10. lokakuuta

Sana hajaannuksen keskellä

Jaakob kirjoitti kirjeensä veljille, jotka olivat hajaantuneet vainojen tähden. He elivät paineen alla, monet heistä kärsivät vääryyttä rikkaiden maanomistajien käsissä, joista Jaakob puhuu juuri tätä jaetta edeltävissä säkeissä. Keskelle tätä ahdistusta apostoli asettaa kuvan, joka on tuttu jokaiselle Lähi-idän asukkaalle: peltomiehen, joka odottaa.

»Niin olkaa kärsivällisiä, veljet, Herran tulemukseen asti. Katso, peltomies odottaa maan kallista hedelmää, kärsivällisesti sitä vartoen, kunnes saa syksyisen sateen ja keväisen.» Jaakob ei selitä kärsivällisyyttä abstraktisti. Hän osoittaa peltoa, jonka jokainen kuulija näki ikkunastaan.

Pyhässä maassa sadot riippuivat kahdesta sateesta. Syyssade pehmensi kovaksi paahtuneen maan, niin että siementä saattoi kylvää. Kevätsade ravitsi nuoren oraan ja antoi jyvälle täyteyden ennen korjuuta. Niiden välissä peltomies eli kuukausia, joina mitään ei näkyvästi tapahtunut. Hän ei kuitenkaan kaivanut siementä esiin tarkistaakseen, oliko se yhä elossa.

Kahden sateen välissä

Mooses oli puhunut samasta lupauksesta jo kansan tultua luvattuun maahan: »Niin minä annan teidän maallenne sateen ajallansa, syyssateen ja kevätsateen, ja sinä saat korjata viljasi ja viinisi ja öljysi.» Sade ei ollut peltomiehen aikaansaannos, se oli Herran lahja. Profeetta Joel toisti saman lupauksen kansalle, joka oli menettänyt kaiken: »te, Siionin lapset, iloitkaa ja riemuitkaa Herrassa, teidän Jumalassanne, sillä hän antaa teille syyssateen, vanhurskauden mukaan, vuodattaa teille sateen, syyssateen ja kevätsateen, niinkuin entisaikaan.»

Jaakobin kuva kantaa siis koko Vanhan testamentin painon. Peltomies ei luota itseensä, hän luottaa Häneen, joka antaa sateen ajallansa. Hänen kärsivällisyytensä ei ole hampaiden purentaa, se on luottamusta toisen uskollisuuteen. Tämä on se kärsivällisyys, johon Jaakob meitä kutsuu Herran tulemukseen asti.

Hetken päästä Jaakob jatkaa: »Olkaa tekin kärsivällisiä, vahvistakaa sydämenne, sillä Herran tulemus on lähellä.» Sydämen vahvistaminen on sisäistä työtä, jota kukaan ei näe. Se tapahtuu silloin, kun mikään ulkoinen ei vielä muutu, peltomiehen tavoin, kahden sateen välissä.

Kestävinä juokseminen

Heprealaiskirjeen kirjoittaja käyttää toista kuvaa samasta todellisuudesta: »pankaamme mekin pois kaikki, mikä meitä painaa, ja synti, joka niin helposti meidät kietoo, ja juoskaamme kestävinä edessämme olevassa kilvoituksessa.» Kestävyys ei ole nopeutta, se on jatkamista silloin, kun jalat ovat raskaat.

Sama kirjoittaja antaa kestävyydelle sen ainoan kestävän perustan: »Ajatelkaa häntä, joka syntisiltä on saanut kärsiä sellaista vastustusta itseänsä kohtaan, ettette väsyisi ja menettäisi toivoanne.» Kestävyyden lähde ei ole oma tahdonvoima, vaan katse, joka on suunnattu Jeesukseen. Hän kärsi enemmän kuin kukaan meistä koskaan kärsii, eikä Hän väsynyt. Hänestä virtaa myös se voima, jolla me kestämme.

Paavali kirjoitti Galatalaisille saman lupauksen yksinkertaisesti: »kun hyvää teemme, älkäämme lannistuko, sillä me saamme ajan tullen niittää, jos emme väsy.» Niittämisen aika tulee. Sitä ei kiirehditä, sitä ei myöskään kateta. Se tulee ajallansa, niinkuin syksyinen ja keväinen sade.

Aabrahamin esimerkki

Heprealaiskirje muistuttaa meitä yhdestä konkreettisesta esimerkistä: »näin Aabraham, kärsivällisesti odotettuaan, sai, mitä luvattu oli.» Aabraham odotti luvattua poikaa kaksikymmentäviisi vuotta. Niiden vuosien aikana mikään näkyvä ei muuttunut Saaran kohdussa, eikä Aabrahamin iässä. Sade tuli ajallansa, eikä päivääkään aiemmin.

Paavali kuvaa samaa kestävyyttä omasta elämästään: »kaikessa me osoittaudumme Jumalan palvelijoiksi: suuressa kärsivällisyydessä, vaivoissa, hädissä, ahdistuksissa.» Kärsivällisyys ei kuvaa elämää, jossa ei ole vaivoja. Se kuvaa elämää, jossa vaivat eivät vie pois Herran kasvojen edestä. Roomalaiskirjeessä Paavali tiivistää lupauksen niille, jotka näin elävät: »Niille, jotka hyvässä työssä kestävinä etsivät kirkkautta ja kunniaa ja katoamattomuutta, iankaikkisen elämän.»

Mitä tämä puhuu meille tänään

Älä kaiva siementä esiin. Peltomies, joka kaivaa kylvämänsä jyvän esiin tarkistaakseen sen, tappaa sadon. Sinun elämässäsi on kohtia, joihin Herra on kylvänyt sanansa, hänen lupauksensa lepää maan alla, näkymättömänä. Älä yritä joka päivä kaivaa esiin, mitä Hän tekee. Anna kylvön levätä siellä, missä Hän on sen asettanut, kunnes kevätsade aikanaan tulee.

Vahvista sydämesi tänä aamuna. Sydämen vahvistaminen on sisäinen teko, joka tapahtuu Sanan ääressä, rukouksessa, seurakunnan keskellä. Se ei ole tunteen synnyttämistä, se on luottamuksen palauttamista sinne, mistä se on vuotanut pois. Herran tulemus on lähellä. Sinun ei tarvitse jaksaa loputtomasti, sinun tarvitsee jaksaa tänään.

Katso peltoosi luottamuksella. Kahden sateen välinen aika on usein sisäistä hiljaisuutta, jossa mikään ei näytä tapahtuvan. Juuri silloin Jumala tekee maan alla työtä, jota et näe. Älä mittaa Hänen uskollisuuttaan sen perusteella, mitä silmäsi näkevät tällä hetkellä. Mittaa Hänen uskollisuuttaan sen perusteella, mitä Hän on luvannut.

Herra, opeta meitä peltomiehen kärsivällisyyteen. Anna meidän luottaa siihen, että sinä annat sateen ajallansa, sekä syksyisen että keväisen. Vahvista sydämemme silloinkin, kun mikään ei näytä muuttuvan, suuntaa katseemme Jeesukseen, joka itse kesti loppuun asti. Tee meistä kestäviä, kunnes saavumme luvattuun satoon. Jeesuksen Kristuksen, ainoan Vapahtajan, nimessä.

Aamen.