4. lokakuuta

Käsky, joka syntyy yltäkylläisyydessä

Mooses puhui näitä sanoja kansalle, joka seisoi luvatun maan kynnyksellä. Takana oli neljäkymmentä vuotta erämaata, edessä maa, jossa virtasi maito ja hunaja. Juuri tässä kohdassa, juuri ennen kuin jalka asettuisi uudelle maaperälle, profeetta antoi käskyn, joka ei koske puutetta vaan yltäkylläisyyttä: »Kun sinä syöt ja tulet ravituksi, niin ylistä Herraa, sinun Jumalaasi, siitä hyvästä maasta, jonka hän on antanut sinulle.»

Käsky on poikkeuksellinen. Nälkäinen ihminen muistaa Jumalaa luonnostaan, ravittu ihminen unohtaa Hänet helposti. Mooses tunsi kansansa sydämen. Hän tiesi, että vaarallisin hetki uskon kannalta ei ole se, kun pöytä on tyhjä, vaan se, kun se on täynnä. Sentähden hän asetti kansansa eteen muistamisen käskyn juuri silloin, kun siunaus virtaisi yli.

Pari jaetta aiemmin samassa luvussa Mooses oli varoittanut samasta vaarasta toisin sanoin: »Niin varo, ettet unhota Herraa, joka vei sinut pois Egyptin maasta, orjuuden pesästä.» (5. Moos. 6:12) Unohtaminen ei ole tahallisuutta vaan huomaamattomuutta. Se hiipii hitaasti, kun arki muuttuu tutuksi, kun leipä ilmestyy pöytään ilman näkyvää ihmettä.

Kaikki tulee sinulta

Daavid ymmärsi tämän totuuden syvällä tavalla, kun kansa toi vapaaehtoisia lahjojaan temppelin rakentamiseen. Hän rukoili: »Sillä mitä olen minä, ja mitä on minun kansani, kyetäksemme antamaan tällaisia vapaaehtoisia lahjoja? Vaan kaikki tulee sinulta, ja omasta kädestäsi olemme sen sinulle antaneet.» (1. Aikak. 29:14) Tämä on ravitun ihmisen rukous. Se, mitä annamme takaisin, on aina ensin saatu.

Ravittu ihminen joutuu helposti illusioon, että hänen kätensä on tuottanut sen, mitä hänen suussaan on. Sananlasku oikaisee tätä kuvaa: »Kunnioita Herraa antamalla varoistasi ja kaiken satosi parhaimmasta.» (Sananl. 3:9) Sato on Herran sato, vaikka kyntö olisi ihmisen kyntö. Pellon pitäisi muistuttaa kyntäjäänsä, ei toisin päin.

Daavid sanoi tämän vielä psalmissaan suoraan omalle sielulleen: »Kiitä Herraa, minun sieluni, äläkä unhota, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt.» (Ps. 103:2) Huomaa, kenelle Daavid puhuu. Hän puhuu omalle sielulleen. Kiittäminen ei ole spontaani tunne vaan tahdon teko, johon sielua täytyy taivuttaa. Sielu, joka jätetään omaan rauhaansa, ajelehtii kohti unohdusta.

Jeesus näytti tien

Uudessa testamentissa tämä Mooseksen käsky saa ruumiillisen muodon Vapahtajamme käsissä. Kun viisi leipää ja kaksi kalaa nostettiin tyhjille hartioille, evankelista kirjoittaa: »Ja hän käski kansan asettua ruohikkoon, otti ne viisi leipää ja kaksi kalaa, katsoi ylös taivaaseen ja siunasi, mursi ja antoi leivät opetuslapsillensa, ja opetuslapset antoivat kansalle.» (Matt. 14:19)

Jeesus ei aloittanut syömistä ennen kuin Hän oli katsonut ylös. Tämä yksi liike, katse taivaaseen ennen leivän murtamista, on koko opetus näkyvänä eleenä. Johannes kutsui sitä paikkaa myöhemmin yksinkertaisesti: »sitä paikkaa, jossa he olivat syöneet leipää, sittenkuin Herra oli lausunut kiitoksen.» (Joh. 6:23) Paikka muistettiin kiitoksesta, ei leivän määrästä.

Paavali rakensi tämän tavan Uuden liiton seurakunnan elämään. Roomalaiskirjeessä hän kirjoittaa: »joka syö, se syö Herran tähden, sillä hän kiittää Jumalaa.» (Room. 14:6) Timoteukselle hän tarkensi: »kaikki, minkä Jumala on luonut, on hyvää, eikä mikään ole hyljättävää, kun se kiitoksella vastaanotetaan; sillä se pyhitetään Jumalan sanalla ja rukouksella.» (1. Tim. 4:4–5)

Tavallinen leipä pyhittyy kiitoksen kautta. Sama ruoka, joka kiittämättömänä jää pelkäksi aineeksi, muuttuu kiitettynä armon välineeksi. Korinttilaisille Paavali laajensi tämän koskemaan koko elämää: »Söittepä siis tai joitte tai teittepä mitä hyvänsä, tehkää kaikki Jumalan kunniaksi.» (1. Kor. 10:31) Pöytä on vain harjoituspaikka. Sieltä kiitos leviää kaikkeen, mihin käsi tarttuu.

Mitä tämä puhuu meille tänään

Kiitos kuuluu ravituille, ei vain nälkäisille. Helpoin paikka unohtaa Jumala on täysi pöytä. Kun ruoka on itsestäänselvyys, kun katto on tutusti pään päällä, sielu liukuu hiljaa siihen harhaan, että nämä asiat ovat omia. Mooseksen käsky kuulee tämän liukuman ja pysäyttää sen. Pysähdy ravitun pöydän ääreen ja muista, mistä leipä tuli.

Kiittäminen pyhittää tavallisen. Sinun ei tarvitse odottaa erityistä hetkeä ylistääksesi Jumalaa. Aamupala riittää, lasi vettä riittää, työpaikalta saatu palkka riittää. Kun nostat sydämesi taivasta kohti tavallisen lahjan äärellä, tavallinen lahja muuttuu pyhäksi. Tämä on Jeesuksen tapa, opi se Häneltä.

Muistaminen on tahdon työtä. Daavid puhui omalle sielulleen, sillä sielu ei kiitä itsestään. Sano tänään omalle sielullesi sama, minkä hän sanoi: älä unhota, mitä hyvää Hän on sinulle tehnyt. Listaa hiljaa mielessäsi muutama hyvä asia tältä viikolta. Anna kiitoksen nousta sieltä, missä se aiemmin oli vaipunut hiljaisuuteen.

Herra, sinä olet antanut minulle hyvän maan, leivän pöydälleni, ilman keuhkoihini, päivän aikani. Anna anteeksi, että niin usein syön ravituksi unohtaen sinut, joka olet kaiken antaja. Opeta minua nostamaan katseeni taivasta kohti ennen kuin murran leipääni. Pyhitä kaikki, mitä kädestäsi vastaanotan, kiitoksen kautta. Jeesuksen Kristuksen, elämän leivän, nimessä.

Aamen.