19. marraskuuta

Yksin Hänessä

Psalmi 62 on Daavidin laulu, joka syntyi keskellä painostusta. Vihollisten ääni piiritti häntä, ja hän puhui itselleen ääneen sen, mikä yksin kantoi. Saman psalmin alkupuolella, jakeessa 2, hän oli sanonut: »Hän yksin on minun kallioni, minun apuni ja turvani: en minä suuresti horju.» Jakeessa 6 hän palaa samaan lauseeseen, mutta yhden sanan poistaen. Enää ei ole »suuresti». Nyt on vain: »en minä horju.»

Tämä pieni muutos kantaa koko psalmin matkan. Alussa Daavid tunnustaa, että hän ei suuresti horju. Kallio on alla, mutta sydän vielä värähtää. Lauluun mennessä jokin kasvaa. Turvautuminen syvenee, luottamus selkenee, sana muuttuu. Hän ei enää tarvitse varausta. Hän sanoo selkeästi sen, minkä Herra on hänelle näyttänyt: en minä horju.

Pieni sana »yksin» kantaa jakeen painon. Daavid ei sano, että Herra on yksi hänen kallioistaan. Hän sanoo, että Herra on hänen ainoa kallionsa. Jokainen muu turva on hiekkaa tämän rinnalla. Tämä yksin-sana on koko psalmin sydän, sillä se sulkee pois kaikki rinnakkaiset turvat, jotka ihminen olisi houkuteltu rakentamaan.

Kallion luonne

Raamatussa kallio on Jumalan vanha nimi. Daavid lauloi sen Psalmissa 18:31: »Sillä kuka muu on Jumala kuin Herra, ja kuka pelastuksen kallio, paitsi meidän Jumalamme.» Kalliota ei tehdä, sitä ei kasata, sitä ei rakenneta. Kallio on. Se on ollut paikallaan ennen ihmistä, ja se pysyy ihmisen jälkeen. Tähän Jumalan luonteeseen Daavid asettaa koko olemisensa.

Psalmi 18:32 jatkaa: »Se Jumala, joka minut voimalla vyöttää ja tekee minun tieni nuhteettomaksi.» Kallio ei ole vain alusta, jolle astutaan. Hän on myös voima, joka vyöttää, ja käsi, joka oikaisee tien. Turva ei jää ulkoiseksi, se virtaa sisälle ja muuttaa kulkijan kulun.

Hoosean kirjassa 1:7 Herra puhuu Juudasta saman luonteensa varassa: »minä pelastan heidät Herran, heidän Jumalansa, avulla, mutta en pelasta heitä jousella, miekalla enkä sodalla, en hevosilla enkä ratsumiehillä.» Pelastus ei nouse aseista, ei rakenteista, ei sotajoukoista. Se nousee Hänestä yksin. Tämä on sama todistus, jonka Daavid laulaa.

En minä horju

Jakeen viimeiset sanat kantavat lupauksen, joka toistuu läpi koko Raamatun. Daavid lauloi sen jo Psalmissa 16:8: »Minä pidän Herran aina edessäni, kun hän on minun oikealla puolellani, en minä horju.» Horjumattomuus ei nouse siitä, että jalat olisivat vahvat. Se nousee siitä, että Herra on edessä, ja Hänen kätensä on oikealla puolella.

Sananlaskut 10:30 vahvistaa saman lupauksen: »Vanhurskas ei ikinä horju.» Sananlaskut 12:7 jatkaa: »Jumalattomat kukistuvat olemattomiin, mutta vanhurskasten huone pysyy.» Psalmi 112:6 tiivistää: »Sillä ei hän ikinä horju, vanhurskas säilyy ikuisessa muistossa.» Tämä toistuva todistus ei ole sattuma, vaan se on Jumalan oma viesti omilleen. Hänen kalliollaan seisova ei kaadu.

Jesaja 45:17 nostaa saman lupauksen iankaikkiselle korkeudelle: »Mutta Israelin pelastaa Herra iankaikkisella pelastuksella, te ette joudu häpeään ettekä pilkan alaisiksi, ette ikinä, hamaan iankaikkisuuteen saakka.» Horjumattomuus ei ole vain tämän hetken kestämistä. Se on iankaikkista pysymistä Hänen kädessään, joka pelastaa.

Mitä tämä puhuu meille tänään

Tutki, mihin sanasi »yksin» kohdistuu. Daavid sanoi: Hän yksin. Sinä saatat sanoa: Herra ja terveyteni. Herra ja tilini. Herra ja ihmiseni. Herra ja työni. Kaikki muut turvat saavat olla, mutta ne eivät ole kalliosi. Kallio on yksi, ja se on Hän. Tarkista tänään, onko sydämessäsi sana »yksin» asettunut sinne, mihin se kuuluu.

Anna luottamuksen syventyä. Daavid sanoi alussa: en suuresti horju. Lopussa hän sanoi: en horju. Sinunkin uskosi saa kasvaa tällä matkalla. Älä häpeä sitä, että alussa sinussa on vielä »suuresti». Herra ei hylkää sitä, joka tunnustaa varauksensa. Hän vie sinua eteenpäin, kunnes varaus putoaa pois ja jää vain selkeä lause: en minä horju.

Puhu itsellesi totuus. Psalmi 62 on Daavidin puhetta omalle sielulleen. Hän ei odota, että joku muu rohkaisee häntä, hän rohkaisee itseään Herran sanalla. Tee tänään samoin. Sano sielullesi ääneen se, minkä Herra on sanonut sinulle. Sanat eivät ole tyhjiä, ne kantavat sydämen takaisin kallion päälle.

Herra, sinä yksin olet minun kallioni, minun apuni ja turvani. Riisu sydämestäni ne rinnakkaiset turvat, joita olen huomaamattani rakentanut. Vie luottamukseni syvemmälle, kunnes en epäile enää sanoa: en minä horju. Pidä minua oikealla puolellani, niin että pysyn pystyssä sinun voimassasi, en omassani. Jeesuksen Kristuksen nimessä.

Aamen.