29. joulukuuta

Laulu maan ylle

Psalmi 65 on Daavidin kiitoslaulu, jossa luomakunta itse kohotetaan todistamaan Jumalan hyvyydestä. Laulun loppupuolella avautuu kuva, joka kantaa yli kaiken inhimillisen ymmärryksen: »Erämaan laitumet tiukkuvat, ja kukkulat vyöttäytyvät riemuun.» Sana ei puhu viljellystä pellosta eikä kastellusta puutarhasta. Se puhuu erämaasta.

Erämaa on Raamatussa paikka, jossa ihminen ei elä. Se on hiljaisuuden, paahteen ja kuolemankin alue. Kuitenkin juuri tämä paikka puhkeaa laulun keskellä elämään. Laitumet eivät ole kuivat vaan tiukkuvat. Kukkulat eivät ole karut vaan vyöttäytyvät riemuun, niin kuin morsian pukee yllensä juhlavaatteen.

Sana tiukkua on harvinainen. Se kuvaa kosteutta, joka valuu hiljaa, tippuu pisaroittain, kyllästää maan ilman että kukaan näkee mistä se tulee. Erämaan armo ei räjähdä, se valuu. Se tulee ylhäältä, sieltä mistä ihminen ei sitä odota.

Sade siellä, missä ei ole ihmistä

Job 38 avaa saman ihmeen suoremmin kuin yksikään muu Raamatun kohta. Herra itse puhuu myrskystä Jobille, kysyy häneltä, missä hän oli silloin kun maan perustukset laskettiin. Keskellä tätä puhetta Herra avaa salaisuuden, jota ihmismieli harvoin pysähtyy ihmettelemään: »Niin että sataa maahan, joka on asumaton, erämaahan, jossa ei ihmistä ole, niin että autio erämaa saa kylläksensä ja maa kasvaa vihannan ruohon?»

Pysähdy hetkeksi tämän kysymyksen ääreen. Jumala sataa siellä, missä kukaan ei näe. Hän kastelee maata, jota kukaan ei viljele. Hän kasvattaa vihannan ruohon paikkaan, jota kukaan ei korjaa. Tämä ei ole hyödyn taloutta. Tämä on rakkauden tuhlaavuutta.

Ihmisen logiikka kysyy, mitä hyötyä on sateesta asumattomaan paikkaan. Jumalan sydän ei tunne tätä kysymystä. Hän kastelee erämaata, sillä Hän on Luoja, joka rakastaa luomaansa myös silloin, kun kukaan ei sitä todista. Hänen hyvyytensä ei tarvitse yleisöä.

Sinun erämaasi

Jokaisella ihmisellä on elämässään alueita, jotka tuntuvat erämaalta. Suhde, jossa ei näy hedelmää. Vuodet, joista ei jäänyt mitään käteen. Rukous, joka tuntuu kaikuvan tyhjään. Työ, jota kukaan ei näytä huomaavan. Sydämen kolkka, jonne ei ole tullut sadetta moneen vuoteen.

Psalmi 65 kuiskaa näille alueille jotakin yllättävää. Erämaa ei ole Jumalan unohtama. Hän tietää tarkalleen, missä laitumet ovat kuivat. Hän tietää, mikä kukkula on jäänyt karuksi. Hän myös tuntee ne tiet, joita pitkin sade tulee silloin, kun sen aika on.

Profeetta Jesaja näki saman näyn omassa ajassaan: »Erämaa ja hietikko iloitsee, aromaa riemuitsee ja kukoistaa kuin lilja.» (Jes. 35:1) Tämä ei ole runoutta vaan Jumalan luonteen ilmoitusta. Hän on se, jonka kosketuksesta autio paikka herää.

Riemu kukkuloilla

Psalmin toinen puoli on yhtä merkittävä kuin ensimmäinen. Kukkulat eivät ainoastaan vihertä, ne vyöttäytyvät riemuun. Luomakunta ei ole vaiti Jumalan edessä, se laulaa. Se pukeutuu iloon niin kuin ihminen pukeutuu juhlapukuun. Kun Jumala koskee, vastaus on riemu.

Tämä on hengellinen totuus, jota ihminen tarvitsee oppia. Kun sade tulee erämaahan sinun elämässäsi, oikea vastaus ei ole epäilys eikä varauksellisuus. Oikea vastaus on riemu. Kukkulat eivät kysele, ovatko ne riemun arvoisia. Ne pukeutuvat siihen, koska sade on tullut.

Mitä tämä puhuu meille tänään

Jumala kastelee siellä, missä kukaan ei näe. Hänen työnsä sinun elämässäsi ei riipu siitä, näkeekö kukaan toinen sitä. Hän valuttaa sadetta sydämen erämaihin yhtä huolellisesti kuin Hän kastelee asumattomia laaksoja, joista yksikään ihminen ei kulje. Sinun salatut paikkasi ovat Hänen tiedossaan.

Erämaa ei ole loppuasema. Psalmi ei sano, että laitumet pysyvät kuivina. Se sanoo, että ne tiukkuvat. Sade tulee. Hänen aikataulunsa ei ole sinun, mutta Hänen uskollisuutensa pitää. Älä luovu odottamasta sinne, missä autio paikka näyttää voittavan.

Vastaa riemulla, kun sade tulee. Älä jää erittelemään, ansaitsetko sitä. Kukkulat vyöttäytyvät riemuun, sillä Jumala on koskenut. Ota vastaan se hyvyys, joka tulee, kiitä siitä avoimin käsin, anna luomakunnan opettaa sinua siinä, miten Luojaa vastaanotetaan.

Herra, sinä satat siellä, missä ei ole ihmistä, sinä kastelet erämaita, joita kukaan ei viljele. Kiitos siitä, että tunnet myös minun sydämeni autiot paikat. Anna sateesi tiukkua niihin laitumiin, jotka olen jo luovuttanut kuivuudelle. Opeta minua ottamaan vastaan armosi riemulla, ilman epäilyä. Jeesuksen Kristuksen nimessä.

Aamen.