4. marraskuuta

Profeetan yksinäisyydessä

Miikan kirjan seitsemäs luku alkaa raskaalla huokauksella. Profeetta katselee kansaansa, eikä löydä hurskasta. Hän kuvaa aikaa, jossa ystävään ei voi luottaa, jossa poika halveksii isäänsä, jossa ihmisen viholliset ovat hänen oman kotinsa väki. Tämän pimeyden keskeltä nousee yksi lause, joka kantaa koko luvun sanoman: »Mutta minä panen toivoni Herraan, odotan pelastukseni Jumalaa: minun Jumalani on minua kuuleva.»

Sana mutta kantaa tässä koko jakeen painon. Profeetta on juuri kuvannut maailman, joka hajoaa hänen ympärillään. Hän ei sulje silmiään näkemältään, ei kiellä todellisuutta. Hän vain kääntää katseensa toiseen suuntaan. Vaikka ympärillä kaikki pettäisi, on yksi, joka ei petä. Vaikka kotiväki kääntyisi vihollisiksi, on yksi, jonka rakkaus pysyy.

Odottamisen hyvyys

Miika asettaa rinnakkain kolme toimintaa: toivomisen, odottamisen, kuulluksi tulemisen. Toivominen on sydämen suuntaa, odottaminen on ajan kestämistä, kuulluksi tuleminen on Jumalan vastausta. Näiden välillä ihminen elää uskon arkea.

Valitusvirret kantavat samaa todistusta toisesta ahdistuksesta käsin: »Hyvä on Herra häntä odottaville, sille sielulle, joka häntä etsii. Hyvä on hiljaisuudessa toivoa Herran apua.» Odottaminen ei ole tyhjää aikaa, vaan se on hyvää aikaa. Siinä sielu oppii tuntemaan etsimisen iloa, hiljaisuuden vakautta, kärsivällisyyden kantavaa voimaa.

Daavid tunsi saman opetuksen. Psalmin 37 keskellä hän kehottaa: »Hiljenny Herran edessä ja odota häntä. Älä vihastu siihen, jonka tie menestyy, mieheen, joka juonia punoo.» Hiljentyminen on uskon ele, joka vastustaa kahta kiusausta yhtä aikaa: sekä levottomuutta että kateutta. Kun katse kääntyy Herraan, väärintekijöiden menestys lakkaa olemasta sielun mitta.

Psalmin 25 sanoin Daavid avaa odottamisensa muodon: »Johdata minua totuutesi tiellä ja opeta minua, sillä sinä olet minun pelastukseni Jumala. Sinua minä odotan kaiken päivää.» Odottaminen ei ole passiivisuutta vaan suuntautumista. Se on katseen pitämistä yhdessä paikassa läpi tuntien, läpi yön, läpi sen viiveen, jota emme ymmärrä.

Minun Jumalani on minua kuuleva

Miikan jakeen sydän lyö kolmessa sanassa: minun Jumalani. Profeetta ei puhu yleisestä jumaluudesta vaan omasta Herrastaan. Tämä on liiton kieli, suhteen kieli, lapsen kieli isälleen. Sama henkilökohtaisuus kantaa Johanneksen ensimmäisessä kirjeessä: »tämä on se uskallus, joka meillä on häneen, että jos me jotakin anomme hänen tahtonsa mukaan, niin hän kuulee meitä.»

Johannes jatkaa: »jos me tiedämme hänen kuulevan meitä, mitä ikinä anommekin, niin tiedämme, että meillä myös on kaikki se, mitä olemme häneltä anoneet.» Kuulluksi tuleminen on uskolle perustus, ei lisävahvistus. Rukouksen vaikutus ei lepää sanojen kauneudessa vaan kuulijan luonteessa. Hän, joka kuulee, on Hän, joka myös vastaa.

Psalmista 34 kantaa todistusta tästä kuulemisesta: »Tässä on kurja, joka huusi, ja Herra kuuli ja pelasti hänet kaikista hänen ahdistuksistansa.» Ja edellisessä jakeessa: »Jotka häneen katsovat, ne säteilevät iloa, heidän kasvonsa eivät häpeästä punastu.» Katsominen Herraan tuottaa sielussa muutoksen, joka näkyy kasvoilla saakka.

Kun viikunapuu ei kukoista

Habakuk eli samaa todellisuutta kuin Miika. Kun ympärillä kaikki näkyvä petti, hän kirjoitti sanat, jotka kantavat uskon syvyyden: »Sillä ei viikunapuu kukoista, eikä viiniköynnöksissä ole rypäleitä; öljypuun sato pettää, eivätkä pellot tuota syötävää. Lampaat ovat kadonneet tarhasta, eikä ole karjaa vajoissa.» Tämä on profeetan rehellinen tilannekartoitus.

Habakuk ei kuitenkaan jää tähän. Hän jatkaa: »Herra, Herra on minun voimani. Hän tekee minun jalkani nopsiksi niinkuin peurat ja antaa minun käydä kukkuloillani.» Tämä on saman lähteen vesi, jonka Miikakin löytää. Voima ei tule olosuhteista. Voima tulee Hänestä, joka pysyy silloinkin, kun kaikki muu murtuu.

Jesaja kantaa saman todistuksen profeetallisesta tulevaisuudesta käsin: »Katso, tämä on meidän Jumalamme, jota me odotimme meitä pelastamaan; tämä on Herra, jota me odotimme: iloitkaamme ja riemuitkaamme pelastuksesta, jonka hän toi.» Odottamisen päässä on iloa, joka ei mahdu sanoiksi. Pelastus tulee, vaikka se viipyisi yli yön.

Mitä tämä puhuu meille tänään

Sano »mutta» kovaan ääneen. Olosuhteet voivat puhua yhtä, usko puhuu toista. Sinun ei tarvitse kieltää sitä, mitä näet ympärilläsi. Profeetta ei kieltänyt. Hän vain asetti Herran sen kaiken yläpuolelle. Mutta minä panen toivoni Herraan. Tämä sana saa kuulua sinun sydämestäsi tänään, vaikka kaikki muu vaikenisi.

Anna odottamisen olla hyvää. Odottaminen tuntuu usein hukatulta ajalta. Valitusvirsien kirjoittaja kutsuu sitä hyväksi. Hiljaisuus Herran edessä ei ole tyhjää. Siinä sielu juurtuu syvemmälle kuin nopea vastaus koskaan voisi viedä. Älä yritä lyhentää odottamista, anna sen tehdä työtään sinussa.

Luota siihen, että sinun Jumalasi kuulee. Miika sanoo: minun Jumalani on minua kuuleva. Tämä on lupaus, johon saat tarttua omalla nimelläsi. Hän ei kuule vain suuria, ei vain pyhiä, ei vain niitä, joilla on oikeat sanat. Hän kuulee sinua. Sinun ahdistuksesi ei mene Hänen ohitseen, sinun huokauksesi ei katoa tyhjyyteen. Hän kuulee, ja Hän vastaa omalla ajallaan, omalla tavallaan.

Herra, panen tänään toivoni sinuun, vaikka ympärilläni moni asia puhuisi toisin. Opeta minua odottamaan hiljaisuudessa, opeta minua katsomaan sinuun silloinkin, kun en näe vastausta. Kiitos siitä, että sinä olet minun Jumalani, ja että sinä kuulet minua. Anna sydämeni levätä siinä, että pelastukseni on sinun käsissäsi. Jeesuksen Kristuksen, Vapahtajamme, nimessä.

Aamen.