11. syyskuuta

Sentähden

Paavali päättää 1. Korinttolaiskirjeen viidennentoista luvun yhteen sanaan, joka kantaa koko edellisen opetuksen painon: sentähden. Sitä edeltää pisin ja kirkkain ylösnousemusopetus koko Uudessa testamentissa. Kristus on noussut kuolleista, kuolema on nielty voittoon, viimeinen vihollinen on jo voitettu, vaikka se vielä näyttää meidän silmillemme elävältä.

Vasta tämän jälkeen tulee kehotus: »Sentähden, rakkaat veljeni, olkaa lujat, järkähtämättömät, aina innokkaat Herran työssä, tietäen, että teidän vaivannäkönne ei ole turha Herrassa.» Lujuus ei nouse omasta sitkeydestä, se nousee ylösnousemuksen varmuudesta. Työ kestää, koska Herra kestää.

Jakeessa on kolme sanaa, jotka piirtävät vanhurskaan elämän muodon: lujat, järkähtämättömät, innokkaat. Ensimmäinen tarkoittaa sisäistä vahvuutta, joka ei taivu paineen alla. Toinen tarkoittaa pysyvyyttä paikallaan, kun ympärillä kaikki liikkuu. Kolmas tarkoittaa runsasta antamista, ylivuotavaa palvelua, joka ei mittaa annettua.

Älkäämme lannistuko

Paavali tunsi väsymyksen vaaran. Hän kirjoitti galatalaisille: »Ja kun hyvää teemme, älkäämme lannistuko, sillä me saamme ajan tullen niittää, jos emme väsy.» Hyvän tekeminen on kylvämistä, jonka satoa ei aina näe samana päivänä. Kylväjä, joka ei kestä odottamista, jättää pellon kesken juuri ennen sadon alkua.

Sama ääni kaikuu jo Vanhasta testamentista. Asarja sanoi kuningas Aasalle: »Mutta te olkaa lujat älkääkä antako kättenne vaipua, sillä teidän työllänne on palkkansa.» Käsien vaipuminen on hengellisen väsymyksen kuva. Työ on yhä edessä, voimat eivät enää riitä sen kantamiseen. Juuri silloin tarvitaan muistutusta siitä, että palkka on olemassa, vaikka se ei vielä näy.

Heprealaiskirje vahvistaa tämän muistutuksen Uuden liiton kielellä: »Sillä Jumala ei ole väärämielinen, niin että hän unhottaisi teidän työnne ja rakkautenne, jota olette osoittaneet hänen nimeänsä kohtaan, kun olette palvelleet pyhiä ja vielä palvelette.» Jumala ei unohda. Tämä on koko kestävyyden perusta. Ihmiset unohtavat, palkat jäävät maksamatta, kiitokset jäävät sanomatta. Jumala ei unohda yhtäkään tekoa.

Oman työnsä mukaan

Paavali kirjoitti samalle Korintin seurakunnalle aiemmin: »Mutta istuttaja ja kastelija ovat yhtä; kuitenkin on kumpikin saava oman palkkansa oman työnsä mukaan.» Yksi istuttaa, toinen kastelee, kolmas niittää. Kukaan ei tee koko työtä, kaikki tekevät oman osansa. Palkka tulee oman työn mukaan, ei toisten.

Tämä vapauttaa vertailusta. Tessalonikalaisille Paavali muisti kolmen vahvan sanan kautta: »Me Jumalamme ja Isämme edessä muistamme teidän työtänne uskossa ja vaivannäköänne rakkaudessa ja kärsivällisyyttänne toivossa Herraamme Jeesukseen Kristukseen.» Työ uskossa, vaivannäkö rakkaudessa, kärsivällisyys toivossa. Nämä kolme kantavat hengellisen elämän koko mitan.

Paavali itse pelkäsi yhtä asiaa enemmän kuin kärsimystä, sitä, että työ jäisi turhaksi. Hän kirjoitti filippiläisille toivovansa, »etten ole turhaan juossut enkä turhaan vaivaa nähnyt.» Tämä pelko ratkeaa vain yhdessä paikassa: Herrassa. Vaivannäkö ei ole turha Herrassa. Tämä pieni sana on koko jakeen sydän. Ei maailmassa, ei oman menestyksen mittarissa, vaan Herrassa.

Pysykää lujina

Lujuus on kestävyyttä paikallaan. Paavali kirjoitti kolossalaisille: »Jos te vain pysytte uskossa, siihen perustuneina ja siinä lujina, horjahtamatta pois sen evankeliumin toivosta.» Pysyminen on aktiivista, ei passiivista. Se vaatii päivittäisen valinnan jäädä siihen, missä Herra on sinut asettanut.

Pietari varoitti samasta vaarasta: »olkaa varuillanne, ettette rietasten eksymyksen mukaansa tempaamina lankeaisi pois omalta lujalta pohjaltanne, ja kasvakaa meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa.» Lujuus ei tarkoita liikkumattomuutta, vaan kasvua paikoillaan, syvempää juurtumista samaan maaperään.

Mitä tämä puhuu meille tänään

Älä mittaa työtäsi näkyvällä sadolla. Sinä et näe sitä, mitä Herra näkee. Pieni teko, jota kukaan muu ei huomannut, on Hänen muistossaan. Hiljainen palvelus, josta ei ole tullut kiitosta, on Hänen kirjoissaan. Vaivannäkö, jota itse pidät vähäisenä, ei ole turha Herrassa.

Heitä väsymys Herran kannettavaksi. Daavid sanoi: »Heitä murheesi Herran huomaan, hän pitää sinusta huolen, ei hän salli vanhurskaan ikinä horjua.» Käsien vaipuminen ei tule siitä, että työtä on liikaa, vaan siitä, että yritämme kantaa sitä yksin. Lujuus löytyy lepäämisestä Hänen voimassaan, ei oman voiman puristamisesta.

Pysy paikallasi, kun mieli houkuttaa lähtöön. Lannistuminen tulee yleensä juuri ennen sadonkorjuuta. Vihollinen tietää, että moni jättää työn kesken vain hetkeä ennen kuin Herra olisi sen palkinnut. Älä lähde paikalta, johon Herra on sinut asettanut, ennen kuin Hän itse sinut sieltä siirtää.

Herra, kiitos siitä, että ylösnousemuksesi on perusta, jonka päällä koko elämäni lepää. Anna minulle lujuus pysyä paikallani, järkähtämättömyys kestää paineen alla, innokkuus palvella sinua myös silloin, kun en näe sadon merkkejä. Muistuta minua siitä, että vaivannäköni ei ole turha sinussa. Jeesuksen Kristuksen, ylösnousseen Vapahtajan, nimessä.

Aamen.