22. syyskuuta

Laulu paluutielle

Psalmi 126 on yksi matkalauluista, joita Israelin kansa veisasi noustessaan ylös Jerusalemiin. Sen taustalla kaikuu pakkosiirtolaisuus, vuosikymmenten itku vieraan virran varrella. Toisaalla psalmistossa, 137. psalmissa, sama kansa muistaa: »Baabelin virtain vierillä, siellä me istuimme ja itkimme, kun Siionia muistelimme.» Itku oli totta, pitkä ja syvä.

Tästä itkun keskeltä nousee päivän jae: »Jotka kyynelin kylvävät, ne riemuiten leikkaavat.» Lause ei ole sentimentaalinen lohdutus, vaan kansan kokemus. He olivat kylväneet kyynelin, he olivat myös nähneet leikkuun. Kyyneleet eivät olleet menneet hukkaan, ne olivat olleet siementä.

Kyynel on siementä

Kylväjä lähtee pellolle aikana, jolloin ei vielä näy mitään. Hän heittää maahan sitä, mikä hänellä on, eikä saa siitä mitään takaisin samana päivänä. Kylvämisen ja leikkaamisen välissä on aina aikaa, jossa siemen on piilossa, näkymättömissä, näennäisesti menetetty. Tätä aikaa kuvaa kyyneleiden kausi.

Paavali ottaa tämän kuvan käyttöön Galatalaiskirjeessä: »Ja kun hyvää teemme, älkäämme lannistuko, sillä me saamme ajan tullen niittää, jos emme väsy.» Lannistuminen on kylväjän suurin vaara. Pelto näyttää tyhjältä, pilvi nousee toisaalta, oma sydän väsyy. Juuri tähän hetkeen päivän jae puhuu. Kyyneleesi eivät ole tuhoa, ne ovat siementä.

Jeremia näki saman kuvan paluun aamussa: »Itkien he tulevat, ja minä johdatan heitä, kun he kulkevat rukoillen. Minä vien heidät vesipuroille, tasaista tietä, jolla he eivät kompastu.» Itku ja johdatus kulkevat samassa askeleessa. Herra ei odota itkun loppumista ennen kuin alkaa johtaa, Hän johtaa itkun läpi vesipuroille.

Murhe muuttuu iloksi

Jeesus puhui opetuslapsilleen viimeisenä iltana sanoilla, jotka kantavat saman lupauksen uuden liiton sydämessä: »Totisesti, totisesti minä sanon teille: te joudutte itkemään ja valittamaan, mutta maailma on iloitseva; te tulette murheellisiksi, mutta teidän murheenne on muuttuva iloksi.» Murhetta ei kielletä eikä peitetä. Se nimetään. Sitten sen yli julistetaan muutos.

Hän jatkoi: »Niin on myös teillä nyt murhe; mutta minä olen taas näkevä teidät, ja teidän sydämenne on iloitseva, eikä kukaan ota teiltä pois teidän iloanne.» Tämä ilo ei ole tunnelma, joka haihtuu olosuhteiden mukana. Se on Ylösnousseen läsnäolosta nouseva ilo, jota kukaan ei voi viedä pois.

Jeremia kuuli saman lupauksen jo Vanhassa liitossa: »Minä muutan heidän surunsa riemuksi, annan heille lohdutuksen ja ilon heidän murheensa jälkeen.» Jesaja näki saman vapahdettujen kulkueessa: »Niin Herran vapahdetut palajavat ja tulevat Siioniin riemuiten, päänsä päällä iankaikkinen ilo. Riemu ja ilo saavuttavat heidät, mutta murhe ja huokaus pakenevat.»

Lohdutus murheellisille

Jeesus avasi vuorisaarnansa autuaaksijulistuksella, joka kuulostaa ensilukemalla mahdottomalta: »Autuaita ovat murheelliset, sillä he saavat lohdutuksen.» Autuus ei ole murheen poissaolossa, vaan siinä lohdutuksessa, jonka Isä itse murheellisille antaa. Tämä on sama liike kuin psalmissa, kyyneleestä riemuun, kylvöstä leikkuuseen.

Jesaja laulaa lohdutetun sydämen kiitoksen: »Minä kiitän sinua, Herra, sillä sinä olit minuun vihastunut, mutta sinun vihasi asettui, ja sinä lohdutit minua.» Sama profeetta kutsuu lohdutettuja ammentamaan: »Te saatte ilolla ammentaa vettä pelastuksen lähteistä.» Kyynelten kausi avaa lähteet, joista terve sydän ei tiennyt ammentaakaan.

Paavali tunsi tämän työn omassa palvelutehtävässään: »vaikka murehutinkin teitä kirjeelläni, en sitä kadu, ja jos kaduinkin, niin minä, kun näen, että tuo kirje on, vaikkapa vain vähäksi aikaa, murehuttanut teitä.» Murhe Jumalan mielen mukaan tuottaa hedelmää, jota iloinen pinnallisuus ei koskaan kanna. Kyynelillä on paikkansa pyhityksen pellolla.

Mitä tämä puhuu meille tänään

Älä häpeä kyyneleitäsi. Raamattu ei kehota tukahduttamaan itkua eikä esittämään, ettei sitä olisi. Se kutsuu kylvämään kyynelin, ei niiden ohi. Se mitä itket Herran edessä, ei valu maahan tyhjään. Hän kerää kyyneleesi leiliinsä, niin kuin Daavid lauloi 56. psalmissa. Yksikään niistä ei ole hukassa.

Älä lopeta kylvämistä murheen kaudella. Suurin houkutus itkun aikana on jättää kylvämättä, jättää rukoilematta, jättää tekemättä hyvää. Paavali sanoo: »älkäämme lannistuko». Jatka kylvämistä juuri silloin kun maa tuntuu kovalta. Niitto tulee Herran ajassa, ei sinun ajassasi.

Odota leikkuuta, joka on Hänen kädessään. Lupaus ei ole, että saat itse järjestää ilon takaisin elämääsi. Lupaus on, että Hän muuttaa murheen iloksi. Sinun osasi on kylvää uskossa, Hänen osansa on tehdä sato. »Kyllä hän sen tekee», kuten 37. psalmi sanoo, ja sama uskollisuus kantaa myös tämän jakeen.

Herra, sinä tunnet kyyneleeni paremmin kuin minä itse. Älä anna minun pitää niitä tyhjinä, vaan ota ne kättesi siemeneksi. Anna minulle voimaa olla lannistumatta, kun en vielä näe satoa. Luotan siihen, että sinä muutat murheeni iloksi omassa ajassasi. Jeesuksen Kristuksen, ylösnousseen Vapahtajamme, nimessä.

Aamen.