3. marraskuuta

Totisesti uskon

Psalmi 27 on Daavidin laulu, joka kantaa sisällään kaksi ääntä. Ensimmäinen on rohkean luottamuksen ääni: »Herra on minun valkeuteni ja autuuteni, ketä minä pelkäisin?» Toinen on huutavan sielun ääni: »Älä peitä minulta kasvojasi, älä työnnä vihassa pois palvelijaasi.» Saman psalmin sisällä elää sekä voiton että ahdistuksen sävel.

Tämän kaksoisäänen lopussa nousee päivän jae. Daavid ei kirjoita olosuhteistaan käsin, hän kirjoittaa uskonsa pohjalta: »Mutta minä totisesti uskon näkeväni Herran hyvyyden elävien maassa.» Sana »totisesti» kantaa heprean kielessä varmuuden painon. Daavid ei sano toivovansa, hän sanoo uskovansa. Hän ei puhu tuonpuoleisesta korvauksesta, hän puhuu elävien maasta, tämän elämän todellisuudesta.

Tämä on tärkeä ero. Daavid odottaa näkevänsä Herran hyvyyden ennen kuin hänen päivänsä päättyvät. Hän ei lykkää lohdutusta tulevaan maailmaan, hän kantaa toivon nykyhetkeen. Sama vakaumus kuuluu Psalmissa 142:5, jossa pakolainen luolan pimeydessä huutaa: »Sinä olet minun turvani, minun osani elävien maassa.»

Odota Herraa

Jakeen toinen puoli on käsky, mutta se on lempeä käsky. »Odota Herraa. Ole luja, ja vahva olkoon sinun sydämesi. Odota Herraa.» Daavid puhuu itselleen, hän puhuu omalle sielulleen. Toistettu kehotus alussa ja lopussa kehystää koko jakeen. Odottaminen on se, mihin kaikki johtaa, odottaminen on se, mistä kaikki alkaa uudestaan.

Odottaminen Raamatussa ei ole passiivisuutta. Heprean sana qavah, jota Daavid tässä käyttää, tarkoittaa kireälle viritettyä lankaa, jännitettyä köyttä. Se on aktiivista odotusta, kuin vartija aamua kohti tähyilevä, kuin köyteen tarrautuva pelastettava. Odottava sielu on samaan aikaan luja ja avoin, jännittynyt ja levollinen.

Jesaja kuvasi tämän odotuksen palkkion sanoilla, jotka kantavat läpi sukupolvien: »Mutta ne, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman, he kohottavat siipensä kuin kotkat. He juoksevat eivätkä näänny, he vaeltavat eivätkä väsy.» Voima ei tule odottajan omasta sisustasta, se tulee Herralta odottamisen kautta. Lupaus ei ole, että odotus poistuu, lupaus on, että odotuksen sisällä syntyy voima.

Psalmi 130:5 avaa odotuksen sydämen vielä syvemmin: »Minä odotan Herraa, minun sieluni odottaa, ja minä panen toivoni hänen sanaansa.» Odotus, joka kestää, lepää sanan päällä. Sielu ei odota tyhjyyttä, se odottaa Sitä, joka on luvannut. Psalmi 62:5 vahvistaa saman: »Odota yksin Jumalaa hiljaisuudessa, minun sieluni, sillä häneltä tulee minun toivoni.»

Hänkin odottaa

Jesaja kirjoittaa jotain, mikä kääntää odottamisen ajatuksen uuteen valoon. »Sentähden Herra odottaa, että voisi olla teille armollinen, sentähden hän nousee armahtaaksensa teitä; sillä Herra on oikeuden Jumala. Autuaita kaikki, jotka häntä odottavat!» Herra itse odottaa. Hän odottaa hetkeä, jolloin voi olla armollinen, hetkeä, jolloin sydän on valmis ottamaan vastaan.

Odottaminen ei ole siis yksipuolista. Sielu odottaa Herraa, Herra odottaa sielua. Tässä keskinäisessä odotuksessa armo tulee oikeaan aikaan, ei ennen, ei jälkeen. Habakuk vahvistaa: »Sillä näky odottaa vielä aikaansa, mutta se rientää määränsä päähän, eikä se petä. Jos se viipyy, odota sitä; sillä varmasti se toteutuu, eikä se myöhästy.»

Ole luja

Jakeen keskellä on kolmas käsky: »Ole luja, ja vahva olkoon sinun sydämesi.» Lujuus ei tarkoita kovuutta, vahva sydän ei tarkoita kivettynyttä sydäntä. Lujuus tarkoittaa pysymistä paikallaan, kun maa heiluu. Vahva sydän tarkoittaa sydäntä, joka ei murru kerran, kun lupaus viipyy.

Paavali tunsi tämän lujuuden lähteen. »Lopuksi, vahvistukaa Herrassa ja hänen väkevyytensä voimassa.» Lujuus ei kumpua itsestä. Filippiläiskirjeessä Paavali sanoo: »Kaikki minä voin hänessä, joka minua vahvistaa.» Sama mies kirjoittaa toiselle korinttilaiskirjeelle: »Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa.»

Heikkous ei siis estä lujuutta, vaan se on lujuuden tila. Sydän, joka tunnustaa olevansa heikko, saa Kristuksen voiman asumaan sisäänsä. Tämä on odottavan sielun salaisuus. Toinen korinttilaiskirje 4:16 kuvaa saman ihmeen: »Sentähden me emme lannistu; vaan vaikka ulkonainen ihmisemme menehtyykin, niin sisällinen kuitenkin päivä päivältä uudistuu.»

Mitä tämä puhuu meille tänään

Usko hyvyyteen tämän elämän sisällä. Daavid uskoi näkevänsä Herran hyvyyden elävien maassa. Älä lykkää kaikkea lohdutusta taivaaseen. Jumala antaa hyvyyttään myös tällä matkalla, juuri näinä päivinä, joita nyt elät. Pidä silmäsi avoinna sille, mitä Hän tänään tuo eteesi.

Anna odotuksen olla aktiivista, ei passiivista. Odottaminen ei tarkoita käsien laskemista syliin. Se tarkoittaa sydämen virittämistä Herraa kohti, sanan päälle nojaamista, hiljaisuudessa kuuntelemista. Odotuksen aikana syntyy se voima, joka kantaa, kun aika täyttyy.

Lujuus saa olla heikkouden sisällä. Sinun ei tarvitse olla vahva itsestäsi, jotta sydämesi voi olla vahva. Vahva sydän lepää Herran päällä, ei omilla varoillaan. Heikkoutesi keskellä Kristuksen voima asettuu sinuun asumaan, juuri siellä, missä luulet ettei mitään ole jäljellä.

Herra, opeta minua odottamaan sinua niin, että sydämeni pysyy lujana keskellä viivettä. Anna minun nähdä hyvyytesi tämän elämän sisällä, ei vasta sitten kun kaikki on ohi. Vahvista sisäistä ihmistäni heikkoudessani, että voimasi tulisi täydelliseksi minussa. Jeesuksen Kristuksen nimessä.

Aamen.