31. lokakuuta

Psalmi, joka ei jätä mitään varjoon

Psalmi 139 on Daavidin syvin tunnustus siitä, kuinka Jumala tuntee ihmisen läpikotaisin. Daavid puhuu Herralle, joka tietää hänen istumisensa ja nousemisensa, ymmärtää hänen ajatuksensa kaukaa, tutkii hänen tiensä ja kaiken hänen vaelluksensa. Tämä tieto on niin valtava, että Daavid sanoo sen olevan ihmeellistä, liian korkeaa hänelle saavuttaa.

Keskellä tätä psalmia nousee jae, joka koettelee jokaisen ihmisen sydäntä: »Ja jos minä sanoisin: 'Peittäköön minut pimeys, ja valkeus minun ympärilläni tulkoon yöksi', niin ei pimeyskään olisi sinulle pimeä: yö valaisisi niinkuin päivä, pimeys olisi niinkuin valkeus.» Daavid kuvittelee tilanteen, jossa ihminen yrittää piiloutua. Hän ei silti löydä paikkaa, jossa Jumalan katse ei tavoittaisi häntä.

Tämä on jae, jonka edessä ihminen voi pelästyä tai löytää lepoa. Se, kumpi reaktio nousee, kertoo paljon siitä, millä jalalla sydän vaeltaa Jumalan edessä.

Pimeys, johon ihminen yrittää paeta

Raamattu kuvaa toistuvasti ihmisen yritystä piiloutua Jumalalta. Aadam ja Eeva piiloutuivat puiden taakse syntiinlankeemuksen jälkeen. Joonas yritti paeta laivassa Tarsiiseen. Daavid itse yritti aikanaan peittää oman lankeemuksensa Batseban kanssa, peittäen yhden synnin toisella, kunnes Naatan astui hänen eteensä. Ihmisen sydän etsii pimeyttä, kun se tietää, että teko ei kestä valoa.

Job kuvaa tätä jumalattoman ajatusmaailmaa selkeästi: »Pilvet ovat hänellä verhona, niin ettei hän näe; ja taivaanrannalla hän käyskentelee.» Sama itsepetos toistuu Psalmissa 10: »Hän sanoo sydämessään: 'Jumala sen unhottaa, hän on peittänyt kasvonsa, hän ei sitä ikinä näe'.» Ja vielä: »Miksi jumalaton pilkkaa Jumalaa? Miksi hän sanoo sydämessään: 'Et sinä kosta?'»

Tämä ajattelu ei ole vain muinaisen ihmisen harhaa. Se on jokaisen sydämen kiusaus. Asaf kuvaa väärintekijöitä Psalmissa 94: »Ja he sanovat: 'Ei Herra sitä näe, ei Jaakobin Jumala sitä huomaa'.» Ihminen rakentaa elämäänsä toivolle, että jokin osa siitä jää piiloon. Hän erottaa julkisen ja salaisen, näkyvän ja kätketyn, sen mitä toiset näkevät ja sen mitä vain hän itse tietää.

Hänen tykönänsä asuu valkeus

Daavidin jakeen totuus murskaa tämän harhan lempeästi mutta perusteellisesti. Pimeys ei ole Jumalalle pimeä. Yö valaisee Hänelle kuin päivä. Daniel sanoo saman sanoin, jotka kantavat saman vakaumuksen: »Hän paljastaa syvät ja salatut asiat, hän tietää, mitä pimeydessä on, ja valkeus asuu hänen tykönänsä.»

Job vahvistaa tämän omasta kärsimyksensä keskeltä: »Hän paljastaa syvyydet pimeyden peitosta ja tuo valoon pilkkopimeän.» Toisessa kohdassa Job sanoo vielä suoremmin: »Ei ole pimeyttä, ei pilkkopimeää, johon voisivat piiloutua väärintekijät.» Jeremialle Herra itse vahvistaa saman: »Saattaako joku niin piiloon piiloutua, etten minä häntä näe? sanoo Herra. Enkö minä täytä taivasta ja maata? sanoo Herra.»

Tämä on totuus, joka kestää kaikissa olosuhteissa. Jumalan näkö ei tarvitse aurinkoa nähdäkseen. Hänen läsnäolonsa ei pysähdy ihmisen aitojen, ovien tai salaisuuksien edessä. Hän täyttää taivaan ja maan, ei vain niiden valoisat osat.

Pelosta lepoon

Tämä totuus voi alkuun pelottaa. Jokainen meistä kantaa jotakin, jonka olisi mukavampi pitää piilossa. Ajatuksia, joita emme uskalla sanoa ääneen, hetkiä, joista emme ole ylpeitä, motiiveja, jotka eivät kestä päivänvaloa. Ajatus siitä, että Jumala näkee kaiken tämän, voi sysätä ihmisen pakenemaan vielä syvemmälle pimeyteen.

Daavid ei silti pakene. Hän kirjoittaa tämän psalmin huipennukseksi pyynnön, joka on uskovan sydämen huokaus: »Tutki minua, Jumala, ja tunne minun sydämeni, koettele minua ja tunne minun ajatukseni. Ja katso: jos minun tieni on vaivaan vievä, niin johdata minut iankaikkiselle tielle.» Daavid ei pelkää valoa, hän pyytää sitä. Hän tietää, että se valo, joka paljastaa, on sama valo, joka parantaa.

Mitä tämä puhuu meille tänään

Lopeta pakeneminen. Ei ole olemassa pimeyttä, joka peittäisi sinut Hänen katseeltaan. Sinä voit yrittää, monet ovat yrittäneet, kukaan ei ole onnistunut. Pakeneminen vain väsyttää sinua. Käänny ympäri, astu valoon, anna Jumalan nähdä se, minkä Hän jo näkee.

Anna valon parantaa. Jumalan valo ei ole tutkijan kylmä lamppu, joka etsii virheitä rangaistakseen. Se on Isän katse, joka näkee sinut tunteakseen sinut, joka tuntee sinut rakastaakseen sinua, joka rakastaa sinua tehdäkseen sinusta sen, mitä sinä häntä varten olet. Pimeydessä piiloteltu haava ei parane, valoon tuotu haava paranee.

Lepää siinä, että sinut tunnetaan. Ihminen kaipaa kahta asiaa: tulla täysin tunnetuksi ja tulla täysin rakastetuksi. Maailmassa nämä kaksi eivät usein kohtaa. Jumalan edessä ne kohtaavat täydellisesti. Hän tuntee sinut pohjaa myöten, sinun ei tarvitse esittää, sinun ei tarvitse selittää, sinun ei tarvitse peittää. Hän tietää, mitä pimeydessä on, ja Hän kutsuu sinua valoonsa.

Herra, sinä näet minut läpikotaisin, eikä mikään pimeys peitä minua silmiltäsi. Anna anteeksi se, että olen yrittänyt piiloutua, anna anteeksi se, että olen luullut joidenkin asioiden jäävän huomaasi. Tutki sydämeni, johdata minua iankaikkiselle tielle, anna valosi parantaa se, mitä olen pimeässä kantanut. Jeesuksen Kristuksen, maailman valkeuden, nimessä.

Aamen.