1. Kuningasten kirja 17:14 · Kirkkoraamattu (1933/1938)
Sillä näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Jauhot eivät lopu ruukusta, eikä öljyä ole puuttuva astiasta siihen päivään asti, jona Herra antaa sateen maan päälle."
Alkukielen sanajärjestys — ei suomennoksen kohdistus. Klikkaa sanaa nähdäksesi selityksen.
Ristiinviittaukset
Jakeet, jotka kytkeytyvät tähän kohtaan — äänestysjärjestyksessä. Valitse rastilla ja kopioi valitut, tai kopioi kaikki kerralla.
Älkää siis murehtiko huomisesta päivästä, sillä huominen päivä pitää murheen itsestään. Riittää kullekin päivälle oma vaivansa."
Äänet: 26
Ja hän otti ne seitsemän leipää ja kalat, kiitti, mursi ja antoi opetuslapsillensa, ja opetuslapset antoivat kansalle.
Äänet: 13
Ja niitä, jotka aterioivat, oli neljätuhatta miestä, paitsi naisia ja lapsia.
Äänet: 13
He sanoivat hänelle: "Meillä ei ole täällä muuta kuin viisi leipää ja kaksi kalaa".
Äänet: 9
Ja kaikki söivät ja tulivat ravituiksi. Sitten he keräsivät jääneet palaset, kaksitoista täyttä vakallista.
Äänet: 9