12. marraskuuta

Tunnustus, joka ei horju

Heprealaiskirje on kirjoitettu uskoville, jotka olivat alkaneet väsyä. Vaino oli koskettanut heitä, omaisuutta oli ryöstetty, jotkut olivat joutuneet vankilaan. Heidän uskonsa oli oikea, heidän rakkautensa oli näkynyt teoissa, kestävyys oli silti alkanut rakoilla. Tämän kirjeen sydämestä nousee päivän jae: »Pysykäämme järkähtämättä toivon tunnustuksessa, sillä hän, joka antoi lupauksen, on uskollinen.»

Jae jakaantuu kahteen osaan, jotka kantavat toinen toistaan. Ensimmäinen on kehotus: pysykäämme. Toinen on perustelu: hän on uskollinen. Kehotus ilman perustelua jäisi pelkäksi velvoitteeksi, joka uuvuttaa. Perustelu ilman kehotusta jäisi pelkäksi tiedoksi, joka ei muuta mitään. Yhdessä ne muodostavat sen toivon arkkitehtuurin, jolla uskova kestää.

Sana »järkähtämättä» on vahva. Se ei tarkoita tunteiden tasaisuutta, ei kaikkien epäilysten poissaoloa. Se tarkoittaa, ettei tunnustus muuta paikkaansa, vaikka mieli heiluisi. Tunnustus on kallio, jolle uskova asettaa jalkansa, vaikka aallot ympärillä kävisivät korkeina.

Lupauksen antaja

Toivon kestävyys ei lepää toivovan ihmisen voimassa, vaan lupauksen antajan luonteessa. Heprealaiskirjeen kirjoittaja palaa tähän totuuteen yhä uudestaan. Aiemmin samassa kirjeessä luki: »Että me näistä kahdesta muuttumattomasta asiasta, joissa Jumala ei ole voinut valhetella, saisimme voimallisen kehoituksen, me, jotka olemme paenneet pitämään kiinni edessämme olevasta toivosta.» (Hepr. 6:18)

Paavali kirjoitti Titukselle samasta luonteesta: »Apostoli sen iankaikkisen elämän toivon perusteella, jonka Jumala, joka ei valhettele, on luvannut ennen ikuisia aikoja.» (Tit. 1:2) Toivomme ei nojaa siihen, että Jumala muistaisi luvanneensa. Se nojaa siihen, että Hänen olemuksensa ei voi puhua muuta kuin totta.

Tessalonikalaiskirje toistaa saman pohjasävelen kahdesti. »Hän, joka teitä kutsuu, on uskollinen, ja hän on sen myös tekevä.» (1. Tess. 5:24) Hieman myöhemmin: »Mutta Herra on uskollinen, ja hän on vahvistava teitä ja varjeleva teidät pahasta.» (2. Tess. 3:3) Korinttilaiskirje vahvistaa: »Jumala on uskollinen, hän, jonka kautta te olette kutsutut hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, yhteyteen.» (1. Kor. 1:9)

Uskollisuus keskellä kiusausta

Joskus ajattelemme uskollisuuden olevan kaukainen, hellä sana, joka koskee enimmäkseen lupauksia tulevaisuudesta. Paavali tuo sen tämän hetken keskelle, kiusauksen polttavalle tielle. »Teitä ei ole kohdannut muu kuin inhimillinen kiusaus; ja Jumala on uskollinen, hän ei salli teitä kiusattavan yli voimienne, vaan salliessaan kiusauksen hän valmistaa myös pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää.» (1. Kor. 10:13)

Tämä on uskollisuutta käytännössä. Hän ei vain pidä sanansa, kun kaikki on hyvin, Hän valvoo myös sitä taakkaa, jonka sinun harteillesi lasketaan. Pääsy on aina valmiina, vaikka et sitä vielä näkisi. Sinulle suunniteltu kestämisen tie on jo Hänen kädessään.

Pitäkäämme kiinni

Heprealaiskirje palaa tunnustuksen kiinnipitämiseen toistuvasti. »Kun meillä siis on suuri ylimmäinen pappi, läpi taivasten kulkenut, Jeesus, Jumalan Poika, niin pitäkäämme kiinni tunnustuksesta.» (Hepr. 4:14) Kiinnipitäminen ei ole ihmisen ponnistus tyhjyydessä. Se on kättä, joka tarttuu Häneen, joka itse pitää meistä kiinni.

Saman luvun varhaisempi kohta opettaa: »Mutta Kristus on uskollinen Poikana, hänen huoneensa haltijana; ja hänen huoneensa olemme me, jos loppuun asti pidämme vahvana toivon rohkeuden ja kerskauksen.» (Hepr. 3:6) Hieman myöhemmin: »Sillä me olemme tulleet osallisiksi Kristuksesta, kunhan vain pysymme luottamuksessa, joka meillä alussa oli, vahvoina loppuun asti.» (Hepr. 3:14)

Saara on Vanhan testamentin esikuva tästä luottamuksesta. Hän oli jo ohittanut iän, jossa lapsen saaminen olisi luonnollisesti mahdollista. Heprealaiskirje sanoo hänestä: »Uskon kautta sai Saarakin voimaa suvun perustamiseen, vieläpä yli-ikäisenä, koska hän piti luotettavana sen, joka oli antanut lupauksen.» (Hepr. 11:11) Hän ei pitänyt luotettavana omaa ruumistaan, hän piti luotettavana lupauksen antajaa.

Jaakob varoittaa siitä, mitä epäusko tekee rukouksessa. »Mutta anokoon uskossa, ollenkaan epäilemättä; sillä joka epäilee, on meren aallon kaltainen, jota tuuli ajaa ja heittelee.» (Jaak. 1:6) Toivon tunnustuksen järkähtämättömyys ei ole tunnekysymys, se on suunta. Aalto ei valitse suuntaansa, kallio kestää paikallaan.

Mitä tämä puhuu meille tänään

Älä mittaa toivoasi omien voimiesi mukaan. Toivon tunnustus ei perustu siihen, kuinka vahvaksi tunnet itsesi tänä aamuna. Se perustuu siihen, kuka Hän on, joka lupauksen antoi. Hänen luonteensa ei ole muuttunut yöllä. Hän on uskollinen tänään, niin kuin Hän oli uskollinen eilen ja on uskollinen huomenna.

Pidä kiinni, sillä Hän pitää sinusta kiinni. Ylösnoussut Kristus puhuu Filadelfian seurakunnalle: »Minä tulen pian; pidä, mitä sinulla on, ettei kukaan ottaisi sinun kruunuasi.» (Ilm. 3:11) Tämä ei ole pelokkaan kiinnipitämistä, jossa kaikki riippuu ihmisen otteesta. Tämä on lapsen kiinnipitämistä Isän kädestä, joka itse pitää häntä lujasti.

Anna uskollisuuden levätä alla, kun horjut. Päivän jakeen voima on siinä, ettei se käske sinua pysymään uskollisena, vaan muistuttaa Hänen uskollisuudestaan. Sinun tunnustuksesi järkähtämättömyys lepää Hänen luonteensa järkähtämättömyyden päällä. Sinä saat olla heikko, Hän pysyy uskollisena.

Herra, kiitos siitä, että uskollisuutesi ei riipu meidän voimastamme pitää siitä kiinni. Anna meidän tänään asettaa tunnustuksemme sinun luonteesi varaan, joka ei muutu. Pidä meitä kädessäsi, kun emme jaksa pidellä. Vahvista meissä toivo, joka kantaa loppuun asti, koska sinä olet uskollinen. Jeesuksen Kristuksen nimessä.

Aamen.