1. lokakuuta

Kahden todellisuuden välissä

Psalmi 103 on Daavidin ylistyslaulu Herran armosta. Keskellä tätä laulua nousee kolme jaetta, jotka asettavat rinnakkain kaksi todellisuutta: ihmisen lyhyyden, Jumalan iankaikkisuuden. »Ihmisen elinpäivät ovat niinkuin ruoho, hän kukoistaa niinkuin kukkanen kedolla. Kun tuuli käy hänen ylitsensä, ei häntä enää ole, eikä hänen asuinsijansa häntä enää tunne. Mutta Herran armo pysyy iankaikkisesta iankaikkiseen niille, jotka häntä pelkäävät, ja hänen vanhurskautensa lasten lapsille.»

Kahden ensimmäisen jakeen jälkeen tulee yksi pieni sana, joka kantaa koko psalmin painon: mutta. Tämä sana siirtää lukijan toiseen todellisuuteen. Ihminen kuihtuu, Herran armo pysyy. Tämä ei ole runollinen koriste, se on uskon perusta.

Ruoho ja kukkanen

Daavid valitsee kuvan, joka oli jokaiselle Lähi-idän paimenelle tuttu. Kevätsateet saivat aron puhkeamaan väriin, viikkoja kentät loistivat. Sitten tuli itätuuli aavikolta, hetkessä kaikki kuihtui. Sama kuva toistuu profeettojen suussa. Jesaja huudahti: »Ruoho kuivuu, kukkanen lakastuu, kun Herran henkäys puhaltaa siihen. Totisesti, ruohoa on kansa.» (Jes. 40:7)

Pietari ottaa saman kuvan ensimmäiseen kirjeeseensä ja vahvistaa sen koskevan jokaista lihaa: »kaikki liha on kuin ruoho, ja kaikki sen kauneus kuin ruohon kukkanen; ruoho kuivuu, ja kukkanen varisee.» (1. Piet. 1:24) Jaakob menee vielä konkreettisemmaksi puhuessaan rikkaasta: »Aurinko nousee helteineen ja kuivaa ruohon, ja sen kukka varisee, ja sen muodon sulous häviää; niin on rikaskin lakastuva retkillänsä.» (Jaak. 1:11)

Tämä ei ole synkkä sanoma, se on rehellinen. Ihminen ei kestä ikuisesti maan päällä, hänen päivänsä on rajattu. Daavid sanoo myös rakkaasta asuinsijasta, joka ei häntä enää tunne. Talo seisoo, mutta omistaja on poissa. Kaupunki täyttyy uusista ihmisistä, edelliset on unohdettu. Tämä on ihmisen osa lihassa.

Mutta Herran armo pysyy

Tähän todellisuuteen Daavid asettaa toisen. Herran armo ei ole sidottu ihmisen päiviin. Se ei ala lapsen syntymässä eikä lopu vanhuksen viimeiseen henkäykseen. Se pysyy iankaikkisesta iankaikkiseen. Sama lupaus kaikuu Psalmissa 100:5: »Sillä Herra on hyvä; hänen armonsa pysyy iankaikkisesti ja hänen uskollisuutensa polvesta polveen.»

Paavali kirjoittaa Timoteukselle, että tämä armo on ollut olemassa ennen ihmisen aikaa: »oman aivoituksensa ja armonsa mukaan, joka meille on annettu Kristuksessa Jeesuksessa ennen ikuisia aikoja.» (2. Tim. 1:9) Armo ei syntynyt sinun tarpeestasi, se odotti sinua jo ennen kuin sinua oli olemassa. Efesolaiskirje vie saman ajatuksen tulevaisuuteen: »Osoittaakseen tulevina maailmanaikoina armonsa ylenpalttista runsautta, hyvyydessään meitä kohtaan Kristuksessa Jeesuksessa.» (Ef. 2:7)

Armo ulottuu sinne, mihin ihmisen muisti ei ulotu. Kymmenen käskyn yhteydessä Herra puhuu Mooseksen kautta laupeudesta, joka tehdään tuhansille polville niille, jotka Häntä rakastavat. Se mitä isä on sinulle pyytänyt rukouksessa, voi kantaa hedelmänsä lastenlasten elämässä. Armon pituus ei mahdu yhden ihmisen elinaikaan.

Niille, jotka häntä pelkäävät

Daavid ei jätä lupausta avoimeksi yleiselle hurskaudelle. Hän liittää siihen tarkan ehdon: »niille, jotka häntä pelkäävät». Herran pelko ei ole orjan kauhua, se on lapsen kunnioitusta Isää kohtaan. Se on sitä, että otat Hänen sanansa vakavasti, että et leiki Hänen pyhyytensä kanssa, että annat Hänen olla Herra omassa elämässäsi.

Tämä pelko avaa armon. Jesajan lohdutus puhuu samasta sydämen suunnasta: »Minä, minä olen teidän lohduttajanne; mikä olet sinä, että pelkäät ihmistä, joka on kuolevainen, ihmislasta, jonka käy niinkuin ruohon.» (Jes. 51:12) Joka pelkää Herraa, vapautuu pelkäämästä ihmistä. Joka pelkää ihmistä, ei vielä lepää Herran armossa.

Mitä tämä puhuu meille tänään

Älä rakenna ruohon varaan. Maailma kutsuu sinut investoimaan kaiken siihen, mikä kuihtuu. Maine, omaisuus, fyysinen kauneus, ihmissuhteet, kaikki ovat ruohoa. Ne saavat olla, niillä on paikkansa, niistä saa kiittää. Älä kuitenkaan pane sydäntäsi sinne, mitä tuuli vie. Pane se sinne, mikä pysyy iankaikkisesti.

Lepää armon pituudessa. Sinun päiväsi ovat lyhyet, Hänen armonsa on iankaikkinen. Tämä tarkoittaa, että et voi koskaan elää armoa loppuun. Et voi tyhjentää sitä omilla synneilläsi, et voi kuluttaa sitä omilla heikkouksillasi. »Jumala, joka on laupeudesta rikas.» (Ef. 2:4) Rikkaan laupeudella ei ole pohjaa, johon kauha pohjaa.

Pelkää Herraa, niin saat elää armossa. Älä etsi armoa Herran ohi, etsi sitä Herran edessä. Asetu Hänen kasvojensa eteen sellaisena kuin olet, ruohona, joka tietää lyhyytensä. Siellä armo kohtaa sinut, siellä se kantaa sinua, siellä se ulottuu sinun jälkeesi sinun lastenlapsiisi.

Herra, sinä tiedät, kuinka lyhyt ruoho minä olen. Tuuli käy ylitseni, eikä sija enää muista nimeäni. Kiitos, että sinun armosi pysyy, vaikka minä menen. Opeta minua pelkäämään sinua oikealla pelolla, että saisin levätä siinä armossa, joka on kestänyt ennen aikoja ja kestää aikojen jälkeen. Jeesuksen Kristuksen, iankaikkisen Vapahtajan, nimessä.

Aamen.