistä loitolla, ei enää sulkenut vaan avasi:

Ja katso, temppelin esirippu repesi kahtia ylhäältä alas asti …

Matt. 27:51

Esirippu, joka oli hänen lihansa, aukesi uudeksi ja eläväksi tieksi kaikkeinpyhimpään. Nyt näkeminen tapahtuu yhä kuvastimen kautta, arvoituksen tavoin, mutta luvattu on toinen: kasvoista kasvoihin (1. Kor. 13:12). Maski, joka tekee näkemisen mahdolliseksi, ei siis lopulta ole lasi vaan kasvot ja niiden takaa saa palata epätäydellisenä täydellisen luo, koska ne kasvot ottivat kantaakseen sen, mikä muuten olisi ollut paluun este.

Lähteet

Raamatunkohdat: Kirkkoraamattu 1933/38.
2. Moos. 19:9 · 2. Moos. 20:21 · 2. Moos. 34:5 · 3. Moos. 16:2 · 5. Moos. 4:11 ·
2. Sam. 22:10 · 2. Aik. 5:13 · 2. Aik. 6:1 · Job 26:9 · Ps. 18:9 · Ps. 18:12 ·
Ps. 97:2 · Jes. 6:5 · Jes. 45:15 · Hes. 10:4 · Matt. 17:5 · Matt. 27:51 ·
Room. 7:17 · 1. Kor. 13:12 · 2. Kor. 5:21 · Kol. 3:9–10 · 1. Tim. 2:5 ·
Hepr. 12:18 · 1. Joh. 1:5 · 1. Joh. 1:8–9