22. joulukuuta

Sana, joka oli alusta

Johanneksen evankeliumi ei ala seimestä eikä paimenista. Se alkaa iankaikkisuudesta. »Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.» (Joh. 1:1) Ennen kuin maailma luotiin, ennen kuin aika alkoi, Sana oli. Hän ei ollut osa luomakuntaa, Hän oli sen lähde.

Tämän taustaa vasten päivän jae räjäyttää inhimillisen ymmärryksen rajat. »Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme.» Se, joka oli iankaikkinen, astui aikaan. Se, joka oli ääretön, otti ihmisen mitan. Se, joka oli Jumala, tuli lihaksi. Tätä kutsutaan inkarnaatioksi, ihmiseksi tulemisen ihmeeksi, joka on koko kristillisen uskon keskus.

Paavali tiivisti saman salaisuuden yhteen lauseeseen: »Ja tunnustetusti suuri on jumalisuuden salaisuus: Hän, joka on ilmestynyt lihassa, vanhurskautunut Hengessä, näyttäytynyt enkeleille, saarnattu pakanain keskuudessa, uskottu maailmassa, otettu ylös kirkkauteen.» (1. Tim. 3:16) Tämä ei ole filosofinen pohdinta, tämä on todistus tapahtuneesta.

Asui meidän keskellämme

Kreikan sana, joka käännetään »asui», tarkoittaa kirjaimellisesti telttaileminen, majailu. Sama kuva nousee Vanhasta testamentista, jossa Jumala asui ilmestysmajassa kansansa keskellä erämaavaelluksen aikana. Nyt Hän ei enää asu kankaisessa majassa, vaan ihmisruumiissa, joka on otettu Marian kohdusta.

Paavali kuvasi tätä alentumista Filippiläiskirjeessä: »Joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen.» (Fil. 2:6) Hän jatkaa: »Hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti.» (Fil. 2:8) Jumalan Poika ei takertunut omaan asemaansa, vaan astui alas meidän tasollemme.

Galatalaiskirje ilmoittaa, milloin tämä tapahtui: »Mutta kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen.» (Gal. 4:4) Hetki ei ollut sattuma. Se oli Isän valitsema aika, jossa kaikki valmistus oli kypsynyt täyteen mittaansa.

Me katselimme hänen kirkkauttansa

Johannes ei kirjoita kuulopuheesta. Hän kirjoittaa siitä, mitä hän omin silmin näki. Sama apostoli avaa ensimmäisen kirjeensä sanoilla: »Mikä on alusta ollut, minkä olemme kuulleet, minkä omin silmin nähneet, mitä katselimme ja käsin kosketimme, siitä me puhumme: elämän Sanasta.» (1. Joh. 1:1) Ja elämä ilmestyi, hän todistaa, ja me olemme nähneet sen.

Kirkkaus, jonka opetuslapset näkivät, ei ollut ulkoista loistoa. Jesaja oli ennustanut: »Herran kunnia ilmestyy: kaikki liha saa sen nähdä.» (Jes. 40:5) Tämä kirkkaus oli Isän ainokaisen Pojan kirkkautta, sellaista, jota kukaan toinen ei ole koskaan kantanut. Heprealaiskirje vahvistaa: Hän on Hänen »kirkkautensa säteily ja hänen olemuksensa kuva». (Hepr. 1:3)

Tämän kirkkauden todistus on koko Uuden testamentin sydän. »Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen kauttansa.» (1. Joh. 4:9) Isä lähetti Pojan, ei tuomitsemaan vaan elämän antamiseksi.

Täynnä armoa ja totuutta

Jakeen viimeinen lause kantaa koko Kristuksen luonteen kahdessa sanassa. Hän oli täynnä armoa ja totuutta. Ei armoa ilman totuutta, joka olisi lepertelyä. Ei totuutta ilman armoa, joka olisi tuomiota. Hänessä nämä kaksi kohtaavat täydellisesti, koska Hän itse on molemmat.

Paavali asetti kaksi ihmiskunnan päätä vastakkain: »Ensimmäinen ihminen oli maasta, maallinen, toinen ihminen on taivaasta.» (1. Kor. 15:47) Aadam toi syntiin lankeemuksen, Kristus toi armon nostamisen. Hän tuli lihaksi, jotta liha voisi tulla pelastetuksi. Jeesus itse sanoi: »Minä olen se elävä leipä, joka on tullut alas taivaasta. Jos joku syö tätä leipää, hän elää iankaikkisesti.» (Joh. 6:51)

Mitä tämä puhuu meille tänään

Jumala tuli lähelle. Hän ei jäänyt katsomaan taivaastansa, vaan astui keskellemme. Joulun sanoma ei ole satu kaukaisesta lapsesta, vaan totuus siitä, että iankaikkinen Sana otti meidän lihamme, jotta voisi olla kanssamme. Hän tunsi nälän, väsymyksen, surun, kiusauksen. Hän ei ole vieras inhimilliselle todellisuudellesi.

Hänessä näemme Isän. Et tarvitse arvailla, millainen Jumala on. Katso Jeesusta, katsot Isää. Hän on Isän kirkkauden säteily, Hänen olemuksensa kuva. Kaikki, mikä Hänessä paljastui, on totta Jumalasta. Hänen lempeytensä, Hänen pyhyytensä, Hänen rakkautensa heikkoja kohtaan, Hänen totuutensa ulkokultaisuutta vastaan.

Armo ja totuus eivät ole vastakohtia. Älä valitse niiden välillä. Älä ota Kristukselta armoa ja jätä totuus, älä myöskään ota totuutta ja jätä armo. Hän on täynnä molempia, eikä Hän jaa itseään palasiin. Hän kohtaa sinut tänään sellaisena kuin Hän on, kokonaisena, täytenä, sinun puolellasi.

Herra Jeesus, kiitos siitä, että tulit lihaksi ja asuit keskellämme. Kiitos siitä, että et jäänyt etäisyydelle vaan astuit ihmiseksi, jotta voisimme tuntea Isän sinun kasvojesi kautta. Avaa silmäni näkemään kirkkautesi, sinun, joka olet täynnä armoa ja totuutta. Tee minussa tilaa, että saisin elää sinun kauttasi. Sinun nimessäsi.

Aamen.