16. joulukuuta

Sakariaan laulu

Vanha pappi Sakarias oli ollut mykkänä yhdeksän kuukautta. Hän oli epäillyt enkelin sanoja temppelissä, ja hänen kielensä oli sidottu siihen päivään asti, jolloin lupaus täyttyisi. Nyt hänen vaimonsa Elisabet oli synnyttänyt pojan, ja kun isä kirjoitti pojan nimeksi Johannes, hänen suunsa avautui ja Pyhä Henki täytti hänet. Vanhan miehen ensimmäiset sanat eivät olleet valitusta yhdeksän kuukauden hiljaisuudesta, vaan profetiaa siitä, mikä oli alkanut.

Laulun loppu kantaa päivän jakeen: »Meidän Jumalamme sydämellisen laupeuden tähden, jonka kautta meidän puoleemme katsoo aamun koitto korkeudesta, loistaen meille, jotka istumme pimeydessä ja kuoleman varjossa, ja ohjaten meidän jalkamme rauhan tielle.» Sakarias näkee jo sen, mitä omat silmät eivät vielä pysty näkemään. Maria kantaa kohdussaan Vapahtajaa. Aamu on alkamassa.

Pimeydessä istuvat

Sakarias ei sano, että aamu koittaa niille, jotka kävelevät kohti valoa. Hän sanoo, että se loistaa niille, jotka istuvat pimeydessä ja kuoleman varjossa. Istuminen on liikkumattomuuden asento. Se on uupuneen asento, sen joka on luovuttanut yrityksen löytää tie ulos itse.

Tämä on sama kuvasto, jonka Jesaja oli nähnyt seitsemän vuosisataa aiemmin: »Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valkeuden; jotka asuvat kuoleman varjon maassa, niille loistaa valkeus.» (Jes. 9:2) Matteus poimii saman profetian Jeesuksen Galileaan tulon yhteydessä: »Kansa, joka pimeydessä istui, näki suuren valkeuden, ja jotka istuivat kuoleman maassa ja varjossa, niille koitti valkeus.» (Matt. 4:16)

Psalmista kuvaa heidän tilansa karuna totuutena: »He istuivat pimeydessä ja synkeydessä, vangittuina kurjuuteen ja rautoihin.» (Ps. 107:10) Pimeys ei ole pelkkä mielikuva. Se on todellinen vankila, jossa ihminen elää ilman Jumalan tuntemista, ilman syntien anteeksisaamista, ilman toivoa kuolemaa tuonpuolisesta. Tämän vankilan ovet eivät avaudu sisältäpäin.

Aamun koitto korkeudesta

Kreikan sana, jonka Sakarias valitsee aamun koitosta, on anatole. Se merkitsee samaa kuin auringon nousu, tähden ilmestyminen taivaalle. Vanhassa testamentissa Malakia oli ennustanut: »Mutta teille, jotka minun nimeäni pelkäätte, on koittava vanhurskauden aurinko ja parantuminen sen siipien alla.» (Mal. 4:2) Tämä aurinko ei nouse maan kamarasta, vaan korkeudesta. Se ei ole ihmisen ponnistuksen tulos, vaan Jumalan sydämellisen laupeuden lahja.

Jeesus itse ilmoitti olevansa tämä aamu. »Minä olen tullut valkeudeksi maailmaan, ettei yksikään, joka minuun uskoo, jäisi pimeyteen.» (Joh. 12:46) Toisaalla Hän sanoi: »Minä olen maailman valkeus; joka minua seuraa, se ei pimeydessä vaella, vaan hänellä on oleva elämän valkeus.» (Joh. 8:12) Niin kauan kuin Hän oli maailmassa, Hän oli maailman valkeus (Joh. 9:5). Nyt sama valo loistaa Hänen seurakuntansa kautta, niiden kautta, jotka kuljettavat Hänen nimeään.

Pietari kuvaa tätä valoa lampuksi, joka palaa pimeässä paikassa: »Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne.» (2. Piet. 1:19) Aamu on alkanut Betlehemissä. Täysi päivä koittaa, kun Kristus palaa. Sillä välin Sana on lamppu, joka kantaa meidät pimeän halki.

Vapautettu rauhan tielle

Sakarias ei pysähdy valon koittamiseen. Hän jatkaa: aamun koitto loistaa ohjaten meidän jalkamme rauhan tielle. Valo ei ole pelkkä näkö, se on suunta. Se ei vain valaise huonetta, se osoittaa ulospääsyn. Psalmista todistaa Jumalan vapautustyöstä: »Hän vei heidät ulos pimeydestä ja synkeydestä, hän katkaisi heidän kahleensa.» (Ps. 107:14)

Jesaja oli profetoinut tämän Vapahtajan tehtäväksi: »Avaamaan sokeat silmät, päästämään sidotut vankeudesta, pimeydessä istuvat vankihuoneesta.» (Jes. 42:7) Paavali kuuli ylösnousseen Herran lähettävän hänet juuri samaan työhön: »Avaamaan heidän silmänsä, että he kääntyisivät pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallasta Jumalan tykö ja saisivat uskomalla minuun synnit anteeksi.» (Apt. 26:18)

Tämä on rauhan tie. Se ei ole olosuhteiden rauhaa vaan sovituksen rauhaa, joka virtaa Kristuksen rististä. Pimeyden ja valon välissä ei ole harmaata vyöhykettä, jossa ihminen voisi viipyä neutraalina. Paavali sanoo Efeson seurakunnalle: »Ennen te olitte pimeys, mutta nyt te olette valkeus Herrassa. Vaeltakaa valkeuden lapsina.» (Ef. 5:8) Huomaa, ettei hän sano olleemme pimeydessä, vaan että olimme pimeys. Nyt olemme valkeus, koska Hän asuu meissä.

Mitä tämä puhuu meille tänään

Aamu koittaa istuville, ei juokseville. Jos olet uupunut yrittämästä kaivautua itse ulos pimeydestäsi, kuule tämä: Sakarias ei sanonut aamun nousevan niiden ylle, jotka ehtivät ensin. Se nousee niiden ylle, jotka istuvat. Jumalan sydämellinen laupeus tulee sinne, missä omat voimat ovat lopussa. Sinun ei tarvitse ansaita aurinkoa, voit vain antaa sen loistaa.

Valo on persoona, ei käsite. Jeesus ei tuonut valoa, Hän on valo. Joulun lähestyessä on helppo täyttää mieli kynttilöillä ja tähtisarjoilla. Todellinen aamun koitto ei mahdu kynttilänjalkaan, Hän nousi haudasta. Avaa sydämesi Hänelle itselleen, älä vain hänen lahjoilleen.

Valo johtaa askelta, ei vain silmää. Aamun koitto ohjaa jalkamme rauhan tielle. Kristukseen uskominen ei jää sydämen sisäiseksi kokemukseksi, se vie jalat liikkeelle. Tänään saat seurata Häntä yksi askel kerrallaan, ja juuri sen verran valoa kuin tämä askel tarvitsee, sinulle on luvattu.

Herra Jeesus, sinä olet aamun koitto, joka korkeudesta meidän puoleemme katsoo. Kiitos siitä, että et odottanut meidän etsivän sinua, vaan tulit niiden luo, jotka istuivat pimeydessä ja kuoleman varjossa. Loista meille tänään. Katkaise kahleemme, avaa silmämme, ohjaa jalkamme rauhan tielle, joka kulkee sinun ristisi kautta Isän luo. Sinun nimessäsi.

Aamen.