9. marraskuuta

Laulu piiritetyn ikkunasta

Psalmi 59 syntyi yössä, jolloin Saulin miehet vartioivat Daavidin taloa ja odottivat aamua tappaakseen hänet. Ulkona kulki vihamielisiä askelia, sisällä istui mies, jonka elämä riippui yhden yön langasta. Tässä tilanteessa Daavid ei kirjoittanut valitusta, ei suunnitellut pakoa, ei laskenut vihollisia. Hän veisasi.

Psalmin loppuun, sen kaikkein viimeiseen jakeeseen, asettuu lause, joka kantaa koko yön painon: »Sinä, minun väkevyyteni, sinulle minä veisaan kiitosta, sillä Jumala on minun linnani ja minun armollinen Jumalani.» Tämä ei ole rauhallisen aamun kiitos, vaan piiritetyn ikkunan ääressä syntynyt veisuu. Vihollinen on yhä portilla, mutta sydämessä on jo voitto.

Sinä, minun väkevyyteni

Daavid ei sano »sinä annat väkevyyden» vaan »sinä, minun väkevyyteni». Jumala itse, ei Hänen lahjansa, on voima. Tämä on ratkaiseva ero. Lahjan voi menettää, antaja pysyy. Voimat voivat hiipua, väsymys voi vallata, mutta se, joka on itse voima, ei ehdy.

Saman tunnustuksen Daavid oli lausunut jo aiemmin samassa psalmissa: »Sinä, minun väkevyyteni, sinusta minä otan vaarin, sillä Jumala on minun linnani.» (Ps. 59:9) Jakeen toisto ei ole virhe, se on liturgian sydän. Daavid sanoo saman uudestaan, koska todellisuus, jossa hän elää, vaatii toistoa. Kerran sanottu totuus ei riitä yöksi, joka kestää tunteja.

Koorahilaisten laulu sanoo sen vielä laajemmin: »Jumala on meidän turvamme ja väkevyytemme, apumme hädässä aivan vahva.» (Ps. 46:1) Daavidin henkilökohtainen tunnustus avautuu koko seurakunnan rukoukseksi. Yksin piiritetyssä talossa lausuttu sana kantaa, sillä se kuuluu kansan suuhun läpi sukupolvien.

Linna ja armollinen Jumala

Daavid asettaa kaksi sanaa rinnakkain, jotka harvoin tulevat samaan lauseeseen. Toinen on linna, toinen on armollinen. Linna kuvaa korkeaa muuria, kallioon louhittua varustusta, paikkaa, jonne vihollinen ei pääse. Armollisuus kuvaa avointa sydäntä, kasvoja, jotka kääntyvät puoleen, kättä, joka ojentuu kohti.

Nämä kaksi kuuluvat yhteen. Jumala ei ole vain kova suoja vihollista vastaan, Hän on samalla lempeä sydän omaa lastaan kohtaan. Linna ilman armoa olisi vankila, armo ilman linnaa olisi turvattomuus. Daavid tarvitsee molemmat, sillä yön toisella puolella on uhka, mutta sisällä on myös pelokas sydän, joka kaipaa lohdutusta.

Tämän kaksinaisuuden Daavid näkee toteutuvaksi: »Minun armollinen Jumalani käy minua kohden, Jumala antaa minun nähdä iloni vihollisistani.» (Ps. 59:10) Jumala ei jää linnaksi, jonne piiloutua, Hän käy itse kohti. Linna liikkuu vastaan, kun sen Herra on elävä Jumala. Tämä on uskon paradoksi, jonka vain Pyhä Henki voi avata.

Veisuu ennen aamua

Daavid ei odota voiton päivää aloittaakseen kiitoksen. Hän veisaa yössä, vihollisten yhä piirittäessä taloa. Tämä on uskon korkein muoto, kiittää ennen kuin näkee. Pyhä Henki nostaa sydämestä laulun, joka kuuluu yli aamun, ennen aamua, vihollisen yli, ennen vihollisen kaatumista.

Veisuu ei ole tunne, joka odottaa olosuhteita. Se on tahdon teko, joka asettaa sydämen Jumalan luonteen päälle. Daavid ei kiitä siitä, mitä näkee, hän kiittää siitä, kuka Jumala on. Linna pysyy linnana, vaikka silmät näkisivät vain piirityksen. Armollinen Jumala pysyy armollisena, vaikka sydän olisi peloissaan.

Mitä tämä puhuu meille tänään

Sano se ääneen, kuka Jumala on sinulle. Daavid ei jäänyt vain ajattelemaan, että Jumala on hänen linnansa, hän veisasi sen. Tunnustus saa muotonsa, kun se lausutaan. Sano tänään ääneen, ehkä hiljaa kammiossasi, kuka Hän on sinulle. Väkevyys, linna, armollinen Jumala. Sanat eivät luo todellisuutta, ne avaavat sen sydämellesi.

Älä odota aamua kiittääksesi. Jos lykkäät kiitosta siihen asti, kunnes vihollinen on poissa, et ehkä kiitä koskaan. Daavid veisasi yössä, ja juuri se yön veisuu kantoi hänet aamuun. Kiitos ei ole voiton merkki, se on voiton tie. Kun sydän taipuu kiittämään keskellä piiritystä, linna alkaa liikkua vastaan.

Lepää siinä, että Hän on armollinen. Linna voi pelottaa, jos sen herraa ei tunne. Daavid muistuttaa itseään, että sama Jumala, joka on hänen muurinsa, on myös hänen armollinen Isänsä. Sinun ei tarvitse pelätä turvautua Häneen. Hän käy sinua kohden, ei karkaa pois. Hänen kasvonsa kääntyvät puoleesi, ei pois.

Herra, sinä olet minun väkevyyteni, sinulle minä veisaan kiitosta. Sinä olet linnani, jonne vihollinen ei pääse, sinä olet armollinen Jumalani, jonka kasvot kääntyvät puoleeni. Opeta minua kiittämään ennen aamua, laulamaan keskellä yön, luottamaan siihen, että sinä itse käyt minua kohden. Jeesuksen Kristuksen nimessä.

Aamen.