24. joulukuuta

Liiton arkku palaa kotiin

Päivän jae kuuluu siihen kiitosvirteen, jonka Daavid antoi Aasafin ja hänen veljiensä veisattavaksi sinä päivänä, jona Herran liitonarkku tuotiin Jerusalemiin. Arkku oli ollut vuosikymmeniä poissa Israelin elämän keskuksesta, ensin filistealaisten käsissä, sitten Kirjat-Jearimissa. Nyt se asetettiin telttaan, jonka Daavid oli sitä varten pystyttänyt, kansan iloitessa sen edessä.

Tähän hetkeen Daavid asetti sanat, jotka eivät jääneet vain Israelin sisäiseksi juhlaksi: »Kiittäkää Herraa, julistakaa hänen nimeänsä, tehkää hänen suuret tekonsa tiettäviksi kansojen keskuudessa. Laulakaa hänelle, veisatkaa hänelle, puhukaa kaikista hänen ihmeistänsä.» Kiitos kääntyi heti ulospäin. Israel ei saanut pitää Jumalaansa itsellään.

Kiitos, joka ei jää sisätilaan

Jakeessa on neljä toimintaa, jotka liittyvät toisiinsa. Kiittäkää, julistakaa, tehkää tiettäväksi, laulakaa. Ensimmäinen suuntautuu Herraan, kolme seuraavaa suuntautuu kansoihin. Kiitos, joka ei käänny todistukseksi, jää vajaaksi. Todistus, joka ei nouse kiitoksesta, jää tyhjäksi sanaksi.

Psalmin 105 alku toistaa nämä sanat lähes täsmälleen: »Kiittäkää Herraa, julistakaa hänen nimeänsä, tehkää hänen suuret tekonsa tiettäviksi kansojen keskuudessa.» Sama virsi sai siis paikan myös Israelin lauluraamatussa, sukupolvesta toiseen veisattavaksi. Kiitos ei ollut Daavidin ohimenevä tunne, vaan kansan pysyvä kutsumus.

Jesaja näki saman virran nousevan tulevaisuudessa entistä kirkkaammin: »Ja sinä päivänä te sanotte: Kiittäkää Herraa, julistakaa hänen nimeänsä, tehkää hänen suuret tekonsa tiettäviksi kansain keskuudessa, tunnustakaa, että hänen nimensä on korkea.» Profeetan katse näki ajan, jolloin Herran nimi ei kuulu enää yhdelle kansalle, vaan se julistetaan kaikkialle. Joulun lähestyessä tämä lupaus saa kasvonsa pienen lapsen syntymässä Beetlehemissä.

Herran nimi kansojen keskuudessa

Daavid ei pyydä kansaa kertomaan omista saavutuksistaan eikä Israelin suuruudesta. Hän pyytää julistamaan Herran nimeä. Nimi Raamatussa ei ole pelkkä tunnistemerkki, se kantaa Hänen olemustaan, luonnettaan, tekojaan. Kun nimi julistetaan, samalla julistetaan Se, joka nimen kantaa.

Hiskian rukous kuvaa tämän saman sydämen, kun Assurin sotajoukko piiritti Jerusalemia: »Mutta pelasta nyt meidät, Herra, meidän Jumalamme, hänen käsistänsä, että kaikki maan valtakunnat tulisivat tietämään, että sinä, Herra, yksin olet Jumala.» Hiskia ei rukoile vain selviytymistä, vaan sitä, että pelastus paljastaisi Herran kaikille kansoille. Tämä on Raamatun läpi kulkeva virta, Jumalan kansa elää sitä varten, että Jumalan nimi tunnetaan.

Psalminkirjoittaja kuvasi tätä sukupolvien työtä 145. psalmissa: »Sinun valtasuuruutesi kirkkautta ja kunniaa ja sinun ihmeellisiä tekojasi minä tahdon tutkistella. Sinun peljättävien töittesi voimasta puhutaan, sinun suurista teoistasi minä kerron.» Ensin tutkistelu, sitten puhuminen. Ensin sydämen näkemys, sitten suun sanat. Tämä järjestys suojelee todistuksen totuudessa.

Veisaten kiitollisesti sydämissänne

Daavidin kiitosvirsi kantautuu Uuden testamentin seurakuntaan asti. Paavali kirjoittaa kolossalaisille: »Runsaasti asukoon teissä Kristuksen sana; opettakaa ja neuvokaa toinen toistanne kaikessa viisaudessa, psalmeilla, kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten kiitollisesti Jumalalle sydämissänne.» Sama laulu, joka kaikui Jerusalemissa arkun ympärillä, kaikuu nyt seurakunnassa Kristuksen Sanan ympärillä.

Paavali kirjoittaa korinttolaisille seurakunnan, joka kutsutaan »kaikkien kanssa, jotka avuksi huutavat meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeä kaikissa paikkakunnissa.» Herran nimi on tullut lihaksi Jeesuksessa Kristuksessa, ja siitä nimestä on tullut se nimi, jota huudetaan jokaisessa kansassa. Daavidin kutsu on saanut täyttymyksensä. Pelastus ei jää yhden kansan rajalle.

Itse virsi, jonka Daavid lauloi, päättyy sanoihin: »Kiittäkää Herraa, sillä hän on hyvä, sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti.» Kiitos lepää lopulta Herran luonteen päällä. Hän on hyvä. Hänen armonsa pysyy. Kiitokseen ei tarvita olosuhteita, vaan Herran tuntemista. Hänen luonteensa ei muutu, vaikka sinun päiväsi vaihtelisivat.

Mitä tämä puhuu meille tänään

Anna kiitoksen kääntyä todistukseksi. Mieti, mitä Herra on sinun elämässäsi tehnyt. Älä jätä sitä sisätilaan. Daavidin kutsu ei kuulu vain tämän päivän iloon, vaan siihen, että kerrot Hänen suuret tekonsa eteenpäin. Joku odottaa kuulevansa, että Herra todella vastaa, että Hän todella pelastaa.

Julista Hänen nimeään, älä omaasi. Houkutus on aina nostaa esiin oma matka, omat oivallukset, oma muutos. Daavid kääntää katseen Herraan. Tee samoin. Hänen nimensä on se nimi, joka pelastaa, ei sinun tarinasi. Sinun tarinasi saa olla maljana, joka kantaa Hänen nimeään esiin.

Anna sydämen ensin täyttyä laulusta. Paavalin sanat puhuvat veisaamisesta sydämissä. Ulkoinen kiitos pysyy kestävänä vain, jos sisäinen lähde pysyy auki. Joulun aattona, hiljaisuuden hetkellä, voi kysyä yksinkertaisesti: mistä minä haluan tänä iltana kiittää? Anna vastauksen nousta hitaasti, anna sen tulla lauluksi.

Herra, kiitämme sinua siitä, että nimesi on tullut meille tunnetuksi Jeesuksessa Kristuksessa. Avaa meidän huulemme julistamaan suuria tekojasi, avaa sydämemme laulamaan sinulle. Tee meistä todistajia kansojen keskuuteen, sinun armosi tähden, joka pysyy iankaikkisesti. Jeesuksen Kristuksen, ainoan Vapahtajan, nimessä.

Aamen.