29. marraskuuta

Lupaus, joka kantaa läpi kaiken

Psalmi 94 on hätähuuto. Sen kirjoittaja katselee ympärilleen, näkee jumalattomien menestyvän, kuulee kuinka leskien ja orpojen oikeus poljetaan maahan. Psalmin alku on melkein syyttävä: »Herra, sinä koston Jumala, sinä koston Jumala, ilmesty kirkkaudessa.» Psalmin keskellä laulaja kuitenkin pysähtyy. Hän ottaa askelen taaksepäin pimeydestä, jota katselee, ja muistaa yhden lauseen, jonka päälle kaikki muu lepää.

»Sillä Herra ei hylkää kansaansa eikä perintöosaansa heitä.» Tämä lause ei selitä pois sitä kärsimystä, jonka laulaja on juuri nähnyt. Se ei sano, että vääryys olisi mitätöntä tai että koettelemus olisi näkyä. Se sanoo jotain syvempää, jotain, mikä kestää myös silloin, kun olosuhteet näyttävät puhuvan vastaan. Herra ei hylkää.

Hänen suuren nimensä tähden

Samuel sanoi tämän totuuden Israelin kansalle aikana, jolloin he olivat juuri tehneet syvän rikkomuksen vaatimalla itselleen kuningasta Jumalan sijaan. Mitä Samuel vastasi heille? »Suuren nimensä tähden Herra ei hylkää kansaansa, koska Herra on tahtonut tehdä teidät omaksi kansaksensa.» (1. Sam. 12:22)

Tässä on koko salaisuus. Herran uskollisuus ei lepää kansansa ansion päällä. Se lepää Hänen oman nimensä, Hänen oman luonteensa, Hänen oman tahtonsa päällä. Hän on tahtonut tehdä heistä omansa, sen tähden Hän pitää heistä kiinni. Jos uskollisuus riippuisi meidän kelvollisuudestamme, se olisi katkennut jo aikoja sitten. Koska se riippuu Hänestä, se kestää.

Mooseksen veisu vahvistaa saman: »Sillä Herran kansa on hänen osuutensa, Jaakob on hänen perintöosansa.» (5. Moos. 32:9) Perintöosaa ei heitetä pois. Sitä vaalitaan, sitä varjellaan, sitä rakastetaan. Sinä, joka olet Kristuksessa, olet osa tätä perintöosaa. Et omistuksesi, vaan Hänen omistuksensa kautta.

Vaikka Siion sanoo toisin

On hetkiä, jolloin sydämen kokemus puhuu vastaan tätä lupausta. Jesaja kuvaa tämän hetken hämmästyttävän rehellisesti: »Mutta Siion sanoo: 'Herra on minut hyljännyt, Herra on minut unhottanut'.» (Jes. 49:14) Tämä on uskovan ihmisen ääni hetkellä, jolloin hiljaisuus on käynyt liian pitkäksi, jolloin rukous tuntuu kimpoavan takaisin, jolloin elämä on kulkenut suuntaan, jota ei osannut odottaa.

Herran vastaus tähän kokemukseen on yksi Vanhan testamentin hellimmistä jakeista: »Unhottaako vaimo rintalapsensa, niin ettei hän armahda kohtunsa poikaa? Ja vaikka he unhottaisivatkin, minä en sinua unhota.» (Jes. 49:15) Herra ei kiellä Siionin tunnetta, Hän vastaa siihen omalla todellisuudellaan. Sinun kokemuksesi ei määrää Hänen luonnettaan.

Daavid lausuu tämän saman varmuuden Psalmissa 37:28: »Sillä Herra rakastaa oikeutta eikä hylkää hurskaitansa; heidät varjellaan iankaikkisesti.» Varjelus on iankaikkista, ei satunnaista. Se ei ala uudestaan jokaisena aamuna, se ei katkea iltaa kohti, se kantaa läpi koko elämän aina iankaikkisuuteen asti.

En minä sinua hylkää

Uudessa liitossa tämä lupaus saa vielä henkilökohtaisemman muodon. Heprealaiskirjeen 13:5 kantaa Herran omat sanat suoraan uskovan korvaan: »sillä hän itse on sanonut: 'En minä sinua hylkää enkä sinua jätä'.» Kreikan alkutekstissä on tässä kohden kaksinkertainen kielto, kielen vahvin mahdollinen ilmaus. Herra ei jätä, ei missään tilanteessa, ei millään tavalla.

Paavali kysyy Roomalaiskirjeessä saman, mitä moni meistä on kysynyt: »Minä sanon siis: ei kaiketi Jumala ole hyljännyt kansaansa? Pois se!» (Room. 11:1) Hän vastaa kysymykseensä jyrkän torjuvasti. Sitten hän jatkaa: »Ei Jumala ole hyljännyt kansaansa, jonka hän on edeltätuntenut.» (Room. 11:2) Edeltätunteminen on Jumalan ratkaisu, joka on tehty ennen meidän olemassaoloamme. Sitä ei peruuteta meidän heikkoutemme tähden.

Paavali kuvaa tämän pelastavan ketjun Roomalaiskirjeen 8:30: »Mutta jotka hän on edeltämäärännyt, ne hän on myös kutsunut; ja jotka hän on kutsunut, ne hän on myös vanhurskauttanut; mutta jotka hän on vanhurskauttanut, ne hän on myös kirkastanut.» Yksikään lenkki ei katkea matkalla. Hän, joka aloitti työnsä sinussa, vie sen päätökseen.

Minun lampaani

Jeesus pukee tämän koko totuuden yhteen lauseeseen: »Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua.» (Joh. 10:27) Sitten Hän jatkaa, ettei kukaan voi temmata niitä Hänen kädestään. Lupaus ei lepää lampaan voimassa pysyä paimenessa kiinni, vaan paimenen voimassa pitää lammasta. Tämä on koko evankeliumi yhdessä kuvassa.

Älä mittaa Jumalan uskollisuutta omasta kokemuksestasi käsin. Voit kulkea läpi pimeän laakson, jossa tuntuu siltä, että Hän on unohtanut. Tunne ei ole totuutta. Sana on totuus, ja Sana sanoo: »minä en sinua unhota.» Sinun tehtäväsi ei ole tuottaa tunnetta Hänen läsnäolostaan, vaan luottaa Hänen lupaukseensa silloinkin, kun tunne on hiljaa.

Lepää siinä, että olet Hänen perintöosansa. Et omasta valinnastasi käsin, vaan Hänen valintansa nojalla. Hän on tahtonut tehdä sinusta omansa Kristuksessa. Tämä tahto kantaa silloinkin, kun oma tahtosi horjuu. Paavali rukoili, että sydämemme silmät avautuisivat näkemään, kuinka suuri Hänen perintönsä kirkkaus on Hänen pyhissään (Ef. 1:18). Tämä kirkkaus kuuluu sinulle.

Herra, kiitos siitä, että uskollisuutesi ei lepää minun voimani päällä, vaan sinun omasi. Kun sydämeni sanoo, että olet unohtanut, anna minun kuulla sinun äänesi, joka sanoo: en minä sinua hylkää enkä sinua jätä. Pidä minua kädessäsi silloin, kun en jaksa pitää kiinni sinusta. Jeesuksen Kristuksen, hyvän Paimenen, nimessä.

Aamen.