5. marraskuuta

Karkotetun laulu

Psalmi 42 syntyi sydämestä, joka oli erotettu siitä, mitä rakasti eniten. Laulaja oli kerran kulkenut juhlasaatossa kohti Jumalan huonetta, kuullut riemuhuudot ja kiitoslaulut. Nyt hän istuu jossain kaukana, pohjoisessa, vuorten varjossa, jossa Jordan saa alkunsa. Etäisyys temppeliin ei ole vain kilometreissä mitattava, se on koko sielun pituinen.

Päivän jakeessa hän puhuu suoraan: »Minun Jumalani, minun sieluni on murheellinen minussa, sentähden minä muistan sinua Jordanin maalla, Hermonin kukkuloilla ja Misarin vuorella.» Hän nimeää paikat, joissa istuu. Hermon, Israelin pohjoinen rajavuori, jonka 5. Mooseksen kirja kuvaa amorilaisten entiseksi alueeksi. Misar, vähäinen kukkula jossakin sen rinteillä. Pieni paikka, kaukana pyhästä.

Laulaja ei kiellä murhettaan, hän ei peitä sitä hengellisiin sanoihin. Hän sanoo sen Jumalalle suoraan, omakseen tunnustaen: »minun sieluni on murheellinen minussa.» Tämä on uskon ensimmäinen liike pimeydessä, totuuden puhuminen Hänelle, joka jo tietää.

Sentähden minä muistan sinua

Jakeen sydän on yhdessä sanassa, sentähden. Murhe ei käänny laulajaa pois Jumalasta, vaan Jumalan puoleen. Juuri siksi, että sielu on uupunut, hän muistaa Häntä. Murhe muuttuu muistamisen voimaksi, ja muistaminen pitää sielun kiinni siellä, missä mikään ulkoinen ei enää kannata.

Joona puhui samaa kieltä meren syvyyksistä: »Kun sieluni nääntyi minussa, minä muistin Herraa, ja minun rukoukseni tuli sinun tykösi, sinun pyhään temppeliisi.» Joona oli kalan vatsassa, kaukana kaikesta, mitä oli tuntenut. Hänen sielunsa nääntyi, juuri silloin muisti heräsi. Muistaminen ei ollut paluuta menneeseen, se oli rukouksen tie pyhään temppeliin, vaikka ruumis oli meren pohjassa.

Daavid huusi samaa kaipausta Psalmissa 61: »Maan ääristä minä sinua huudan, kun sydämeni nääntyy. Saata minut kalliolle, joka on minulle liian korkea.» Maan ääret ovat se kohta, jossa ihmisen omat voimat loppuvat. Sieltä huudetaan kalliolle, joka on liian korkea omin voimin tavoittaa. Juuri siellä Jumala kuulee.

Kun Jumala näyttää kaukaiselta

Daavid kävi vielä syvemmälle Psalmissa 22: »Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit? Miksi olet kaukana, et auta minua, et kuule valitukseni sanoja?» Nämä sanat eivät jääneet Daavidin omaksi huudoksi. Jeesus itse otti ne ristillä huulilleen. Vapahtaja, joka tunsi täydellisen yhteyden Isään, koki hetken, jossa Jumala näytti olevan kaukana. Hän kävi sen läpi, jotta yksikään uskova ei kävisi sitä ilman saattajaa.

Karkotetun laulajan kaipaus muistuttaa toista Daavidin kuvaa. Toisessa Samuelin kirjassa kerrotaan, kuinka Daavid joutui pakenemaan oman poikansa Absalomin tieltä Jordanin yli. »Silloin Daavid ja kaikki väki, mikä oli hänen kanssaan, nousi, ja he menivät Jordanin yli.» Jordan on Raamatussa monta kertaa raja, jonka takana ihminen on vailla turvaa. Juuri siellä Jumala opettaa, että turva ei ole paikassa vaan Hänessä.

Misarin vuori, vähäinen kukkula, on kuva siitä, kuinka pieneltä elämä voi tuntua kaukana pyhästä. Laulaja ei silti hylkää sitä paikkaa, missä on. Hän muistaa Jumalaa juuri siellä. Tämä on tärkeää: muistaminen ei vaadi temppeliä, se vaatii sydämen, joka kääntyy.

Mitä tämä puhuu meille tänään

Sano murheesi Jumalalle sellaisena kuin se on. Laulaja ei kaunistele tunnettaan, hän tunnustaa sen omakseen. »Minun sieluni on murheellinen minussa.» Sinun ei tarvitse ottaa esiin parempaa versiota itsestäsi, kun astut Jumalan eteen. Hän kestää totuutesi, Hän odottaa sitä. Murheen kieltäminen ei tuo lähemmäs Häntä, sen tunnustaminen tuo.

Anna murheen kääntyä muistamiseksi. Sentähden, juuri siksi, että sielu on uupunut, muista Häntä. Muistaminen ei ole vain menneen kertaamista, se on Hänen luonteensa pitämistä silmiesi edessä silloin, kun olosuhteet kertovat toista. Muista Hänen uskollisuutensa, muista Hänen sanansa, muista risti. Sieltä Jumala on jo astunut sinun puolellesi.

Misarin vuori voi tulla pyhäksi paikaksi. Se kukkula, jolla istut tänä päivänä, vaikka kuinka kaukana pyhästä se tuntuisi, voi olla paikka, jossa Jumala kohtaa sinut. Hän ei ole sidottu temppeliin, Hän kuulee maan ääriin asti. Sinun ei tarvitse päästä takaisin entisiin tunnelmiin, ennen kuin Hän kuulee. Hän kuulee sinua nyt, siellä missä olet.

Herra, minun Jumalani, kun sieluni on murheellinen minussa, opeta minua muistamaan sinua. Anna murheen kääntyä rukoukseksi, kaipauksen kantaa minut sinun puoleesi. Kuule minua siellä, missä tänään istun, ja saata minut kalliolle, joka on minulle liian korkea. Jeesuksen Kristuksen, ainoan Vapahtajan, nimessä.

Aamen.