17. marraskuuta

Odottava sielu

Psalmi 33 päättyy kolmeen jakeeseen, jotka sitovat yhteen koko psalmin sanoman. Lauluntekijä on ylistänyt Herraa luojana, hallitsijana, kansojen tuomarina. Hän on muistuttanut, ettei kuningas pelastu sotajoukkonsa paljoudella eikä sankari voimansa suuruudella. Lopulta hän kääntyy puhumaan siitä, mihin Israelin sielu kiinnittyy: »Meidän sielumme odottaa Herraa, hän on meidän apumme ja kilpemme.»

Odottaminen on Vanhassa testamentissa erityinen sana. Heprean qavah ei tarkoita passiivista ajan kulumista, vaan kireälle vedettyä lankaa, joka pysyy paikallaan ja jännittyy kohti tulevaa. Sielu, joka odottaa Herraa, ei ole hervahtanut, vaan kiinnittynyt. Se on käännetty kohti Häntä, vaikka vastaus ei vielä näkyisi.

Jesaja puhuu samasta odotuksesta lupauksen kielellä: »Mutta ne, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman, he kohottavat siipensä kuin kotkat. He juoksevat eivätkä näänny, he vaeltavat eivätkä väsy.» Odotus ei kuluta, se vahvistaa. Voima ei synny ponnistelusta, vaan siitä, että sielu pysyy kiinnittyneenä Häneen, joka ei väsy eikä uuvu.

Apu ja kilpi

Psalmin sanoissa Herra on sekä apu että kilpi. Apu kuvaa sitä, mikä tulee meidän puolellemme, kun emme jaksa. Kilpi kuvaa sitä, mikä asettuu eteemme, kun meitä vastaan tullaan. Daavid lauloi samaa Psalmissa 115:9: »Israel, turvaa Herraan, hän on heidän apunsa ja kilpensä.»

Aikakirjojen kirjoittaja kertoo Ruubenin, Gaadin ja puolen Manassen heimon taistelusta hagrilaisia vastaan: »he saivat apua näitä vastaan, niin että hagrilaiset ja kaikki, jotka olivat heidän kanssaan, joutuivat heidän käsiinsä; sillä he huusivat taistelussa Jumalan puoleen, ja hän kuuli heidän rukouksensa, koska he turvasivat häneen.» (1. Aik. 5:20) Apu tuli sinne, missä turva oli oikeassa paikassa.

Kilpi ei tarkoita, että iskuja ei tulisi. Se tarkoittaa, että iskut eivät mene lävitse sinne, missä elämä asuu. Daavid kirjoitti Psalmin 5 lopussa: »sinä suojaat häntä armollasi niinkuin kilvellä.» Kilpi on Herran oma armo, ei meidän vahvuutemme.

Sydän iloitsee, sielu odottaa

Psalmi jatkuu sanoilla, jotka tuntuvat aluksi yllättäviltä keskellä odotusta: »Sillä hänessä iloitsee meidän sydämemme, me turvaamme hänen pyhään nimeensä.» Odotus ja ilo eivät ole toistensa vastakohtia. Sielu voi odottaa ja samaan aikaan sydän voi iloita, sillä iloa ei pidetä yllä olosuhteilla vaan Hänen nimellään.

Daavid lauloi Psalmissa 5:11: »iloitkoot kaikki, jotka sinuun turvaavat, ja riemuitkoot iankaikkisesti. Suojele heitä, että sinussa iloitsisivat ne, jotka rakastavat sinun nimeäsi.» Turvaaminen ja ilo kulkevat yhdessä. Pyhä nimi ei ole vain kunnioituksen kohde, se on paikka, jossa sielu lepää.

Psalmissa 130 odottavan sielun ääni saa erityisen voimakkaan muodon: »Minä odotan Herraa, minun sieluni odottaa, ja minä panen toivoni hänen sanaansa. Minun sieluni odottaa Herraa hartaammin kuin vartijat aamua, kuin vartijat aamua.» Vartija ei epäile aamun tulemista. Hän tietää, että pimeyden jälkeen valo nousee. Niin odottaa sielu, joka tuntee Herransa.

Sinun armosi olkoon meidän päällämme

Psalmin viimeinen jae on rukous, joka kuljettaa odotuksen ja turvan yhteen lauseeseen: »Sinun armosi, Herra, olkoon meidän päällämme, niinkuin me panemme toivomme sinuun.» Armoa pyydetään päälle, peitteeksi, suojaksi. Toivon mitta ja armon mitta liittyvät tässä toisiinsa. Mitä syvempi toivo, sitä laajemmalle armo lankeaa.

Daavid pyysi samaa Psalmissa 119:76: »Sinun armosi olkoon minun lohdutukseni, niinkuin sinä olet palvelijallesi luvannut.» Armo on lohdutus, ei vain anteeksiantamus. Se kantaa silloin, kun mikään muu ei kanna. Se peittää silloin, kun olemme alasti omien voimiemme edessä.

Jeesus sanoi Matteuksen evankeliumissa kahdelle sokealle: »Tapahtukoon teille uskonne mukaan.» (Matt. 9:29) Sama periaate kulkee psalmin lopussa: armo asettuu sen päälle, joka panee toivonsa Herraan. Toivo ei ansaitse armoa, toivo avaa sydämen ottamaan sen vastaan.

Mitä tämä puhuu meille tänään

Anna sielusi odottaa, älä pakota sitä toimimaan. Odottaminen ei ole laiskuutta, se on uskon syvintä työtä. Psalmi 27:14 toistaa kahdesti saman käskyn: »Odota Herraa. Ole luja, ja vahva olkoon sinun sydämesi. Odota Herraa.» Jos elämässäsi on tällä hetkellä jotain, mihin vastausta ei vielä näy, älä yritä pakottaa vastausta esiin. Pidä sielu kiinnittyneenä, käännä se Häntä kohti.

Anna sydämen iloita silloinkin, kun olosuhteet eivät anna aihetta. Ilo ei nouse siitä, mitä näet ympärilläsi, vaan siitä, kenen nimeen turvaat. Pyhä nimi ei muutu, vaikka kaikki muu muuttuisi. Sydän, joka iloitsee Herrasta, on suojassa siltä myrskyltä, joka kävisi ilon kimppuun olosuhteiden kautta.

Pane toivosi Häneen, jotta armo asettuisi päällesi. Toivo on kuin avoin käsi. Suljettu nyrkki ei voi ottaa vastaan. Kun panet toivosi Herraan, et tee suoritusta, vaan avaat itsesi sille, mitä Hän haluaa antaa. Armo lankeaa toivoon, niin kuin sade lankeaa avattuun maaperään.

Herra, anna sieluni odottaa sinua silloinkin, kun en vielä näe vastausta. Ole apuni siellä, missä omat voimani loppuvat, ole kilpeni siellä, missä iskut käyvät päälle. Anna sydämeni iloita pyhässä nimessäsi, vaikka olosuhteet ympärilläni eivät iloon kutsuisi. Asettukoon armosi minun päälleni sen mukaan kuin panen toivoni sinuun. Jeesuksen Kristuksen nimessä.

Aamen.