25. marraskuuta

Daavidin hätä ja Daavidin turva

Psalmi 31 on Daavidin rukous ahdistuksen keskellä. Hän kuvaa itsensä murtuneena astiana, jonka tuttavat välttävät, jota vihamiehet vainoavat, jonka elämä on kulunut murheessa ja vuodet huokauksissa. Keskellä tätä ahdistuksen virtaa nousee yksi lause, joka kantaa koko psalmin paineen: »Minun aikani ovat sinun kädessäsi, pelasta minut vihollisteni kädestä ja vainoojistani.»

Daavid ei sano tätä rauhassa eikä turvassa. Hän sanoo sen silloin, kun vainoojien askeleet kuuluvat lähellä, silloin kun oma voima on lopussa. Juuri tästä paikasta nousee yksi Vanhan testamentin kauneimmista uskon tunnustuksista. Aika ei ole vihollisen kädessä. Aika ei ole sattuman kädessä. Aika ei ole edes Daavidin omassa kädessä. Aika on Herran kädessä.

Tämän tunnustuksen kantoi myöhemmin myös Jeesus itse. Ristin päällä Hänen viimeinen huutonsa oli juuri saman psalmin seuraavasta jakeesta otettu: »Isä, sinun käsiisi minä annan henkeni.» Mitä Daavid rukoili vainoojien keskellä, sen Vapahtaja toteutti täydellisesti Golgatalla.

Kaikella on määräaika

Saarnaaja avaa saman totuuden toisesta suunnasta. »Kaikella on määräaika, ja aikansa on joka asialla taivaan alla.» (Saarn. 3:1) Elämän hetket eivät pyöri sattuman tuulissa. Niiden yllä lepää järjestys, jonka ihminen ei aina näe, mutta jonka Herra tuntee. »Aika on rakastaa ja aika vihata. Aika on sodalla ja aika rauhalla.» (Saarn. 3:8)

Jeesus puhui omasta elämästään samoin sanoin. Galileassa Hän sanoi veljilleen: »Minun aikani ei ole vielä tullut; mutta teille aika on aina sovelias.» (Joh. 7:6) Pääsiäisyönä, kun kaikki oli täyttymäisillään, Hän nosti silmänsä taivasta kohti ja sanoi: »Isä, hetki on tullut, kirkasta Poikasi, että Poikasi kirkastaisi sinut.» (Joh. 17:1)

Vapahtajan elämä eli ja liikkui Isän ajan mukaan. Hetki ei tullut ennen aikaansa, hetki ei myöskään myöhästynyt. Tämä on syvä lohdutus omalle elämällemme. Jos Pojan ajat olivat Isän kädessä, ne ovat siellä myös meidän kohdallamme, jotka olemme Pojan omat.

Ei teidän asianne tietää

Ennen taivaaseen ottamistaan Jeesus sanoi opetuslapsilleen sanat, jotka kantavat samaa totuutta toiseen suuntaan: »Ei ole teidän asianne tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa voimalla on asettanut.» (Apt. 1:7) Tämä ei ole torjuva sana, vaan vapauttava.

Ihmisen tehtävä ei ole hallita aikoja, jotka kuuluvat Isälle. Meidän tehtävämme on elää tässä päivässä, jonka Herra on tänään meille antanut. Kun Daavid sanoo aikojensa olevan Herran kädessä, hän luopuu ahdistuksen oikeudesta hallita itse omaa hetkeään. Hän jättää tämän hetken sille, jolle se kuuluu.

Paavali kirjoitti elämänsä lopulla Timoteukselle: »Sillä minut jo uhrataan, ja minun lähtöni aika on jo tullut.» (2. Tim. 4:6) Hän tunsi oman lähtönsä hetken samalla rauhalla kuin Daavid tunsi vainoojien hetken. Aika ei ollut Neron kädessä, vaikka miekka oli. Aika oli Herran kädessä.

Pelasta minut vainoojistani

Jakeen jälkimmäinen puolisko on huuto, joka kantaa pelkoa, ei häpeä sitä. Daavid pyytää pelastusta. Hän ei teeskentele, ettei pelkäisi. Hän ei sano, että vihollisia ei olisi. Hän vain tunnustaa, että pelastus tulee toisaalta kuin omasta voimasta.

Sama huuto kuuluu psalmissa 142: »Tarkkaa minun huutoani, sillä minä olen sangen viheliäinen, pelasta minut vainoojistani, sillä he ovat minua väkevämmät.» Psalmissa 143 hän jatkaa: »Pelasta minut vihollisistani, Herra. Sinun tykösi minä pyrin suojaan.» Daavid ei pakene Saulia oman linnakkeensa muureille, hän pakenee Herran luokse.

Psalmissa 17 tämä turvapaikka avautuu vielä syvemmin: »Varjele minua niinkuin silmäterää, kätke minut siipiesi suojaan jumalattomilta, jotka tahtovat minut tuhota.» Silmäterä on kehon tarkimmin varjeltu osa. Siipien suoja on linnun emon tapa kätkeä poikansa myrskyn alle. Tämä on se varjelus, jota Daavid pyytää, ja joka vastaa hänelle aina, kun hän sitä huutaa.

Mitä tämä puhuu meille tänään

Ensimmäinen on aikojen luovuttaminen. Sinun aikasi eivät ole vihollisesi kädessä, eivät edes oman tahtosi armoilla. Ne ovat Isän kädessä, samassa kädessä, joka piteli Pojan henkeä ristillä. Tämän hetken murhe, tämän viikon paine, tämän vuoden epävarmuus, kaikki nämä lepäävät kämmenellä, joka on uskollinen.

Toinen on pelastuksen huutaminen. Daavidin esimerkki opettaa, että usko ja huuto eivät sulje toisiaan pois. Hän tunnustaa aikojensa olevan Herran kädessä, samassa hengenvedossa hän huutaa pelastusta. Sinun ei tarvitse valita näiden välillä. Lepää Herran ajassa, huuda Herran apua. Hän kuulee molemmat samana hetkenä.

Herra, minun aikani ovat sinun kädessäsi. Sinä tunnet tämän päivän, sinä tunnet huomisen, sinä tunnet sen hetken, jolloin saan tulla luoksesi kotiin. Pelasta minut siitä, mikä tahtoo minut tuhota, kätke minut siipiesi suojaan. Opeta minua lepäämään ajassa, jonka olet asettanut, opeta minua huutamaan apua sinulta, jolle apu kuuluu. Jeesuksen Kristuksen, ainoan Vapahtajan, nimessä.

Aamen.