17. joulukuuta

Koko maa kutsutaan ääneen

Psalmi 98 on yksi niistä lauluista, joissa Israelin palvonta avautuu koko maailman kokoiseksi. Psalmin alku julistaa Herran voittoja, sen keskikohta nostaa lukijan jaloilleen: »Kohottakaa riemuhuuto Herralle, kaikki maa, iloitkaa ja riemuitkaa ja veisatkaa kiitosta.» Tämä ei ole sisäänpäin kääntynyt hartaus, vaan ulospäin purkautuva ilo, joka ei mahdu yhden kansan tai yhden temppelin seiniin.

Sana, joka käännetään riemuhuudoksi, on heprean terua. Sitä käytettiin pasunan äänestä, sotahuudosta, voittoa juhlivan kansan huudosta. Se ei ole hillitty ääni. Se on ääni, jolla julistetaan, että jotakin on tapahtunut, jotakin niin suurta, ettei sitä voi pitää sisällään. Psalmin kirjoittaja kutsuu koko maan tähän ääneen.

Soitinten ja sävelten kieli

Jae jatkuu kuin ovi avautuisi temppelin etupihalle: »Veisatkaa Herran kiitosta kanteleilla, kanteleilla ja ylistysvirren sävelillä, vaskitorvilla ja pasunan äänellä.» Psalmissa kulkevat rinnakkain hiljaiset jousisoittimet, hennot kantelekielet ja toiselta puolen vaskitorvet, joiden ääni kantaa peninkulmien päähän. Jumalan ylistys ei ole yhden sävelen asia. Siinä on tilaa hiljaiselle laululle ja siinä on tilaa pasunan pauhulle.

Vaskitorvet ja pasunat olivat Israelissa kuninkaan ja juhlapäivien soittimia. Psalmi 47:5 sanoo: »Jumala astuu ylös riemun raikuessa, Herra pasunain pauhatessa.» Ääni ei ole vain musiikkia, se on julistus. Kun pasuna soi, kuningas oli läsnä. Psalmin 98 ylistys ei nouse tyhjään ilmaan, se nousee kuninkaan kasvojen edessä.

Tähän viittaa psalmin viimeinen säe: »Kohottakaa riemuhuuto Herran, kuninkaan, edessä.» Tämä on kaiken keskus. Riemun lähde ei ole kokemus itsessään, vaan se, kuka on läsnä. Herra on kuningas. Hänen edessään seisotaan, Hänen edessään lauletaan, Hänen edessään polvistutaan.

Sama ääni kaikuu Raamatun läpi

Sama kutsu kertautuu psalmeissa monta kertaa. Psalmi 100:1 toistaa täsmälleen saman lauseen: »Kohottakaa riemuhuuto Herralle, kaikki maa.» Psalmi 66:1 huutaa: »Kohottakaa Jumalalle riemuhuuto, kaikki maa.» Psalmi 95:1 kutsuu: »Tulkaa, kohottakaamme ilohuuto Herralle, riemuhuuto pelastuksemme kalliolle.» Sama ääni kantaa Psalmiin 47:1, jossa kansoja kutsutaan paukuttamaan käsiään Jumalalle.

Jesaja näkee saman riemun nousevan luomakunnasta itsestään. »Iloitkaa, te taivaat, sillä Herra sen tekee; riemuitkaa, te maan syvyydet, puhjetkaa riemuun, te vuoret, ynnä metsä ja kaikki sen puut; sillä Herra lunastaa Jaakobin, kirkastaa itsensä Israelissa.» (Jes. 44:23) Riemu ei rajoitu ihmissydämeen. Vuoret, metsät, meren syvyydet kutsutaan samaan ääneen. Lunastus on niin suuri, että koko luomakunta osallistuu sen iloon.

Jesaja 12:6 huutaa Siionille: »Huutakaa ja riemuitkaa, Siionin asukkaat, sillä suuri on teidän keskellänne Israelin Pyhä.» Riemun syy on yksi: Pyhä on läsnä. Tämä on koko Raamatun palvonnan sydän. Ääni ei nouse siitä, että olosuhteet olisivat hyviä, vaan siitä, että Hän on keskellä.

Riemu, joka kantaa loppuun asti

Jeremia näki tämän riemun myös tuhon jälkeen. Hänelle annettiin lupaus paluusta, lupaus siitä, että kiitos kuuluisi jälleen Jerusalemissa: »Kiittäkää Herraa Sebaotia, sillä Herra on hyvä, sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti.» (Jer. 33:11) Ylistys ei kuole, vaikka kaupunki olisi raunioissa. Se palaa, koska Herran armo pysyy.

Uudessa testamentissa sama riemuhuuto nousee Jerusalemin porteilla, kun Kuningas saapuu aasin selässä. »Hoosianna Daavidin pojalle! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen. Hoosianna korkeuksissa!» (Matt. 21:9) Psalmin 98 kutsu sai täyttymyksensä, kun Kuningas itse asteli kansansa keskelle. Riemuhuuto kuninkaan edessä sai kasvot, ne olivat Jeesuksen kasvot.

Ilmestyskirja näyttää lopullisen näyn. Johannes kuuli äänen, jota ei voi unohtaa: »Halleluja! Sillä Herra, meidän Jumalamme, Kaikkivaltias, on ottanut hallituksen.» (Ilm. 19:6) Sama ääni, sama riemu, sama Kuningas. Psalmi 98 ei ollut menneisyyden laulu, vaan tulevaisuuden esimaku. Maan kutsu nousee taivaan kuoroksi, joka ei vaikene koskaan.

Mitä tämä puhuu meille tänään

Riemulla on syy, ja syy on Hän itse. Psalmi ei käske iloita olosuhteista, vaan Herrasta. Tämä on tärkeää erottaa. Kristityn riemu ei vaadi täydellistä elämää voidakseen nousta. Se vaatii vain Kuninkaan läsnäolon. Hän on luvannut olla seurakuntansa keskellä, sinunkin sydämessäsi, jos olet Hänen omansa. Tämä on riittävä syy laulaa.

Ylistys saa olla kuuluva. Psalmi puhuu riemuhuudosta, pasunoista, vaskitorvista. Hiljainen sydän on kallisarvoinen, hiljainen rukous on Jumalalle rakas. Raamattu kuitenkin antaa luvan myös ääneen, äänekkääseen, koko maan kuuluviin ulottuvaan kiitokseen. Älä häpeä laulaa. Älä häpeä puhua siitä, mitä Herra on tehnyt. Riemu, joka pidetään piilossa, jää vajaaksi.

Yhdy kuoroon, joka on jo alkanut. Sinä et aloita tätä laulua. Se alkoi paljon ennen sinua, taivaissa, vuorilla, merenpohjissa, kaikkien aikojen pyhien suussa. Sinä liityt mukaan ääneen, joka kantaa Jesajan kirjasta Ilmestyskirjan kuoroihin. Ota paikkasi siinä. Halleluja on sana, jota ei käännetä, se on sama kaikilla kielillä. Se on sinunkin huulillasi tänään.

Herra, meidän kuninkaamme, kiitos siitä, että olet ottanut hallituksen, et vain taivaassa, vaan meidän sydämissämme. Anna meille rohkeus laulaa, anna meille ilo, joka ei nouse olosuhteista vaan sinun läsnäolostasi. Yhdistä äänemme siihen suureen kuoroon, joka kantaa nimeäsi vuosisadasta toiseen. Jeesuksen Kristuksen, ainoan Vapahtajan, nimessä.

Aamen.