30. joulukuuta

Yksi jae kirjeen lopussa

Heprealaiskirjeen kirjoittaja oli kuljettanut lukijoitaan pitkän tien. Hän oli näyttänyt Kristuksen enkeleitä korkeampana, Mooseksen yli kohoavana ylimmäisenä pappina, paremman liiton välittäjänä, kerran uhratun uhrin tuojana. Kirjeen loppupuolella, käytännön kehotusten keskellä, hän asettaa yhden lauseen, joka kantaa koko kirjeen sanoman: »Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti.»

Jae nousee kontekstista, jossa kirjoittaja muistuttaa lukijoita uskon johtajista, jotka olivat heille Sanaa puhuneet. Johtajat vaihtuvat, sukupolvet vaihtuvat, opettajat tulevat ja menevät. Yksi pysyy. Hän, jota nuo johtajat olivat saarnanneet, on sama. Eilen, tänään, iankaikkisesti.

Muuttumaton Jumala

Tämä Kristuksen muuttumattomuus juurtuu syvälle Vanhan testamentin maaperään. Malakian kautta Herra puhui omasta luonteestaan suoraan: »Sillä minä, Herra, en muutu, ettekä te, Jaakobin lapset, herkeä.» Israelin uskollisuus horjui, Herran muuttumattomuus piti kansaa kasassa silloinkin, kun se ansaitsi tuhon.

Jaakob kirjoitti saman totuuden seurakunnalle: »Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, valkeuksien Isältä, jonka tykönä ei ole muutosta, ei vaihteen varjoa.» Aurinko kulkee, taivaan valot vaihtelevat, varjot siirtyvät pitkin päivää. Valkeuksien Isässä ei ole tällaista liikettä, ei pienintäkään varjon häivettä.

Psalminkirjoittaja katseli vuoria, jotka näyttivät ikuisilta, hän tiesi silti niiden olevan luotuja. »Ennenkuin vuoret syntyivät ja sinä loit maan ja maanpiirin, iankaikkisesta iankaikkiseen olet sinä, Jumala.» (Ps. 90:2) Vuoret ovat tulleet, vuoret menevät, Hän pysyy.

Ensimmäinen ja viimeinen

Jesajan kautta Herra ilmoitti itsensä historian kahdesta päästä yhdellä äänellä: »Minä olen ensimmäinen, ja minä olen viimeinen, ja paitsi minua ei ole yhtäkään Jumalaa.» (Jes. 44:6) Sama Herra, joka kutsui sukupolvet esiin alusta asti, on viimeisten luona vielä sama (Jes. 41:4).

Patmoksen saarella vanha Johannes näki ylösnousseen Kristuksen, kaatui kuolleena Hänen jalkojensa juureen. Kristus laski oikean kätensä hänen päälleen, sanoi: »Älä pelkää! Minä olen ensimmäinen ja viimeinen.» Sama Herra, joka oli puhunut Jesajalle, puhui nyt Johannekselle. Sama ääni, sama luonne, sama valta. Eilen, tänään, iankaikkisesti.

Ilmestyskirjan ensimmäisessä luvussa kuuluu Herran oma todistus itsestään: »Minä olen A ja O, sanoo Herra Jumala, joka on ja joka oli ja joka tuleva on, Kaikkivaltias.» Aakkosten ensimmäinen kirjain, viimeinen kirjain, kaikki niiden välissä oleva. Mikään ei jää Hänen ulkopuolelleen, mikään ei jätä Häntä jälkeensä.

Vaippa, joka kääritään

Heprealaiskirjeen kirjoittaja itse oli jo aiemmin lainannut psalmia 102, kuvauksen siitä, kuinka taivaat ja maa kuluvat: »Niinkuin vaipan sinä ne käärit, niinkuin vaatteen, ja ne muuttuvat; mutta sinä olet sama, eivätkä sinun vuotesi lopu.» Luomakunta on kuin vaate, joka kuluu käytössä. Luoja on se, joka käärii vaipan kokoon.

Psalminkirjoittaja jatkaa lupausta meidän osallemme: »Sinun palvelijaisi lapset saavat asua turvassa, ja heidän jälkeläisensä pysyvät sinun edessäsi.» Muuttumattoman Herran lapset saavat osansa siitä pysyvyydestä, joka ei kuulu luomakunnalle vaan Luojalle. Sukupolvet seuraavat toisiaan, Hänen kasvojensa edessä ne kuitenkin pysyvät.

Psalmi 103 vahvistaa armon ajallisen ulottuvuuden: »Mutta Herran armo pysyy iankaikkisesta iankaikkiseen niille, jotka häntä pelkäävät, ja hänen vanhurskautensa lasten lapsille.» Armon eilinen, tämän päivän, huomisen lähde on sama. Kristus, jonka kautta armo tuli täydelliseksi, on sama eilen, tänään, iankaikkisesti.

Mitä tämä puhuu meille tänään

Ensimmäinen on kalliolle laskeutumisen rauha. Vuosi on lopuillaan, edessä on uuden vuoden tuntematon. Maailma vaihtuu, ihmiset vaihtuvat, olosuhteet vaihtuvat, sinä itse vaihdut. Kristus ei vaihdu. Sama Jeesus, joka rakasti opetuslapsiaan Galileassa, rakastaa sinua tänään. Sama Vapahtaja, joka antoi henkensä Golgatalla, on sama Herra, joka palaa kunniassaan. Voit laskeutua tälle kalliolle ilman pelkoa, että se siirtyisi alta.

Toinen on muistamisen kutsu. Heprealaiskirje muistutti lukijoitaan johtajista, jotka olivat heille Sanaa puhuneet. Muista sinäkin niitä, joiden kautta Kristus on tullut sinulle tutuksi. He saattavat olla jo poissa, heidän todistuksensa kestää, sillä Hän, josta he todistivat, on sama. Heidän uskonsa hedelmä on yhä sinun saatavillasi, sillä viinipuu ei ole kuihtunut.

Kolmas on toivon kantaminen huomiseen. Tuhat vuotta on Hänen silmissään niinkuin eilinen päivä, joka meni ohitse (Ps. 90:4). Sinun huolesi huomisesta on Hänen edessään jo nyt nähty, ratkaistu, kannettu. Jeesus Kristus, joka tapasi sinut tänä vuonna lukemattomilla armon hetkillä, on sama myös ensi vuonna. Hän odottaa sinua siellä jo nyt.

Herra Jeesus Kristus, kiitos siitä, että olet sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. Kiitos, että muuttuvassa maailmassa saamme nojata sinuun, joka et muutu. Anna meidän kantaa tämä totuus sydämessämme uuteen vuoteen, tuntemattoman keskelle, kaiken sen yli, mikä järkkyy ympärillämme. Sinä pysyt, sinun vuotesi eivät lopu, sinun armosi kantaa lapsiamme ja heidän lapsiaan. Sinun nimessäsi rukoilemme.

Aamen.