15. joulukuuta

Nuori nainen Galileassa

Maria oli nuori nainen pienestä Nasaretin kylästä. Enkeli oli juuri ilmoittanut hänelle, että hän tulee synnyttämään Korkeimman Pojan. Tämä sanoma kantoi mukanaan iloa, mutta myös vaaraa. Naimaton tyttö, joka odotti lasta, oli sen ajan yhteiskunnassa häpeän alainen, jopa kivityksen uhka oli mahdollinen. Maria oli juuri matkustanut sukulaisensa Elisabetin luo, ja siellä hän avasi suunsa ylistykseen.

Marian sanat eivät ole runoilijan harkittu sepitelmä, vaan ne ovat sydämen vuoto Pyhän Hengen kantamana. »Minun sieluni suuresti ylistää Herraa, ja minun henkeni riemuitsee Jumalasta, vapahtajastani.» Lauseessa on kaksi tasoa, sielu ja henki, ja molemmat suuntautuvat samaan kohteeseen. Koko ihminen, näkyvä ja näkymätön, kohoaa Herran puoleen.

Hannan kaiku

Marian ylistys ei syntynyt tyhjästä. Sen takana kaikuu toinen ääni, vuosisatojen takaa. Hanna, joka oli ollut hedelmätön ja saanut Jumalalta lapsen, oli laulanut omassa kiitoksessaan: »Minun sydämeni riemuitsee Herrassa; minun sarveni kohoaa korkealle Herrassa. Minun suuni on avartunut vihollisiani vastaan, sillä minä iloitsen sinun avustasi.» (1. Sam. 2:1) Sama henki, sama liike, sama Jumala.

Hannan laulu päättyy profetiaan voidellusta kuninkaasta, jonka sarven Herra korottaa. Maria kantaa kohdussaan juuri tuota luvattua Voideltua. Vanhan ja Uuden liiton ylistys yhtyy samassa hetkessä, sama Pyhä Henki on liikkeellä molemmissa naisissa. Tämä on Raamatun yhtenäisyyttä parhaimmillaan, kahden naisen laulu, jotka eivät koskaan tavanneet, mutta jotka ylistivät samaa pelastavaa Jumalaa.

Vapahtajastani

Yksi sana Marian ylistyksessä on erityisen merkittävä: vapahtajastani. Maria ei sano vain »Jumalasta», hän sanoo »Jumalasta, vapahtajastani». Tämä tunnustus paljastaa Marian sydämen. Hän tarvitsee vapahtajan. Hän, joka kantaa kohdussaan Vapahtajan, tunnustaa itse tarvitsevansa pelastusta.

Paavali muistuttaa Timoteukselle samasta totuudesta: »se on hyvää ja otollista Jumalalle, meidän vapahtajallemme» (1. Tim. 2:3). Habakuk lauloi tuhon keskellä: »Mutta minä riemuitsen Herrassa, iloitsen autuuteni Jumalassa.» (Hab. 3:18) Ilo ei lähde olosuhteista, se lähtee siitä, että Jumala on pelastaja. Ei vain teoriassa, vaan minulle henkilökohtaisesti.

Jesaja avaa saman ilon syvyyden: »Minä iloitsen suuresti Herrassa, minun sieluni riemuitsee minun Jumalassani, sillä hän pukee minun ylleni autuuden vaatteet ja verhoaa minut vanhurskauden viittaan.» (Jes. 61:10) Sielu iloitsee, koska se on puettu vanhurskauden viittaan. Maria iloitsi siitä, mitä Jumala oli tekemässä hänessä ja koko maailmassa Jeesuksen Kristuksen kautta.

Ylistyksen kutsu yhteyteen

Daavid kirjoittaa Psalmissa 34: »Herra on minun sieluni kerskaus, nöyrät sen kuulevat ja iloitsevat.» Sitten hän jatkaa: »Ylistäkää minun kanssani Herraa, kiittäkäämme yhdessä hänen nimeänsä.» Ylistys ei jää yksinäiseksi. Se kutsuu toisia mukaan. Marian ylistys kuultiin Elisabetin kodissa, ja se on kuultu seurakunnassa kahden tuhannen vuoden ajan.

Daavid puhuttelee omaa sieluaan: »Kiitä Herraa, minun sieluni, ja kaikki, mitä minussa on, hänen pyhää nimeänsä. Kiitä Herraa, minun sieluni, äläkä unhota, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt.» (Ps. 103:1-2) Joskus sielu pitää herättää ylistykseen. Sitä pitää puhutella, muistuttaa, kutsua. Maria ei vain odottanut, että iloa nousisi sydämessä, hänen henkensä riemuitsi tietoisena syystä.

Paavali tiivistää tämän kaiken yhteen lauseeseen: »Joka kerskaa, sen kerskauksena olkoon Herra.» (1. Kor. 1:31) Ylistys on suuntautumisen kysymys. Mistä etsin iloa, mistä otan kerskauksen, kenen edessä sieluni avartuu? Marian vastaus on selvä. Herrasta, vapahtajastani.

Mitä tämä puhuu meille tänään

Ylistys ei odota täydellisiä olosuhteita. Maria oli nuori, vaarassa, ymmärtämättömän ihmeen keskellä. Hän ylisti silti. Sinun elämäsi ei tarvitse olla järjestyksessä, ennen kuin sielusi saa kohota Herran puoleen. Ylistys itse järjestää sydämen. Se ei jää odottamaan oikeaa hetkeä, vaan se luo oikean hetken.

Tunnusta Hänet vapahtajaksesi. Yleinen tieto Jumalasta ei kanna ylistystä. Henkilökohtainen tunnustus kantaa. Vapahtajastani, sanoo Maria. Hän on pelastanut juuri minut. Hän on katsonut juuri minua. Hän on tehnyt minulle suuria. Tämä on se kallio, jolla sielu seisoo ja jolta henki riemuitsee.

Kutsu toiset mukaan. Marian ylistys kantoi ympärilleen. Elisabet täyttyi Pyhällä Hengellä, Johannes hypähti äidin kohdussa. Sinun ylistyksesi ei jää eristetyksi tapahtumaksi. Se voi olla se kipinä, joka sytyttää toisen sydämen muistamaan, kuka Herra on. Älä pidä iloa itselläsi, jaa se.

Herra, opeta sieluani ylistämään sinua niin kuin Maria ylisti. Anna minun nähdä sinut vapahtajanani, ei vain sanana vaan elävänä todellisuutena. Avaa sydämeni iloon silloinkin, kun olosuhteet eivät sitä houkuttele. Tee minusta laulaja, joka kutsuu toisia mukaan kiittämään pyhää nimeäsi. Jeesuksen Kristuksen, ainoan Vapahtajan, nimessä.

Aamen.