22. marraskuuta

Kahden puun välissä

Jeremian seitsemästoista luku asettaa lukijan kahden puun väliin. Aivan päivän jaetta ennen profeetta on kuvannut sitä ihmistä, joka turvaa ihmiseen, jonka sydän luopuu Herrasta. Hänet sanotaan kirotuksi, hän on kuin kanerva arolla, hän asuu poltetussa maassa, jossa ei kukaan asu. Sitten Jeremia kääntää katseen toiseen suuntaan: »Siunattu on se mies, joka turvaa Herraan, jonka turvana Herra on.»

Kahden lauseen välissä on kokonainen maailmankaikkeus. Toinen kuihtuu, toinen viheriöi. Toinen elää aroilla, toinen vesien partailla. Ero ei ole olosuhteissa, sillä molempia ympäröi sama maa, samat säät, samat ajat. Ero on siinä, mihin juuret yltävät. Siunaus ei ole palkkio, vaan seuraus siitä, että ihminen on tarttunut elävään lähteeseen.

Turvaamisen kaksinkertaisuus

Päivän jakeessa on hiljainen kaksinkertaisuus, jonka ohi on helppo lukea. Ensin ihminen turvaa Herraan, sitten Herra on hänen turvansa. Kummallakin puolella on liike. Ihminen ojentaa kätensä, Herra ottaa kiinni. Ihminen asettaa luottamuksensa, Herra varmistaa sen omalla läsnäolollaan. Tämä ei jää yksipuoliseksi tunteeksi, vaan siitä tulee liitto.

Jesaja avaa saman salaisuuden sanoin, jotka ovat kantaneet Jumalan kansaa kolme tuhatta vuotta: »Vakaamieliselle sinä talletat rauhan, rauhan, sillä hän turvaa sinuun. Turvatkaa Herraan ainiaan, sillä Herra, Herra on iankaikkinen kallio.» Rauha ei ole oman mielen saavutus, se on Jumalan talletus. Hän tallettaa sen siihen sydämeen, joka on lakannut horjumasta omien ajatustensa varassa.

Kallio on Jesajan suosima kuva. Kallio ei väisty, kallio ei sula auringossa, kallio ei murru tuulessa. Iankaikkinen kallio on enemmän kuin vahva, se on muuttumaton. Sille rakennettu elämä kestää sen, mitä hiekka ei kestä. Tämän kallion päällä Pietari sai kävellä veden yli niin kauan kuin hänen silmänsä pysyivät Jeesuksessa.

Autuas mies, joka turvaa

Psalmien kirja toistaa Jeremian siunausta kerta toisensa jälkeen. Daavid laulaa: »Maistakaa ja katsokaa, kuinka Herra on hyvä. Autuas se mies, joka häneen turvaa!» Toisaalla hän jatkaa: »Autuas se mies, joka panee turvansa Herraan eikä käänny ylpeiden puoleen eikä niitten, jotka valheeseen eksyvät!»

Matkalauluissa nousee yksi rakkaimmista kuvista: »Jotka Herraan turvaavat, ovat kuin Siionin vuori: se ei horju, vaan pysyy iankaikkisesti.» Tämä ei sano, että Herraan turvaava saisi ympärilleen vuoren. Se sanoo, että hän itse tulee vuoreksi. Hänen elämänsä saa Siionin lujuutta, sillä se lepää siinä, mikä ei liiku.

Sananlasku tiivistää saman: »Joka painaa mieleensä sanan, se löytää onnen, autuas se, joka Herraan turvaa!» Sanan painaminen mieleen kulkee turvaamisen rinnalla. Turvaaminen ei ole tunteen lento, se on Sanan asuttamista mielessä, kunnes se muuttuu sydämen pohjaksi. Psalmin sanat »Herra Sebaot, autuas se ihminen, joka sinuun turvaa!» ovat tämän asuttamisen hedelmä.

Toivomme Kristuksessa

Vanhan liiton kutsu turvata Herraan tulee uudessa liitossa lihaksi yhdessä nimessä. Paavali kirjoittaa Efesolaisille: »Että me olisimme hänen kirkkautensa kiitokseksi, me, jotka jo edeltä olimme panneet toivomme Kristukseen.» Herra, johon Jeremia kutsuu turvaamaan, on sama Herra, joka tuli Beetlehemiin, kulki Galileaa, kantoi ristin, nousi haudasta.

Psalmin toinen laulu kantaa tämän valoon ennen kuin Vapahtaja oli syntynyt: »Antakaa suuta pojalle, ettei hän vihastuisi ettekä te hukkuisi tiellänne. Autuaat ovat kaikki, jotka häneen turvaavat.» Herraan turvaaminen ei ole abstraktia uskonnollisuutta, vaan Pojan syliin laskeutumista. Häneen turvaaminen on autuus, sillä hänessä on elämä.

Jesaja lupaa lopuksi: »Sentähden Herra odottaa, että voisi olla teille armollinen, sentähden hän nousee armahtaaksensa teitä, sillä Herra on oikeuden Jumala. Autuaita kaikki, jotka häntä odottavat!» Hän odottaa. Hän ei kiirehdi pois, hän kiirehtii sinua kohti heti, kun käännyt häneen. Odottaminen ja turvaaminen kuuluvat yhteen, sillä molemmat ovat sydämen liikettä Herran suuntaan.

Mitä tämä puhuu meille tänään

Tarkista, mihin juuresi yltävät. Jeremia ei kysynyt, miltä elämäsi näyttää päältä, vaan minne juuret ulottuvat. Vihreä lehti pintapuolella voi peittää kuihtuvan juuriston, kuiva ulkokuori voi peittää veden vieressä syvälle juurtuneen puun. Pyydä Pyhältä Hengeltä rohkeutta nähdä, mistä sinun juuresi tällä hetkellä juovat.

Anna turvaamisen tulla teoksi. Turvaaminen ei jää sanaksi. Se näkyy siinä, mitä teet pelätessäsi, mitä teet odottaessasi, mitä teet silloin, kun et tiedä mitä tehdä. Vakaamielisyys, josta Jesaja puhuu, syntyy hiljaisesta päätöksestä, että Herra saa pitää sen, mitä en itse osaa kantaa. Kallio kestää, vaikka minun jalkani vapisevat.

Lepää siunauksen alla. Päivän jae ei lupaa, että vaikeudet katoaisivat. Se lupaa, että Herraan turvaava on siunattu, sillä hänen turvanaan on Herra itse. Tämä siunaus on jo yllesi laskettu silloin, kun sydämesi kääntyy hänen puoleensa. Älä etsi siunausta kaukaa, ota vastaan se siunaus, jonka turvaaminen jo tänään tuo elämääsi.

Herra, kiitos siitä, että sinä olet iankaikkinen kallio, joka ei horju. Opeta minua tänään turvaamaan sinuun siellä, missä jalkani vapisevat. Talleta rauhasi sydämeeni, juurruta elämäni vetesi äärelle, niin että lehteni eivät lakastu eikä hedelmäni puutu. Jeesuksen Kristuksen, ainoan Vapahtajan, nimessä.

Aamen.