13. marraskuuta

Vanhan miehen laulu

Psalmi 71 on iäkkään ihmisen rukous. Laulaja katsoo taaksepäin koko elämäänsä, näkee Herran kanniskelleen häntä syntymästä asti, samalla hän tunnustaa edessään olevan vielä uusia päiviä, uusia paineita, uusia vihollisia. Tämän laulun keskeltä nousee päivän jae: »Mutta minä odotan alati, ja yhäti minä sinua kiitän.»

Sana mutta on tärkeä. Se erottaa laulajan elämän siitä, mitä hänen ympärillään tapahtuu. Edellisessä jakeessa hän puhuu vainoojista, jotka tahtoivat hänen henkeään, häväistyksestä, joka olisi murskannut heikomman. Tämän kaiken vasten hän asettaa yhden lauseen: minä odotan alati, minä kiitän yhäti. Toinen sana kantaa toista. Odotus tuottaa kiitoksen, kiitos kannattelee odotusta.

Saman psalmin kuudes jae avaa odotuksen juuren: »Sinä olet minun tukeni syntymästäni saakka, sinä päästit minut äitini kohdusta; sinua minä alati ylistän.» Se, joka on kantanut tähän asti, kantaa edelleen. Odotus ei ole tyhjään katsomista, vaan luottamusta siihen, joka on jo osoittautunut uskolliseksi.

Hiljaisuudessa toivoa

Odottaminen on Raamatun kielessä paljon enemmän kuin ajan kulumista. Se on aktiivista luottamusta, sydämen suuntautumista. Jeremia kirjoitti raunioiden keskeltä: »Hyvä on hiljaisuudessa toivoa Herran apua.» (Valit. 3:26) Hiljaisuus ei tarkoita, ettei elämässä tapahdu mitään. Se tarkoittaa, että sydän on lakannut huutamasta omia ratkaisujaan, alkanut kuunnella Herraa.

Saman luvun aiemmassa jakeessa Jeremia kertoo, miten hän pääsi siihen pisteeseen, jossa toivo saattoi syntyä. »Tämän minä painan sydämeeni, sentähden minä toivon.» (Valit. 3:21) Toivo ei ole sattumalta löytyvä tunne. Se syntyy siitä, mitä ihminen tietoisesti painaa sydämeensä. Jeremia painoi mieleensä Herran laupeuden, joka on joka aamu uusi. Tästä muistutuksesta nousi toivo.

Psalmin 130 laulaja kutsuu koko kansaa samaan: »Pane toivosi Herraan, Israel. Sillä Herran tykönä on armo, runsas lunastus hänen tykönänsä.» Toivon paikka ei ole epämääräinen tulevaisuus, vaan henkilö. Toivo asetetaan Herraan, ei olosuhteisiin, ei omiin suunnitelmiin, ei toisten lupauksiin.

Sielulle puhuva

Joskus odottaminen vaatii sitä, että ihminen puhuu omalle sielulleen. Psalmissa 43:5 laulaja tekee juuri näin: »Miksi murehdit, minun sieluni, ja miksi olet minussa niin levoton? Odota Jumalaa. Sillä vielä minä saan kiittää häntä, minun kasvojeni apua, minun Jumalaani.»

Tässä on tärkeä erottelu. Sydämen levottomuus saa puhua, sille saa antaa sanoja, sitä ei kielletä. Sielu ei silti saa jäädä viimeiseksi ääneksi. Uskon ääni nousee levottomuuden yli, käskee sielua odottamaan Jumalaa, muistuttaa siitä, että kiitos tulee vielä. Vanhurskas ei kiellä tunteitaan, hän johdattaa niitä.

Yhäti kiittäminen ei tarkoita kiittämistä silloin, kun kaikki tuntuu hyvältä. Se tarkoittaa kiittämistä siitä, kuka Herra on, riippumatta siitä, miltä tänään tuntuu. Tämä on kiitos, joka kestää erämaan, sairauden, surun. Se ei kasva olosuhteista, se kasvaa Herran luonteesta.

Toivo, joka puhdistaa

Uusi testamentti ottaa saman toivon eteenpäin, kohti Kristusta. Pietari kirjoittaa hajaannuksessa eläville: »Vyöttäkää sentähden mielenne kupeet ja olkaa raittiit; ja pankaa täysi toivonne siihen armoon, joka teille tarjotaan Jeesuksen Kristuksen ilmestymisessä.» (1. Piet. 1:13) Toivo ei ole hämärä, se on täysi, suunnattu siihen armoon, jonka Kristuksen tulemus tuo.

Johannes vie toivon vielä syvemmälle: »jokainen, joka panee häneen tämän toivon, puhdistaa itsensä, niinkuin hän on puhdas.» (1. Joh. 3:3) Toivo Kristukseen ei jätä ihmistä ennalleen. Se muokkaa elämää. Se, joka odottaa Häntä, alkaa muistuttaa Häntä. Odotus ei ole passiivista, se on pyhittävää.

Heprealaiskirje rohkaisee niitä, joiden odotus on alkanut painaa: »Älkää siis heittäkö pois uskallustanne, jonka palkka on suuri.» (Hepr. 10:35) Uskallus on sitä, että ihminen pysyy odotuksessaan silloinkin, kun se maksaa. Palkka on suuri. Se ei näy heti, se tulee aikanaan.

Mitä tämä puhuu meille tänään

Sana alati on kutsu pysyvyyteen. Odottaminen ei ole hetken mieliala, johon ihminen virittyy hyvinä päivinä. Se on suunta, joka kestää läpi vuodenaikojen. Tänään odotat samaa Herraa, jota odotit eilen, jota odotat huomenna. Tässä pysyvyydessä syntyy luottamus, joka ei kaadu yhdestä iskusta.

Sana yhäti on kutsu kiitokseen, joka ei lopu. Älä odota täydellistä päivää aloittaaksesi kiittämisen. Aloita siitä, mitä Herra on jo tehnyt, kiitä siitä, kuka Hän on. Kiitos avaa sydämen näkemään uusia syitä kiittää, näin tulee se hetki, jolloin kiitos ei enää vaadi syyn etsimistä. Se virtaa luonnostaan.

Puhu sielullesi tarvittaessa. Älä anna levottomuuden olla viimeinen ääni sydämessäsi. Käännä se odotukseksi, käännä odotus kiitokseksi. Herra ei väsy siihen, että lapsensa kääntyvät Hänen puoleensa yhä uudestaan. Hän kuulee jokaisen kerran kuin se olisi ensimmäinen.

Herra, sinä olet ollut tukeni syntymästäni saakka. Opeta minua odottamaan sinua alati, kiittämään sinua yhäti, silloinkin kun sydämeni on levoton. Painan sydämeeni sen, kuka sinä olet, sentähden minä toivon. Pidä toivoni kiinni sinussa, kunnes näen sinut kasvoista kasvoihin. Jeesuksen Kristuksen nimessä.

Aamen.