18. lokakuuta

Job puhuu kuolemasta

Jobin kirjan neljästoista luku on yksi koko Raamatun pimeimmistä pohdinnoista ihmiselämän haurautta vasten. Job istuu tuhkaläjässä, lapset kuolleina, omaisuus mennyt, ruumis täynnä haavoja. Hän tietää, että hänen päivänsä ovat luetut, hänen aikansa määrätty. Tähän pimeyteen hän nostaa katseensa puuhun.

»Onhan puullakin toivo: vaikka se maahan kaadetaan, kasvaa se uudelleen, eikä siltä vesaa puutu. Vaikka sen juuri vanhenee maassa ja sen kanto kuolee multaan, niin se veden tuoksusta versoo jälleen ja tekee oksia niinkuin istukas.» Job katsoo kaadettua puuta ja näkee siinä jotakin, mitä hänen oman elämänsä yllä ei näy. Puu kaadetaan, se makaa maassa, sen juuret vanhenevat, sen kanto kuolee. Veden tuoksu yksin riittää, että uusi vesa puhkeaa esiin.

Tämä jae ei ole optimismia. Job kysyy heti perään Jobin kirjan 14:14: »Kun mies kuolee, virkoaako hän jälleen henkiin?» Hän huokaa puun perään, koska hänen oma toivonsa on revitty irti. Hän on todennut Jobin kirjan 19:10: »Hän repi minut maahan joka puolelta, niin että olen mennyttä, ja hän tempasi irti toivoni niinkuin puun.» Ihminen näyttää saavan vähemmän armoa kuin puu.

Veden tuoksu

Heprean sananvalinta on tarkka. Puu ei tarvitse sadetta päälleen, se tarvitsee vain veden tuoksun. Pelkkä vihje kosteudesta läheltä riittää, että kuollut kanto herää eloon. Tämä on luomakunnan oma todistus siitä, että elämä on Jumalan käsissä, ei näkyvien olosuhteiden vallassa.

Job ei tiedä vielä, mitä Jesaja näkee myöhemmin selvemmin. Iisain suvun puu kaadetaan, mutta kannosta nousee uusi virpi: »Mutta Iisain kannosta puhkeaa virpi, ja vesa versoo hänen juuristansa.» (Jes. 11:1) Tämä vesa on Messias, Jeesus Kristus. Daavidin suku näytti kuolleen, kuningassuvun puu oli hakattu maahan, vain kanto jäi näkyviin. Veden tuoksusta puhkesi Vapahtaja.

Jesaja jatkaa toista lupausta: »Tulevina aikoina juurtuu Jaakob, Israel kukkii ja kukoistaa ja täyttää maanpiirin hedelmällänsä.» (Jes. 27:6) Kaadettu kansa, hajotettu juuri, näennäisesti kuollut perintö, kukoistaa lopulta niin että täyttää maanpiirin. Veden tuoksu on Pyhän Hengen läsnäolo, joka tekee kuolleesta elävän.

Kanto, joka jäi maahan

Danielin kirjassa Nebukadnessar näkee unessa suuren puun, jonka enkeli käskee hakata maahan. »Hakatkaa puu poikki ja turmelkaa se, mutta jättäkää sen kanto juurineen maahan.» (Dan. 4:23) Kuningas itse oli tämä puu. Hänet nöyryytettiin, ajettiin ihmisten parista, hän söi ruohoa kuin eläin seitsemän vuoden ajan.

Kannon jättäminen maahan oli armon teko. Daniel selittää: »sinä joudut syömään ruohoa niinkuin raavaat, ja sinä olet kastuva taivaan kasteesta; ja niin on sinulta kuluva seitsemän aikaa, kunnes tulet tuntemaan, että Korkein hallitsee ihmisten valtakuntaa.» (Dan. 4:25) Kun nöyryytyksen aika täyttyi, kanto versoi uudelleen. Kuningas sai järkensä takaisin, valtakuntansa takaisin, ja hän tunnusti Korkeimman vallan.

Jumala hakkaa joskus puita maahan. Hän ei hakkaa tuhotakseen, vaan nöyryyttääkseen, että versominen voisi tapahtua Hänen aikataulullaan, Hänen vetensä tuoksusta. Kanto maassa näyttää kuolleelta, se ei kuitenkaan ole kuollut, jos Herra on jättänyt sen sinne.

Toivo, joka kantaa kuoleman yli

Job kaipasi vastausta kysymykseensä, virkoaako mies jälleen henkiin. Hän eli kauan ennen Kristusta, eikä hän nähnyt vielä sitä, mikä meille on annettu nähdä. Jeesus Kristus astui hautaan kuin kaadettu puu. Kolmantena päivänä veden tuoksu, Isän voima, nosti Hänet ylös. Ylösnousemus on vastaus Jobin kysymykseen.

Tämän tähden Jobin sanat eivät jää pelkäksi huokaukseksi. Ne ovat profetiaa, jonka täyttymyksen Job aavisti uskon kautta, vaikka näköhavainto puuttui. Puun toivo, joka veden tuoksusta versoo, on saanut Uudessa liitossa nimen. Se on Kristus, joka kuoli ja heräsi, ja jossa kuolevainen pukeutuu kuolemattomuuteen.

Mitä tämä puhuu meille tänään

Älä julista kuolleeksi sitä, minkä Jumala on jättänyt kannoksi. Elämässäsi voi olla osa-alueita, jotka näyttävät kaadetuilta, mahdollisuuksia, unelmia, ihmissuhteita, kutsumuksia. Kanto on yhä maassa. Veden tuoksu riittää, ja se on Hänen kädessään, ei sinun.

Tunnista hakkaamisen tarkoitus. Nebukadnessarin puu kaadettiin, että hän oppisi tuntemaan Korkeimman. Jos elämässäsi on tapahtunut kaatamista, älä kysy vain milloin versominen alkaa. Kysy myös, mitä Korkein haluaa sinun tuntevan Hänestä juuri tämän kannon ääressä.

Pidä kiinni ylösnousemustoivosta. Job huokasi sen perään, sinä saat elää sen sisällä. Kristus on noussut, ja Hänessä sinunkin kuolevaisuutesi saa vastauksen. Mikään, minkä uskot Hänen käsiinsä, ei jää lopulta multaan. Veden tuoksu tulee, vesa puhkeaa, oksat tekevät hedelmää niinkuin istukas.

Herra, sinä näet kantoni, jotka olen jo julistanut kuolleiksi. Tuo niiden ylle vetesi tuoksu, kun aikasi on. Opeta minua nöyrtymään niinä päivinä, jolloin sinun kirveesi käy lähellä, että tuntisin sinut Korkeimpana keskellä kaatumista. Kiitos Jeesuksesta Kristuksesta, joka kuoli ja nousi, ja jossa kaikki toivoni lepää. Hänen nimessään.

Aamen.