7. lokakuuta

Rukous keskeltä ahdistusta

Psalmi 31 on Daavidin huuto hädän keskeltä. Hän kuvaa, kuinka silmä on surusta riutunut, kuinka sielu ja ruumis ovat uupuneet, kuinka vihollisten parjaus painaa joka puolelta. Tämän kaiken keskeltä nousee jae, joka tiivistää koko psalmin sydämen: »Valista kasvosi palvelijallesi, pelasta minut armossasi.»

Daavid ei pyydä ensin olosuhteiden muutosta. Hän pyytää kasvoja. Hän tietää, että jos Herran kasvot kääntyvät häntä kohti, kaikki muu asettuu paikalleen. Pelastus ei ole hänelle ensisijaisesti tilanteen ratkeamista, vaan Jumalan läsnäolon palautumista. Tähän pyyntöön sisältyy syvä tieto siitä, kuka Daavid itse on, palvelija, eikä mikään muu.

Kasvojen valkeus

Kasvojen valistuminen on Raamatun läpi kulkeva kuva Jumalan suosiosta. Aaronin siunauksessa Israelille luvataan: »Herra valistakoon kasvonsa sinulle ja olkoon sinulle armollinen.» Kun Jumalan kasvot loistavat, ihminen elää valossa. Kun ne kääntyvät pois, sielu vaipuu pimeään.

Toisessa psalmissaan Daavid huutaa saman pyynnön kansansa puolesta: »Moni sanoo: ’Kuka antaa meille sitä, mikä hyvä on?’ Herra, käännä sinä meihin kasvojesi valkeus.» (Ps. 4:6) Maailma kysyy, mistä hyvä tulee, vanhurskas tietää vastauksen. Hyvä tulee Herran kasvojen valosta. Mikään muu ei riitä, mikään muu ei tyydytä sielua, joka on luotu Jumalan yhteyttä varten.

Aasaf jatkoi samaa rukousta kansan puolesta pakkosiirtolaisuuden lähestyessä: »Jumala, saata meidät entisellemme, valista kasvosi, niin me autetuiksi tulemme.» (Ps. 80:3) Huomaa järjestys. Ensin kasvojen valistuminen, sitten apu. Ei toisinpäin. Pelastus virtaa Hänen kasvoistaan, ei erillisenä lahjana, joka voitaisiin antaa ilman antajaa.

Armon tähden, ei ansion

Jakeen toinen puolisko paljastaa sen perustan, jolla Daavid uskaltaa pyytää. Hän ei vetoa omiin tekoihinsa, ei kelvollisuuteensa, ei palvelijan ansioihin. Hän vetoaa armoon. »Pelasta minut armossasi.» Tämä on koko Raamatun pelastuksen sanoma yhdessä lauseessa.

Samassa psalmikokoelmassa, kuudennessa psalmissa, Daavid rukoilee samoin sanoin: »Käänny, Herra, vapahda minun sieluni, pelasta minut armosi tähden.» (Ps. 6:4) Armon tähden, ei minun tähteni. Vanhurskas tietää, että ainoa kelvollinen vetoomus on Jumalan oma luonne. Hän pelastaa siksi, että Hän on armollinen, ei siksi, että me olisimme ansainneet pelastuksen.

Daniel rukoili pakkosiirtolaisuuden lopulla saman tunnustuksen alta: »Herran, meidän Jumalamme, on armo ja anteeksiantamus, sillä me olemme olleet hänelle uppiniskaiset.» (Dan. 9:9) Daniel tunnusti rehellisesti kansansa kapinan, silti hän tiesi, että armo on Herran omaisuutta. Uppiniskainenkin saa armon, kun hän kääntyy nöyrtyneenä takaisin.

Paavali avaa tämän saman totuuden Roomalaiskirjeessä: »Minä olen armollinen, kenelle olen armollinen, ja armahdan, ketä armahdan.» (Room. 9:15) Armo on Jumalan suvereeni lahja. Sitä ei voida vaatia, sitä ei voida ansaita, sitä voidaan vain ottaa vastaan polvistuneena. Juuri tämä tekee armosta armon.

Mitä tämä puhuu meille tänään

Pyydä ensin kasvoja, sitten muuta. Rukouksissamme on helppo keskittyä siihen, mitä tarvitsemme, terveyttä, vastauksia, suuntaa, ratkaisuja. Daavid opettaa toisen järjestyksen. Pyydä ensin Herran kasvojen valistumista. Pyydä Hänen läsnäoloaan, Hänen yhteyttään, Hänen suosionsa kirkkautta sielusi yllä. Kun kasvot kääntyvät sinua kohti, kaikki muu asettuu omille paikoilleen.

Vetoa armoon, älä ansioihin. Jos lähestyt Jumalaa pohtien, oletko ollut tarpeeksi hyvä tullaksesi kuulluksi, joudut kierteeseen, joka päättyy aina epätoivoon. Daavid, Daniel, Paavali, kaikki he tiesivät yhden saman asian. Pelastus ei lepää meidän ansiollamme, vaan Hänen luonteellaan. Kun tulet armon eteen tyhjin käsin, käsiisi voidaan laittaa kaikki.

Tunnusta itsesi palvelijaksi. Daavid sanoi: »palvelijallesi.» Hän, kuningas, kutsui itseään palvelijaksi Herran edessä. Tämä on se sydämen asento, jossa kasvojen valo voi loistaa elämääsi. Palvelija ei vaadi, palvelija pyytää. Palvelija ei mittaa Herraa, vaan kuuntelee. Tähän nöyryyteen sopii armo, tähän nöyryyteen vuotaa kirkkaus.

Herra, valista kasvosi palvelijasi ylle tänä päivänä. En vetoa omaan kelvollisuuteeni, sillä se ei kanna. Vetoan armoosi, joka on suurempi kuin syntini ja syvempi kuin uupumukseni. Anna kasvojesi valkeuden loistaa sieluuni, niin minä autetuksi tulen. Jeesuksen Kristuksen, ainoan Vapahtajan, nimessä.

Aamen.